Vanhankaupunginkosken padon purkaminen syytä selvittää

Vanhankaupunginkoski vapaaksiYmpäristölautakunnan kokouksessa 14.4. käsiteltiin Vanhankaupunginkosken patoa ja sen mahdollista purkamista.

Olemme saaneet kymmeniä yhteydenottoja padon purkamista toivovilta kansalaisilta.

Lisäksi Helsingin Uutisten kysyessä aiheesta yli kahdelta tuhannelta lukijalta 90 % kannatti padon purkamista. Vantaan Sanomien lukijoista taas padon purkamista kannattaa 93%. Mielestämme kansalaismielipiteen tulee näkyä myös päätöksenteossa, ja olemme erittäin kiitollisia kaikista palautteista ja aktiivisuudesta.

Pohjaesityksessä Vanhankaupunginkosken patoon liittyen lukee seuraavaa:

”Ympäristölautakunta toteaa, että padon purkaminen nykyisen tiedon perusteella ei ole mahdollista. Aloitteessa mainitut tavoitteet kalojen nousun parantamiseksi ja vahingoittumisen estämiseksi on mahdollista saavuttaa itähaaraa kunnostamalla.”

Me emme suhtaudu näin jyrkän kielteisesti mahdollisuuteen purkaa pato. Ymmärrämme, että purkamiseen liittyy pelkoja esimerkiksi vedenpinnan laskusta ja vaarallisten sedimenttien liikkumisen mahdollisuudesta, joiden takia asiaa on mielestämme selvitettävä tarkasti. On kuitenkin monia syitä, joiden takia padon purkaminen voisi olla myös hyvin positiivinen muutos, eikä ympäristölautakunnan ole tarkoituksenmukaista lähteä aliarvioimaan näitä syitä tai purkamisen mahdollisuuksia.

Padon purkamisessa ovat joidenkin mielestä vastakkain historia- ja ympäristöarvot, mikä hankaloittaa päätöksentekoa. Tämä on kuitenkin hyvin yksioikoinen tapa ajatella. Padon purkamisella olisi itseasiassa myös historiapohjaa ja kulttuuriarvoja tukeva vaikutus. Vanha koski, jonka viereen koko Helsinki (Helsingfors) on noussut, virtasi vapaana vuosisatoja ennen keinotekoista patoamista. Patoamisen jälkeen alueelle on toki rakennettu historiallisia rakennuksia, mutta ne, kuten vanha holvikaari, olisi mahdollista osin säilyttää vaikka pato päätettäisiinkin purkaa.

Näemme kuitenkin, että ympäristölautakunnan päätehtävä tilanteessa on lausua muutosten vaikutuksista luontoarvoihin. Nykyiset voimalaitoksen turbiinit ja padon alainen kivikko tappavat kaloja, joiden kutuvaellus tulisi turvata. Tämä toive pohjautuu jo Euroopan Unionin vesipuitedirektiiviin.

Purkaminen mahdollistaisi myös virkistyskäytön uuden kukoistuksen. Vapaa koskiluonto tarjoaisi mahdollisuuksia niin luontokuvaamiseen, kalastukseen kuin melontaankin.

Vastaavia purkamisprojekteja on jo käynnissä esimerkiksi Jyväskylän Tourujoella ja Vantaan Tikkurilankoskella. Näiden tahojen avulla voidaan selvittää oletettavia seurauksia patojen purkutoimista. Täysin tavatonta tai mahdotonta tämänkaltainen patojen purkaminen ei siis ole.

Näistä syistä esitimme ja tuimme seuraavia muutoksia ympäristölautakunnan lausuntoon.

Kappale 30 muutetaan muotoon:

Lisäselvityksiä tehtäessä tulee ensisijaisena vaihtoehtoja olla padon purkaminen siten, että alueen kulttuuri-, luonto- ja virkistysarvot säilyvät ja toissijaisena vahtoehtona itähaaran kunnostaminen.

