Paras vaihtoehto Talvivaaran hallittu alasajo

STOPTalvivaara-mielenosoitusTalvivaaran kaivos ajautui 6.11.2014 kriisiin, kun Talvivaara Sotkamo Oy ilmoitti hakeutuvansa konkurssiin.

Tilanne on huolestuttava: Kaivosalueella on valtava määrä jätevesiä ja saastunutta maa-alaa. Tehtyjen ympäristötuhojen siivoaminen tulee olemaan kallista ja homma uhkaa jäädä yhteiskunnan maksettavaksi. Saastuttaja maksaa periaate jää toteutumatta.

Kommentoin asiaa tuoreeltaan mm. Ylelle ja MTV3:lle.

Itse pidän kaivostoiminnan hallittua alasajoa järkevimpänä vaihtoehtona. Jos toimintaa yritetään jatkaa, kustannukset kasvavat ja ympäristövahingot lisääntyvät.

Pääministeri ilmoitti omassa tiedonannossaan eduskunnalle, että tärkeintä on nyt korjata ja ehkäistä ympäristövahingot. Hyvä näin.

Ongelmat ovat kuitenkin olleet tiedossa vuosia. Hallituksella olisi ollut hyvin aikaa tarttua tilaisuuteen jo aiemmin. Nyt joudutaan toimimaan kiireellä ja pakon edessä. Tämä lisää kustannuksia. Valtion on jo nyt menettänyt Talvivaraan 200 miljoonaa euroa. Toinen mokoma uhkaa tulla lisää, jotta sotkut saadaan siivottua.

Hallitus, pääministeri Alexander Stubb ja ministeri Jan Vapaavuori pitävät kaikki ensisijaisena vaihtoehtona, että Talvivaaran kaivostoiminnalle löydetään uusi toiminnanharjoittaja.

Haluaisin nähdä sijoittajan, joka on valmis laittamaan 200 miljoonaa euroa välittömiin ympäristöinvestointeihin. Sen jälkeen tarvitaan 100 miljoonaa euroa toiminnan käynnistämiseen ja 200 miljoonaa euroa ensimmäisen vuoden rahoittamiseen.

Miten Talvivaaran hallittu alasajo kannattaisi sitten toteuttaa? Ohessa jo vuosi sitten kirjoittamani kolmen kohdan ohjelma.

1. Lopetetaan uuden malmin louhiminen, rikkihapon syöttäminen bioliuotukseen ja kasojen ilmastus. Jatketaan veden kierrättämistä ja metallien talteenottoa.

2. Pysäytetään veden kierrätys lohkoittain, siirretään metallit toiseen kasaan, jota ei ilmata eikä kastella. Peitetään kasat kunnolla, jotta ne eivät aiheuta vuotoja.

3. Maisemoidaan ja palautetaan alue stabiiliin tilaan sekä turvataan alueen työpaikat esimerkiksi edistämällä luontomatkailua.

Käytännössä kaivoksen pysäyttäminen ei siis suju nopeasti, helposti eikä halvalla. Pysäyttäminen on ikävää, hankalaa, vaikeaa ja kestää vuosia. Talvivaaralla oleva vastuuvakuutus (noin 30 miljoonaa euroa) ei riitä tämän hoitamiseen alkuunkaan.

Talvivaarassa käytetty tekniikka (bioliuotus) ei ole toiminut odotetulla tavalla, kaivos on aiheuttanut vakavia ympäristöhaittoja ja viimeisten vuosien aikana on käynyt selväksi, että myöskään taloudellisia toimintaedellytyksiä ei ole.

Kaiken kaikkiaan surullista.

3 kommenttia artikkeliin ”Paras vaihtoehto Talvivaaran hallittu alasajo”

  1. Moi Leo. Kysyisin vähän kirjoituksen aiheen vierestä, jos sopii. Eli kiinnostaisi tietää miten Vihreiden valtuustoryhmä päätyi ehdottamaan Sinnemäkeä apulaiskaupunginjohtajaksi Soininvaaran sijaan? Äänestettiinkö asiasta? Ja milla perusteilla itse pidät Sinnemäkeä pätevämpänä/sopivampana tehtävään?

