Vapaaehtoistyö vai palkkatyö?

Osallistuin perjantaina (14.5.) eläinoikeusleirillä paneelikeskusteluun aiheesta ”palkka-aktivismi vs. vapaaehtoistyö”. Oikeutta Eläimille on ollut loistava esimerkki siitä, kuinka ilman rahaa ja työntekijäresursseja on onnistuttu toteuttamaan todella ammattimaisia, inspiroivia ja vaikuttavia kampanjoita. Samalla toiminta on tasoittanut tietä ”ammattimaisemmille” eläinsuojelujärjestöille tehdä omaa kampanja- ja vaikuttamistyötään. Yhteiskunnallisten liikkeiden voima onkin usein siinä, että ihmiset ovat pyyteettömästi sitoutuneet toiminnan tavoitteisiin. Mikäli rahaa kuitenkin on, kannattaa se käyttää mielestäni seuraavasti: 1. Vapaaehtoisten kulujen (matkakulut ym.) korvaamiseen … Lue lisää

Cooperin testi: 3050 metriä

Kävin torstaina (13.5.) juoksemassa Cooperin testissä 3050 metriä (keskisyke 179). Odotukset olivat selvästi korkeammalla. Tällä Cooperin tuloksella arvioitu maksimaalinen hapenkulutukseni (VO2max) on 54 ml/kg/min. Vierumäen kuntotestin mukaan VO2max on itselläni kuitenkin 62 ml/kg/min. Edellytykset olisivat siis olleet selvästi kovempaan tulokseen. Juoksin edellisen ja ensimmäisen Cooperin testin 15-vuoteen noin vuosi sitten ja pääsin silloin 3000 metriä. Pistin ”huonon” tulokseni silloin vain Cooper-kokemattomuuteni piikkiin. Tätä ei voi nyt kuitenkaan enää oikein selittää … Lue lisää

Elintarvikkeiden hiilijalanjälkimerkintä

Istuin koko aamupäivän (11.5.) ympäristöministeriön ja MTT:n järjestämässä työpajassa pohtimassa elintarvikkeiden hiilijalanjälkimerkintää. Elintarvikkeista aiheutuu ENVIMAT-selvityksen mukaan yksityisen kulutuksen kasvihuonekaasupäästöistä peräti 24 prosenttia ja kaikista ympäristövaikutuksista 39 prosenttia. Suuri osa suomalaisista olisi valmis toimimaan ympäristön hyväksi ruokavalintojen kautta. Eurobarometrin mukaan yli 70 % eurooppalaisista haluaisi hiilijalanjäljen pakolliseksi tuotteisiin. Aiheesta on kirjoittanut mm. MTT:n vanhempi tutkija Juha-Matti Katajajuuri: Saadaanko elintarvikkeiden jalanjäljet pakkauksiin? Itse näen elintarvikkeiden hiilijalanjälkimerkinnälle kolme perustetta: 1. Kuluttajien oikeus tietoon. … Lue lisää

Askelia tyytyväiseen elämään – Osa 17

Tyytyväinen ihminen uskaltaa epäonnistua, kykenee kontrolloimaan omaa elämäänsä, innostuu ja on utelias, löytää oman tarkoituksen ja henkisen kotinsa sekä valitsee seuransa tarkoin vaikka tutustuukin monipuolisesti erilaisiin ihmisiin. Ohessa tämän viikon kuusi askelmerkkiä tyytyväiseen elämään. 1. Epäonnistu. Tyytyväinen ihminen ei selittele epäonnistumisiaan vaan oppii niistä. Selittely luo vain pohjan seuraavalla epäonnistumiselle ja estää virheistä oppimisen. Pelon kulttuuri luo tilanteen, jossa ihminen pyrkii välttämään virheitä sen sijaan, että syöksyisi uusiin haasteisiin. Ei … Lue lisää

Viikkopäiväkirja 17 (3.-9.5.2010)

Maanantaina aamulla Me Naiset -lehti haastatteli minua ja Annukkaa ilmastoystävällisistä ruokavalinnoista. Ilmastoystävällisen ruokavalion perustana toimii kausikasvisruoka, joka on haettu kävellen tai pyörällä lähikaupasta ja ostettu tarpeeseen, jotta hävikkiä ei synny. Ruuan valmistuksessa on vältetty uunin ja lieden käyttöä. Suurin osa päivästä sujui kuitenkin bussissa töitä tehdessä. Matkasin Helsingistä Raumalle ja takaisin yhdeksän tuntia osallistuakseni ydinvoimapaneeliin. Parhaimmat palat paneelista on kirjoitettu tänne. Tiistaina kävin näyttämässä vatsan seudulla olevaa ihon pigmenttimuutosta HYKS:n … Lue lisää

