Pelottavan realistista: Risto Isomäki: Haudattu Uhka

haudattu-uhka-risto-isomakiLuin läpi viikonloppuna Risto Isomäen kirjan Haudattu Uhka (Tammi).

Teoksessa terroristit iskevät Linnan juhliin ja tappavat varastetulla radioaktiivisella ydinjätteellä suuren osan Suomen poliittisesta eliitistä. Samalla terroristit uhkaavat Euroopan muita kaupunkeja vastaavilla iskuilla.

Risto Isomäen Haudattu uhka on taattua Isomäkilaatua. Erittäin perusteelliset taustoitukset sekä sankariteot, selviytymiskamppailut ja räiskintäkohtaukset imevät mukaansa. Kirjan lukemista ei malta jättää millään kesken. Vuoteen 2027 sijoittuvassa kirjassa Isomäki kuvaa pelottavan uskottavasti, mihin tämän päivän rasismi ja terrorismin vastainen sota voivat lopulta johtaa.

Varoitus. Seuraa juonipaljastuksia.

Terroristien uhkaukset iskeä Euroopan eri kaupunkeihin osoittautuvat Isomäen kirjassa lopulta hämäykseksi. Todellisena tavoitteena onkin vallata Olkiluodon ydinvoimala ja vapauttaa ydinpolttoaine ilmakehään sopivien pohjoistuulien vallitessa. Tällöin koko Pohjois-Eurooppa ajautuisi kaaokseen ja mantereesta tulisi radioaktiivisen säteilyn autiomaa. Onneksi apuun pyydetty kansainvälisen terrorismin ja säteilyaseiden asiantuntija Lauri Nurmi selvittää homman yhdessä rikosetsivä Aishawarya Sadiqin kanssa intuitiolla ja sankariteoillaan.

Tarina on yksittäistä sankaria lukuun ottamatta niin realistinen, että joudun pohtimaan kantaani ydinvoimaan.

En ole koskaan juurikaan pelännyt ydinvoimaan liittyviä turvallisuusriskejä tai onnettomuuden mahdollisuutta. Oma ydinvoimakriittisyyteni on kummunnut enemmänkin ydinvoiman mahdollisista haitallisista ympäristövaikutuksista. Ja viime vuosien aikana hankkeisiin liittyvistä taloudellisista ongelmista. Ilmastokeskustelun myötä olen myös pohtinut, että ehkä olemassa olevat ydinvoimalat olisi syytä käyttää hyvin vähäpäästöisenä sähköntuotantomuotona loppuun.

Risto Isomäen kirja muistuttaa kuitenkin olemassa oleviin ydinvoimaloihin liittyvästä vakavasta turvallisuusuhasta. Ei vaadi ylivoimaista osaamista ja kykyä vallata ydinvoimalaa ja räjäyttää sitä taivaan tuuliin. Tämän seuraukset olisivat suunnattomat pelkästään yleisen paniikin muodossa.

En suosittele kirjaa heikkohermoisille, mutta suosittelen sitä kyllä samalla ihan kaikille, varsinkin turvallisuuspolitiikasta tai ydinvoimasta kiinnostuneille. Samalla kuulisin mielelläni mahdollista kritiikkiä Isomäen kirjassa esittämiin faktoihin. Voivatko ydinvoimaloiden polttoainesauvat pahimmillaan ilmakehään räjäytettäessä saastuttaa kokonaisia maita ja mantereita?

Ehkä sittenkin kannattaisi ajaa nykyiset ydinvoimalat alas mahdollisimman nopeasti.

13 kommenttia artikkeliin ”Pelottavan realistista: Risto Isomäki: Haudattu Uhka”

  1. Uhkailu on se helppo tapa tehdä rahaa. Se on Isomäeltä onnistunut jo pitkään. Seuraavaksi ehdottaisin ydinaseen kaappaamista sukellusveneestä. Näitähän lie meren pohjalla muutamia. Kunpa hän vielä oppisi kirjoittamaan niin ettei lukija nukahda!

  2. Ei ydinvoimassa mitään erityistä vikaa ole, siihen liittyvät vaarat ovat samoja kuin muussakin teknologiassa: huolimaton tai asiantuntematon käyttö aiheuttavat vaaroja.

    Ja terroristit… kuka käskee päästää heitä maahan? Kotimaiset terroristit saa lepyteltyä helposti, esimerkiksi pitämällä yhteiskunta kohtuullisen tasa-arvoisena, esimerkiksi kuten Suomessa 1970-1980-luvuilla. Nykyinen suuntaus suureen epätasa-arvoon (poliittisen) eliitin ja kurjistuvan kansan välillä tulee tuottamaan terroristeja.

  3. Minusta on yleisesti ottaen erittäin huono trendi jos poliitikot edes joutuvat miettimään, pohjatako päätöksentekonsa jännitysromaaneihin – vaikka maapallon ainoan supervallan johdossa onkin nyt mies, jonka käsitys maailmanpolitiikasta vaikuttaa perustuvan huonoihin jännäreihin.

    Isomäen kirjalliset ansiot ovat huomattavat, mutta faktojen suhteen hän ottaa kyllä merkittäviä kirjallisia vapauksia. Miehen ydinvoima-asenteet ovat myös tiedossa, ja käymieni keskustelujen perusteella olen joutunut epäilemään, että hänelle itselleenkään ei ole ihan aina selvää, milloin puhutaan jännityskirjallisuudesta ja milloin tutkimustiedosta.

    Täysin varmaa ei tietysti ole mikään, mutta ainakin ne ydinvoimalat joissa olen käynyt ovat sellaisia linnakkeita että yksin sisäänpääsy ilman lupaa vaatisi melko mittavan operaation – ja se pitäisi toteuttaa voimalan puolustamista harjoitellutta, sotilasasein varustettua ja ampumaan valmista turvallisuusryhmää vastaan. Aikaikkuna on myös rajallinen, koska hyökkäys ydinvoimalaan käynnistäisi aivan varmasti erittäin mittavan vastaoperaation – jota on myös harjoiteltu. Itse pitäisin luultavimpana lopputuloksena sitä, että hyökkääjät pääsisivät ulkoisiin hallintorakennuksiin, jonne heidät sitten nalkitettaisiin ja tapettaisiin Karhuryhmän toimesta, jos eivät antautuisi.