  2. Hei,
    luin kommenttisi Talvivaarasta. Voitko auttaa minua tiedolla mikä on Talvivaaran vahinkovakuutusyhtiö? Tarvitsen sitä korvauksenhakua varten mutta mistään en sitä löydä.
    Etukäteen kiittäen
    Pirjo Mäki

Kommentointi on suljettu.

Lähdin Raide-Jokerin perään Itäkeskuksesta fillarilla. Oulunkylässä oltiin samaan aikaan.
Saariston Rengastie päivässä. Lähtö Uudestakaupungista klo 8.00 aamulla. Pyöräily Taivasalon ja Kustavin kautta Heponiemeen ja siitä lossiin. 

Samalla matkalla oli myös tuttuja! Olipa kiva jakaa osa matkaa ja pisimmät lossimatkat muiden kanssa. Lossia odotellessa ehti myös syödä ja käydä uimassa. Nauvossa vasta klo 17 aikoihin. Sieltä matka jatkui Turun kautta takaisin Uuteenkaupunkiin. 

Lopuksi 50 kilsaa viilenevässä kesäillassa. Auringonlasku ja tasaista meditatiivista polkemista. Ei juurikaan muuta liikennettä. Kuulokkeissa hyvää musiikkia. Lähellä täydellistä. Viimeinen 5 km hiekkatietä metsän syleilyssä.

Liikkeelle klo 8.00 aamulla. Mökillä takaisin klo 23.00. Ajoaika 8 h 41 min. Kilsoja 211,1 ja keskinopeus 24,3 km/h. 

Reitti: Uusikaupunki-Taivassalo-Kustavi-Heponiemi-Iniö-Mossala-Houtskari-Korppoo-Nauvo-Parainen-Kaarina-Turku-Vehmaa-Uusikaupunki.
Se on siinä! Tänään juoksulenkin yhteydessä havainnot harmaapäätikasta, metsäkirvisestä ja ruisrääkästä. 

Nyt olisi pinnoja 100/100!
Kuinka monta viikkoa sinulla on elämää ehkä vielä jäljellä ja oletko tekemässä niitä asioita, joita oikeasti haluat ja pidät arvokkaina?

Pitäisikö minun tehdä enemmän?

Outi Isotalus (Kirkko ja kaupunki) kävi haastattelemassa  101 onnen päivää -kirjani teemoista, mutta keskustelu laajeni kaikkeen muuhunkin.

Keskustelimme ajan rajallisuudesta, ympäristöstä ja ihmisen paikasta osana luonnon monimuotoisuutta, merkityksellisestä elämästä, kuolemasta, arjesta ja siitä, miksi yritän käyttää aikani niin kuin käytän.

”Itse koen, että kaikki se, mitä olen saanut elämältä, on harvoin omaa ansiota. Ajattelen, että se on hyvää tuuria, yhteiskunnallisten rakenteiden tukemaa ja toisten ihmisten tarjoamaa apua. Kukaan ei selviä täällä yksin.”

Linkki koko juttuun biossa.
Se olisi taas siinä! Omatoiminen Triathlonin täysmatka eli Ironman tehty ja kesäloma voi alkaa. 

Voiko triathlonia harrastaa ilman, että osallistuu tapahtumiin tai kilpailuihin? Kyllä voi. Olen tehnyt nyt täyden matkan triathlonin omatoimisesti kolme kertaa kotoa käsin. 

Miltä homma tuntui tällä kerralla? 

Uinti kulki yllättävän hyvin, pyöräily oli todella tahmeaa ja juoksu vaikeaa. Kilometrit olivat pitkiä ja vaikeita. Pyöräilyn yhteydessä olin alkumatkasta niin väsynyt, että meinasin nukahtaa. Oli pakko käydä pyöräilyn yhteydessä nukkumassa vartin päikkärit. Tämän myötä olo koheni hiukan pyöräilyn loppua kohti. 

