Vegaanihaaste 2015

Leo Stranius 2014Uusi vuosi, uudet haasteet!

Lähdin itse mukaan yhdeksi tukijaksi vegaanihaasteeseen. Mukana on upea joukko eri alan ihmisiä.

Jos siis kaipaat apua tai vinkkejä vegaanisessa tammikuussa, ota yhteyttä!

Haasteen voi ottaa vastaan  täällä.

Ohessa on omat perusteluni olla mukana Vegaanihaasteessa.

Lisäksi alla muutama linkki omiin ruokapäiväkirjoihini, joista voi saada jotain osviittaa siihen, mitä vegaanina voi suuhunsa pistää.  

* * *

Kampanjan tukija, Luonto-Liiton toiminnanjohtaja ja kaupunginvaltuutettu Leo Stranius

Ravinnosta aiheutuu Suomessa noin neljännes yksityisen kulutuksen kasvihuonekaasupäästöistä. Liha aiheuttaa kolmanneksen suomalaisen ruuan ekologisesta selkärepusta, vaikka vain kymmenesosa syödystä ruuasta on lihaa. Maatalouseläinten kasvatus on maailmanlaajuisesti liikennettäkin pahempi kasvihuonekaasupäästöjen lähde.

Vegaanihaaste on hyvä tapa muuttaa omaa ruokavaliota ympäristöystävällisemmäksi, eettisemmäksi ja terveellisemmäksi. Laajempi yhteiskunnallinen muutos lähtee lopulta liikkeelle aina jostain yksittäisestä konkreettisesta teosta.

Kun eläinten syöminen ei millään muotoa ole välttämätöntä, on yksinkertaisesti väärin syödä tai syöttää perheelle eläinperäistä ruokaa. Meillä siis myös 3-vuotias lapsi ja vauva saavat vegaaniruokaa eli samaa ruokaa, jota itsekin syömme. Pidän ajatuksesta, että en tarvitse kärsimystä ja kuolemaa elääkseni.

Kannattaa lukea myös nämä:
– Lihaton Lokakuu: Leon reseptit koko päivälle!
– Vegaanin ruokapäiväkirja 13.6.-19.6.2011
– Vegaanin Maraton ja viikon ruokalista

 

2 kommenttia artikkeliin ”Vegaanihaaste 2015”

  1. Heitit kerran iskulauseen: ideologialla ei muuteta maailmaa!
    Miten olisi vegaanisuuden kanssa sitten ?
    Kuuntelin ranskalaisen Frace Inter-radioaseman ohjelmaa vegaanisuudesta.Siinä toivat esille mielipiteensä ja asiantuntemuksensa mm.vegaaniravintolan pitäjä Pariisista,ranskalainen ravintotieteen( nutritionniste) tutkija yhdestä Pariisin yliopistosta ,sekä Montréalin yliopiston ravintotieteen tutkija Kanadasta.Ohjelmassa todettiin, että vegaanisuus on ideologiaa!Tähän tavanomaisesta ravinnosta kieltäytymiseen,ravitsemus/ruokavalioon diettiin,on syynä ennenkaikkea eläinten kärsimysten hyväksymättömyys, ja sen ohella ekologiset näkökannat.Se on saanut jonkinverran kannattajia USA:ssa ( n.1% väestöstä),varsinkin Kaliforniassa( N.7%), sekä Iso-Britanniassa.Sieltä se on levinnyt tietynlaisena muoti-ilmiönä pienemmässä määrin muualle.Se on siis nykyaikaistetussa muodossaan melko lailla us-made sekin.Kuten monet muutkin suosimasi ideologiset käsitteet.

    Vastaa
  2. Jatkan pikkuisen yksinpuheluani aiheesta.Tiedämmehän kaikki varmasti, että Intian ihailijat toivat alkuaan vegetarismi-ideologian Eurooppaan.He olivat tutustuneet Intiassa tähän mm.brahmanien ja jainistien aatteeseen.Intialainen jainismi on ollut ainoa uskonto, joka vaatii tiukkaa vegetarismia ja absoluuttista ei-väkivaltaista käytöstä eläimiä kohtaan.Viime vuosisadan ensimmäisellä alkupuoliskolla intialainen itsenäisyystaistelija Mahatma Gandhi antoi uuden sysäyksen vegetarismille.Aiheesta puhutaan syvällisen tutkivasti ranskalaisen Nepalisssa asuvan buddhalaismunkin Matthieu RICARDin teoksessa ”Plaidoyer pour les animaux-vers une bienveillance pour tous”( Eläinten Puolustuspuhe-kohti kaikkien hyväntahtoisuutta)),joka on jatkoa hänen edellisille kirjoilleen ”Plaidoyer pour l’Altruisme” ( Epäitsekkyyden Puolustuspuhe) ja ”Plaidoyer pour le Bonheur” ( Onnellisuuden puolustuspuhe).Teokset on julkaistu ainakin englanninkielellä, jossei suomeksi.