    Jotain osviittaa saadaan siitäkin, että ainoa ydinvoimalaan kohdistunut terrorihyökkäys historiassa on sittemmin Vihreiden kansanedustajana toimineen ranskalaisen kaukaa ampuma raketti rakenteilla olleen reaktorin suuntaan. Hyökkäys ei aiheuttanut vahinkoja tai vaaraa. Terroristitkin kuitenkin ovat jollain tasolla rationaalisia olentoja, ja heidän tiedetään varmasti tekevän jonkintasoista hyöty/riskit-laskelmaa päättäessään kohteista. Ydinvoimalat ovat usein olleet listalla, varsinkin ydinvoiman vastustajien mielestä, mutta hyökkäyksiä ei ole kuitenkaan tapahtunut.

    Ja vaikka hyökkäys onnistuisikin, se seuraava kysymys on ”mitä sitten?” Fukushimassa nähtiin, mitä kolmen suojarakennuksella varustetun länsimaisen reaktorin täydellinen tuho saisi aikaan: todennäköisesti ei havaittavia terveyshaittoja koskaan. Isomäen visiot autioituvasta Euroopasta ovat kertakaikkisesti fiktiota.

    Pelkoa kyllä ydinonnettomuudet aiheuttavat – mm. WHO:n mukaan ydinonnettomuuksien keskeinen vahinkojen aiheuttaja on nimenomaan pelko, ei todellakaan säteilevät aineet – ja sen lietsomisen ehkäisyssä nimenomaan poliitikoilla ja muilla julkisuuden henkilöillä pitäisi olla melkoinen vastuu.

    Ydinvoimaa kiihkeästi vastustavan jännityskirjailijan kirjan käyttäminen ajattelun pohjana ja asian mainostaminen on mielestäni suunnilleen yhtä vastustettavaa kuin jos rakentaisi maailmankuvansa valkoista ylivaltaa kannattavien kirjoittamien romaanien varaan ja kyselisi retorisesti, pitäisikö kaikki vääränväriset sittenkin karkoittaa Suomesta. Ei se laitonta ole, mutta ”parhaan argumentin puolueeseen” kuuluvalta mielipidevaikuttajalta odottaisi enemmän, paljon enemmän.

    • Kiitos kommentista J.M. Korhonen!
      Hyvä romaani on mielestäni sellainen, että se laittaa ajattelemaan. Ja ajattelitko sinä ihan oikeasti, että pohjaan ajatteluni pelkästään jännityskirjoihin? Aktiiviselta ydinvoiman puolestapuhujalta odottaisi vähän parempaa argumentaatiota 🙂

  4. J.M.Korhonen

    Tuo ”vihreiden kansanedustajan terrorihyökkäykseksi ” nimittamäsi tapaus ei ole suinkaan ainoa. Tosiasia on se, että Ranskassa GREENPEACEn aktivistit kiipesivät pari vuotta sitten erään hyvin varjellun ydinvoimalan reaktorirakennuksen seinälle, sitoivat itsensä kiinni köysillä ja kiinnittivät seinälle ydinvoimaa vastustavan banderollin allekirjoituksineen. He olisivat varmasti voineet mennä pitemmällekin ja sisään rakennuksiin, ja tehdä mitä olisivat halunneet, sillä he olivat jo päässeet voimalan ulkopuolisten turvalaitteiden ohi. Greenpeacen aktivistit eivät silti olleet ihan höynähtäneitä. Heillä ei ollut varsinaisia terroriaikomuksia. Voimalan turvallisuudesta vastaavat tahot saivat heidät lopulta alas poliisin avustuksella, kun olivat vihdoin huomanneet ”valtaajat”, jotka eivät tietenkään olleet äänekkäitä kuin vasta päästyään turvallisuusysteemin läpi ja sidottuaan itsensä voimalan seinään. Aktivistit otettiin kiinni, ja he joutuivat oikeuteen. He eivät kuitenkaan saaneet kovaa tuomiota terroriuhan aiheuttamisesta, vaan melko lievän rangaistuksen yksityisomaisuuteen kohdistuvasta rikkomuksesta ja vaaratilanteen aiheuttamisesta.

    Tuskinpa Supomessakaan ydinvoimaloihin pääsy on sen kummemin varjeltua kuin Ranskassa, jossa on eniten ydinvoimaloita Euroopassa, ja jossa on myös Euroopan suurin 6-reaktorinen ydinvoimala Gravelines, ja jossa on pitkä kokemus ydinvoimaloiden sisäisestä ja ulkoisesta turvallisuudesta ja uhasta. .

    Suhtaudut terroriuhkaankin leväperäisesti. Miten voit arvioida, että terroristit olisivat rationaalisia olentoja ? Jo viime aikoina tehdyt terroriteot meillä Ranskassa osoittavat selvästi sen, että terroristeilta ei voi odottaa minkäänlaista järkiperäisyyteen perustuvaa toimintaa, vaikka he ovatkin hyvin organisoituja. Varsinkin jihadistiterroristien.rationaalisuus perustuu lähinnä rikollis/ uskonnolliseen aatteeseen, joka ei kaihda edes oman hengen menettämistä uskotellun ”yhteisen edun” saavuttamiseksi.
    Tämä epärealistinen uskomuksesi johtuu ilmeisesti siitä,että elät maassa, jossa ei varsinaista terrorismia ole vielä koettu kaikessa todellisuudessaan ja kauheudessaan. Meillä Ranskassa terroriuhka on jokapäiväinen, sen luonne tunnetaan, ja tämä on nyt otettu huomioon ydinvoimaloiden turvallisuusprotokollan puitteissa. Ydinvoimaloihin kohdistuva terrorismin uhka on meillä todellinen, ja siitä ollaan kyllä tietoisia.
    Ydinvoimaloiden turvallisuutta puolustavat tahot ennenkaikkea ovat vastuussa väärien ja epärealististen tietojen ja olettamusten levittämisestä.Pelko ei suinkaan aiheuta realistista turvallisuusuhkaa ydinvoimaloille, vaan uhkien vähättely ja niiden pimittäminen päättäviltä elimiltä ja kansalaisilta.

