Ydinvoima – kestävä perintö tuleville sukupolville

Eduskunta äänesti tänään (1.7.) ydinvoiman lisärakentamisen puolesta. Lupa myönnettiin tässä vaiheessa sekä Fennovoimalle että TVO:lle. Kyseessä oli tämän eduskunnan ehkä surullisin päätös ja iso tappio ympäristöliikkeelle.

Ydinjätevaara!

Eduskunnassa ydinvoiman lisärakentamisen puolesta äänestäneet kansanedustajat toimivat käsittämättömän lyhytnäköisesti ja itsekkäästi. Päätöksellä eduskunta on kiinnittämässä Suomen energiapolitiikkaa seuraavaksi sadaksi vuodeksi umpikujaan ja auringonlaskun teknologiaan sekä jättää haitat tulevien sukupolvien maksettavaksi ilman kunnollisia vakuuksia. Lapsemme tulevat tuskin koskaan antamaan tätä päätöstä anteeksi.

Onneksi lupa ei yksin vielä tarkoita uusia reaktoreita. Yhtiöillä on tuskin edellytyksiä nykytilanteessa käynnistää rakennushankkeita. Sen sijaan panostukset energiatehokkuustoimiin ja uusiutuviin jatkuvat sekä tekevät ydinvoiman lisärakentamisen aikanaan kannattamattomaksi ja mahdottomaksi. Lopputuloksena saattaa olla vain paljon melua tyhjästä.

On ollut surkuhupaisaa seurata ydinvoiman kannattajien ilmasto- ja työllisyysargumentteja sekä puheita siirtymäkauden ratkaisusta.

Ne ydinvoiman kannattajat, jotka kaikkein innokkaimmin puhuvat ydinvoimasta ilmastoratkaisuna, ovat olleet aktiivisemmin vastustamassa kunnianhimoisia ilmastotavoitteita. Nähtäväksi jää, ovatko nämä kansanedustajat jatkossa valmiita sitoutumaan hiilineutraalin ja ekologisen yhteiskunnan rakentamiseen sekä toimimaan sen puolesta, että Suomesta tulee kansainvälisen ilmastopolitiikan edelläkävijä.

Itsekkyyden muistomerkki niille, jotka äänestivät ydinvoiman lisärakentamisen puolesta

Te kansanedustajat, jotka äänestitte ydinvoiman puolesta: Hävetkää ikuisesti! Kampanja jatkuu. Me emme unohda.

Luonto-Liiton tiedote: Tulevat sukupolvet jätettiin ydinvoimapäätöksessä ilman ääntä.

Äänestä ydinvoima historiaan -kampanja osoitteessa: www.ydinvoima.fi

4 kommenttia artikkeliin ”Ydinvoima – kestävä perintö tuleville sukupolville”

  1. Hei Leo,
    Voisitko opastaa asioihin riittämättömästi perehtynyttä hyville tietolähteille, kun mielestäni ydinvoima tuntuu hyvältä idealta verrattuna vaihtoehtoisiin realistisiin energianlähteisiin – ainakin hiilidioksidipäästöjensä kannalta. Syntyvä jätehän on ymmärtääkseni käsiteltävissä ja säilöttävissä helpommin kuin turvetta tai fossiilisia polttoaineita polttamalla syntyvät päästöt.
    T: Juho

  2. Voiko yksityinen kansalainenkin, joka kannattaa ydinvoimaan saada nimensä tuohon kiveen? Olisi kiva tulla muistetuksi kaikkien niiden viisaitten päättäjien kanssa, jotka tänään mahdollistivat energian saannin myös tulevaisuudessa.

  3. Hei Leo,

    Ymmärrän tunteiden siivittämän reaktiosi, mutta rehellisesti sanottuna en ole enää vakuuttunut ydinvoiman vastustajien argumenteista.

    1. Fissioteknologia saattaa olla auringonlaskun teknologiaa, mutta parempi niin. Siihen sijoittaminen on kuitenkin järkevää niin kauan kuin parempia – puhtaampia, turvallisempia ja tehokkaampia – vaihtoehtoja ei ole kehitetty.

    2. Argumentit ydinvoimaa vastaan tuntuvat perustuvan tunteellisiin mielikuviin tieteellisen tiedon sijasta. Katastrofit ovat tilastollisesti erittäin harvinaisia. Lisäksi tapahtuneet katastrofit eivät myöhemmän tutkimuksen valossa ole aiheuttaneet merkittäviä haittoja. Historian toiseksi pahin tapaus, Three Mile Island (1979), ei alustavien arvioiden vastaisesti ole aiheuttanut mitään vaaraa ympäristölle tai ihmisille. Sen jälkeen turvallisuusteknologia on myös kehittynyt huomattavasti.

