Ympäristönäkökulmasta on perusteltua kysyä, kannattaako lapsia hankkia lainkaan. Tätä minulta on usein myös kysytty.
Ensinnäkin lisääntyvä väestö kuluttaa jatkuvasti enemmän (liikaa) luonnonvaroja sekä toisekseen syvenevän ilmastokriisin ja kiihtyvän sukupuuttoaallon riivaama tulevaisuus ei lupaa lapsillemme välttämättä kovin hyvää.
Lasten hankkimista pidetään kuitenkin yhtenä ihmisenä olemisen perustehtävistä. Lasten ajatellaan olevan onnellisuuden ja hyvän elämän edellytys. Näin ei kuitenkaan ole – ainakaan tämän Tilastokeskuksen artikkelin mukaan: Kyllä se siitä – ajan myötä.
Aiemmin olen pohtinut aihetta esimerkiksi kulutus.fi -blogissa: Onko lasten tekeminen ilmastorikos? Vuosikausia asiaa pohtiessani olen kuitenkin päätynyt siihen, että elämä lapsen kanssa voisi olla rikkaampaa kuin ilman.
Miksi sitten halusin lapsia?
1. Halu kokea vanhemmuus – oman elämän rikastuminen
2. Geenien itsekkyys eli itsekäs tarve suvun jatkamiselle
3. Sosiaalinen ja kulttuurinen paine
4. Unelma siitä, että voi kasvattaa yhden hyvän ja onnellisen ihmisen
5. Oikeutus – koska muutkin tekevät lapsia
Ympäristösyillä lapsen hankkimista ei voi perustella oikein millään. Ellei sitten ajattele, että lapsi voi opettaa sinulle jotain ympäristöystävällisestä ajattelusta. Tai, että hänestä tulee ympäristöajattelun uusi Sokrates tai Zuckerberg. Toki oma lapsi on myös yksi pieni (itsekäs) syy toimia ekologisesti kestävän ja oikeudenmukaisen maailman puolesta.
Vaikka itse olen päätynyt hankkimaan ainakin yhden lapsen, toivoisin, että yhteiskuntamme kannustaisi erilaisin keinoin mahdollisimman pieneen lapsilukuun. On selvää, että väestönkasvu erityisesti teollisuusmaiden kuluttavissa luokissa on ympäristön näkökulmasta ongelmallista. Kehitysmaissa väestönkasvun hillitsemiseksi on tärkeintä parantaa naisten asemaa ja elintasoa.
Ja nyt kun olen itse ajautunut tilanteeseen, jossa olen hankkinut lapsen, on tavoitteena kasvattaa hänestä mahdollisimman ympäristövastuullinen kansalainen. Tämä on oman mielenrauhani kannalta tärkeää. Ja lapsen etu lienee se, että hänellä on tasapainoiset ja hyvinvoivat vanhemmat.
Pahinta on mielestäni asiasta vaikeneminen. Pahinta on se, että monet eivät edes välttämättä ajattele, miksi lapsia hankkivat. Tekevät vain niin, koska niin ”kuuluu” tehdä.
Miksi sinä haluat/et halua lapsia? Vai oletko edes ikinä ajatellut asiaa?
Edelliset osat ovat luettavissa täältä:
– Osa 1: Äitiyspakkaus vai vanhemmuuspakkaus
– Osa 2: Tavaraähky ahdistaa
– Osa 3: Synnytysvalmennus
– Osa 4: Lastenhoidon seitsemän periaatetta
– Osa 5: Pakotetaanko raskaana olevat kulkemaan autolla turhaan?
– Osa 6: Ekovanhemmuuteen valmistautuminen on helppoa
– Osa 7: Luonnollinen lapsuus
– Osa 8: Lastenvaunut: Kuinka paljon on tarpeeksi?
– Osa 9: Lapsen vai vanhemman etu?