    Tulevista presidentinvaaleista johtuen Ranskassa keskustellaan vilkkaasti juuri nyt ydinvoiman käytön vähittäisestä lopettamisesta energiantuottajana ( 50% vähemmän v.2025 mennessä) . Ja ydinvoiman vastustajien joukko kasvaa kasvamistaan niin tavallisten kansalaisten kuin eri puolueiden poliitikkojen ja poliittisten päättäjien keskuudessa. He tuntevat vastuuta ja ottavat vastuun myös tulevien sukupolvien elämänlaadusta.

  5. Joku toinen,

    Kuulostaa ihan populistiselta retoriikalta. Epämääräinen käsite ”kansa” määrittelemätöntä ”eliitti”-käsitettä vastaan ! Olisi siis eliitin vika, jos joku terroristi pääsisi tekemään tuhoja ydinvoimalassa ? Kansahan kun ei olisi päästänyt terroristia maahan…!
    Yksinkertaistat asioita. Uskottelet, että Suomen kansa on täysin homogeeninen joukko, Tämähän ei kuitenkaan pidä paikkaansa. Populistit vapauttaisivat maan taistelemalla ”kansan vihollisia” vastaan. Noihin uskoteltuihin vihollisiin kuuluisivat maahanmuuttajat, pakolaiset ja heihin verrattavat ulkomaalaiset, joita ei pitäisi päästää maahan, sillä he toisivat myöskin terrorismia mukanaan.
    Meillä terrorismin kanssa käytännön tekemisissä olevassa Ranskassa tuo käytäntö on osoittanut mitä terroristit todellisuudessa ovat, ja että millään ”rajat kiinni”-systeemillä ei estetä terroristien tulemista maahan ja tekemästä tuhoaan. Eurooppaan ei voida rakentaa kaikkialle sellaisia läpipääsemättömiä muureja, jotka estäisivät ihmisiä liikkumasta maasta toiseen. Tuollaisten muurien rakentaminen tulisi kalliiksi veronmaksajille, Euroopan mailla kun ei ole naapurina Meksikkoa, jolta voisi vaatia laskun maksamista….
    Täysin naivia on myös uskomuksesi, että helposti voitaisiin ehkäistä terroristien syntymistä vaikkapa pitämällä yhteiskunta suhteellisen tasa-arvoisena. Ajatuksesi on hieno, mutta täysin epärealistinen. Se ei käytännössä toimi sekään.
    Ja nykyajan terrorismin/terroristien tuntemuksesi on kovin heikolla pohjalla .

    Ydinvoimalat eivät ole ihan ”tavallista tekniikkaa”, vaan ne ovat jo sinänsä vaarallista tekniikkaa. Eivätkä osaaminen ja tiukat turvallisuustoimetkaan välttämättä estä onnettomuuksia. Tämän osoittavat useat onnettomuudet ja vaaratilanteet ydinvoimaloissa esimerkiksi meillä Ranskassa. Nyt ollaan sulkemassa yhtä vanhaa voimalaa sen vaarallisuuden takia.
    Tuon viimeisimmän Fukushiman onnettomuuden terveydellisiä ym.seurauksia ei ole vielä läheskään voitu varmistaa. Tulevaisuus näyttää hyvin pitkällä aikavälillä, miten onnettomuus on vaikuttanut paikan päällä japanilaisten terveyteen ja elinoloihin, ja mikä vaikutus sillä on Japanin ulkopuolisille alueille ( Kanadaa myöten ). Ei kannata siis ohittaa ydinvoimaloita ja ydinvoiman käyttöä pelkällä olankohauksella.

  6. J.M. Korhonen,
    Genevessä päämajaansa pitävän WHO:n tulisi olla tarkempi arvioissaan. Onhan se jo monesti erehtynyt, esimerkiksi ebola-viruksen vaarallisuudesta ja sen nopeasta leviämisestä Afrikassa ja sieltä muuallekin maailmalle. WHO alkaa toimia usein tehokkaasti vasta silloin, kun vahinko on jo konkreettinen ja tilanteen hallinta luisumassa käsistä.
    Ydinvoiman puolestapuhujat haluavat unohtaa ja pimittää sen tosiasian, että Fukushiman onnettomuudesta on jo ollut vakavia ja näkyviä kielteisiä terveydellisiä, ympäristöllisiä, taloudellisia ja sosiaalisia haittoja ja seurauksia ennenkaikkea japanilaisille. Ja kukapa ei muistaisi Tsernobiliä ja siellä tapahtuneen ydinonnettomuuden lähes koko Euroopan alueen kattavia seurauksia ?

    Juuri WHO:n majapaikka, Sveitsissä sijaitseva Geneven kaupunki , on tehnyt kantelun oikeudelle sen lähellä Ranskassa sijaitsevan vanhan Bugeyn ydinvoimalan vaarallisuudesta sille ja sen lähiympäristölle. Geneve vaatii tämän voimalan pysäyttämistä turvallisuussyistä. Geneven kaupunki ei varmastikaan ole lähtenyt vetämään tällaista hankalaa ja aikaa vievää oikeusprosessia, jollei sillä olisi perusteellisia tietoja ja syitä siihen.
    Bugey onkin seuraavaksi suljettavien ranskalaisten ydinvoimaloiden listan kärjessä nyt pysäyttämisensä aloittavan Fessenheimin jälkeen. Naapurimaa Saksa on huomauttanut jo monta kertaa Fessenheimin vaarallisuudesta maalle ja vaatinut sen pysäyttämistä. Lieneekö Saksalla ja Sveitsillä pelkkä pelko syynä vaatimuksilleen ? En usko näin olevan, sillä taustalla molemmilla valtioilla on tarkkaa tietoa ydinvoimaloista ja niiden toiminnasta ja niiden aiheuttamista mahdollisista vaaroista väestölle ja ympäristölle. Ja Ranskankin valtionjohto on tämän tiedostanut.
    Ranskalaisten listalla on useita muita yli-ikäisiä ja vanhenemassa olevia ja vaaratilanteita aiheuttaneita ydinvoimaloita. Vanhoja ydinvoimaloita suljetaan ja vain yksi EPR-tyypin voimala on tällä hetkellä rakenteilla. Sen rakennustyöt ovat viivästyneet nekin monella vuodella turvallisuussyistä ( kuten osittain Olkiluodossakin ). Viimeisimpien tietojen mukaan uudenaikaista, asiantuntevaa ja huolellista teknologiaosaamista edustavan EPR-tyypinkin käyttöönotossa on omat vaaransa, sillä sekään ei ole täysin turvallinen, vaikka alkuaan niin uskoteltiin.