Äänestä ydinvoima historiaan

Osallistuin lauantaina 8.5. Äänestä ydinvoima historiaan -tapahtumaan Helsingin rautatientorilla ja eduskuntatalolla. Ohessa Rautatientorilla pitämäni puhe muutosvarauksin. Tiedote: Yli 3000 mielenosoittajaa vaati kansanedustajia hylkäämään ydinvoimaesityksen Puhe Äänestä ydinvoima historiaan -tilaisuudessa 8.5.2010 Arvoisat kuulijat, Ydinvoima on auringonlaskun teknologiaa. Esimerkiksi Euroopassa on rakennettu 2000-luvulla noin 65 000 MW uutta tuulivoimakapasiteettia kun samaan aikaan ydinvoimakapasiteettia on poistunut EU:ssa noin kymmenen reaktorin verran eli 7000 MW. Ruotsi suunnittelee  investoivansa 8-12 TWh sähköä tuottavaan valtavaan tuulivoimapuistoon. … Lue lisää

Turkistarhaton Suomi 2025

Animalia julkaisi keskiviikkona 5.5. turkisvastaisen mainoskampanjan, jota tähdittää Suomen huippumalli Nanna Grundfeldt. Kampanjaa turkistarhattomasta Suomesta tukee sata tunnettua suomalaista. Itselläni on iso kunnia olla mukana joukossa. Mukana tukijoukoissa ovat mm. ministerit Tuija Brax, Anni Sinnemäki ja Henna Virkkunen, valtiosihteeri Velipekka Nummikoski, professorit Ilkka Hanski, Pekka Sulkunen ja Rauno Sairinen, runoilija Jenni Haukio, ohjaajat Aki Kaurismäki ja Aku Louhimies, kansanedustajat Paavo Arhinmäki, Tarja Filatov, Antti Kalliomäki, Tanja Karpela, Erkki Tuomioja ja … Lue lisää

Suomen YK-politiikka, Jyrki vie ja Mauri vikisee sekä Simo-Siili

Ulkoasianministeriö ja Suomen YK-liitto järjestivät keskustelutilaisuuden Suomen YK-politiikasta ja ajankohtaisista globaalipoliittisista kysymyksistä. Paikalla oli ulkoministeri Alexander Stubb. Hänen mukaansa Suomen YK-politiikan keskeisiä painopistealueita ovat mm. (1) konfliktien ehkäisy ja kriisinhallinta, (2) kestävän kehitys ja globaalikysymykset sekä (3) ihmisoikeudet. Hyvätuulinen ministeri pahoitteli viiden minuutin myöhästymistään Greenpeacen valtioneuvoston linnan edessä järjestämän aktion takia. Alexander Stubb UM:n ja kansalaisjärjestöjen keskustelutilaisuudessa Itse kannustin Suomea toimimaan aktiivisesti erityisesti ympäristökysymysten suhteen ja kysyin mitä toimenpiteitä Suomi … Lue lisää

Vegaanin uusi keittokirja – vihdoinkin!

Eläinoikeusyhdistys Faunan ja Liken julkaisema Vegaanin uusi keitttokirja julkaistiin keskiviikkona (5.5.) Uudella ylioppilastalolla herkullisen lounaan kera. Vihdoin vuonna 1999 julkaistu Vegaanin keittokirja sai jatkoa. Olin itse tilaisuudessa puhumassa ruuan ilmasto- ja ympäristövaikutuksista. Samasta aiheesta kirjoitin teokseen myös tausta-artikkelin. Omalle veganismilleni on kolme syytä: (1) Ilmasto- ja ympäristöhaittojen minimointi, (2) eläinten oikeudet sekä (3) terveys ja hyvinvointi. Kukaan tuskin ryhtyy vegaaniksi yhdessä yössä. Kirja antaa kuitenkin aivan mahtavat eväät sille, millaista … Lue lisää

Äänestä ydinvoima historiaan – Raumalla asteroidi voi tippua päälle

Olin maanantaina (3.5.) Satakunnan Kokoomuksen ja Vihreiden järjestämässä ydinvoimapaneelissa Raumalla. Mukana keskustelemassa olivat kanssani kansanedustaja Oras Tynkkynen, Satakunnan Kokoomuksen puheenjohtaja Juhani Grönroos ja TVO:n Anneli Nikula. Keskustelua veti Uusi Rauma -lehden päätoimittaja Janne Rantanen.  Kiitos järjestäjille erinomaisesti hoidetusta tilaisuudesta! Ydinvoima on auringonlaskun teknologiaa, joka aiheuttaa 100 000 vuoden ydinjäteongelman ja syrjäyttää paremmat vaihtoehdot. Esimerkiksi Euroopassa on rakennettu 2000-luvulla noin 65 000 MW uutta tuulivoimakapasiteettia kun samaan aikaan ydinvoimakapasiteettia on poistunut … Lue lisää

Tänään oli ilo olla puhumassa Uudenmaan vihreiden kesäpäivillä tehokkaasta ajankäytöstä (eduskuntavaalikampanjassa). 