– Osa 10: En uskaltanut kirjoittaa
– Osa 11: Ei ihan luomusynnytys
– Osa 12: Vauva-arki alkoi
– Osa 13: Vessahätäviestintä
– Osa 14: Päivä isyysvapaata
Olen ajatellut. Ensinnäkään en halunnut uudelle ihmiselle samoja perinnöllisiä vaikeuksia kuin itselläni on, eli se oli big ’no’ jo ennen kuin ikinä kuulin ympäristönäkökulmasta. On niin paljon syitä olla hankkimatta lapsia… aloitetaan vaikka niistä sadoistatuhansista vailla omia vanhempia elävistä. Jne jne…
Facebook-keskustelussa tuli ilmi muutama hyvä kirjoitus/linkki aiheeseen liittyen:
Michael Perukangas: Lapset – onnettomuuden syy vai seuraus?
http://perukangas.blogspot.com/2011/09/lapset-onnettomuuden-syy-vai-seuraus.html
Say it loud: I’m childfree and I’m proud
http://www.grist.org/article/2010-03-30-gink-manifesto-say-it-loud-im-childfree-and-im-proud
The Voluntary Human Extinction Movement
http://www.vhemt.org/index.htm
Meillä lapsen hankintaa harkittiin ja pohdittiin aika pitkään. Kai se perimmäinen syy oli ihan biologinen tarve lisääntyä ja saada kasvattaa, kuten sanoit, ainakin yksi hyvä ihminen. Nyt kun vanhemmuutta on takana jo jonkin aikaa, olen alkanut ajatella, että lapsi kasvattaa myös meistä vanhemmista parempia ihmisiä – ehkä jopa myös ekologisessa mielessä.
Karu totuus on, ettei edes herooinen syntyvyyden lasku kaikkialla maailmassa juurikaan ehtisi auttaa meitä nykyisissä ongelmissamme. Ihmisiä tulisi kannustaa hankkimaan vähemmän lapsia, mutta itse en yöuniani tästä syystä menettäisi.
Hyvä analyysi kaavioiden kanssa löytyy täältä:
http://bravenewclimate.com/2011/09/19/population-no-cc-fix-p1/
No huh huh. Jos ihmisellä on maan päällä yksi tehtävä, se on lisääntyminen. Mikä on sen luontaisempaa?
Itselleni isyys on ollut yksinkertaisesti parasta mitä elämässäni on tapahtunut, kuten kuvaan blogissa http://viestitin.blogspot.com/2010/11/isyys-on-parasta-mita-elamassani-on.html
Ensiksi onnittelut vauvasta, olette lapsenne ja onnenne ansainneet! Tätä lastenhankinta-aihetta on tullut mietittyä täälläkin. Vähän myöhässä tuon omat ajatukseni kehiin.
Meillä mieheni kanssa on kaksi biologista lasta, jotka saimme suhteellisen nuorina osin sillä ajatuksella, että kolmannenkin ehtii vielä halutessaan tekemään. Kuopuksen odotusaikana havahduin kuitenkin katsomaan asioita myös ekonäkökulmasta eikä kolmas lapsi kahden pienen kanssa tuntunut muutenkaan ajankohtaiselta. Nyt lasten ollessa jo vähän isompia kuume kolmannesta nostelee kuitenkin päätään ja lähipiiriin syntyy koko ajan vauvoja – myös niitä kolmansia ja neljänsiä. Itse olisin valmis harkitsemaan vakavasti myös sijoitettua lasta, mutta mieheni haluaisi nimenomaan biologisen. Minulle taas kaksi lasta edustaa jotain oikeutettua perusmäärää ja kolmas biologinen olisi jo populaation kasvattamista. Olen onnellinen lapsistani eikä minulla ole pakkomiellettä kokea biologista äitiyttä enää kolmatta kertaa. Haluaisin kuitenkin jatkaa tätä lapsiperhe-elämää vielä muutaman vuoden pidempään ja kasvattaa vielä yhtä lasta, siksi sijoitettukin lapsi täyttäisi tarpeen.
Olen miettinyt, voisinko perustella kolmannen biologisen lapsen tekemistä näillä syillä:
-Olisin itse valmis ekologisista syistä myös sijoitettuun lapseen, mutta mies ei suostu. Kumpikin siis kovasti haluaisi kolmannen lapsen.