    Edes pahin tapaus, Tsernobyl (1986), jollaisen toistuminen kehittyneessä maailmassa on käytännöllisesti katsoen mahdotonta, ei alustavien arvioiden ja populaarikulttuurin vastaisesti ole aiheuttanut kovinkaan suuria lääketieteellisiä vahinkoja. Wikipedian mukaan:

    ”UNSCEAR (United Nations Scientific Committee of the Effects of Atomic Radiation) has conducted 20 years of detailed scientific and epidemiological research on the effects of the Chernobyl accident. Apart from the 57 direct deaths in the accident itself, UNSCEAR originally predicted up to 4,000 additional cancer cases due to the accident.[125] However, the latest UNSCEAR reports suggest that these estimates were overstated.[126] In addition, the IAEA states that there has been no increase in the rate of birth defects or abnormalities, or solid cancers (such as lung cancer) corroborating UNSCEAR’s assessments.[127]
    Precisely, UNSCEAR states:
    Among the residents of Belaruss 09, the Russian Federation and Ukraine there had been, up to 2002, about 4,000 cases of thyroid cancer reported in children and adolescents who were exposed at the time of the accident, and more cases are to be expected during the next decades. Notwithstanding problems associated with screening, many of those cancers were most likely caused by radiation exposures shortly after the accident. Apart from this increase, there is no evidence of a major public health impact attributable to radiation exposure 20 years after the accident. There is no scientific evidence of increases in overall cancer incidence or mortality rates or in rates of non-malignant disorders that could be related to radiation exposure. The risk of leukaemia in the general population, one of the main concerns owing to its short latency time, does not appear to be elevated. Although those most highly exposed individuals are at an increased risk of radiation-associated effects, the great majority of the population is not likely to experience serious health consequences as a result of radiation from the Chernobyl accident. Many other health problems have been noted in the populations that are not related to radiation exposure.[126]”

    3. Edelliseen liittyy läheisesti kysymys ydinjätteen aihettamasta vaarasta tuleville sukupolville. Maallikkona siitä on tietenkin vaikea saada varmaa käsitystä, mutta vahva tieteellinen kanta näyttäisi olevan, että todelliset vaarat (lähtien ihan yleisesti radioaktiivisen säteilyn aiheuttamista terveyshaitoista) ovat vahvasti liioiteltuja ja osittain aivan fiktiivisiä.

    Tämä ei tarkoita, että asiasta ei saisi puhua. Mutta keskustelun pitäisi olla rehellistä ja faktuaalista, ei epämääräisiin mielikuviin perustuvaa.

    En ole aktiivinen luonnonsuojelija, mutta olen aidosti kiinnostunut ympäristön puhtaudesta ja tulevien sukupolvien hyvinvoinnista. Mielestäni nykyinenkin ydinvoimateknologia on paras vaihtoehtoja näiden tavoitteiden kannalta. Lisäksi uskon, että jos asiasta puhuttaisiin järkevästi ja ydinvoimatekniikan kehittämiseen sijoitettaisiin enemmän resursseja, vielä parempia vaihtoehtoja syntyisi tulevaisuudessa.

Kommentointi on suljettu.

Lähdin Raide-Jokerin perään Itäkeskuksesta fillarilla. Oulunkylässä oltiin samaan aikaan.
Saariston Rengastie päivässä. Lähtö Uudestakaupungista klo 8.00 aamulla. Pyöräily Taivasalon ja Kustavin kautta Heponiemeen ja siitä lossiin. 

Samalla matkalla oli myös tuttuja! Olipa kiva jakaa osa matkaa ja pisimmät lossimatkat muiden kanssa. Lossia odotellessa ehti myös syödä ja käydä uimassa. Nauvossa vasta klo 17 aikoihin. Sieltä matka jatkui Turun kautta takaisin Uuteenkaupunkiin. 

Lopuksi 50 kilsaa viilenevässä kesäillassa. Auringonlasku ja tasaista meditatiivista polkemista. Ei juurikaan muuta liikennettä. Kuulokkeissa hyvää musiikkia. Lähellä täydellistä. Viimeinen 5 km hiekkatietä metsän syleilyssä.

Liikkeelle klo 8.00 aamulla. Mökillä takaisin klo 23.00. Ajoaika 8 h 41 min. Kilsoja 211,1 ja keskinopeus 24,3 km/h. 

Reitti: Uusikaupunki-Taivassalo-Kustavi-Heponiemi-Iniö-Mossala-Houtskari-Korppoo-Nauvo-Parainen-Kaarina-Turku-Vehmaa-Uusikaupunki.
Se on siinä! Tänään juoksulenkin yhteydessä havainnot harmaapäätikasta, metsäkirvisestä ja ruisrääkästä. 

