Viimeinen vaihtoehto: Ilmastomuokkaus

Viime syksynä Maailmanpankin raportti varoitti, että ihmiskunnalla on edessä neljä astetta lämpimämpi maailma.

Siedettävänä rajana on pidetty kahta astetta.

Samaan aikaan kansanväliset neuvottelut etenevät liian hitaasti, ja päästöt ilmakehässä kasvavat.

Onko mitään tehtävissä? Joudummeko äärimmäisessä tilanteessa turvautumaan ilmastonmuokkaukseen (geoengineering) eli viilentämään maapallon ilmakehää keinotekoisesti?

Yhä useammat tutkijat ovat alkaneet etsiä keinoja, joilla ihmiskunta voisi muokata ilmakehää ja estää hallitsemattoman lämpenemisen.

Millaisia vaihtoehtoja ilmastomuokkaukseen on olemassa?

Käytännössä ilmastomuokkausta koskevat keinot jaetaan usein kahteen eri ryhmään. Ensinnäkin meillä on keinoja, jotka pyrkivät poistamaan hiilidioksidia ilmakehästä ja varastoimaan sitä (carbon dioxide removal). Toisekseen meillä on keinoja, joilla voidaan pyrkiä pienentämään maanpintaan ja ilmakehään imeytyvää auringonsäteilyä (solar radiation management).

(1) Yksinkertaisimmillaan voimme poistaa hiilidioksidia ilmakehästä esimerkiksi metsittämällä tai lisäämällä merten kykyä sitoa hiilidioksidia. Tämä on todennäköisesti kustannustehokkain, luotettavin ja turvallisin keino viilentää ilmakehää. Valitettavasti vain juuri tällä hetkellä ei ole näköpiirissä sellaisia toimia tai poliittista tahtoa, että tämä olisi mahdollista.

(2) Toisekseen voimme lisätä auringon valon heijastumista esimerkiksi avaruuspeileillä. Voimme lisätä myös maanpinnan heijastavuutta maalaamalla katot valkoisiksi tai päällystämällä aavikkoja heijastavalla materiaalilla. Näistä keinoista avaruuspeilit olisivat suunnattoman kalliita eikä sopivaa tekniikkaakaan ole oikein edes olemassa. Myös riskit ovat merkittävät. Mitä jos ilmakehä jäähtyy liikaa eikä peilejä saada pois?

(3) Edelleen voimme muokata joko alailmakehän tai stratosfäärin heijastavuutta.  Alailmakehään voidaan suihkuttaa suurilla laivoilla meripisaroita. Meripisaroiden levittämisen aiheuttama viilentäminen jakautuisi kuitenkin alueellisesti epätasaisesti ja vaikutukset olisivat arvaamattomia.

Kaikkein potentiaalisin esillä ollut keino lieneekin rikkiyhdisteiden lisääminen ilmakehään. Toisaalta tämä aiheuttaisi terveys- ja ympäristöongelmia. Hiukkasten lisääminen stratosfääriin pahentaisi myös otsonikatoa ja voisi vaikuttaa monsuunikiertoon ja siihen liittyviin sateisiin. Tällä taas voi olla vaikutusta miljardien ihmisten ruokahuoltoon.

Kaikesta huolimatta juuri rikin kuljettamista stratosfääriin (noin 10-20 kilometrin korkeuteen) pidetään kaikkein kustannustehokkaimpana keinona muokata ilmakehää. Vaikutusten alueellinen jakautuminen olisi myös suhteellisen tasaista verrattuna alailmakehän muokkaukseen.

Viime joulukuussa Helsingissä järjestettiin ”Ilmastonmuokkaus ilmastonmuutoksen hillinnässä” -seminaari. Seminaarissa ilmakehäfysiikan asiantuntija Theo Kurtén Helsingin yliopiston fysikaalisen kemian laboratoriosta esitteli aiheesta tehtyjä tutkimuksia.

