Viikkopäiväkirja 47 (21.-27.11.2011)

Maanantai: Osallistuin aamupäivällä Jyväskylän yliopiston toteuttamaan Argumenta-hankkeen loppuseminaariin Biomassan kestävästä käytöstä. Tilaisuudessa TEM:n ylijohtaja Esa Härmälä puhui kuin olisi ollut ympäristöasiantuntijoiden sijaan MTK:n tupaillassa. Härmälä puhui omasta metsästään ja veti siitä johtopäätökset, että suomalainen biomassan hyödyntäminen on kestävällä pohjalla. Iltapäivällä vedin Luonto-Liiton toimistokokousta ja pistin toimeen edellisen viikonlopun valtuuston päätöksiä. Illalla osallistuin taloyhtiö Asunto Oy Lähtökuopan ylimääräiseen yhtiökokoukseen ja kävin juoksemassa vauvan kanssa.

Tiistai: Pyöräilin aamulla Luonto-Liiton toimistolle hoitamaan henkilöstö- ja hallintoasioita. Aamupäivällä kävimme läpi myös Malvan ja Samin kanssa valtuuston tekemiä lisäyksiä toimintasuunnitelmaan. Lisäksi tiedotimme tulevasta Älä osta mitään -päivästä. Iltapäiväksi pyöräilin Herttoniemessä sijaitsevaan Luonto-Liiton varainhankintayksikköön, jossa järjestettiin työterveyshoitajan työpaikkakäynti. Loppupäivän tein lähitöitä kotoa käsin. Valmistelin tulevia esityksiä ja kirjoituksia.

Keskiviikko: Vietin vapaapäivää. Aamulla nukuin pitkään (nousin ylös klo 9.30), leikin vauvan kanssa, järjestelin papereita ja tietokoneen tiedostoja sekä lueskelin paria hyvää kirjaa. Iltapäivällä kirjoitin ViNOn Onnellinen yhteiskunta -hankkeen sivuille tekstin onnellisuuspolitiikan puolesta ja viimeistelin Arjen kolumnin Luonnonsuojelijalehteen. Päivän päätteeksi osallistuimme perhevalmennukseen Leikkipuisto Intiassa, jossa katsoimme videon lapsen kanssa kommunikoinnista. On todella hienoa, että kaupunki tarjoaa lapsiperheiden arjen tueksi näin hyviä ammattilaispalveluita.

Torstai: Kävin aamulla vauvan kanssa juoksemassa. Luonto-Liiton toimistolle pyöräiltyäni kävin läpi sähköposteja sekä hoidin henkilöstö- ja talousasioita. Lounaalle suuntasin mainostoimisto Dynamoon puhumaan ruoasta ja sen ympäristövaikutuksista sekä siitä, miten voi elää hyvää elämää. Iltapäivän tein töitä kotoa käsin. Eläin- ja ympäristöjärjestöt tiedottivat tulevan lauantain (26.11.) Millä oikeudella -mielenosoituksesta. Itse olen puhunut sen puolesta, että lihalle ja juustolle saataisiin haittavero sekä kouluihin lisää kasvisruokapäiviä. Päivän päätteeksi Anna-Stiina ja Samuel tulivat kylään, luonnostelin Luonto-Liiton hallituksen esityslistaa sekä kävin läpi sähköposteja.

Perjantai: Onnittelin aamulla Sinikka Nopolaa syntymäpäivän kunniaksi YLE radio 1:n Jukka Arvasalon ohjelmassa. Samalla vaihdoimme muutaman sanan Älä osta mitään -päivästä. Tämän jälkeen kävin parturissa ja pyöräilin Luonto-Liiton toimistolle, jossa vastailin ensin Taloussanomien toimittajalle Älä osta mitään -päivästä ja sen jälkeen YLEn uutisille Durbanin ilmastokokouksen odotuksista. Raketti-spagetti ja soijarouhe-lounaan jälkeen vedin Luonto-Liiton järjestämän Näkökulmia kulutusyhteiskuntaan -keskustelutilaisuuden Kirjasto 10:ssä. Illalla kävin juoksemassa vauvan ja Annukan kanssa sekä saunassa yläkerran naapureiden kanssa.