Nyt olisi pinnoja 100/100!
Kuinka monta viikkoa sinulla on elämää ehkä vielä jäljellä ja oletko tekemässä niitä asioita, joita oikeasti haluat ja pidät arvokkaina?

Pitäisikö minun tehdä enemmän?

Outi Isotalus (Kirkko ja kaupunki) kävi haastattelemassa  101 onnen päivää -kirjani teemoista, mutta keskustelu laajeni kaikkeen muuhunkin.

Keskustelimme ajan rajallisuudesta, ympäristöstä ja ihmisen paikasta osana luonnon monimuotoisuutta, merkityksellisestä elämästä, kuolemasta, arjesta ja siitä, miksi yritän käyttää aikani niin kuin käytän.

”Itse koen, että kaikki se, mitä olen saanut elämältä, on harvoin omaa ansiota. Ajattelen, että se on hyvää tuuria, yhteiskunnallisten rakenteiden tukemaa ja toisten ihmisten tarjoamaa apua. Kukaan ei selviä täällä yksin.”

Linkki koko juttuun biossa.
Se olisi taas siinä! Omatoiminen Triathlonin täysmatka eli Ironman tehty ja kesäloma voi alkaa. 

Voiko triathlonia harrastaa ilman, että osallistuu tapahtumiin tai kilpailuihin? Kyllä voi. Olen tehnyt nyt täyden matkan triathlonin omatoimisesti kolme kertaa kotoa käsin. 

Miltä homma tuntui tällä kerralla? 

Uinti kulki yllättävän hyvin, pyöräily oli todella tahmeaa ja juoksu vaikeaa. Kilometrit olivat pitkiä ja vaikeita. Pyöräilyn yhteydessä olin alkumatkasta niin väsynyt, että meinasin nukahtaa. Oli pakko käydä pyöräilyn yhteydessä nukkumassa vartin päikkärit. Tämän myötä olo koheni hiukan pyöräilyn loppua kohti. 

Tarkemmat ajat:
-Uinti: 3800 m, 1h 21 min 10 s (2:07/100m), keskisyke 126
-Pyöräily: 180,4 km, 7h 35 min 36 s (23,76 km/h), keskisyke 110
-Juoksu: 42,22 km, 4h 50 min 31 s (6:53/km), keskisyke 117

Yhteensä 13 h 47 min 17 s (nettoaika ilman vaihtoja ja taukoja). Aika heikkeni vuoden takaisesta peräti 20 minuuttia vaikka harjoittelin omasta mielestäni ihan hyvin. Viime vuonna liikuntaa kertyi keskimäärin noin 16,5 tuntia viikossa (tässä on mukana arkipyöräily) ja tänä vuonna toistaiseksi noin 16 tuntia viikossa. Edelliseen vuoteen verrattuna uinnin aika parani noin 1 minuutilla, pyöräilyn aika heikkeni noin 13 minuutilla ja juoksu heikkeni noin 8 minuutilla.

Syke jäi selvästi aiempia suorituksia alemmaksi, joten tuntui, että ei vain jaksanut tai huvittanut puristaa tarpeeksi. Oma aerobinen kynnys on 133 ja anakynnys 155 eli koko homma hoitui reilusti peruskuntoalueella ja jopa sen alarajoilla. Raskaalta tuntuvaan suoritukseen vaikutti varmasti se, että onnistuin edellisenä yönä nukkumaan vain reilu 5 tuntia ja sitä edellisenä yönä noin 4 tuntia. Tämän myötä suorituspäivän aamuna oli jo valmiiksi todella väsynyt olo, josta kertoi myös urheilukellon (Garmin) Body Battery lukema, joka oli vain 64/100. Kiinnostavana yksityiskohtana todettakoon, että kun lähdin juoksemaan maratonia, oli Body Batterystä jäljellä enää 5/100, mutta juoksun jälkeen se ei enää tuosta laskenut. 

Ouran mukaan kulutus oli 12 694 kcal, joista ”aktiivisia” kaloreita oli 10 398 kcal. 

Nyt on hyv
Tänään inspiroiva vierailu Planetaarisessa puutarhassa!

”Hankkeessa toimitaan nuorilähtöisesti ja ylisukupolvisesti planetaarisessa puutarhassa, jossa kasvatetaan ruokakasveja sekä opetellaan yhteisöllisesti kestävää elämäntapaa monilajisuutta kunnioittaen ja kultivoiden.”

Tuolla on siirrytty utopiasta upeasti prakmatopiaan eli siihen miten kestävän elämän unelmista tehdään konkretiaa. 

Kiitos @sofialaine_youthresearch @planetaarinen_puutarha ja @nuorisotutkimus
Oli kyllä tänään mainiot bileet. Musiikista vastasi linnut, visuaalisista ilmeestä auringonlasku, kuumasta menosta sauna ja viilennyksestä meri. Miten siellä?
Miten vastuullisuudesta puhutaan ja onko sillä väliä?