  7. PS.:
    Fukushiman ydinvoimalassa on parhaillaan vakava turvallisuusongelma :
    siellä on havaittu nyt lähes kuusi vuotta räjähdyksen jälkeen säteilyä aiheuttava uusi vuoto. Sen estämistoimet ovat meneillään., ja siitä mahdollisesti johtuvat ympäristölliset ja terveydeliset haitat selviävät vasta myöhemmin.
    Japanilaisille kysymys ei ole abstraktisesta pelosta, joka olisi vahinkojen aiheuttajana. Kysymys on nytkin ihan todellisesta tilanteesta, jossa säteilevät aineet aiheuttavat vaaratilanteen, ja jonka seurauksista kärsivät ihan oikeat ihmiset.
    Olen itse tavallaan yksi Tsernobilin ydinonnettomuudesta kärsivä ihminen,sillä sairastuin kilpirauhasen vajaatoimintaan sen jälkeen, kun olin viettänyt kolme kuukautta Tsernolbilin onnettomuuden jälkeen kuukauden loman Itävallassa ja silloisessa Jugoslaviassa sellaisella alueella, jossa tiedetään Tsernobilin aiheuttaman radioaktiivisen laskeuman olleen melko suurta. Söin ilmeisesti mm. saastuneita kaloja, vihanneksia ja hedelmiä. Sairauteni tultua ilmi lääkärini huokaisi heti : ” Tsernobil”. Varsinkin Itä-Ranskassa tuo radioaktiivisuus oli ollut voimakasta heti räjähdyksen jälkeen, vaikka terveysviranomaiset ja valtiovalta vakuuttivatkin, ettei saastepilvi ollut kulkenut Ranskaan asti. Kun sitten jonkin ajan kuluttua alkoi ilmetä paljon kilpirauhassyöpää ja muita kilpirauhasen sairauksia, niin asiaa alettiin selvittää tarkemmin. Selvisi se tosiasia, että olihan se pilvi kulkenut meillekin asti.
    Samana kesänä kävin myöskin Suomessa Keski-Pohjanmaalla. Ihmettelin sitä, miten lapsuudenkotini puutarhassa kasvaneet mustaherukat olivat harvinaisen suuria. Ja samoin marjat metsässä. Sieniäkään en uskaltanut poimia. Saastepilvi oli kulkenut senkin alueen yli Ruotsiin levittäytyessään. Ruotsi kielsi sitten pitkäksi aikaa poronlihan myynnin jäkälän radioakttivisuudesta johtuen. Ja Suomessa on Tsernobilin onnettomuuden seurauksena löydetty makeanveden kaloista radioaktiivisia aineita vielä nykyäänkin.
    Ydinvoimalaonnettomuus siis aiheuttaa riskejä ja jatkuvia turvallisuusongelmia hyvin pitkällä ajanjaksolla. Tätä ei voida kieltää.

  8. PS.
    jatkoa ydinvoimaloiden turvallisuudesta :
    Pohjois-Ranskassa sijaitsevassa FLAMANVILLEn ydinvoimalassa on ollut pari päivää vaaratilanne. Voimalan sisällä on tapahtunut räjähdys, jonka seurauksena 5 voimalan työntekijää ovat saaneet leviävästä savusta myrkytyksen. He ovat hoidossa.
    Nyt voimalan reaktori n° 1 on pysäytetty ja tulee pysymään pysäytettynä toistaiseksi. Tarkempia tietoja tilanteesta ja räjähdyksen syistä ei ole annettu julkisuuteen! Kansalaiset vaativat tarkkaa selvitystä tapahtuneesta ja sen seurauksista.
    Kaikkea ei siis vapaaehtoisesti kerrota ydinvoimaloiden turvallisuusongelmista.Flamanvillen tapaus osoittaa, että ydinvoimalat ovat vaarallisia niiden työntekijöille ja kaikille muille ihmisille.

  9. Lisäys :
    Tarkemmin sanottuna ,Flamanvillen ydinvoimala sijaitsee Normandiassa.
    France Inter julkinen radio ilmoitti juuri klo.13.00 uutisissa, että Flamanvillen ydinvoimala on kokonaan pysähdyksissä johtuen lattialle tulleesta vedestä. Aamulla puhuttiin ensin teknisestä ongelmasta, joka ei koskettaisi ydinreaktoreita. Nyt kuitenkin tiedotettiin juuri niitäkin koskevasta vesivuodosta , ja voimala on pysäytetty toistaiseksi. Tivottavasti ongelmista kerrotaan väestölle totuudenmukaisesti ja ongelma saadaan nopeasti pois päiväjärjestyksestä !

    Kun teknisestä ongelmasta ilmoitettiin radiossa, niin voimalan toiminnasta vastuussa oleva energiayhtiö EDF laittoi infon perään heti ydinvoimaa puolustavan mairittelevan mainoksen! Mainoksessa mainitaan juuri Flamanvillen ydinvoimala ja sen tärkeä rooli sähkön tuotannossa! Aika vetkuttelevaa touhua, vaikka kysymyksessä on hyvin vaarallinen enrgiatuotantomuoto.!

  10. Kuuntelin tänään France Interin erikoisohjelmaa Flamanvillen ydinvoimalan ongelmista. Kyseessä ei valitettavasti ollut aprillipila!

