Leo Stranius Ympäristöasiantuntija, Luonto-Liiton pääsihteeri ja ekoisi-bloggaaja Leo Stranius asettuu ehdolle Helsingin kunnallisvaaleissa Vihreiden listalle. Stranius tulee kampanjoimaan ekologisesti lapsirakkaamman, ympäristöviisaamman ja onnellisemman Helsingin puolesta. ”Tavoitteena on viedä ympäristöasiat neuvoloihin, päiväkoteihin ja kouluihin sekä varmistaa, että lapsille on tarpeeksi kaupunkimetsiä, kiipeilypuita ja puhtaita luonnonvesiä. Lisäksi lapsiperheille tarvitaan lisää matalan kynnyksen kotiapua”, Leo Stranius kommentoi. Ympäristöasiantuntijana Stranius haluaa olla edistämässä Helsingin Energian siirtymistä kohti uusiutuvia energialähteitä. ”Haluan, että Helsinki rakentaa lisää nollaenergiataloja, kokeilee … Lue lisää
Aamu alkoi lukemalla vauvalle ääneen Gandhin ajatuksia. ”Voima ei perustu fyysiseen suorituskykyyn. Sen lähde on lannistumaton tahto.” ”Rakkaus on maailman hienovaraisin voima.” ”Elämän puhtaus on korkeinta ja todellisinta taidetta.” Tästä on hyvä ponnistaa mielenkiintoiseen päivään!
Ekovanhemmuuden näkökulmasta Helsinki ja monet muut kunnat voisivat tehdä aika paljon nykyistä enemmän.
Esimerkiksi olisi kiva jos ympäristöasiat huomioitaisiin vahvemmin jo neuvoloissa, päiväkodeissa ja kouluissa sekä varmistettaisiin, että lapsille on tarpeeksi kaupunkimetsiä, kiipeilypuita ja puhtaita luonnonvesiä.
Ohessa on kahdeksan ajatusta, joilla voitaisiin tukea lapsiperheiden ympäristöystävällistä arkea ainakin Helsingissä.
Sini Saarela: ”Mä ole sitä mieltä, että meidän kaikkien pohjoisessa asuvien ihmisten pitäisi tehdä oma osamme sen eteen, että Arktinen alue suojeltaisi ja että sitä ei käytettäisi tällä tavalla hyväksi.” Mitä sinä aiot tehdä? Lisää Greenpeacen tempauksesta täällä.
Kävin lauantaina (25.8.) Polttava Kysymys –kampanjan ilmastovaikuttajakoulutuksessa puhumassa kansanedustajan kohtaamisesta ja lobbaustyöstä.
Lobbaus eli käytäväpolitiikka (lobby) tarkoittaa erilaisten eturyhmien pyrkimyksiä vaikuttaa päättäjiin ja poliitikkoihin. Lobbaus ei ole lahjontaa, sukulaisuuteen vetoamista, kiristystä, oman edun tavoittelua tai päättäjien takapuolen nuolemista.
Ohessa viisi vinkkiä kansanedustajan kohtaamiseen:
Maailman luonnonvarat kulutettiin tällä viikolla (22.8.) loppuun. Asiasta tiedottivat Ympäristöministeriö ja WWF.
Maailman ylikulutuspäivänä (Earth Overshoot Day) ihmiskunnan tarpeet ylittävät ekosysteemien kyvyn tuottaa luonnonvaroja, käsitellä jätteitä ja päästöjä.
Siis hupsista. Mitäs nyt tehdään? Pitäisikö rajoittaa vaikka joulumyyntiä vai jatketaanko kulutusjuhlia varastamalla tulevilta sukupolvilta?
Ihmiskunta tarvitsee tällä hetkellä yhteensä 1,5 maapalloa tyydyttääkseen tarpeensa.
Ihmiskunnan ekologinen jalanjälki on 2,7 globaalia hehtaaria ja biokapasiteetti vain 1,8 globaalia hehtaaria henkeä kohden. Suomalaisen ekologinen jalanjälki on 6,2 globaalia hehtaaria.
Mitä sitten pitäisi tehdä?