Kappale 29 muutetaan muotoon:

Ympäristölautakunta ehdottaa, että padon purkamista ryhdytään selvittämään ja tätä varten tulee tehdä ympäristövaikutusten arviointi tai vastaava selvitys padon purkamisen vaikutuksista. Lisäksi tarvitaan lisäselvityksiä itähaaran kunnostamisesta ja kalojen vahingoittumisen estämisestä.

Kappale 28 muutetaan muotoon:

Ympäristölautakunta toteaa, että padon purkaminen nykyisen tiedon perusteella on haastavaa, mutta mahdollista. Kalojen nousun parantamista ja kalojen vahingoittumisen estämistä ei ole mahdollista saavuttaa pelkästään itähaaraa kunnostamalla.

—-

Asia on hankala, eikä koko lautakunta ollut valmis kannattamaan näitä esityksiä. Lautakunta oli kuitenkin yhtä mieltä siitä, ettei padon purkamista voida yksiselitteisesti tuomita mahdottomaksi ennen kuin asiaa on selvitetty perinpohjaisesti. Hyväksyimmekin yksimielisesti ja hyvässä hengessä seuraavan muutoksen lausunnon kappaleiden 28, 29 ja 30 tilalle.

“Ympäristölautakunta toteaa, että nykytiedon perusteella ei ole mahdollista tehdä päätöstä padon purkamisesta, vaan padon purkamisen vaikutukset pitää selvittää siten, että alueen luonto-, virkistys- ja kulttuuriarvot säilyvät .

Ympäristölautakunta esittää tehtäväksi lisäselvityksiä padon purkamisesta, itähaaran kunnostamisesta ja kalojen vahingoittumisen estämisestä eri keinoin.

Hyvällä suunnittelulla on varmistettava, että vaelluskalojen nousumahdollisuus Vantaanjokeen paranee selkeästi nykyisestä. Valmistelun yhteydessä tulee kuulla kaupunkilaisia ja asukasyhdistyksiä.”

Lisäys korostaa lisätiedon tarvetta päätöksenteossa. Nyt on aika selvittää padon purkamista ennakkoluulottomasti ja faktaperusteisesti, jotta saamme hyvän kaupungin varmistettua niin kaloille kuin kansalaisillekin.

Leo Stranius
Alviina Alametsä
Timo Pyhälahti
Joona Haavisto

Lue myös tämä: Vanhankaupunginkoski vapaaksi: Viisi syytä purkaa pato

2 kommenttia artikkeliin ”Vanhankaupunginkosken padon purkaminen syytä selvittää”

  1. Ihan yksiselitteisesti asia on niin, että jos puheet luonnonsuojelusta ja sukupuutoista ovat jotain muuta kuin pelkkää ilmaa, niin Vantaanjoki riisutaan padoistaan. Jos sukupuuttoja tuottanutta patoa ei pura, mutta sitten selittää vaaleista toiseen miten surkeaa on kun lajit katoavat ja luonto sitä, kestävä kehitys tätä, niin ainakin itse en ainakaan enää ymmärrä miksi vihreät ovat olemassa. Kun Helsingin seudulla vihreillä on vaikutusvaltaa, niin kyllä sen pitää sitten näkyä luonnon paranemisena alueella, eikä vain katoamisena. Niin moni muukin puolue ratsastaa luontoteemoilla, niin pakottakaa nyt itsenne ja muut vastuuseen sanoistaan.

    Ja totta kai sedimentit lähtevät liikkeelle ja valuvat mereen. Juuri tuon takia koskien soraikot ja kivikot ovat pysyneet vapaissa joissa vuosisatoja puhtaina jolloin kutu on onnistunut. Juuri tuon takia veden tuleekin laskea ja virtauksen koveta, jotta pohja puhdistuu ja pysyy puhtaana. Silloin vasta joki pystyy toimimaan kutujokena kaloille, eikä vain vesiränninä viemäreille. Pikkukoskelle niin luonnollisen oloinen pohjapatoaminen kuin mahdollista ja siitä eteenpäin sitten koskea mereen saakka. Rannat täytyy istuttaa pensaikkoja ja puustoa, etteivät valahda joen mukaan. Yksi asia vielä, koska kalanviljelybisnes on hyvissä väleissä Helsingin virkamiesten kanssa, niin sieltä tulee varmasti kaikki keinot käyttöön jotta teollinen viljely ja kalanistutus jatkuisi, eikä luonnolliselle lisääntymiselle haluta antaa sijaa. Ei haluta kunnostaa Pitkäkoskea, purkaa patoa, eikä luoda mahdollisuuksia siialle kutea, jottei kalanistutus kärsi. Kannattaa varoa tuota osastoa kaupungin koneistossa.