    Vastaa

Jätä kommentti

Jippii! Tänään ilmestyi vihdoin mun uusi kirja 1,5 astetta parempi arki. Teos löytyy ääni- ja ekirjapalveluista sekä toki myös perinteisenä painettuna versiona kirjakaupoista tai kustantajan verkkokaupasta. 

Kirja kuvaa niitä valintoja, joita meidän on ilmastokriisin aikakaudella Suomen kaltaisissa yhteiskunnissa tehtävä. Iloinen uutinen on, että ilmastoystävällinen arki tekee planeetan ohella ennen kaikkea hyvää myös meille itsellemme!

#parempiarki #kirjat #kirjagram @gummeruskustannus
Revontulet! #koli
Ukko-Kolilla! #koli #ukkokoli
Rauhaa ja hyvää uutta vuotta kaikille! 

Mennyt vuosi onkin ollut aikamoinen. Teimme Third Rockissa noin sadalle yritykselle tai organisaatiolle noin 180 projektia. Palkkasimme seitsemän uutta asiantuntijaa ja liikevaihto kasvoi noin 50 % edellisestä vuodesta.

Omassa elämässä vuosi 2024 oli kaikkien aikojen paras liikuntavuosi. Kesäloman aluksi tein omatoimisen triathlonin täysmatkan, jota varten oli harjoiteltu koko alkuvuosi. Loppukesästä tein vielä pari puolimatkaa ja syksyllä 50-vuotissynttäripäivönä 50 km juoksun. Lisäksi vuoden aikana juoksin 12 puolimaratonia. Kuntoilua kertyi yhteensä 840 tuntia, keskimäärin noin 16 tuntia viikossa. 

Alkuvuonna ilmestyi 101 onnen päivää kirja ja joulun alla posti toi kotiin uuden kirjani 1,5 astetta parempi arki, joka ilmestyy heti tammikuun alussa 2025. Uusi ilmastoteos on viides kirjani. 

50-vuotissyntymäpäiväjuhlien järjestämisen sijaan päätin, että käyn seuraavan vuoden ajan joka viikko lounaalla ystävieni kanssa keskustelemaan elämän tarkoituksesta.

Kuntapolitiikan luottamustehtäviä varavaltuutetun lisäksi on ollut HSY:n ja Uudenmaan liiton hallituksissa sekä Uudenmaan liiton maakunnan yhteistyöryhmässä. Lisäksi olen saanut tehdä hiukan vapaaehtoistyötä eläinten oikeuksien puolesta Animalian hallituksessa. Kirsi Vuorisen kanssa olemme tehneet vuoden aikana yhteensä 21 jaksoa kestävyysmuutos-podcastia. 

Kaiken kaikkiaan vuoden aikana kertyi 929 kokousta ja 67 kotimaan matkapäivää. Ei yhtään laiva- tai lentomatkaa. Yhteensä 208 luettua tai kuunneltua kirjaa. Lisäksi lahjoitimme puolison kanssa vuoden aikana 9065 euroa eli noin kahdeksan prosenttia nettotuloistamme hyväntekeväisyyteen. Päivittäiset Duolingo-harjoitukset ruotsin ja espanjan osalta vaihtuivat nuottien harjoittelemiseen. Duolingo-harjoituksen tein jokapäivä ja putki on jatkunut nyt 1688 päivää. 

Kaiken kaikkiaan tämä on ollut henkilökohtaisesti erinomainen vuosi kun ei ole ollut kiire mihinkään ja on saanut tehdä juuri niitä asioita, joita on halunnutkin tehdä. Vuoden vaihteen saan olla Kolilla perheen ja ystävien kanssa.
Kyllä Turussakin osataan tehdä hyvää pyöräkatua!
Hyvää joulua!
Posti toi kotiovelle parhaan joululahjan! Uuden kirjani 1,5 astetta parempi arki - miksi päästöjen vähentäminen tekee meidät onnellisiksi. 

Unboxing-videon kuvasi ja editoi 10-vuotias lapseni. 

#unboxing #parempiarki #kirja @gummeruskustannus
Tietokirjailija ja vaikuttaja Leo Straniuksen 1,5 astetta parempi arki – Miksi päästöjen vähentäminen tekee meidät onnelliseksi(Gummerus) on konkreettinen opaskirja, joka auttaa valitsemaan viisaammin ja voimaan paremmin. Kirjassaan Stranius havainnollistaa esimerkein, miksi tiivis asuminen, minimalistinen kuluttaminen, vegaaninen ruokavalio ja muut ilmastoystävälliset valinnat eivät merkitse raskasta ja kurjaa elämää, vaan tekevät hyvää meille itsellemme.