-Koska olemme kumpikin pienistä suvuista eikä lapsilla ole montaa serkkua.
-Koska kolme lasta ei vielä ole kovin iso luku. Osa ihmisistä ei tee lapsia lainkaan, mikä tasapainottaa tilannetta. Henk.koht. hiilijalanjälkeä jokainen lisälapsi kasvattaa tietenkin huimasti, siitä ei pääse mihinkään.
-Koska olen lapsesta asti haaveillut 2-3 lapsesta ja ehdimme jo suunnitella elämämme niin, että kolmaskin ehkä hankitaan. Jos ja kun kolmannen tekeminen ei maailman tilan kannalta ole kovin suotavaa, tämä olisi ollut kiva tiedostaa vähän aikaisemmin. Siitä ei tietysti voi syyttää kuin itseään, mutta asiallinen (ei vihainen ja syyllistävä) keskustelu aiheesta julkisuudessa olisi kyllä tervetullutta. Näin mekään emme olisi ehkä ehtineet haaveilla lisälapsista.
-Koska kaverit ja muutkin tekevät kolmansia tai enemmänkin lapsia. Olisi reilua, että lastentekoa rajoitettaisiin kaikilta eikä vain niiltä, joiden ekologinen omatunto sattuu jyskyttämään kovimmin. Toisaalta ajatus mahdollisten rajoitusten tuomista pakkoaborteista ja -sterilisaatioista on vähintäänkin kauhea.
-Koska lisääntyminen on jokaisen elävän olennon perustarve. Tälle syylle en kuitenkaan laita paljon arvoa, sillä ihminen on liian monimutkainen olento toimiakseen vain lisääntymisvietin vallassa. Yhtä lailla joku voi kokea perustarpeekseen halun elää hedonistista elämää tai nähdä maailmaa, millä taas voi oikeuttaa kaikenlaisen kerskatörsäilyn tai hulvattoman lentomatkailun. Mikä minä olen sanomaan, että lastensaanti on esim. matkailua tärkeämpi perustarve? Ekomielessä lastensaanti on näistä kolmesta ehkä kaikkein pahin.
-Yksi vaihtoehto on, että ottaisin kylmästi kannan, että tässä asiassa muut arvot ajavat kohdallani ekologisten arvojen yli. Tämäkään ajatus ei kuitenkaan ole helppo niellä.
Ympäristön ja tulevien sukupolvien kannalta parasta noin globaalisti tietysti olisi, että väkiluku maapallolla laskisi ja minunkin lapsilukuni jäisi näihin kahteen. En kuitenkaan halua tulla katkeraksi vanhaksi kääkäksi, joka itse on puhtaasti ekologisista syistä rajannut lapsilukuaan ja kuuntelee sitten kyräillen juttuja ystäviensä kolmansista ja neljänsistä lapsista yhtä katkeran siippansa kanssa. 😀 Toisaalta en haluaisi tuntea huonoa omaatuntoa sellaisesta asiasta kuin oma lapsi. Siksikin sijoitettu lapsi olisi mielestäni hyvä kompromissi, mutta siihen ei voi puolisoaan pakottaa.
En vielä tiedä, mihin ratkaisuun päädymme.
Kiitos perusteellisesta kommentista Emri. Tärkeää pohdintaa. Itse suositelisin lämpimästi tuossa vaiheessa adoptiota. Asia ei kuitenkaan todellakaan ole yksinkertainen. Kaikesta huolimatta se, että joku jossain tekee jotain tai on tekemättä, ei ole kovin hyvä tai ainakaan moraalisesti kestävä peruste omalle toiminnalle.