Mietin, että voisinkohan olla tällä tavalla avuksi myös muille ilmasto-, luonto- ja eläinoikeuksia sekä planetaarista kestävyyttä ajaville ehdokkaille? 

Vinkkaa tai kerro, jos joku hyviä asioita ajava taho kaipaisi ajanhallintaa! 

Kuva: @heidblom
Niin ihanaa ja energisoivaa! 

Yhteensä 3,5 tuntia pelkkää tanssia maailmanluokan tahtiin. Ulkona auringonlasku ja pimenevä syysilta. Jengi vain tanssii ja tanssii. 

Kiitos @cnnctfestival ja @arminvanbuuren
Oulu-Hailuoto on kyllä pyöräilijän unelmareitti. Tasaista ja laadukasta pyörätietä 25 km Hailuodon sillalle asti ja senkin jälkeen hyvää tilaa pyöräillä. Tuossa saa halutessaan ihan tosi hyvän 50-100 km pyörätreenin. Muutenkin Oulu on pelkkää pyöräilijän paratiisia!
Kesäloman aluksi triathlonin täysmatka ja nyt kesäkauden päätteksi puolimatka.

Uinti Mäkelänrinteen uimahallissa sujui hyvin. 1,9 km meni aikaan 37:53. Keskisyke 119. Siitä suihkun, saunan ja pukkarin kautta pyörän selkään. Vaihdossa meni yhteensä 12 minuuttia. Samalla söin banaanin ja join 6 dl vettä ja appelsiinimehua. 

Pyöräilin Helsingissä Raide-Jokerin vartta ja Malmin lentokentällä. 55 km kohdalla söin pari eväsleipää. Pyöräillessä join litran pullon vettä (jossa oli Nosht poretabletti) ja 0,75 litraa urheilujuomaa. Viimeiset 30 kilsaa vaivasi harmillisesti pyöräilijän (vai juoksijan) polvi ja vauhti piti tiputtaa todella minimiin. Pyörään tuhrautui aikaa yhteensä 3h 42min. Keskisyke oli 117. 

Pyörä kotiin, särkylääkettä ja lautasellinen tofu-tomaattipastaa sekä 4 dl vettä. Vaihto meni plörinäksi, koska jäin miettimään, että kannattaako kipeällä polvella lähteä juoksemaan. Syömiseen ja pohdintoihin meni yhteensä 40 minuuttia. 

Juoksin niin rauhallisesti kuin osasin. 14 km kohdalla kävin ostamassa Alepasta jäätelön. Lisäksi söin kolme vauhtikarkkia. Rauhallinen 21,1 km juoksu aikaan 2h 22min. Keskisyke oli 115.
 
Uintia lukuunottamatta ei oikein kulkenut. Tämä oli elämäni seitsemäs puolimatka ja varmasti kaikkien aikojen hitain ja tuskaisin sellainen. Yhteensä aikaa meni vaihtoineen ja taukoineen melkein kahdeksan tuntia.
Lähdin Raide-Jokerin perään Itäkeskuksesta fillarilla. Oulunkylässä oltiin samaan aikaan.
Saariston Rengastie päivässä. Lähtö Uudestakaupungista klo 8.00 aamulla. Pyöräily Taivasalon ja Kustavin kautta Heponiemeen ja siitä lossiin. 

Samalla matkalla oli myös tuttuja! Olipa kiva jakaa osa matkaa ja pisimmät lossimatkat muiden kanssa. Lossia odotellessa ehti myös syödä ja käydä uimassa. Nauvossa vasta klo 17 aikoihin. Sieltä matka jatkui Turun kautta takaisin Uuteenkaupunkiin. 

Lopuksi 50 kilsaa viilenevässä kesäillassa. Auringonlasku ja tasaista meditatiivista polkemista. Ei juurikaan muuta liikennettä. Kuulokkeissa hyvää musiikkia. Lähellä täydellistä. Viimeinen 5 km hiekkatietä metsän syleilyssä.