Hiljattain julkaistun YLEn verkkouutisten mukaan Lappeenrannan kaupunki ja teknillinen yliopisto haluavat Lappeenrannasta aurinkovoiman mallikaupungin. Hienoa!
Yhtenä tavoitteena on uutisen mukaan, että pientalot ja omakotitalot voisivat siirtää aurinkopaneeliensa tuottaman ylijäämäenergian Lappeenrannan Energiaverkkoon.
Olen itse käynyt muutamissa eurooppalaisissa ekokaupungeissa. Esimerkiksi Saksan aurinkoenergian kehto Freiburg on todella kiinnostava nähtävyys. Toivottavasti Lappeenrantaan saadaan tulevaisuudessa vähintään yhtä hienoja innovaatioita.
Voisiko myös Helsinki ottaa etunojaa jossain? Tässä muutama ehdotus Helsingin profiloitumiseksi:
Vieraskynäblogissa Annukka Berg. Kirjoitus on alunperin julkaistu kulutus.fi -sivuilla.
Olen taas tänä kesänä törmännyt toistuvasti tilanteeseen, jossa itseni kaltaisia cityvihreitä syytetään marjametsien ja maaseudulla sijaitsevan ”aidon luonnon” välttelystä. Keskustelun juonena on, että todellinen kiinnostus ympäristöä kohtaan voidaan osoittaa vain jokakesäisellä poimintarituaalilla tai hylätyn kyläkoulun remontoinnilla. Muuten ei ole oikeasti kiinnostunut maapallon kohtalosta.
On hämmentävää huomata, miten laajasti cityvihreiksi leimatut, heidän oletetut ajatuksensa ja elämäntapansa, ärsyttävät Suomessa. Ja ihan niin kuin monen muunkin ryhmän kohdalla, stereotypiat kukoistavat rehevinä. Vaikka en itse aio lähteä tänä kesänä mustikkaan, monet vihertävät kaupunkilaiset ystäväni kyllä suuntaavat metsään ämpärit kourassa. Itse asiassa luonnon antimien keräily on tällä hetkellä niin hip ja pop, että on vähän noloa tunnustaa marjastavansa lähinnä Alepan pakastelaatikolla.
Vauvan myötä lisääntynyt tavaramäärä on häirinnyt minua alusta lähtien. Olen myös ehtinyt jo listaamaan, mitä tavaroita vauva vuorokauden aikana käyttää.
Leluja meillä on ollut kuitenkin todella vähän. Tosin niitäkin alkaa nyt kertyä nurkkiin jonkin verran. Tällä hetkellä vauvalla on yhteensä 16 eri lelua (ks. kuva).
Vappu Taipale viittaa Osku Pajamäen Perintö vai perintä -kirjassa pohjoismaisen leikkikaluinstituutin tekemään tutkimukseen, jonka mukaan 1900-luvun alussa lapsilla oli viisi eri lajia leikkikaluja ja 1990-luvun lopussa 534 lajia. Tässä laskennassa esimerkiksi legot ovat yksi laji.
Luin viikonloppuna Osku Pajamäen Perintö vai perintä -kirjan. Kirja on lukemisen arvoinen.
Onhan se jotenkin järkyttävää, että Suomen väestöllinen huoltosuhde tulee olemaan seuraavat 30 vuotta maailman huonoimpia.
Tämä on ollut tiedossa jo 1980-luvulta lähtien eikä asiaan ole varauduttu vaikka viimeiset 30 vuotta ollaan päästy nauttimaan erinomaisen hyvästä huoltosuhteesta.
Erityisen miellyttävää oli, että Pajamäki oli ottanut sukupolvien väliseen oikeudenmukaisuustematiikkaansa mukaan myös ilmasto- ja ympäristökysymykset.
Olin itsekin päässyt kirjaan mukaan yhdellä maininnalla.
Se on siinä! Tänään juoksulenkin yhteydessä havainnot harmaapäätikasta, metsäkirvisestä ja ruisrääkästä.
Nyt olisi pinnoja 100/100!
Kuinka monta viikkoa sinulla on elämää ehkä vielä jäljellä ja oletko tekemässä niitä asioita, joita oikeasti haluat ja pidät arvokkaina?