Minäkin olen ajatellut, että kaksi lasta olisi ikään kuin automaattisesti vielä hyväksyttävä määrä lapsia kahden aikuisen perheeseen. Silti etenkin toisen lapsen hankkiminen kolkuttelee jo ekologista omaatuntoa. Samalla minua kuitenkin suunnattomasti häiritsee, että monet monilapsisten perheiden vanhemmat eivät uhraa ajatustakaan ympäristölle ja maapallolle, vaan toisinaan pitävät (kontrolloimatonta, ehkäisemätöntä) lisääntymistään jopa jumalallisena oikeutena ja velvollisuutena!
Uskon myös että lapseleen voi tarjota enemmän läheisyyttä ja muuta sosiaalista pääomaa tulevaisuutta varten, jos vanhempien ei tarvitse jakaa aikaansa kymmenelle lapselle. Hieman samaa ajatusta oli ”Luonnollinen lapsuus”-kirjassa, jonka Leokin luki. Siinä jaoteltiin karkeasti kaksi lisääntymisstrategiaa: joko laatuun tai määrään panostaminen. Meidän yhteiskunnassamme, jossa ulkoinen turvallisuus on hyvällä tasolla, voimme jälkeläisten määrän sijasta panostaa jälkeläisten laatuun. Tähän minäkin uskon ja toivoisin että muutkin siihen uskoisivat.
Hei, ja onnea pienelle ihmiselle!
Mutta uskomatonta, miten arvostelet ihmisiä, jotka (muka) tekevät vain lapsia ”koska niin ”kuuluu” tehdä”. Kuitenkin itse mainitset kolmantena syynä omaan lisääntymiseesi sosiaalisen ja kulttuurisen paineen! Viideskin perustelusi tuntuu mielestäni käsittämättömältä… Siis, ajatteleeko joku oikeasti noin?!
Vastauksena kysymykseesi:
Ei kai se ole ongelma, monta meitä on, vaan mitä me teemme! Lapsissa ON tulevaisuus. Ja tietty esim. isissä, jotka ottavat täyden vastuun lastensa vanhemmuudesta. Kunpa polittiisissa (ympäristön tilaan) liittyvissä päätöksissä kansainvälistä tasoa myöten ajateltaisiin todella joskus rehellisesti lastemme lastenlapsien aikaa!
Halusin perheen. Halusin elää. Rakkaus. Hormonit.
Lapseton ystäväni on tosin kertonut (joltakin lainaamansa?) ajatuksen, että lapsi on aina vastaus johonkin kriisiin… 🙂
t. Kolmen lapsen äiti 54 neliön kaksiosta (+todellakin ilman autoa – suurin ilmastotekoni?)
Lisääkin tänne mahtuisi, mutta mitkä ovatkaan yhteiskuntamme asumisstandardit ja onnellisuusnormit, kun ainoastaan itse tekemällä se onnistuisi?!
On rohkeaa tuoda tällaisia aiheita julkiseen keskusteluun. Ihmisen oikeus lisääntyä kuuluu sellasiin perusoikeuksiin, joita ei uskalleta usein kritisoida.
En halua biologista lasta. Asia on ollut selvä itselleni jo monta vuotta, vaikka perheen perustaminen ei tule ajankohtaiseks vielä vuosiin. Minun syyni ovat seuraavat:
-Sukuni kärsii mielenterveysonglemista ja pelkään että nämä perintötekijät periytyisivät tulevalle lapselleni. En kestäisi katsoa, jos lapseni alkaisi oireilla, tietäen että olen itse ”syyllinen”.
-Maailmassa on liikaa ihmisiä. Viime vuosikymmenien väestönkasvu on aivan huimaa, paljon voimakkaampaa mitä moni ihminen edes käsittää. Suomessa väestönkasvu on kääntynyt laskuun ja täällä luonnonvaroja riittää kulutettavaksi omalle väestöllemme. Ympäristöongelmat ovat kuitenkin globaaleja.
-Maailmassa on lapsia, joilla ei ole vanhempia. Adoptio ei ole ongelmaton, etenkin jos adoptoi lapsen toisesta maasta. Silloin lapsi ei saa kasvaa omaan kulttuuriinsa, ”omiensa parissa”. Minulle adoptio on kuitenkin ainut vaihtoehto hankkia lapsia.