    Flamanvillen ydinvoimala on uudenaikainen EPR-tyypin voimala, jollainen on rakenteilla myös Olkiluodossa. Flamanvillen voimalaa ei ole voitu ottaa käyttöön kokonaisuudessaan johtuen siellä ilmenneistä teknisistä ongelmista.
    Ohjelmassa keskustelleiden asiantuntijoiden mukaan Flamanvillen voimalan tietyt rakennuselementit ovat viallisia. Esimerkiksi reaktoreiden terässäiliö ( allas ) ei vastaa turvallisuusvaatimuksia. Säiliö voi rikkoutua, jos lämpötila ja paine nousevat jostain syystä korkealle. Asiantuntijoiden mukaan rakentamiseen käytetyn teräksen valmistanut ranskalainen yritys ei olisi kyennyt tuottamaan vaatimusten mukaista metallia, ja olisi salannut tämän seikan. Turvallisuutta koskevia dokumentteja oltaisiin väärennetty.

    Useat ranskalaiset ydinvoimaloita vastustavat yhdistykset ovat tehneet kanteen oikeudelle energiayhtiö EDF:n ja Arevan toiminnasta koskien Flamanvillen voimalan rakentamista. Asia on oikeuden tutkittavana. Syytös kuuluu: ” Väestön tahallinen vaaraan saattaminen”.

    Ranska on maa, jossa on suhteessa väkilukuun eniten ydinreaktoreita maailmassa. Siitäkin johtuen Ranskassa ydinvoimaloita vastustavat tahot ovat hereillä, ja ydinvoiman vastainen aktivismi on hyvin näkyvää ja voimakasta. Sitä ei luokitella ” ääripään toiminnaksi ” tai ”terrorismiksi”, vaan se on osa tavallista kansalaisaktiivisuutta.

  11. PS.
    Osoittaakseen ydinvoimaloiden vartiointi-ja turvallisuustoimien puutteellisuutta, Greenpeacen ydinvoimaa vastustavat aktivistit tunkeutuivat Ranskassa jokin aika sitten jälleen kerran erään ydinvoimalan turvasysteemin läpi ihan voimalan allasrakennuksen viereen. Tämä onnistui siitä huolimatta, että ko. voimalan ympärillä on korkea turva-aita, ja että santarmit ( = armeijapoliisi ) tekevät aidan ulkopuolella olevalla turva-alueella jatkuvia vartiokierroksia.

    Aktivistit kuvasivat tapahtuman, ja saimme hämmästykseksemme nähdä TV:ssä, miten he sytyttelivät ja lähettelivät pieniä ilotulitusraketteja ilmaan ihan rakennuksen seinustalta. Santarmit huomasivat aktivistit vasta sitten, kun näkivät ja kuulivat näiden ” ilotulituksen ”. Santarmien saapuessa paikalle aktivistit pääsivät kuitenkin pakoon, koska santarmien auto oli turva-aidan väärällä puolella ! Aktivistit olivat jo voimalan alueella ja santarmit aidan toisella puolella. Oli liian myöhäistä estää ” ilotulittelu ” ja ottaa kiinni syylliset. Tämä Greenpeacen ” näytös” oli hyvin suunniteltu ja toteutettu. Siitä ei koitunut vaaraa ihmisille tai ydinvoimalalle, eikä mitään omaisuutta tuhottu. Aktivistit eivät käyttäytyneet terroristien tavoin.

    En ole kuullut puhuttavan näille ” iloitteleville” alktivisteille koituneista syytteistä. Lieneekö heitä edes tunnistettu ja löydetty. Sen sijaa syytösten kohteiksi ovat joutuneet ydinvoimalan suojelusta , siis turvatoimista vastaavat tahot. Näiden ” valvovien ” viranomaisten osaaminen on taas kerran kyseenalaistettu. Greenpeacen ansiosta ydinvoimaloiden ulkoisia turvallisuustoimia joudutaan parantamaan, vaikka ne eivät ehkä koskaan tule olemaan riittäviä.

  12. Ranskassa ei tarvita edes terroristien hyökkäystä ydinvoimaloiden turvallisuuden vaarantamiseksi:
    Eilen ilmestyneessä kohukirjassa eräs ranskalainen tutkimusjournalisti kertoo miten ranskalaiset istuvat räjähdysvalmiin uraanitynnyrin päällä ( = 54 ydinreaktoria + ydinjätteet ) .
    Kirjan mukaan ( myös France Inter-julkinen radio on noteerannut tämän uutisen ) Ranskan vanhimmassa TRICASTINin ydinvoimalassa on ollut äskettäin vakava vaaratilanne. Ydinvoimalan altaassa on ollut halkeama.
    Kirjan toimittajan mukaan vaaratilanne oli hyvin vakava, ja olisi voinut aiheuttaa Fukushiman ja Tsernobilin räjähdysten kaltaisen hätätilanteen.

    Ydinvoimaloiden toiminnasta vastuussa oleva sähköyhtiö EDF on kuitenkin kieltänyt tällaisen vaaratilanteen olemassaolon, vaikka Ranskan ydinvoimaa valvova autoriteetti onkin määrännyt eräässä vaiheessa juuri Tricastinin voimalan neljästä ( 4 ) reaktorista pysäytettäväksi kolme ( 3 ). Autoriteetti määräsi reaktorit pysäytettäviksi voimalan turvallisuuden varmistamiseksi ja rakenteiden vahvistamiseksi. Tricastinin vanha voimala joutuu käymään läpi täydellisen tarkastuksen v.2019. Tällöin voidaan todeta kannattaako ydinvoimaloiden ikää jatkaa kolmestakymmenestä ( 30 ) vuodesta neljäänkymmeneen ( 40) . Tricastinin voimala on joka tapauksessa Ranskan vanhojen alasajettavien ydinvoimaloiden listan alkupäässä.

    Viime aikoina monet kansalaisjärjestöt ovat voimakkaasti vastustaneet erääseen kuntaan suunnitteilla olevan ydinjätteiden hautaamon rakentamista. Ratkaisua ja päätöstä asiassa odotetaan mm. ympäristöministeriöltä. Kansalaiset toivovat, että ministeriöstä tulisi ydinjätteiden hautaamisen kieltämistä kannattava päätös, kuten oli hallituksen vasta tekemä suuren ( Notre Dame des Landes) lentokentän rakentamisen peruuttava päätös.