Lauantai: Matkustin aamulla Tampereelle ja Varalan urheiluopistolle Suomen luonnonsuojeluliiton valtuuston syyskokoukseen. Ensimmäisen päivän aikana asetettiin illan työryhmät, tehtiin ehdotukset hallituksen jäseniksi sekä käytiin läpi talousarvioehdotus ja toimintasuunnitelma vuodelle 2012. Illalla istuttiin työryhmissä viimeistelemässä asiakirjoja. Ennen illanviettoa ja saunaa kävin Pyynikin harjun maisemissa juoksemassa.

Sunnuntai: Suomen luonnonsuojeluliiton syyskokous jatkui. Aamupäivällä käytiin läpi muutokset toimintasuunnitelmaan sekä äänestettiin hallituksen jäsenistä. Vuosille 2012-2013 tulivat valituksi Riku Rinnekangas, Heli Jutila, Helvi Heinonen-Tanski, Sirkku Manninen ja Heikki Simola. Varajäseniksi vuodelle 2012 valittiin Reija-Riikka Stenbäck ja Tarja Heikkonen. Onneksi olkoon valituille! Lisäksi käytiin lähetekeskustelua luonnonsuojelustrategiasta ja tulevaisuuden liittorakenteesta. Viikonlopun kokousväki kaipaili kansallispuistoa Tampereen kärkihankkeeksi. Vuoden 2012 toiminnan pääteema Luonnonsuojeluliitossa tulee olemaan vesiensuojelu. Kotiin Tampereelta palattuani valmistelin tulevan viikon esityksiä ja kirjoituksia sekä siivosin.

Yksi kommentti artikkeliin ”Viikkopäiväkirja 47 (21.-27.11.2011)”

Kommentointi on suljettu.

Miten vastuullisuudesta puhutaan ja onko sillä väliä?

Se, miten puhumme kestävyydestä, ei ole vain viestintää. Se on myös tapa määritellä, mikä on normaalia.

Erilaisissa sanonnoissa kyse on tietysti pienistä nyansseista ja monien mielestä täysin merkityksettömistä asioista. Samaan aikaan on kuitenkin kuvaavaa, että myös kestävyyskysymyksiin keskittyvät fiksut ja tietoiset ihmiset eivät ole immuuneja sille, että jossain syvällä sisimmässämme tai ainakin kielessä pidämme edelleen normaalina sitä, että ihmiset ajavat fossiiliautolla, sudet ovat ihmiselle vaarallisia, öljyllä rikastutaan, naisen arvon määrittää hänen naimattomuutensa tai kasvispohjainen ruoka on jotain marginaalista vaihtoehtoa.

En usko, että maailma muuttuu kestävämmäksi pelkällä puheella, mutta yksi mittari sille, miten kestävässä kulttuurissa elämme, on se, mitä asioita pidämme normaalina ja millä metaforilla haluamme omaa tärkeää viestiämme alleviivata.

Olisi kiinnostavaa kuulla, mitä kaikkia muita hyviä tai vähemmän onnistuneita esimerkkejä vastuullisuus- ja kestävyyskeskustelussa esiintyy.

Kirjoitin tästä Substackiin. Linkki biossa.
Ylikulutus on aikamme virtahepo olohuoneessa. Me kaikki näemme sen, mutta harva uskaltaa kysyä ääneen: voimmeko todella ratkaista kestävyyskriisin puuttumatta itse kulutuksen määrään?

Usein keskustelu väistetään tarjoamalla ratkaisuksi teknologiaa tai siirtymää palvelutalouteen eli ekotehostamista tai niin sanottua ”aineetonta kulutusta”. Mutta tässä piilee vaarallinen ajatusharha. Todellisuudessa täysin aineetonta kulutusta ei ole olemassa. Jokainen digitaalinen palvelu, jokainen metsämeditaatioon hankittu varuste ja jokainen bitti vaatii fyysistä tilaa, materiaalia ja ennen kaikkea energiaa.

Otetaan esimerkiksi energiankulutus. Teollistumisesta lähtien energiankäyttömme on kasvanut noin 2 prosentin vuosivauhdilla. Se kuulostaa maltilliselta, mutta eksponentiaalinen kasvu on petollista.

Jos jatkamme samalla uralla, kulutamme noin 450 vuoden kuluttua enemmän energiaa kuin mitä koko maapallo vastaanottaa auringosta. Tässä vaiheessa emme törmää vain raaka-aineiden loppumiseen, vaan termodynamiikan seinään.