Kommentointi on suljettu.

Miten vastuullisuudesta puhutaan ja onko sillä väliä?

Se, miten puhumme kestävyydestä, ei ole vain viestintää. Se on myös tapa määritellä, mikä on normaalia.

Erilaisissa sanonnoissa kyse on tietysti pienistä nyansseista ja monien mielestä täysin merkityksettömistä asioista. Samaan aikaan on kuitenkin kuvaavaa, että myös kestävyyskysymyksiin keskittyvät fiksut ja tietoiset ihmiset eivät ole immuuneja sille, että jossain syvällä sisimmässämme tai ainakin kielessä pidämme edelleen normaalina sitä, että ihmiset ajavat fossiiliautolla, sudet ovat ihmiselle vaarallisia, öljyllä rikastutaan, naisen arvon määrittää hänen naimattomuutensa tai kasvispohjainen ruoka on jotain marginaalista vaihtoehtoa.

En usko, että maailma muuttuu kestävämmäksi pelkällä puheella, mutta yksi mittari sille, miten kestävässä kulttuurissa elämme, on se, mitä asioita pidämme normaalina ja millä metaforilla haluamme omaa tärkeää viestiämme alleviivata.

Olisi kiinnostavaa kuulla, mitä kaikkia muita hyviä tai vähemmän onnistuneita esimerkkejä vastuullisuus- ja kestävyyskeskustelussa esiintyy.

Kirjoitin tästä Substackiin. Linkki biossa.
Ylikulutus on aikamme virtahepo olohuoneessa. Me kaikki näemme sen, mutta harva uskaltaa kysyä ääneen: voimmeko todella ratkaista kestävyyskriisin puuttumatta itse kulutuksen määrään?

Usein keskustelu väistetään tarjoamalla ratkaisuksi teknologiaa tai siirtymää palvelutalouteen eli ekotehostamista tai niin sanottua ”aineetonta kulutusta”. Mutta tässä piilee vaarallinen ajatusharha. Todellisuudessa täysin aineetonta kulutusta ei ole olemassa. Jokainen digitaalinen palvelu, jokainen metsämeditaatioon hankittu varuste ja jokainen bitti vaatii fyysistä tilaa, materiaalia ja ennen kaikkea energiaa.

Otetaan esimerkiksi energiankulutus. Teollistumisesta lähtien energiankäyttömme on kasvanut noin 2 prosentin vuosivauhdilla. Se kuulostaa maltilliselta, mutta eksponentiaalinen kasvu on petollista.

Jos jatkamme samalla uralla, kulutamme noin 450 vuoden kuluttua enemmän energiaa kuin mitä koko maapallo vastaanottaa auringosta. Tässä vaiheessa emme törmää vain raaka-aineiden loppumiseen, vaan termodynamiikan seinään.

Yksilön eliniän näkökulmasta 450 vuotta voi tuntua ylettömän pitkältä ajalta ja energiankulutuksen kasvu triviaalilta kysymykseltä. Tässä piilee kuitenkin polkuriippuvuuden vaara. Jos rakennamme koko sivilisaatiomme perustukset fysiikan vastaiselle oletukselle, emme pysty kohta enää muuttamaan suuntaa.

Ihmislaji on tallustellut tällä planeetalla vasta noin 300 000 vuotta. Olemme planeetan historiassa tuore tulokas. Vertailun vuoksi:

- Lehtimuurahaiset ovat harjoittaneet menestyksekästä maanviljelyä noin 50 miljoonaa vuotta.
- Dinosaurukset hallitsivat maapalloa 180 miljoonaa vuotta.
- Karhukaiset ovat selvinneet viidestä joukkosukupuutosta 530 miljoonan vuoden ajan.