Kommentointi on suljettu.

Laskin kesällä triathlon-harrastuksen päästöt! Kirjoitukseni aiheesta julkaistiin nyt myös Helsinki Triathlon -seuran sivuilla. Jee!

Tässä viisi asiaa, mihin triathlonharrastajan ja aika monen muunkin liikuntaa aktiivisesti harrastavan kannattaa ilmastonäkökulmasta kiinnittää huomiota: 

1. Osallistu kisamatkoihin tai treenileireille vain hyvin harkiten, jos lainkaan.

2. Suosi lähialueiden kilpailuja/tapahtumia, kuten HelTri Cupia. Turkuun pääsee junalla ja Tallinnaan lautalla.

3. Tankkaa energiaa ja ravintoa kasvispohjaisesti (kasvispohjainen ruokavalio).

4. Pyöräile harjoituksiin ja harjoituspaikoille tai käytä joukkoliikennettä tai kimppakyytejä.

5. Hanki käytettyjä varusteita ja käytä olemassa olevat varusteet loppuun.

Entä ne päästöt? Itselläni ne ovat noin 716 kgCO2e vuodessa, kun olen pyrkinyt tekemään kaikki mahdolliset ilmastoystävälliset valinnat. Tyypillisen täysmatkan triathlonia harrastavan päästöt saattavat kuitenkin olla lähes kymmenkertaiset eli oman arvioni mukaan 6647 kgCO2e vuodessa. Paljon voi siis omilla valinnoilla vaikuttaa triathlonin-päästöihin.

Seuraavaksi tavoitteenani on laskea lapseni cheerleading-harrastuksen päästöt. 

Koko kirjoitus ja laskelmat täällä: 
https://heltri.fi/triathlonharrastuksen-hiilijalanjalki/

@helsinkitriathlon #triathlon #hiilijalanjälki
Sinilevät kuriin ojitusta vähentämällä! Allekirjoita kansalaisaloite täällä:
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/15720

Metsätaloudellinen ojitus aiheuttaa merkittävää haittaa suomalaisille lähteille, puroille, järville, joille ja rannikkovesille. Metsämaaperästä ja soilta irronneet ravinteet, humus ja kiintoaines kulkeutuvat ojitusten kautta vesistöihimme, mikä edistää rehevöitymistä, sinileväkukintoja, umpeenkasvua, liettymistä, vesien tummumista, limoittumista sekä vesien tilan heikkenemistä ylipäätään. Metsäojitusten myötä heikentynyt veden laatu vaikeuttaa ja monin paikoin estää vesistöjen virkistys- ja talouskäyttöä. Se aiheuttaa haittoja myös järvien ja virtavesien kalastolle sekä heikentää monia vesilintukantoja. Suomen ainutlaatuisten vesistöjen pilaantuminen ei ole vain ekologinen tragedia – se on myös kulttuurinen ja taloudellinen menetys. 

Vesistöjemme ongelmat, kärjessä viime vuosina merkittävästi lisääntynyt sinileväongelma ja vesien tummuminen, ovat pääosin seurausta ihmisen tekemistä valinnoista – ja siksi myös ihmisen ratkaistavissa. Metsien taloudellinen hyödyntäminen ei saa tapahtua kaikille tärkeiden vesistöjen ja virkistysmahdollisuuksien kustannuksella. Meillä on velvollisuus huolehtia, että maamme tuhannet siniset vesistöt pysyvät puhtaina ja kansallisen ylpeyden aiheina myös tulevaisuudessa. 

Aloite ei koske muuta ojitusta, kuten teiden tai kiinteistöjen kuivatusojitusta, vaan ainoastaan metsien taloudelliseen hyödyntämiseen tähtäävää ojitusta ja muita vastaavia kuivatustoimenpiteitä. 

@ojitusten_haitat_kuriin #ojitusten_haitat_kuriin
Huh. Olen tehnyt seitsemän minuutin lihaskuntotreenin nyt joka ikinen aamu yhteensä 1050 kertaa peräkkäin. 

Tammikuun alussa vuonna 2020 aloitin tekemään seitsemän minuutin lihaskuntotreeniä joka aamu. Tätä aiemmin olin tehnyt jumpan tyypillisesti muutaman kerran viikossa. 

Ehdin tuolloin tehdä lihaskuntotreenin joka aamu yhteensä 1022 päivää putkeen kunnes 19.10.2022 olin kuumeessa (38,5) ja jumppa jäi tekemättä. 

Tämän jälkeen olen taas jatkanut treenin tekemistä automaattisesti ja säännöllisesti. Vasta nyt havahduin miettimään ja laskemaan kuinka monta päivää on kertynyt sitten lokakuun 2022. Huomasin, että päivittäinen putki onkin jo venynyt uuteen ennätykseen. 

Treeniä on tehty kodin lisäksi mm yöjunan hytissä, hotellihuoneissa, ystävien ja sukulaisten luona sekä mökkien pihoilla ja laitureilla. Pääsääntöisesti treeni on tehty kotona olohuoneessa, kuten tänään. Myös niinä päivinä kun olen juossut puolimaratonin, maratonin tai suorittanut täydenmatkan triathlonin tai meditoinut muuten koko päivän. Välillä energisenä ja välillä vähän väsyneenä. 

Yhdistävä tekijä on se, että treeni on tehty aina joka aamu ja olen siitä erittäin tyytyväinen. Sillä saan aina pienen aktivoinnin, lisäbuustin ja energiaa päivään. Onni on myös se, että matkalle ei ole sattunut vakavia sairastumisia tai loukkaantumisia. Muutenhan tämä ei olisi ollut mahdollista. 

Vuosien myötä tästä treenistä on tullut automaattinen tapa. Sellainen rutiini, jossa aika työskentelee puolestasi eikä sinua vastaan. Tarvitsisi nähdä erityistä vaivaa, jotta osaisin enää jättää treenin tekemättä. Pienellä investoinnilla voi tehdä ajan kanssa suuria asioita.
Voiko kirjoja kuunnella tai lukea liikaa? 