Yksilön eliniän näkökulmasta 450 vuotta voi tuntua ylettömän pitkältä ajalta ja energiankulutuksen kasvu triviaalilta kysymykseltä. Tässä piilee kuitenkin polkuriippuvuuden vaara. Jos rakennamme koko sivilisaatiomme perustukset fysiikan vastaiselle oletukselle, emme pysty kohta enää muuttamaan suuntaa.

Ihmislaji on tallustellut tällä planeetalla vasta noin 300 000 vuotta. Olemme planeetan historiassa tuore tulokas. Vertailun vuoksi:

- Lehtimuurahaiset ovat harjoittaneet menestyksekästä maanviljelyä noin 50 miljoonaa vuotta.
- Dinosaurukset hallitsivat maapalloa 180 miljoonaa vuotta.
- Karhukaiset ovat selvinneet viidestä joukkosukupuutosta 530 miljoonan vuoden ajan.

Nämä lajit ovat osoittaneet, että pitkäaikainen kestävyys ei löydy eksponentiaalisesta kasvusta, vaan sopeutumisesta ja tasapainosta. Olemmeko me todella ”viisain” laji, jos olemme ajamassa päin seinää jo muutaman tuhannen vuoden jälkeen, kun muut ovat pärjänneet kymmeniä tai satoja miljoonia vuosia?

Fysiikan lakien edessä mielipiteillä ei ole merkitystä. Rajallisella planeetalla loputon kasvu on sula mahdottomuus. Meidän on uskallettava sanoa se ääneen. Vähemmän on yksinkertaisesti vähemmän.
Mitä jos puhuisimme ekosysteemipalveluiden sijaan ekosysteemivastavuoroisuudesta? Niin kauan kuin puhumme luonnosta palveluntuottajana, kohtelemme helposti sitä myös sellaisena. Voisimmeko lopettaa ajattelemasta, että luonto on täällä meitä varten ja alkaa kysyä mitä me olemme täällä tekemässä luonnon hyväksi?
Pyöräily Kruunuvuorensillalla!
Viikonlopun suunnitelma Vierumäellä: Urheile. Syö. Nuku. Toista.
Lisää kauneutta. Jotta muistaisimme mikä on kaikkein tärkeintä ja osaisimme toimia oikein oikeiden asioiden puolesta 💚🌍

Kuva: Nasa.
Mitä tapahtuu kun lapselle ei sanota lainkaan ei? 

Vietin eilen 12-vuotiaan syntymäpäivää ”kyllä-päivän” hengessä. Käytännössä vanhemman (eli minun) piti vastata lapsen kaikkiin kysymyksiin aina kyllä! 

Miten päivä sitten sujui. Hämmästyttävän arkisesti. 

Aamulla synttärisankari herätettiin klo 7.00 onnittelulaululla ja tuomalla herkkuja sänkyyn. Aamupäivällä lapsi halusi ottaa rennosti ja pelailla serkkunsa kanssa puhelimella. Itse kävin juoksemassa. 

Lounaaksi toiveena oli pyöräily Pasilan Triplaan ja Luckiefuniin syömään. Ruokailun jälkeen hengailimme hiukan Triplassa ja kävimme ostamassa lapselle pienen pussukan ja yhden suklaapatukan. Tämän jälkeen kävimme tutustumassa pyörillä Keski-Pasilan uusiin rakennuksiin ja palasimme kotiin.

Myöhemmin iltapäivällä oltiin kotona. Lapsi halusi syödä nuudeleita soijarouheella. Välipalan jälkeen pyöräilimme lähimetsään (kalliometsä, tietäjät tietää), jossa lapsi on viettänyt paljon aikaa päiväkotiaikoina. Kiipeilimme puissa (tai siis lapsi kiipeili ja itse ihastelin/kauhistelin ja pidätin hengitystä). Käpylän/Kumpulan lähimetsistä pyöräilimme lähiravintolaan ja lapsen toiveesta ostimme kotiin vietäväksi massaman curryn tofulla. 

Illalla tehtiin vielä popcorneja ja käytiin ostamassa lähikaupasta jäätelöä ja limsaa sekä katsottiin yhdessä Cancel-elokuva. Tämän jälkeen iltatoimet ja nukkumaan. 

Lasten toiveet ovat lopulta aika arkisia ja saavutettavia.
Missä kaikki mainokset ovat?

