Kesämökkeilyn ylistys ja Thoreaun: Walden – Elämää metsässä

Luin juhannuksena Henry Thoreaun Walden – Elämää metsässä -kirjan. Kyseessä on tarina siitä, kuinka Thoreau muutti Walden-järven rannalle keskelle metsää, omin käsin rakentamaansa mökkiin. Hän halusi selvittää, miten elää yksinkertaisimmin ja aidoimmin, liitossa luonnon kanssa.

Kiistämättä vuonna 1852 kirjoitetussa teoksessa on paljon sellaista yhteiskuntakritiikkiä, joka on tänä päivänä ajankohtaisempaa kuin koskaan aiemmin ja osoittaa uskomatonta henkistä edelläkävijyyttä. Erityisesti itseäni lämmitti vaatimattomuuden ylistys ja voimakas kuulutuskriittisyys:

”Mielessäni on luokka, joka näyttää varakkaalta mutta joka on itse asiassa kauhistuttavavimmin köyhtynyt. Se on haalinut itselleen roinaa mutta ei osaa käyttää sitä tai hankkiutua siitä eroon. Tuota luokkaa pitävät vankina kultaiset ja hopeiset kahleet.”

Thoreaun puhuu vaatimattoman ja vähän luonnonvaroja kuluttavan elämäntavan lisäksi voimakkaasti kasvissyönnin puolesta. Alkoholiin ja muihin ”päihteisiin” otetaan myös kriittinen kanta:

”Pysyisin mieluusti vastedeskin raittiina. Päihtymyksen asteita on lukemattomasti. Uskoakseni vesi on ainoa viisaan juoma. Viine ei ole juomana niin jalo – puhumattakaan siistä, että hukuttaisin toiveikkuuteni aamulla kupilliseen kuumaa kahvia tai illalla teemukilliseen!”

Sen sijaan on hiukan hämmentävää, vaikkakin virkistävää lukea voimakasta kritiikkiä rautateitä, tiedonvälitystä ja sivistystä kohtaan. Ympäristöfilosofian ja ekoprimitivismin sijaan itselleni kirja näyttäytyi lähinnä suomalaisen kesämökkeilyn ylistyspuheenvuorona. Itse mökkeilisin Thoreaun tavoista poiketen mielummin Rosa Meriläisen tapaan: Kesämökki Punavuoressa.

Kunniaa Thoreaulle on toki pakko antaa vaikka itseäni kirja ei niin paljon puhutellutkaan. Onhan hänen kirjoitukset inspiroineet kuitenkin mm. Mahatma Gandhia, John F. Kennedyä ja Martin Luther Kingiä sekä tietysti ympäristöväkeä.

Yksi kommentti artikkeliin ”Kesämökkeilyn ylistys ja Thoreaun: Walden – Elämää metsässä”

  1. ”Itse mökkeilisin Thoreaun tavoista poiketen mielummin Rosa Meriläisen tapaan: Kesämökki Punavuoressa.”

    Ihan kunnioitettavaa sinänsä, mutta koska sinä olet Luonto-Liiton, et baarikärpäsliiton toiminnanjohtaja, luulisi, että sinä haluaisit viettää aikaasi luonnossa, et Puniksessa.

Kommentointi on suljettu.

Perjantaina 3,2 km uintia ja 32 km pyöräilyä
Lauantaina 95 km pyöräilyä
Sunnuntaina 21,15 km juoksua ja 24 km pyöräilyä
Joka aamu 15 min venyttelyt ja lihaskuntotreeni

Siinä sivussa dronella lennättämisen harjoittelua.
Viikonlopun mittainen puolimatkan triathlon ja vähän enemmänkin! Perjantaina 3 km uinti, lauantaina 100 km pyöräilyä ja sunnuntaina 21,5 km juoksua. Sen lisäksi joka aamu venyttelyt ja 7 minute workout + perjantaina vielä 1,5 tunnin kuntopiiri.
Miksi päästöjen vähentäminen tekee meidät onnellisiksi ja miten vältetään viherpesu? Hienoa olla puhumassa IMPACT Helsinki -tapahtumassa 29.4. 

IMPACT Helsinki kokoaa yhteen muutoksentekijöitä; markkinoijia, viestijöitä ja somevaikuttajia, arvopohjaisen markkinoinnin ja viestinnän teemojen pariin

Linkki ilmoittautumiseen löytyy täältä: https://lnkd.in/dGrMP4n6

#pinghelsinki #impacthelsinki2025
Olipa taas kiva peruskunto-sunnuntai! Valmentajan tekemässä ohjelmassa oli vapaavalintaista pk-harjoittelua neljä tuntia. 

Käytännössä tämä tarkoitti mulla  seuraavaa: ystävän kanssa tunti kevyttä sulkapalloa, tunnin juoksutreeni, tunnin fysiikkatreeni (kuntosali) ja lopuksi vielä reilun tunnin uintitreeni. Sen lisäksi hiukan pyöräilyä (siirtymät) ja aamulla kehonhuolto + seitsemän minuutin lihaskuntotreeni.

Ouran mukaan aktiivisia kaloreita 2335 ja vastaava kävelymatka 42,1 km (askeleita 24 140). Garminin mukaan virtaa olisi tälle päivälle vielä jäljellä 36/100 eli ”Tämänpäiväinen liikunta edistää kuntoasi ja terveyttäsi. Body Battery -tasosi riittää erinomaisesti loppupäiväksi!”
Nyt on aika juhlia, koska tänään siitä tuli totta! Helsinki on hiilivapaa kun Salmisaaren kivihiilivoimala suljettiin. 

Lukemattomat ihmiset ovat vuosia ja vuosikymmeniä tehneet tämän eteen väsymättä töitä. Nöyrä ja iso kiitos teille kaikille. Tiedätte kyllä keitä olette. 💚🌍