Pitäisikö minun tehdä enemmän?
Outi Isotalus (Kirkko ja kaupunki) kävi haastattelemassa 101 onnen päivää -kirjani teemoista, mutta keskustelu laajeni kaikkeen muuhunkin.
Keskustelimme ajan rajallisuudesta, ympäristöstä ja ihmisen paikasta osana luonnon monimuotoisuutta, merkityksellisestä elämästä, kuolemasta, arjesta ja siitä, miksi yritän käyttää aikani niin kuin käytän.
”Itse koen, että kaikki se, mitä olen saanut elämältä, on harvoin omaa ansiota. Ajattelen, että se on hyvää tuuria, yhteiskunnallisten rakenteiden tukemaa ja toisten ihmisten tarjoamaa apua. Kukaan ei selviä täällä yksin.”
Linkki koko juttuun biossa.
Se olisi taas siinä! Omatoiminen Triathlonin täysmatka eli Ironman tehty ja kesäloma voi alkaa.
Voiko triathlonia harrastaa ilman, että osallistuu tapahtumiin tai kilpailuihin? Kyllä voi. Olen tehnyt nyt täyden matkan triathlonin omatoimisesti kolme kertaa kotoa käsin.
Miltä homma tuntui tällä kerralla?
Uinti kulki yllättävän hyvin, pyöräily oli todella tahmeaa ja juoksu vaikeaa. Kilometrit olivat pitkiä ja vaikeita. Pyöräilyn yhteydessä olin alkumatkasta niin väsynyt, että meinasin nukahtaa. Oli pakko käydä pyöräilyn yhteydessä nukkumassa vartin päikkärit. Tämän myötä olo koheni hiukan pyöräilyn loppua kohti.
Tarkemmat ajat:
-Uinti: 3800 m, 1h 21 min 10 s (2:07/100m), keskisyke 126
-Pyöräily: 180,4 km, 7h 35 min 36 s (23,76 km/h), keskisyke 110
-Juoksu: 42,22 km, 4h 50 min 31 s (6:53/km), keskisyke 117
Yhteensä 13 h 47 min 17 s (nettoaika ilman vaihtoja ja taukoja). Aika heikkeni vuoden takaisesta peräti 20 minuuttia vaikka harjoittelin omasta mielestäni ihan hyvin. Viime vuonna liikuntaa kertyi keskimäärin noin 16,5 tuntia viikossa (tässä on mukana arkipyöräily) ja tänä vuonna toistaiseksi noin 16 tuntia viikossa. Edelliseen vuoteen verrattuna uinnin aika parani noin 1 minuutilla, pyöräilyn aika heikkeni noin 13 minuutilla ja juoksu heikkeni noin 8 minuutilla.
Syke jäi selvästi aiempia suorituksia alemmaksi, joten tuntui, että ei vain jaksanut tai huvittanut puristaa tarpeeksi. Oma aerobinen kynnys on 133 ja anakynnys 155 eli koko homma hoitui reilusti peruskuntoalueella ja jopa sen alarajoilla. Raskaalta tuntuvaan suoritukseen vaikutti varmasti se, että onnistuin edellisenä yönä nukkumaan vain reilu 5 tuntia ja sitä edellisenä yönä noin 4 tuntia. Tämän myötä suorituspäivän aamuna oli jo valmiiksi todella väsynyt olo, josta kertoi myös urheilukellon (Garmin) Body Battery lukema, joka oli vain 64/100. Kiinnostavana yksityiskohtana todettakoon, että kun lähdin juoksemaan maratonia, oli Body Batterystä jäljellä enää 5/100, mutta juoksun jälkeen se ei enää tuosta laskenut.
Ouran mukaan kulutus oli 12 694 kcal, joista ”aktiivisia” kaloreita oli 10 398 kcal.
Nyt on hyv
Mukava Helsinki-päivän linturetki. Kaikkiaan noin 40 havaintoa. Uusia pinnoja mm. rytikerttunen ja ruokokerttunen.
En mä näitä laske mutta nyt tänä vuonna 90/100 havaintoa.
Lintujen tarkkailu lataa myös kehon energiavarantoja.
Tänään inspiroiva vierailu Planetaarisessa puutarhassa!