Olen pitänyt ovessani “Ei mainoksia, kiitos” -tarraa vuosikymmeniä. Se on ollut itsestäänselvyys. Pieni arkinen valinta, jolla estää turhan paperin kertymisen eteiseen ja ehkä myös turhien tarpeiden syntymisen.

Maaliskuussa päätin kokeilla, miltä maailma näyttää ilman sitä. Mitä ihmisten postilaatikoihin nykyään oikeasti jaetaan? Onko tilanne sama kuin ennen?

Irrotin tarran ja valmistauduin siihen, että eteinen täyttyy viikon aikana tarjouslehdistä, pizzamainoksista ja satunnaisista katalogeista. Olin valmis laittamaan tarran takaisin heti, jos määrä karkaisi käsistä.

Kolme viikkoa myöhemmin tilanne on tämä: ei yhtäkään mainosta. Ei ainoatakaan.

Pieni kokeilu, mutta yllättävän suuri lopputulos. Onko tässä käynyt niin, että paperinen suoramainonta on kadonnut? Ainakin omasta arjestani. Ilman, että olen varsinaisesti huomannut sitä. Vai onko kyse siitä, että mainostenjakajat ohittavat oveni lihasmuistilla. Tuleeko kenellekään muulle vielä paperimainoksia?

Mainonta ei tietenkään ole hävinnyt. Se on vain siirtynyt muualle. Sähköpostiin, sosiaaliseen mediaan, hakutuloksiin ja verkkokauppoihin. Fyysisestä tilasta näkymättömämpään, personoidumpaan ja jatkuvampaan muotoon. En enää kanna mainoksia roskikseen. Ne seuraavat minua taskussa.

Paperinen mainos on helppo tunnistaa. Se on konkreettinen, rajallinen ja usein helppo jättää huomiotta. Digitaalinen mainonta toimii toisin. Se sulautuu sisältöön ja mukautuu käyttäytymiseen. Se ei tule kotiin yhtenä nippuna kerran viikossa, vaan pieninä annoksina pitkin päivää.

Siksi sitä on vaikeampi huomata ja ehkä myös vaikeampi vastustaa. “Ei mainoksia, kiitos” -tarra toimi ennen rajana. Nyt vastaavaa rajaa on vaikeampi piirtää. Milloin saan itse päättää, mitä mainontaa minulle näytetään?

Olisiko mahdollista, että digitaaliseen ympäristöön syntyisi yhtä selkeä ja yksinkertainen tapa kieltäytyä? Yksi valinta, joka oikeasti toimii. Koska tällä hetkellä näyttää siltä, että mainokset eivät ole kadonneet. Ne ovat vain muuttuneet näkymättömämmiksi tai oikeastaan niin jatkuvaksi osaksi uutis- ja somevirtaa, että emme edes huomaa niitä tietoisesti.
Viikonlopun suunnitelma. Urheile. Syö. Nuku. Toista. @finntriathlon @vierumaki
Tiedättekö sen tunteen, kun haluat lähettää lohtua ja lämpimiä ajatuksia sun ystävälle, että kaikki kyllä järjestyy. Huomaat sopivasti ulkona oheisen julisteen, otat siitä kuvan ja laitat viestin. Sitten ihmettelet miksi se sun ystävä reagoi viestiin kakkaemojilla.
Uusi ruokatrendi on täällä. 

SIPULIVESI!

Pilko sipulia ja laita kylmään hanaveteen. Juo hitaasti nautiskellen. Tarvittaessa voit antaa sipuliveden olla hetken jääkaapissa. 

Sipulivesi antaa kivan terveysboostin! Se on vanhan kansan perinne, jota itsekin nautin usein lapsena. Mahdollisia hyötyjä ovat antioksidantit, vastustuskyvyn paraneminen, ruansulatuksen tuki ja antibakteerinen vaikutus. 

Sipulivesi ei luonnollisesti puhdista kehoa myrkyistä, polta rasvaa tai korvaa lääkitystä tai monipuolista ruokavaliota. 

Milloin tätä saa kaupoista tai ravintoloista? 😅
Jes! Vegemesuilta löytyi ihan mielettömän helppo lasagneresepti ja päätettiin heti kokeilla tehdä sitä 11-vuotiaan kanssa, joka teki kokkailustamme myös tämän videon. 

Salaisuus tässä se, että valkokastike tehdään tofusta, hummuksesta ja kaurakermasta. Toimii todella hyvin! 

Kiitos @jalotofu reseptistä!
Seuraa minua Instagramissa