Pyöräretki Tanskassa: Kahdeksan havaintoa – katso kuvat!

Teimme puolisoni kanssa heinäkuun alkupuolella 10 päivän pyöräretken Tanskaan. Matkaa kertyi vähän yli 600 km. Lisäksi mentiin lautoilla, junilla ja busseilla. Ohessa muutamia pikahavaintoja reitin varrelta.

Pyöräretkellä Tanskassa ei voi olla näkemättä tuulivoimaloita

1. Ruotsin junissa pyörän kuljettaminen on hankalaa, suorastaan sietämätöntä. Jopa vielä hankalampaa kuin Suomessa. Esimerkiksi Malmön ja Tukholman välillä menee vain yksi juna päivässä, johon on mahdollista ottaa mukaan polkupyörä. Liput pitää varata etukäteen ja pyörä viedä erilliselle rahtipaikalle vähintään puoli tuntia ennen junan lähtöä. Sen sijaan Tanskassa juna-pyörä yhdistelmä toimii hyvin.

2. Tanska on pyöräilijän paratiisi. Hollannisa pyöräily on kuitenkin vieläkin nautinnollisempaa.

3. Tanskassa voi pyöräillä monin paikoin tasaisella maalla. Ei kuitenkaan kaikkialla. Mäkiäkin löytyy. Varsinkin saaristossa ja pikkuteillä.

4. Majoitusta ja erilaisia palveluita, myös pyöräilijöille, löytyy vaikka millä mitalla. Maaseutu on täynnä sympaattisia majapaikkoja ja kahviloita. Leirintäalueiden ja hotellien sijaan kannattaa suosia kotimajoitusta.

5. Luomun saatavuus on huippuluokkaa. Sen sijaan kasvis- ja varsinkin vegaaniruuan saaminen Tanskassa on suuria kaupunkia lukuunottamatta hankalampaa kuin Suomessa. Tanskalaiset syövät lihaa keskimäärin yli 140 kg vuodessa kun Suomessa syödään noin 74 kg.

6. Tanskan maaseutu on siistiä ja kaunista. Siis idyllistä. Vanhoista taloista ja niiden puutarhoista on pidetty hyvää huolta.

7. Tuulivoimaloita on kaikkialla. Ja ne näyttävät hyvältä. Erityisen vaikuttavia ovat kuitenkin hiilineutraali saari Samsö ja ekosaari Aerö, joissa uusiutuvien energialähteiden käyttö on viety todella pitkälle.

8. Pyöräteitä ja -kaistoja on vaihtelevasti. Välillä voi löytää päällystetyn pyöräväylän keskellä vanhaa metsää. Toisinaan joutuu taas kitkuttelemaan huonoa hiekkatietä tai pellonlaitaa pitkin valtakunnallisella pyöräreitillä. Kaupungeissa ajokaistojen yhteyteen on eroteltu omat pyöräkaistat ja homma toimii mainiosti!

Reittimme kulki 27 eri paikan läpi seuraavasti: Helsinki – Tukholma – Göteborg – Frederikshavn – Hals – Hadsund – Randers – Århus – Hov – Samsö (Salvig, Tranebjerg, Ballen, Norby, Kolby) – Hov – Horsens – Odense – Svendborg – Faaborg – Aerö (Söby, Aerösköping, Marstal) – Rudköping – Nakskov – Vordingborg – Stege – Möns klint – Stege – Vordingborg – Kööpenhamina – Malmö – Tukholma – Helsinki.

Kuvia reissusta voi katsoa täältä.

Tanskassa pyöräilyä voi suositella lämpimästi kaikille! Seuraavaksi oma kesä jatkuu saaristossa ja Porin SuomiAreenalla.

Jätä kommentti

Close Bitnami banner
Bitnami