”Hankkeessa toimitaan nuorilähtöisesti ja ylisukupolvisesti planetaarisessa puutarhassa, jossa kasvatetaan ruokakasveja sekä opetellaan yhteisöllisesti kestävää elämäntapaa monilajisuutta kunnioittaen ja kultivoiden.”
Tuolla on siirrytty utopiasta upeasti prakmatopiaan eli siihen miten kestävän elämän unelmista tehdään konkretiaa.
Kiitos @sofialaine_youthresearch @planetaarinen_puutarha ja @nuorisotutkimus
Oli kyllä tänään mainiot bileet. Musiikista vastasi linnut, visuaalisista ilmeestä auringonlasku, kuumasta menosta sauna ja viilennyksestä meri. Miten siellä?
Miten vastuullisuudesta puhutaan ja onko sillä väliä?
Se, miten puhumme kestävyydestä, ei ole vain viestintää. Se on myös tapa määritellä, mikä on normaalia.
Erilaisissa sanonnoissa kyse on tietysti pienistä nyansseista ja monien mielestä täysin merkityksettömistä asioista. Samaan aikaan on kuitenkin kuvaavaa, että myös kestävyyskysymyksiin keskittyvät fiksut ja tietoiset ihmiset eivät ole immuuneja sille, että jossain syvällä sisimmässämme tai ainakin kielessä pidämme edelleen normaalina sitä, että ihmiset ajavat fossiiliautolla, sudet ovat ihmiselle vaarallisia, öljyllä rikastutaan, naisen arvon määrittää hänen naimattomuutensa tai kasvispohjainen ruoka on jotain marginaalista vaihtoehtoa.
En usko, että maailma muuttuu kestävämmäksi pelkällä puheella, mutta yksi mittari sille, miten kestävässä kulttuurissa elämme, on se, mitä asioita pidämme normaalina ja millä metaforilla haluamme omaa tärkeää viestiämme alleviivata.
Olisi kiinnostavaa kuulla, mitä kaikkia muita hyviä tai vähemmän onnistuneita esimerkkejä vastuullisuus- ja kestävyyskeskustelussa esiintyy.
Kirjoitin tästä Substackiin. Linkki biossa.
Ylikulutus on aikamme virtahepo olohuoneessa. Me kaikki näemme sen, mutta harva uskaltaa kysyä ääneen: voimmeko todella ratkaista kestävyyskriisin puuttumatta itse kulutuksen määrään?
Usein keskustelu väistetään tarjoamalla ratkaisuksi teknologiaa tai siirtymää palvelutalouteen eli ekotehostamista tai niin sanottua ”aineetonta kulutusta”. Mutta tässä piilee vaarallinen ajatusharha. Todellisuudessa täysin aineetonta kulutusta ei ole olemassa. Jokainen digitaalinen palvelu, jokainen metsämeditaatioon hankittu varuste ja jokainen bitti vaatii fyysistä tilaa, materiaalia ja ennen kaikkea energiaa.
Otetaan esimerkiksi energiankulutus. Teollistumisesta lähtien energiankäyttömme on kasvanut noin 2 prosentin vuosivauhdilla. Se kuulostaa maltilliselta, mutta eksponentiaalinen kasvu on petollista.
Jos jatkamme samalla uralla, kulutamme noin 450 vuoden kuluttua enemmän energiaa kuin mitä koko maapallo vastaanottaa auringosta. Tässä vaiheessa emme törmää vain raaka-aineiden loppumiseen, vaan termodynamiikan seinään.
Yksilön eliniän näkökulmasta 450 vuotta voi tuntua ylettömän pitkältä ajalta ja energiankulutuksen kasvu triviaalilta kysymykseltä. Tässä piilee kuitenkin polkuriippuvuuden vaara. Jos rakennamme koko sivilisaatiomme perustukset fysiikan vastaiselle oletukselle, emme pysty kohta enää muuttamaan suuntaa.
Ihmislaji on tallustellut tällä planeetalla vasta noin 300 000 vuotta. Olemme planeetan historiassa tuore tulokas. Vertailun vuoksi:
- Lehtimuurahaiset ovat harjoittaneet menestyksekästä maanviljelyä noin 50 miljoonaa vuotta.