Viime vuonna huomasin, että yllättävän harvassa (tieto)kirjassa, joita kuuntelin oli kovin paljon mitään uutta. Tuntui, että vaikka kuuntelin itselleni vieraasta tai uudesta aiheesta kirjoja, toistivat ne samoja kaavoja, esimerkkejä ja tutkimuksia. Ja sama koski vähän romaanejakin. Juonen käänteet ja draaman kaari kävivät vähän turhan tutuiksi. 

Haluaisin kuitenkin kovasti nauttia hyvästä kirjallisuudesta. Tästä syystä mieleeni tuli ajatus, että tänä vuonna kuuntelen aiempina vuosina erityisen hyviksi kirjoiksi listaamiani kirjoja uudestaan. Kävin siis läpi kaikki kuuntelemani kirjat ja poimin sieltä noin 50 teosta. Keväällä kuuntelin nämä kaikki uudestaan. 

Joukossa on paljon hyviä kirjoja! Sellaisia, joita olen kuunnellut useamminkin kuin kaksi kertaa. Jotkut aiemmin hyviltä kuulostaneet kirjat taas eivät enää olleet yhtään niin mielenkiintoisia kuin ensimmäisellä kerralla. Kirjan sisältö kun luonnollisesti puhuttelee eri tavalla eri hetkissä ja elämäntilanteissa. Jos jotain pitää tämän pohjalta suositella, niin tässä on seitsemän kirjaa, jotka itselläni ovat kestäneet useamman kuuntelukerran ja joita kannattaa kuunnella tai lukea vaikka tämän syksyn aikana (jos et jostain syystä ole jo lukenut/kuunnellut näitä)

-Yuval Noah Harari: 21 oppituntia maailman tilasta
-Rutger Bregman: Hyvän historia
-Rutger Bregman: Moraalinen kunnianhimo
-James Clear: Pura rutiinit atomeiksi
-Hans Rosling: Faktojen maailma
-Malcolm Gladwell: Kuka menestyy ja miksi
-Berthold Gunster: Flip

Ehkä hiukan surullisena huomaan, että tähän listalle ei päässyt yhtään romaania, yhtään kotimaista kirjaa eikä yhtään muita kuin miesten kirjoittamia kirjoja.

Toki näiden lisäksi on paljon paperikirjoja ja klassikoita, jotka ovat kestäneet hyvin aikaa ja joita olen lukenut monta kertaa. Tässä esimerkiksi listaus aiemmin 10 merkityksellisestä kirjasta omassa elämässäni: 

https://leostranius.fi/2022/09/10-merkityksellista-kirjaa-elamani-aikana/
Paljonko tekoälyhaku aiheuttaa päästöjä? Googlen mukaan yksi tekstipohjainen tekoälyhaku aiheuttaa noin 0,03 gCO2e päästöt ja vastaavasti yksi ChatGPT-haku aiheuttaa noin 0,04 gCO2e päästöt. Kuvan tuottaminen saattaa kuluttaa jopa 100 kertaa ja viiden sekunnin HD videoklippi lähes 60 000 kertaa enemmän energiaa kuin tekstihaku.

Googlen laskelmasta näyttää kuitenkin puuttuvan mm verkko-operaattorin päästöt, käyttäjän koneen energiankulutus ja erityisen merkittävänä tekijänä tekoälyn koulutukseen käytetty energia. 

Lisäksi on hyvä muistaa, että Googlen ja monien muiden teknologiayhtiöiden alustoilla edelleen jaetaan ilmastonmuutoksen kieltämiseen tai vähättelyyn liittyvää sisältöä ja tarjotaan alustaa fossiiliyhtiöiden mainonnalle. 

Täällä tarkemmin: 
https://leostranius.fi

EDIT: Tässä oleva kuvituskuva on Purkutaidenäyttelystä 2025 Toni Esselin installaatiosta Hostile architecture.
Miksi urheilen niin paljon? Tätä kysymystä olen viime vuosina kysynyt usein itseltäni, kun olen huomannut liikuntamäärieni nousseen yli 15 tuntiin viikossa. Eikö vähempikin riittäisi? Kansalliset liikuntasuositukset kun täyttyisivät jo 2,5 tunnin viikoittaisella liikunnalla. 

Suurin syy suurille treenimäärille on liikunnan tuottama välitön vaikutus hyvinvointiin ja onnellisuuteen sekä siihen, että hyvässä kunnossa jaksaa paremmin tehdä itselle merkityksellisiä asioita. On palkitsevaa kehittää hyviä rutiineja ja tapoja juuri liikunnan kaltaiseen harrastukseen monen muun tekemisen sijaan. Vaikka omia sairastumisia ei tietenkään voi valita tai hallita niin hyvässä kunnossa sairastumisen tai onnettumuuksien riski on tilastollisesti pienempi. Lisäksi olen huomannut, että itselläni on motivoivaa nähdä miten päivittäiset liikuntasuoritukset kasautuvat suureksi kokonaisuudeksi kuukausien, vuosien ja jopa vuosikymmenten myötä. 

Itseäni liikunnassa motivoi välittömän hyvänolon lisäksi erityisesti kertynyt ja kasautuva hyöty. Kun pitää kirjaa päivittäisistä harjoituksista ja liikuntamääristä, huomaa, että esimerkiksi vuosien ja vuosikymmenten myötä niistä kertyy aikamoinen kokonaisuus. Varsinkin loppuvuosi tuntuu itselläni olevan aina vähän ”sadonkorjuujuhlaa” kun erilaiset määrät ja tavoitteet tulevat täyteen. 