Tarkemmat ajat:
-Uinti: 3800 m, 1h 21 min 10 s (2:07/100m), keskisyke 126
-Pyöräily: 180,4 km, 7h 35 min 36 s (23,76 km/h), keskisyke 110
-Juoksu: 42,22 km, 4h 50 min 31 s (6:53/km), keskisyke 117

Yhteensä 13 h 47 min 17 s (nettoaika ilman vaihtoja ja taukoja). Aika heikkeni vuoden takaisesta peräti 20 minuuttia vaikka harjoittelin omasta mielestäni ihan hyvin. Viime vuonna liikuntaa kertyi keskimäärin noin 16,5 tuntia viikossa (tässä on mukana arkipyöräily) ja tänä vuonna toistaiseksi noin 16 tuntia viikossa. Edelliseen vuoteen verrattuna uinnin aika parani noin 1 minuutilla, pyöräilyn aika heikkeni noin 13 minuutilla ja juoksu heikkeni noin 8 minuutilla.

Syke jäi selvästi aiempia suorituksia alemmaksi, joten tuntui, että ei vain jaksanut tai huvittanut puristaa tarpeeksi. Oma aerobinen kynnys on 133 ja anakynnys 155 eli koko homma hoitui reilusti peruskuntoalueella ja jopa sen alarajoilla. Raskaalta tuntuvaan suoritukseen vaikutti varmasti se, että onnistuin edellisenä yönä nukkumaan vain reilu 5 tuntia ja sitä edellisenä yönä noin 4 tuntia. Tämän myötä suorituspäivän aamuna oli jo valmiiksi todella väsynyt olo, josta kertoi myös urheilukellon (Garmin) Body Battery lukema, joka oli vain 64/100. Kiinnostavana yksityiskohtana todettakoon, että kun lähdin juoksemaan maratonia, oli Body Batterystä jäljellä enää 5/100, mutta juoksun jälkeen se ei enää tuosta laskenut. 

Ouran mukaan kulutus oli 12 694 kcal, joista ”aktiivisia” kaloreita oli 10 398 kcal. 

Nyt on hyv
Tänään inspiroiva vierailu Planetaarisessa puutarhassa!

”Hankkeessa toimitaan nuorilähtöisesti ja ylisukupolvisesti planetaarisessa puutarhassa, jossa kasvatetaan ruokakasveja sekä opetellaan yhteisöllisesti kestävää elämäntapaa monilajisuutta kunnioittaen ja kultivoiden.”

Tuolla on siirrytty utopiasta upeasti prakmatopiaan eli siihen miten kestävän elämän unelmista tehdään konkretiaa. 

Kiitos @sofialaine_youthresearch @planetaarinen_puutarha ja @nuorisotutkimus
Oli kyllä tänään mainiot bileet. Musiikista vastasi linnut, visuaalisista ilmeestä auringonlasku, kuumasta menosta sauna ja viilennyksestä meri. Miten siellä?
Miten vastuullisuudesta puhutaan ja onko sillä väliä?

Se, miten puhumme kestävyydestä, ei ole vain viestintää. Se on myös tapa määritellä, mikä on normaalia.

Erilaisissa sanonnoissa kyse on tietysti pienistä nyansseista ja monien mielestä täysin merkityksettömistä asioista. Samaan aikaan on kuitenkin kuvaavaa, että myös kestävyyskysymyksiin keskittyvät fiksut ja tietoiset ihmiset eivät ole immuuneja sille, että jossain syvällä sisimmässämme tai ainakin kielessä pidämme edelleen normaalina sitä, että ihmiset ajavat fossiiliautolla, sudet ovat ihmiselle vaarallisia, öljyllä rikastutaan, naisen arvon määrittää hänen naimattomuutensa tai kasvispohjainen ruoka on jotain marginaalista vaihtoehtoa.

En usko, että maailma muuttuu kestävämmäksi pelkällä puheella, mutta yksi mittari sille, miten kestävässä kulttuurissa elämme, on se, mitä asioita pidämme normaalina ja millä metaforilla haluamme omaa tärkeää viestiämme alleviivata.

Olisi kiinnostavaa kuulla, mitä kaikkia muita hyviä tai vähemmän onnistuneita esimerkkejä vastuullisuus- ja kestävyyskeskustelussa esiintyy.

Kirjoitin tästä Substackiin. Linkki biossa.
Seuraa minua Instagramissa