- Dinosaurukset hallitsivat maapalloa 180 miljoonaa vuotta.
- Karhukaiset ovat selvinneet viidestä joukkosukupuutosta 530 miljoonan vuoden ajan.
Nämä lajit ovat osoittaneet, että pitkäaikainen kestävyys ei löydy eksponentiaalisesta kasvusta, vaan sopeutumisesta ja tasapainosta. Olemmeko me todella ”viisain” laji, jos olemme ajamassa päin seinää jo muutaman tuhannen vuoden jälkeen, kun muut ovat pärjänneet kymmeniä tai satoja miljoonia vuosia?
Fysiikan lakien edessä mielipiteillä ei ole merkitystä. Rajallisella planeetalla loputon kasvu on sula mahdottomuus. Meidän on uskallettava sanoa se ääneen. Vähemmän on yksinkertaisesti vähemmän.
Mitä jos puhuisimme ekosysteemipalveluiden sijaan ekosysteemivastavuoroisuudesta? Niin kauan kuin puhumme luonnosta palveluntuottajana, kohtelemme helposti sitä myös sellaisena. Voisimmeko lopettaa ajattelemasta, että luonto on täällä meitä varten ja alkaa kysyä mitä me olemme täällä tekemässä luonnon hyväksi?
Viikonlopun suunnitelma Vierumäellä: Urheile. Syö. Nuku. Toista.
Lisää kauneutta. Jotta muistaisimme mikä on kaikkein tärkeintä ja osaisimme toimia oikein oikeiden asioiden puolesta 💚🌍
Kuva: Nasa.
Mitä tapahtuu kun lapselle ei sanota lainkaan ei?
Vietin eilen 12-vuotiaan syntymäpäivää ”kyllä-päivän” hengessä. Käytännössä vanhemman (eli minun) piti vastata lapsen kaikkiin kysymyksiin aina kyllä!
Miten päivä sitten sujui. Hämmästyttävän arkisesti.
Aamulla synttärisankari herätettiin klo 7.00 onnittelulaululla ja tuomalla herkkuja sänkyyn. Aamupäivällä lapsi halusi ottaa rennosti ja pelailla serkkunsa kanssa puhelimella. Itse kävin juoksemassa.
Lounaaksi toiveena oli pyöräily Pasilan Triplaan ja Luckiefuniin syömään. Ruokailun jälkeen hengailimme hiukan Triplassa ja kävimme ostamassa lapselle pienen pussukan ja yhden suklaapatukan. Tämän jälkeen kävimme tutustumassa pyörillä Keski-Pasilan uusiin rakennuksiin ja palasimme kotiin.
Myöhemmin iltapäivällä oltiin kotona. Lapsi halusi syödä nuudeleita soijarouheella. Välipalan jälkeen pyöräilimme lähimetsään (kalliometsä, tietäjät tietää), jossa lapsi on viettänyt paljon aikaa päiväkotiaikoina. Kiipeilimme puissa (tai siis lapsi kiipeili ja itse ihastelin/kauhistelin ja pidätin hengitystä). Käpylän/Kumpulan lähimetsistä pyöräilimme lähiravintolaan ja lapsen toiveesta ostimme kotiin vietäväksi massaman curryn tofulla.
Illalla tehtiin vielä popcorneja ja käytiin ostamassa lähikaupasta jäätelöä ja limsaa sekä katsottiin yhdessä Cancel-elokuva. Tämän jälkeen iltatoimet ja nukkumaan.
Lasten toiveet ovat lopulta aika arkisia ja saavutettavia.
Toivottavasti yhä useampi muistaisi, että tämä pieni, hauras ja sininen piste keskellä pimeää tyhjyyttä on ainoa kotimme. Erimielisyydet näyttävät tästä perspektiivistä tuskaisen turhilta. Olisipa meillä taitoa nähdä toisemme tällä samalla lempeydellä ja ymmärryksellä myös täällä alhaalla. Meillä on vain toisemme ja tämä yksi, korvaamaton planeetta, jolla matkustamme läpi äärettömyyden. 💚🌍
Kuva: Nasa