Stratosfääriin kuljetettavan rikkimäärän tarvitsisi olla vain joitain kymmeniä tuhansia tonneja päivässä. Kurténin mukaan Berliinin ilmasiltaa pitkin kuljetettiin vihollisten häiritsemänä tavaraa parhaimmillaan potkurikoneilla noin 9000 tonnia päivässä. Vaikka stratosfääriin kuljettamisessa on omat haasteensa, on 10 000 tonnia päivässä loppujen lopuksi aika vähän. Homma olisi myös pelottavan halpaa. On arvioitu, että operaation kustannukset olisivat joitakin miljardeja euroja vuodessa. Käytännössä siis Suomikin pystyisi yksin toteuttamaan koko operaation. Kuka takaa, ettei ilmaston lämpenemisestä pahasti kärsivä kehitysmaa ryhtyisi ihmisten eloonjäämiseksi tähän riippumatta siitä, mitä mieltä kansainvälinen yhteisö on?

Kaikkein tehokkainta on tietysti päästöjen vähentämien vähentämällä energiankulutusta ja fossiilisten polttoaineiden käyttöä. Samaan aikaan hiilensidonta esimerkiksi lisääntyvään metsäpinta-alaan olisi ideaali ratkaisu.

PS. Ilmastomuokkauksen lisäksi on ehdotettu myös ihmismuokkausta (human engineering).

Keinoja voisivat olla esimerkiksi ihmisten fyysisen koon pienentäminen, syntyvyyden alentaminen, ihmisten tekeminen yliherkäksi punaiselle lihalle tai silmien muokkaaminen siten, että ihmiset voisivat työskennellä ilman valoja. Myös ihmisten epäitsekkyyden ja empatiakyvyn lisäämistä lääketieteellisesti on ehdotettu. Aiheesta on kirjoittanut esimerkiksi Guardian: Bioengineer humans to tackle climate change, say philosophers.

Niin. Ehkä oikeasti kannattaisi mieluimmin vain vähentää päästöjä ja luopua fossiilisista polttoaineista, kuin turvautua ilmakehän tai ihmisten biologiseen muokkaukseen.

 

3 kommenttia artikkeliin ”Viimeinen vaihtoehto: Ilmastomuokkaus”

  1. Veden tai vesihöyryn lisääminen ilmakehään itse asiassa _voimistaisi_ kasvihuoneilmiötä. Tuon kuvan ruiskuttamistempun keksijä olikin muistaakseni arkkitehti, ei ilmastotutkija tai meteorologi

  2. Kaasufaasissa olevan veden ruiskuttaminen toki voimistaa kasvihuoneilmiötä (joskin marginaalisesti, ylimääräinen vesi kun tuppaa tiivistymään nopeasti takaisin nesteeksi). Nestepisaramuodossa vesi kuitenkin myös viilentää (pilvet ovat nettoviilentävä tekijä). Ruiskuttamistempun ilmastovaikutuksen etumerkki on siis kyllä oikein, vaikka muita ongelmia onkin. Tätä ovat tutkineet paljon esimerkiksi Itä-Suomen Yliopiston (Kuopion yksikön) ilmakehäfyysikot ja meteorologit.

  3. Entäs jos aloitettaisiin siitä, että Suomessakin ympäristöjärjestöt tarkastelisivat strategiaansa objektiivisesti, ja miettisivät todistusaineiston valossa vielä kerran, onko tälläkin hetkellä ylivoimaisesti merkittävämmän ja parhaiten skaalautuvan hiilettömän energianlähteen vastustaminen todella hyvästä?

    Kunhan tämä dokumentti saapuu Suomeen, suosittelen katsomaan:

    http://www.slate.com/blogs/browbeat/2013/01/24/pandora_s_promise_review_nuclear_power_documentary_is_persuasive_and_timely.html

Kommentointi on suljettu.