Se, miten puhumme kestävyydestä, ei ole vain viestintää. Se on myös tapa määritellä, mikä on normaalia.

Erilaisissa sanonnoissa kyse on tietysti pienistä nyansseista ja monien mielestä täysin merkityksettömistä asioista. Samaan aikaan on kuitenkin kuvaavaa, että myös kestävyyskysymyksiin keskittyvät fiksut ja tietoiset ihmiset eivät ole immuuneja sille, että jossain syvällä sisimmässämme tai ainakin kielessä pidämme edelleen normaalina sitä, että ihmiset ajavat fossiiliautolla, sudet ovat ihmiselle vaarallisia, öljyllä rikastutaan, naisen arvon määrittää hänen naimattomuutensa tai kasvispohjainen ruoka on jotain marginaalista vaihtoehtoa.

En usko, että maailma muuttuu kestävämmäksi pelkällä puheella, mutta yksi mittari sille, miten kestävässä kulttuurissa elämme, on se, mitä asioita pidämme normaalina ja millä metaforilla haluamme omaa tärkeää viestiämme alleviivata.

Olisi kiinnostavaa kuulla, mitä kaikkia muita hyviä tai vähemmän onnistuneita esimerkkejä vastuullisuus- ja kestävyyskeskustelussa esiintyy.

Kirjoitin tästä Substackiin. Linkki biossa.
Ylikulutus on aikamme virtahepo olohuoneessa. Me kaikki näemme sen, mutta harva uskaltaa kysyä ääneen: voimmeko todella ratkaista kestävyyskriisin puuttumatta itse kulutuksen määrään?

Usein keskustelu väistetään tarjoamalla ratkaisuksi teknologiaa tai siirtymää palvelutalouteen eli ekotehostamista tai niin sanottua ”aineetonta kulutusta”. Mutta tässä piilee vaarallinen ajatusharha. Todellisuudessa täysin aineetonta kulutusta ei ole olemassa. Jokainen digitaalinen palvelu, jokainen metsämeditaatioon hankittu varuste ja jokainen bitti vaatii fyysistä tilaa, materiaalia ja ennen kaikkea energiaa.

Otetaan esimerkiksi energiankulutus. Teollistumisesta lähtien energiankäyttömme on kasvanut noin 2 prosentin vuosivauhdilla. Se kuulostaa maltilliselta, mutta eksponentiaalinen kasvu on petollista.

Jos jatkamme samalla uralla, kulutamme noin 450 vuoden kuluttua enemmän energiaa kuin mitä koko maapallo vastaanottaa auringosta. Tässä vaiheessa emme törmää vain raaka-aineiden loppumiseen, vaan termodynamiikan seinään.

Yksilön eliniän näkökulmasta 450 vuotta voi tuntua ylettömän pitkältä ajalta ja energiankulutuksen kasvu triviaalilta kysymykseltä. Tässä piilee kuitenkin polkuriippuvuuden vaara. Jos rakennamme koko sivilisaatiomme perustukset fysiikan vastaiselle oletukselle, emme pysty kohta enää muuttamaan suuntaa.

Ihmislaji on tallustellut tällä planeetalla vasta noin 300 000 vuotta. Olemme planeetan historiassa tuore tulokas. Vertailun vuoksi:

- Lehtimuurahaiset ovat harjoittaneet menestyksekästä maanviljelyä noin 50 miljoonaa vuotta.
- Dinosaurukset hallitsivat maapalloa 180 miljoonaa vuotta.
- Karhukaiset ovat selvinneet viidestä joukkosukupuutosta 530 miljoonan vuoden ajan.

Nämä lajit ovat osoittaneet, että pitkäaikainen kestävyys ei löydy eksponentiaalisesta kasvusta, vaan sopeutumisesta ja tasapainosta. Olemmeko me todella ”viisain” laji, jos olemme ajamassa päin seinää jo muutaman tuhannen vuoden jälkeen, kun muut ovat pärjänneet kymmeniä tai satoja miljoonia vuosia?

Fysiikan lakien edessä mielipiteillä ei ole merkitystä. Rajallisella planeetalla loputon kasvu on sula mahdottomuus. Meidän on uskallettava sanoa se ääneen. Vähemmän on yksinkertaisesti vähemmän.
Mitä jos puhuisimme ekosysteemipalveluiden sijaan ekosysteemivastavuoroisuudesta? Niin kauan kuin puhumme luonnosta palveluntuottajana, kohtelemme helposti sitä myös sellaisena. Voisimmeko lopettaa ajattelemasta, että luonto on täällä meitä varten ja alkaa kysyä mitä me olemme täällä tekemässä luonnon hyväksi?
Seuraa minua Instagramissa