Liikkeelle klo 8.00 aamulla. Mökillä takaisin klo 23.00. Ajoaika 8 h 41 min. Kilsoja 211,1 ja keskinopeus 24,3 km/h. 

Reitti: Uusikaupunki-Taivassalo-Kustavi-Heponiemi-Iniö-Mossala-Houtskari-Korppoo-Nauvo-Parainen-Kaarina-Turku-Vehmaa-Uusikaupunki.
Se on siinä! Tänään juoksulenkin yhteydessä havainnot harmaapäätikasta, metsäkirvisestä ja ruisrääkästä. 

Nyt olisi pinnoja 100/100!
Kuinka monta viikkoa sinulla on elämää ehkä vielä jäljellä ja oletko tekemässä niitä asioita, joita oikeasti haluat ja pidät arvokkaina?

Pitäisikö minun tehdä enemmän?

Outi Isotalus (Kirkko ja kaupunki) kävi haastattelemassa  101 onnen päivää -kirjani teemoista, mutta keskustelu laajeni kaikkeen muuhunkin.

Keskustelimme ajan rajallisuudesta, ympäristöstä ja ihmisen paikasta osana luonnon monimuotoisuutta, merkityksellisestä elämästä, kuolemasta, arjesta ja siitä, miksi yritän käyttää aikani niin kuin käytän.

”Itse koen, että kaikki se, mitä olen saanut elämältä, on harvoin omaa ansiota. Ajattelen, että se on hyvää tuuria, yhteiskunnallisten rakenteiden tukemaa ja toisten ihmisten tarjoamaa apua. Kukaan ei selviä täällä yksin.”

Linkki koko juttuun biossa.
Se olisi taas siinä! Omatoiminen Triathlonin täysmatka eli Ironman tehty ja kesäloma voi alkaa. 

Voiko triathlonia harrastaa ilman, että osallistuu tapahtumiin tai kilpailuihin? Kyllä voi. Olen tehnyt nyt täyden matkan triathlonin omatoimisesti kolme kertaa kotoa käsin. 

Miltä homma tuntui tällä kerralla? 

Uinti kulki yllättävän hyvin, pyöräily oli todella tahmeaa ja juoksu vaikeaa. Kilometrit olivat pitkiä ja vaikeita. Pyöräilyn yhteydessä olin alkumatkasta niin väsynyt, että meinasin nukahtaa. Oli pakko käydä pyöräilyn yhteydessä nukkumassa vartin päikkärit. Tämän myötä olo koheni hiukan pyöräilyn loppua kohti. 

Tarkemmat ajat:
-Uinti: 3800 m, 1h 21 min 10 s (2:07/100m), keskisyke 126
-Pyöräily: 180,4 km, 7h 35 min 36 s (23,76 km/h), keskisyke 110
-Juoksu: 42,22 km, 4h 50 min 31 s (6:53/km), keskisyke 117

Yhteensä 13 h 47 min 17 s (nettoaika ilman vaihtoja ja taukoja). Aika heikkeni vuoden takaisesta peräti 20 minuuttia vaikka harjoittelin omasta mielestäni ihan hyvin. Viime vuonna liikuntaa kertyi keskimäärin noin 16,5 tuntia viikossa (tässä on mukana arkipyöräily) ja tänä vuonna toistaiseksi noin 16 tuntia viikossa. Edelliseen vuoteen verrattuna uinnin aika parani noin 1 minuutilla, pyöräilyn aika heikkeni noin 13 minuutilla ja juoksu heikkeni noin 8 minuutilla.

Syke jäi selvästi aiempia suorituksia alemmaksi, joten tuntui, että ei vain jaksanut tai huvittanut puristaa tarpeeksi. Oma aerobinen kynnys on 133 ja anakynnys 155 eli koko homma hoitui reilusti peruskuntoalueella ja jopa sen alarajoilla. Raskaalta tuntuvaan suoritukseen vaikutti varmasti se, että onnistuin edellisenä yönä nukkumaan vain reilu 5 tuntia ja sitä edellisenä yönä noin 4 tuntia. Tämän myötä suorituspäivän aamuna oli jo valmiiksi todella väsynyt olo, josta kertoi myös urheilukellon (Garmin) Body Battery lukema, joka oli vain 64/100. Kiinnostavana yksityiskohtana todettakoon, että kun lähdin juoksemaan maratonia, oli Body Batterystä jäljellä enää 5/100, mutta juoksun jälkeen se ei enää tuosta laskenut. 

Ouran mukaan kulutus oli 12 694 kcal, joista ”aktiivisia” kaloreita oli 10 398 kcal. 

Nyt on hyv
Seuraa minua Instagramissa