Lähdin Raide-Jokerin perään Itäkeskuksesta fillarilla. Oulunkylässä oltiin samaan aikaan.
Saariston Rengastie päivässä. Lähtö Uudestakaupungista klo 8.00 aamulla. Pyöräily Taivasalon ja Kustavin kautta Heponiemeen ja siitä lossiin. 

Samalla matkalla oli myös tuttuja! Olipa kiva jakaa osa matkaa ja pisimmät lossimatkat muiden kanssa. Lossia odotellessa ehti myös syödä ja käydä uimassa. Nauvossa vasta klo 17 aikoihin. Sieltä matka jatkui Turun kautta takaisin Uuteenkaupunkiin. 

Lopuksi 50 kilsaa viilenevässä kesäillassa. Auringonlasku ja tasaista meditatiivista polkemista. Ei juurikaan muuta liikennettä. Kuulokkeissa hyvää musiikkia. Lähellä täydellistä. Viimeinen 5 km hiekkatietä metsän syleilyssä.

Liikkeelle klo 8.00 aamulla. Mökillä takaisin klo 23.00. Ajoaika 8 h 41 min. Kilsoja 211,1 ja keskinopeus 24,3 km/h. 

Reitti: Uusikaupunki-Taivassalo-Kustavi-Heponiemi-Iniö-Mossala-Houtskari-Korppoo-Nauvo-Parainen-Kaarina-Turku-Vehmaa-Uusikaupunki.
Se on siinä! Tänään juoksulenkin yhteydessä havainnot harmaapäätikasta, metsäkirvisestä ja ruisrääkästä. 

Nyt olisi pinnoja 100/100!
Kuinka monta viikkoa sinulla on elämää ehkä vielä jäljellä ja oletko tekemässä niitä asioita, joita oikeasti haluat ja pidät arvokkaina?

Pitäisikö minun tehdä enemmän?

Outi Isotalus (Kirkko ja kaupunki) kävi haastattelemassa  101 onnen päivää -kirjani teemoista, mutta keskustelu laajeni kaikkeen muuhunkin.

Keskustelimme ajan rajallisuudesta, ympäristöstä ja ihmisen paikasta osana luonnon monimuotoisuutta, merkityksellisestä elämästä, kuolemasta, arjesta ja siitä, miksi yritän käyttää aikani niin kuin käytän.

”Itse koen, että kaikki se, mitä olen saanut elämältä, on harvoin omaa ansiota. Ajattelen, että se on hyvää tuuria, yhteiskunnallisten rakenteiden tukemaa ja toisten ihmisten tarjoamaa apua. Kukaan ei selviä täällä yksin.”

Linkki koko juttuun biossa.
Se olisi taas siinä! Omatoiminen Triathlonin täysmatka eli Ironman tehty ja kesäloma voi alkaa. 

Voiko triathlonia harrastaa ilman, että osallistuu tapahtumiin tai kilpailuihin? Kyllä voi. Olen tehnyt nyt täyden matkan triathlonin omatoimisesti kolme kertaa kotoa käsin. 

Miltä homma tuntui tällä kerralla? 

Uinti kulki yllättävän hyvin, pyöräily oli todella tahmeaa ja juoksu vaikeaa. Kilometrit olivat pitkiä ja vaikeita. Pyöräilyn yhteydessä olin alkumatkasta niin väsynyt, että meinasin nukahtaa. Oli pakko käydä pyöräilyn yhteydessä nukkumassa vartin päikkärit. Tämän myötä olo koheni hiukan pyöräilyn loppua kohti. 

