Ekoisi: Lasten ruuan ympäristövaikutuksista

Eräs lukija toivoi hiljattain kirjoitusta lasten ruuan valmistuksen ympäristövaikutuksista.

Hän oli keskustellut puolisonsa kanssa siitä, kumpi on loppujen lopuksi ekologisempaa, purkkiruokien antaminen vai ruokien valmistaminen itse.

Ympäristön kannalta tärkeintä on se, mitä itse ruoka on. Suurin ympäristökuormitus kun tulee alkutuotannossa.

MTT:n tutkimuksen mukaan (pdf, s. 23) ruoan rehevöittävistä vaikutuksista yli 90 prosenttia ja ilmastomuutosta aiheuttavasta kuormituksesta sekaruoassa noin 70 prosenttia on peräisin raaka-ainetuotannosta.

Esimerkiksi kuljetusten ja pakkausten osuus on häviävän pieni. Yleisesti ottaen valmisruuat eivät poikkea merkittävästi kotiruuasta ympäristövaikutusten suhteen. Sekaruoassa valmisruuat näyttäisivät oleva hiukan ekotehokkaampia kuin kotiruoka.

Eli mitä enemmän lapsen lautasella on kasvisruokaa, sen parempi ympäristön kannalta.

Valmistuksessa tai lämmityksessä kannattaa ympäristönäkökulmasta suosia mikroaaltouunia ja vedenkeitintä. Sähköliesi ja varsinkin uuni ovat ympäristön kannalta kaikkein huonoimpia vaihtoehtoja valmistaa ruokaa. Erityisesti tämä korostuu muuten hyvin ekologisen puuron valmistuksessa, jossa lämmitystavan valinnalla on kaikkein suurin vaikutus yksittäisen annoksen ympäristökuormaan.

Jos pistetään rinnakkain valmisruokapurkki vrt. itse uunissa/liedellä valmistettu vastaava ruoka, on valmisruoka todennäköisemmin ympäristöystävällisempi vaihtoehto vaikka pakkaus (esimerkiksi lasipurkki, puhumattakaan metallista) onkin aika materiaali-intensiivinen.

Mikäli kotona käytetään kuitenkin esimerkiksi ekosähköä tai ruoka valmistetaan aikuisille ja lasten annos tulee siinä sivussa, voi asia muuttua päälaelleen.

Miten sitten itse olemme toimineet?

Meillä on ollut marjasoseita valmispurkkiversioina tai olemme valmistaneet smoothieita. Pääruoka on tehty useimmiten itse ja syöty sellaisenaan tai soseutettu ja laitettu pakastimeen. Aamu- ja iltapuuro valmistuu vedenkeittimellä luomuhiutaleista. Pakastetut tai jääkaapissa olevat ruoka-annokset lämmitetään mikroaaltouunissa. Tällä hetkellä lapsi syö käytännössä samaa ruokaa kuin vanhemmatkin. Lisäksi olemme harrastaneet alusta lähtien sormiruokailua.

Tässä vielä yksi Mari Koistisen kirjoittama hyvä ja lyhyt artikkeli aiheesta: Ekomatsi: mikroruoka vs. kotiruoka ja täällä MTT:n tutkimus, johon artikkelissa viitataan.

Edelliset Ekoisi-kirjoitukset ovat luettavissa täältä.

Yksi kommentti artikkeliin ”Ekoisi: Lasten ruuan ympäristövaikutuksista”

  1. Kuules, Stranius:

    Minä leivon leipäni itse ja paistan siinä pirullisessa uunissa. Saan alle kahdella eurolla, sähkönkulutusta laskematta, leivän kahden hengen huusholliin neljäksi päiväksi: tuommoiset puolitoista kiloa per uuni. Aineksina kotimainen ruis- tai vehnäjauho, vesi, suola ja omatekoinen hapanjuuri.

    Jos teillä syödään leipää, olen ihan varma, että kulutatte siihen enemmän energiaa kuin minä. Jos pistetään rinnan jne.

    Vastaa

Jätä kommentti