Esimerkiksi tätä kirjoittaessa olin juuri käynyt juoksemassa vuoden 10. puolimaratonin. Olen nyt juossut vuoden 2020-jälkeen joka vuosi vähintään tuon 10 puolikasta ja yhteensä 83 puolimaratonia. Vuodesta 2010 lähtien niitä on kertynyt yhteensä 130. Tai tällä hetkellä olen pyöräillyt tänä vuonna yhteensä noin 5700 kilometriä ja vuodesta 2020 lähtien yhteensä 40 161 km eli juuri sopivasti maapallon ympärysmittaa vastaavan matkan. Tieto näistä kasautuvista tunneista, kilometreistä ja juoksukerroista tekee minut onnelliseksi. Se tuottaa hyvää oloa, aikaa ja terveyttä nyt ja tulevaisuudessa. 

Kirjoittelin tästä aiheesta vähän enemmän www.leostranius.fi
Laskin triathlon-harrastuksen päästöt. Itselläni ne ovat noin 716 kgCO2e vuodessa. Tyypillisen täysmatkan triathlonia harrastavan päästöt saattavat olla lähes kymmenkertaiset eli oman arvioni mukaan 6647 kgCO2e vuodessa. 

Mihin tämä suhteutuu? Keskimääräisen suomalaisen koko vuoden aikana aiheuttamat kaikki CO2-päästöt ovat noin 10 tonnia ja omani ovat noin pari tonnia. Kestävä taso, johon kaikkien pitäisi päästä vuoteen 2030 mennessä on noin 2,5 tonnia ja vuoteen 2050 mennessä 0,7 tonnia. 

Suurin osa päästöistä triathlonissa aiheutuu mahdollisiin harjoitusleireihin ja kilpailuihin osallistumisesta sekä harjoittelusta ja siihen vaadittavasta lisäenergiasta (ruuasta). Lisäksi päästöjä tulee tietysti myös harjoituksiin kulkemisesta, harjoittelupaikoista ja varustehankinnoista. Varmasti jotain muitankin osa-alueita on ja kaikkea tuskin tulee tällä pikaselvityksellä huomioiduksi. Jostain on kuitenkin hyvä aloittaa. Olen enemmän kuin kiitollinen kaikista korjauksista ja tarkennuksista näihin laskelmiin. 

Täällä tarkempi laskelma ja suositukset päästöjen vähentämiseksi: https://leostranius.fi

#triathlon @helsinkitriathlon
Muistoja 10-vuoden takaa. Oli silloin aika yllättävää ja hämmentävää löytää itsensä taidenäyttelystä. 

Teos: @samilukkarinen
Third Rock täytti tänään 5-vuotta! 

Reilu viisi vuotta sitten keskellä koronapandemiaa aloimme pohtia silloisen T-Media Relations Oy nimen ja brändin uusimista. Lopulta Sari Kuvaja, @harrileinikka @riding_n_butterflywings ja @anurasanen (ja oli mukana varmasti moni muukin) kanssa saatiin valmista ja 18.8.2020 oli kaupparekisteri-ilmoitukset hoidettu, verkkosivu pystyssä sekä tiedote lähdössä asiakkaille. 

Third Rock Finland oli saanut alkunsa. 

Mitä me ollaan sitten viiden vuoden aikana tehty? Katsoin nopeasti, että ollaan toteutettu karkeasti: 

-noin 700 projektia
-palveltu noin 300 asiakasta
-tehty noin neljä miljoonaa euroa liikevaihtoa
-tehty hommia noin 50 henkilötyövuotta

Ja toivottavasti myös onnistuttu vähentämään päästöjä ja luonnonvarojen kulutusta sekä vahvistamaan kiertotaloutta, ihmisoikeuksia ja fiksua liiketoimintaa. 

Monenlaisia maailman muutoksia ja tilanteita on viiden vuoden aikana ehtinyt tapahtua ja monessa liemessä ollaan oltu, kun ollaan kasvettu kolmen henkilön yrityksestä nyt 17 henkilön organisaatioksi.

Tavoitteena on edelleen vauhdittaa organisaatioita haittoja vähentävästä niin kutsutusta ”vastuullisesta liiketoiminnasta” kohti planetaarista liiketoimintaa eli kohti sitä, että organisaatiot edistävät kestävyysmuutosta eivätkä vain minimoi omia haittoja tai pahimmillaan jarruta muutosta. Tässä riittää vielä tehtävää näin ilmastokriisin ja luontokadon aikakaudella. 

Hyvää syntymäpäivää Third Rock! On tämä kyllä ollut ihmeellinen ja elämää muuttava matka kaikkien teidän kanssa, jotka olette tavalla tai toisella olleet vuosien varrella mukana.

Ja mitä kaikkea onkaan vielä luvassa!

#thirdrock #vastuullisuus #planetaarinenliiketoimibta
Kirjasuositus: Ossi Nyman: Alkuhuuto

Jostain selittämättömästä syystä olen tykännyt Nymanin romaanien karuttomasta kuvailusta paljon. Alkuhuuto on näistä romaaneista kuitenkin ehjin ja paras. Suorastaan huikea. 

Toivo on 46-vuotiaana bussinkuljettajana valmis eläkkeelle. Marjut istuu lähikaupan kassalla ja hakee iloa elämään salasuhteista. Faith on suomeen kotoutunut maahanmuuttokriittinen maahanmuuttaja. 

Kolme elämää, jotka kiinnittyvät vahvasti toisiinsa. 

Upea kuvaus suomalaisesta mielenmaisemasta ja keskiluokkaisuuden reunalla elämisen arjesta. Tavallisuuden kaipuusta.

Häiritsevää on vain ajan hengen mukainen ajallinen epäsymmetrisyys ja absurdi loppuratkaisu. Ja ehkä juuri tämä häiritsevyys tekee kirjasta lopulta täydellisen. 

#kirjat #kirjagram #ossinyman #alkuhuuto @ossijanyman @teoskustantamo
#kilpisjärvi #tromso #narvik #luleå #haaparanta #tornio #lofoten #norway #sweden #finland
Ranskan ympäriajon videopätkiä katsellessa huomasin, että ammattipyöräilijä Tadej Pogacarilla oli pyörässä aina Hulk-tarra antamassa tsemppiä polkemiseen. 

Sain itsekin omaan pyörään nyt lapselta Leo-leijona-tarran. Saa nähdä nousevatko keskinopeudet.
Seuraa minua Instagramissa