Tarkemmat ajat:
-Uinti: 3800 m, 1h 21 min 10 s (2:07/100m), keskisyke 126
-Pyöräily: 180,4 km, 7h 35 min 36 s (23,76 km/h), keskisyke 110
-Juoksu: 42,22 km, 4h 50 min 31 s (6:53/km), keskisyke 117

Yhteensä 13 h 47 min 17 s (nettoaika ilman vaihtoja ja taukoja). Aika heikkeni vuoden takaisesta peräti 20 minuuttia vaikka harjoittelin omasta mielestäni ihan hyvin. Viime vuonna liikuntaa kertyi keskimäärin noin 16,5 tuntia viikossa (tässä on mukana arkipyöräily) ja tänä vuonna toistaiseksi noin 16 tuntia viikossa. Edelliseen vuoteen verrattuna uinnin aika parani noin 1 minuutilla, pyöräilyn aika heikkeni noin 13 minuutilla ja juoksu heikkeni noin 8 minuutilla.

Syke jäi selvästi aiempia suorituksia alemmaksi, joten tuntui, että ei vain jaksanut tai huvittanut puristaa tarpeeksi. Oma aerobinen kynnys on 133 ja anakynnys 155 eli koko homma hoitui reilusti peruskuntoalueella ja jopa sen alarajoilla. Raskaalta tuntuvaan suoritukseen vaikutti varmasti se, että onnistuin edellisenä yönä nukkumaan vain reilu 5 tuntia ja sitä edellisenä yönä noin 4 tuntia. Tämän myötä suorituspäivän aamuna oli jo valmiiksi todella väsynyt olo, josta kertoi myös urheilukellon (Garmin) Body Battery lukema, joka oli vain 64/100. Kiinnostavana yksityiskohtana todettakoon, että kun lähdin juoksemaan maratonia, oli Body Batterystä jäljellä enää 5/100, mutta juoksun jälkeen se ei enää tuosta laskenut. 

Ouran mukaan kulutus oli 12 694 kcal, joista ”aktiivisia” kaloreita oli 10 398 kcal. 

Nyt on hyv
Tänään inspiroiva vierailu Planetaarisessa puutarhassa!

”Hankkeessa toimitaan nuorilähtöisesti ja ylisukupolvisesti planetaarisessa puutarhassa, jossa kasvatetaan ruokakasveja sekä opetellaan yhteisöllisesti kestävää elämäntapaa monilajisuutta kunnioittaen ja kultivoiden.”

Tuolla on siirrytty utopiasta upeasti prakmatopiaan eli siihen miten kestävän elämän unelmista tehdään konkretiaa. 

Kiitos @sofialaine_youthresearch @planetaarinen_puutarha ja @nuorisotutkimus
Oli kyllä tänään mainiot bileet. Musiikista vastasi linnut, visuaalisista ilmeestä auringonlasku, kuumasta menosta sauna ja viilennyksestä meri. Miten siellä?
Miten vastuullisuudesta puhutaan ja onko sillä väliä?

Se, miten puhumme kestävyydestä, ei ole vain viestintää. Se on myös tapa määritellä, mikä on normaalia.

Erilaisissa sanonnoissa kyse on tietysti pienistä nyansseista ja monien mielestä täysin merkityksettömistä asioista. Samaan aikaan on kuitenkin kuvaavaa, että myös kestävyyskysymyksiin keskittyvät fiksut ja tietoiset ihmiset eivät ole immuuneja sille, että jossain syvällä sisimmässämme tai ainakin kielessä pidämme edelleen normaalina sitä, että ihmiset ajavat fossiiliautolla, sudet ovat ihmiselle vaarallisia, öljyllä rikastutaan, naisen arvon määrittää hänen naimattomuutensa tai kasvispohjainen ruoka on jotain marginaalista vaihtoehtoa.

En usko, että maailma muuttuu kestävämmäksi pelkällä puheella, mutta yksi mittari sille, miten kestävässä kulttuurissa elämme, on se, mitä asioita pidämme normaalina ja millä metaforilla haluamme omaa tärkeää viestiämme alleviivata.

Olisi kiinnostavaa kuulla, mitä kaikkia muita hyviä tai vähemmän onnistuneita esimerkkejä vastuullisuus- ja kestävyyskeskustelussa esiintyy.

Kirjoitin tästä Substackiin. Linkki biossa.
Seuraa minua Instagramissa