Mitä hyötyä on siitä, että omistaa vain vähän tavaraa? Miten tehdä ilmastoystävällinen pikalounas etätyöpäivän keskellä? Miten arvioida oman toiminnan päästöjä ja vaikuttavuutta? Leo Stranius antaa uutuuskirjassaan 1,5 astetta parempi arki välineitä oman hiilijalanjäljen pienentämiseen avaamalla konkreettisia hiililaskelmia arjen eri valinnoista.

”1,5 asteen kanssa linjassa oleva arki on monella tavalla hyvää. Kun elää omien arvojensa mukaan ja tekee itseään suurempia ja planeetan kannalta merkityksellisiä asioita, kasvattaa henkistä hyvinvointiaan ja vahvistaa omaa mielenterveyttään. Näin ei tarvitse elää jatkuvassa ristiriidassa sen kanssa mitä tietää ja mitä tekee”, Stranius kirjoittaa kirjassaan.

Straniuksen mukaan päästötavoitteiden mukainen arki tuo elämään levollisuutta ja onnellisuutta. Myös henkilökohtainen varallisuus kasvaa, kun kuluttaa vähemmän.

”Monet asiat ovat paljon yksinkertaisempia ja helpompia, kun turhat asiat rajautuvat arjesta kokonaan pois häiritsemästä. Ravintolassa ja kaupassa valinnat ovat selkeitä. Lomamatkat ja siirtyminen paikasta toiseen tapahtuvat selkeiden periaatteiden mukaan. Yksinkertaisuus, tehokkuus ja taloudellisuus sekä terveellisyys yhdistyvät kauniilla tavalla hyväksi kokonaisuudeksi”, Stranius kirjoittaa.

”Voisiko 1,5 asteen ilmastoystävällinen arki näyttää yhä useammalle houkuttelevammalta, jos se kehystettäisiin hyveellisyyden ja pyyteettömyyden sijaan oman edun tavoittelulla? Itsekkyydellä. Siitähän tässä kaikessa lopulta on kysymys: siitä, että meillä kaikilla olisi paljon nykyistä parempi elämä.”
Mistä voimaa vastuullisuustyöhön multikriisien aikakaudella? Tietysti työskentelystä planeetan puolesta! Aika hieno loikka ollaan tehty Third Rockissa viimeisen reilun neljän vuoden aikana. 

”Third Rock on muuttunut neljässä vuodessa kolmen ihmisen pienestä ja intohimoisesta vastuullisuuspalveluita tarjoavasta yrityksestä jo 17 asiantuntijan vaikuttavaksi yhteisöksi. Vuoden 2024 aikana olemme palvelleet peräti 96 yritystä tai organisaatiota 156 projektin muodossa.”

https://thirdrock.fi/mista-voimaa-vastuullistyohon-multikriisien-aikakaudella/
Jes! Tulin katsoneeksi liikuntatilastoja ja täytyy sanoa, että kylläpäs tämä on ollut hyvä kuntoiluvuosi! 

Eilisen pyörätreenin myötä tuli täyteen tälle vuodelle 7300 kilsaa satulassa eli saman verran kuin viime vuonna yhteensä. Tämä on enemmän kuin mitä olen ikinä aiemmin yhden vuoden aikana pyöräillyt. Toki kuitenkin huomioiden, että tuosta 2760 km on sisäpyörätreeniä. 

Lisäksi takana on tänä vuonna jo nyt 238 km uintia (myös enemmän kuin ikinä aiemmin yhden vuoden aikana) ja 1064 km juoksua sekä 195 tuntia lihaskuntotreeniä tai venyttelyä. Nämä pitävät sisällään myös yhden täydenmatkan triathlonin, kaksi puolimatkan triathlonia, yhden maratonin/ultrajuoksun (50 km) ja 12 puolimaratonia. 

Yhteensä treeniä, kuntoilua tai hyötyliikuntaa on kertynyt tänä vuonna tähän päivään mennessä noin 781 tuntia eli noin 16,5 tuntia viikossa tai noin 2 h 22 min keskimäärin joka päivä. 

#triathlon #helsinkitriathlon @helsinkitriathlon
Hyvää kiertotalousmaanantaita! Uuden sijaan kannattaa vuokrata, korjata ja käyttää uudelleen! 

Tänä vuonna kampanjassa on mukana Third Rock Finland, allekirjoittanut sekä noin 140 tahoa Suomesta. Globaalisti kampanjassa on mukana yli 1300 tahoa.

#circularmonday @circularmonday
Turkistarhaton Suomi on lähempänä kuin koskaan aiemmin. Tämän tavoitteen puolesta Animalia on tehnyt tehokasta työtä jo pitkään. 

Turkistarhat aiheuttavat turhaa kärsimystä villieläimille ja ylimääräistä ympäristökuormitusta. Lisäksi turkistarhat aiheuttavat jatkuvan pandemiariskin. 

#peopleofanimalia #animaliary @animaliary