Nämä lajit ovat osoittaneet, että pitkäaikainen kestävyys ei löydy eksponentiaalisesta kasvusta, vaan sopeutumisesta ja tasapainosta. Olemmeko me todella ”viisain” laji, jos olemme ajamassa päin seinää jo muutaman tuhannen vuoden jälkeen, kun muut ovat pärjänneet kymmeniä tai satoja miljoonia vuosia?

Fysiikan lakien edessä mielipiteillä ei ole merkitystä. Rajallisella planeetalla loputon kasvu on sula mahdottomuus. Meidän on uskallettava sanoa se ääneen. Vähemmän on yksinkertaisesti vähemmän.
Mitä jos puhuisimme ekosysteemipalveluiden sijaan ekosysteemivastavuoroisuudesta? Niin kauan kuin puhumme luonnosta palveluntuottajana, kohtelemme helposti sitä myös sellaisena. Voisimmeko lopettaa ajattelemasta, että luonto on täällä meitä varten ja alkaa kysyä mitä me olemme täällä tekemässä luonnon hyväksi?
Pyöräily Kruunuvuorensillalla!
Viikonlopun suunnitelma Vierumäellä: Urheile. Syö. Nuku. Toista.
Lisää kauneutta. Jotta muistaisimme mikä on kaikkein tärkeintä ja osaisimme toimia oikein oikeiden asioiden puolesta 💚🌍

Kuva: Nasa.
Mitä tapahtuu kun lapselle ei sanota lainkaan ei? 

Vietin eilen 12-vuotiaan syntymäpäivää ”kyllä-päivän” hengessä. Käytännössä vanhemman (eli minun) piti vastata lapsen kaikkiin kysymyksiin aina kyllä! 

Miten päivä sitten sujui. Hämmästyttävän arkisesti. 

Aamulla synttärisankari herätettiin klo 7.00 onnittelulaululla ja tuomalla herkkuja sänkyyn. Aamupäivällä lapsi halusi ottaa rennosti ja pelailla serkkunsa kanssa puhelimella. Itse kävin juoksemassa. 

Lounaaksi toiveena oli pyöräily Pasilan Triplaan ja Luckiefuniin syömään. Ruokailun jälkeen hengailimme hiukan Triplassa ja kävimme ostamassa lapselle pienen pussukan ja yhden suklaapatukan. Tämän jälkeen kävimme tutustumassa pyörillä Keski-Pasilan uusiin rakennuksiin ja palasimme kotiin.

Myöhemmin iltapäivällä oltiin kotona. Lapsi halusi syödä nuudeleita soijarouheella. Välipalan jälkeen pyöräilimme lähimetsään (kalliometsä, tietäjät tietää), jossa lapsi on viettänyt paljon aikaa päiväkotiaikoina. Kiipeilimme puissa (tai siis lapsi kiipeili ja itse ihastelin/kauhistelin ja pidätin hengitystä). Käpylän/Kumpulan lähimetsistä pyöräilimme lähiravintolaan ja lapsen toiveesta ostimme kotiin vietäväksi massaman curryn tofulla. 

Illalla tehtiin vielä popcorneja ja käytiin ostamassa lähikaupasta jäätelöä ja limsaa sekä katsottiin yhdessä Cancel-elokuva. Tämän jälkeen iltatoimet ja nukkumaan. 

Lasten toiveet ovat lopulta aika arkisia ja saavutettavia.
Missä kaikki mainokset ovat?

Olen pitänyt ovessani “Ei mainoksia, kiitos” -tarraa vuosikymmeniä. Se on ollut itsestäänselvyys. Pieni arkinen valinta, jolla estää turhan paperin kertymisen eteiseen ja ehkä myös turhien tarpeiden syntymisen.

Maaliskuussa päätin kokeilla, miltä maailma näyttää ilman sitä. Mitä ihmisten postilaatikoihin nykyään oikeasti jaetaan? Onko tilanne sama kuin ennen?

