8+3 syytä äänestää Leo Stranius eduskuntaan

Leo Stranius -esitekansiSunnuntaina valitaan uusi eduskunta. Minulla on etuoikeus olla yksi ehdokas Helsingin Vihreiden listalta numerolla 83.

Omassa elämässäni pyrin olemaan itse se muutos, jonka toivon tapahtuvan maailmassa laajemmin. Yhteiskunnan tulee varmistaa ihmisten hyvinvointi ekologisissa rajoissa siten, että edistämme kaikessa politiikassa onnellisuutta, kohtuullisuutta ja ekologisuutta.

Toivottavasti voin olla luottamuksen arvoinen. Ohessa on vielä 8+3 syytä äänestää minua.

Minulle tärkeimpiä poliittisia teemoja ovat:

  1. Ilmasto- ja energiaremontti
  2. Luonnonsuojelu
  3. Eläinten oikeudet
  4. Yhdenvertaisuus ja tasa-arvo
  5. Hyvän vanhemmuuden tukeminen
  6. Hyvinvointivaltion säilyttäminen ja perustulo
  7. Kestävä talous
  8. Suora demokratia ja vahva kansalaisyhteiskunta

Politiikan tekemisen tapaani ohjaa vahvasti seuraavat kolme arvoa:

+ Avoimuus
+ Muutoksen mahdollisuuteen uskominen
+ Toisten kunnioittaminen

Käy lukemassa kampanjateemani ja katsomassa videoni. Näkemyksiäni politiikan eri aihealueisiin voi käytä tsekkaamassa Politiikka ABC-sivultani. Kampanjaa voit tukea monella eri tavalla. Lahjoituksia voi tehdä suoraan tämän linkin takaa.

Yksi kommentti artikkeliin ”8+3 syytä äänestää Leo Stranius eduskuntaan”

Kommentointi on suljettu.

Perjantaina 3,2 km uintia ja 32 km pyöräilyä
Lauantaina 95 km pyöräilyä
Sunnuntaina 21,15 km juoksua ja 24 km pyöräilyä
Joka aamu 15 min venyttelyt ja lihaskuntotreeni

Siinä sivussa dronella lennättämisen harjoittelua.
Viikonlopun mittainen puolimatkan triathlon ja vähän enemmänkin! Perjantaina 3 km uinti, lauantaina 100 km pyöräilyä ja sunnuntaina 21,5 km juoksua. Sen lisäksi joka aamu venyttelyt ja 7 minute workout + perjantaina vielä 1,5 tunnin kuntopiiri.
Miksi päästöjen vähentäminen tekee meidät onnellisiksi ja miten vältetään viherpesu? Hienoa olla puhumassa IMPACT Helsinki -tapahtumassa 29.4. 

IMPACT Helsinki kokoaa yhteen muutoksentekijöitä; markkinoijia, viestijöitä ja somevaikuttajia, arvopohjaisen markkinoinnin ja viestinnän teemojen pariin

Linkki ilmoittautumiseen löytyy täältä: https://lnkd.in/dGrMP4n6

#pinghelsinki #impacthelsinki2025
Olipa taas kiva peruskunto-sunnuntai! Valmentajan tekemässä ohjelmassa oli vapaavalintaista pk-harjoittelua neljä tuntia. 

Käytännössä tämä tarkoitti mulla  seuraavaa: ystävän kanssa tunti kevyttä sulkapalloa, tunnin juoksutreeni, tunnin fysiikkatreeni (kuntosali) ja lopuksi vielä reilun tunnin uintitreeni. Sen lisäksi hiukan pyöräilyä (siirtymät) ja aamulla kehonhuolto + seitsemän minuutin lihaskuntotreeni.

Ouran mukaan aktiivisia kaloreita 2335 ja vastaava kävelymatka 42,1 km (askeleita 24 140). Garminin mukaan virtaa olisi tälle päivälle vielä jäljellä 36/100 eli ”Tämänpäiväinen liikunta edistää kuntoasi ja terveyttäsi. Body Battery -tasosi riittää erinomaisesti loppupäiväksi!”
Nyt on aika juhlia, koska tänään siitä tuli totta! Helsinki on hiilivapaa kun Salmisaaren kivihiilivoimala suljettiin. 

Lukemattomat ihmiset ovat vuosia ja vuosikymmeniä tehneet tämän eteen väsymättä töitä. Nöyrä ja iso kiitos teille kaikille. Tiedätte kyllä keitä olette. 💚🌍
Meillä on töissä lyhennetty työviikko joka tarkoittaa sitä, että perjantaisin tehdään vain neljän tunnin työpäivää. Tämä on tuonut viikkoon ja varsinkin viikonloppuun huimasti tilaa tehdä myös kaikkea muuta. Ohessa mun perjantaipäivä!