Irrotin tarran ja valmistauduin siihen, että eteinen täyttyy viikon aikana tarjouslehdistä, pizzamainoksista ja satunnaisista katalogeista. Olin valmis laittamaan tarran takaisin heti, jos määrä karkaisi käsistä.

Kolme viikkoa myöhemmin tilanne on tämä: ei yhtäkään mainosta. Ei ainoatakaan.

Pieni kokeilu, mutta yllättävän suuri lopputulos. Onko tässä käynyt niin, että paperinen suoramainonta on kadonnut? Ainakin omasta arjestani. Ilman, että olen varsinaisesti huomannut sitä. Vai onko kyse siitä, että mainostenjakajat ohittavat oveni lihasmuistilla. Tuleeko kenellekään muulle vielä paperimainoksia?

Mainonta ei tietenkään ole hävinnyt. Se on vain siirtynyt muualle. Sähköpostiin, sosiaaliseen mediaan, hakutuloksiin ja verkkokauppoihin. Fyysisestä tilasta näkymättömämpään, personoidumpaan ja jatkuvampaan muotoon. En enää kanna mainoksia roskikseen. Ne seuraavat minua taskussa.

Paperinen mainos on helppo tunnistaa. Se on konkreettinen, rajallinen ja usein helppo jättää huomiotta. Digitaalinen mainonta toimii toisin. Se sulautuu sisältöön ja mukautuu käyttäytymiseen. Se ei tule kotiin yhtenä nippuna kerran viikossa, vaan pieninä annoksina pitkin päivää.

Siksi sitä on vaikeampi huomata ja ehkä myös vaikeampi vastustaa. “Ei mainoksia, kiitos” -tarra toimi ennen rajana. Nyt vastaavaa rajaa on vaikeampi piirtää. Milloin saan itse päättää, mitä mainontaa minulle näytetään?

Olisiko mahdollista, että digitaaliseen ympäristöön syntyisi yhtä selkeä ja yksinkertainen tapa kieltäytyä? Yksi valinta, joka oikeasti toimii. Koska tällä hetkellä näyttää siltä, että mainokset eivät ole kadonneet. Ne ovat vain muuttuneet näkymättömämmiksi tai oikeastaan niin jatkuvaksi osaksi uutis- ja somevirtaa, että emme edes huomaa niitä tietoisesti.
Viikonlopun suunnitelma. Urheile. Syö. Nuku. Toista. @finntriathlon @vierumaki
Tiedättekö sen tunteen, kun haluat lähettää lohtua ja lämpimiä ajatuksia sun ystävälle, että kaikki kyllä järjestyy. Huomaat sopivasti ulkona oheisen julisteen, otat siitä kuvan ja laitat viestin. Sitten ihmettelet miksi se sun ystävä reagoi viestiin kakkaemojilla.
Uusi ruokatrendi on täällä. 

SIPULIVESI!

Pilko sipulia ja laita kylmään hanaveteen. Juo hitaasti nautiskellen. Tarvittaessa voit antaa sipuliveden olla hetken jääkaapissa. 

Sipulivesi antaa kivan terveysboostin! Se on vanhan kansan perinne, jota itsekin nautin usein lapsena. Mahdollisia hyötyjä ovat antioksidantit, vastustuskyvyn paraneminen, ruansulatuksen tuki ja antibakteerinen vaikutus. 

Sipulivesi ei luonnollisesti puhdista kehoa myrkyistä, polta rasvaa tai korvaa lääkitystä tai monipuolista ruokavaliota. 

Milloin tätä saa kaupoista tai ravintoloista? 😅
Jes! Vegemesuilta löytyi ihan mielettömän helppo lasagneresepti ja päätettiin heti kokeilla tehdä sitä 11-vuotiaan kanssa, joka teki kokkailustamme myös tämän videon. 

Salaisuus tässä se, että valkokastike tehdään tofusta, hummuksesta ja kaurakermasta. Toimii todella hyvin! 

Kiitos @jalotofu reseptistä!
Seuraa minua Instagramissa