Viikkopäiväkirja 17 (3.-9.5.2010)

Maanantaina aamulla Me Naiset -lehti haastatteli minua ja Annukkaa ilmastoystävällisistä ruokavalinnoista. Ilmastoystävällisen ruokavalion perustana toimii kausikasvisruoka, joka on haettu kävellen tai pyörällä lähikaupasta ja ostettu tarpeeseen, jotta hävikkiä ei synny. Ruuan valmistuksessa on vältetty uunin ja lieden käyttöä. Suurin osa päivästä sujui kuitenkin bussissa töitä tehdessä. Matkasin Helsingistä Raumalle ja takaisin yhdeksän tuntia osallistuakseni ydinvoimapaneeliin. Parhaimmat palat paneelista on kirjoitettu tänne.

Solidaarisuuskalenteri

Tiistaina kävin näyttämässä vatsan seudulla olevaa ihon pigmenttimuutosta HYKS:n iho- ja allergiasairaalassa. Sairaalaan sain lähetteen normaalin lääkärintarkastuksen yhteydessä. Kyseessä on vatsan seudulla oleva harvinainen Beckerin-luomi, jonka oikein HYKS:n ylilääkäri kävi toteamassa, koska lääkäri ei sitä ensin tunnistanut. Kyseessä oli sen verran kiinnostava tapaus, että pääsin saman tien myös friikkisirkukseen eli kuvattavaksi tuleviin lääkärikirjoihin. Muuten päivä sujui Luonto-Liiton hallinto- ja henkilöstöasioiden parissa sekä sähköpostien hellässä huomassa. Kokeilimme myös ensimmäistä kertaa kasvisruokakauppa Asokan kotiinkuljetuspalvelua. Tilaamansa elintarvikkeet saa nyt illalla kotiin toimitettuna joka tiistai. Mahtava konsepti!

Keskiviikkona olin puhumassa Faunan ja Liken Vegaanin uusi keittokirja -julkaisutilaisuudessa sekä vastailin Radio Novan kysymyksiin aiheesta. Esitykseni voi katsoa täältä. Animalia julkaisi samana päivänä turkisvastaisen mainoskampanjan, jota tähdittää Suomen huippumalli Nanna Grundfeldt. Kampanjaa turkistarhattomasta Suomesta tukee sata tunnettua suomalaista. Itselläni on iso kunnia olla mukana joukossa. Illaksi pyöräilimme Annukan kanssa katsomaan Espoon kaupunginteatteriin Esitystalous -näytöstä. Kyseessä olikin pitkästä aikaa parasta teatteria. Monitasoinen ja helposti katsottava sekä ajankohtainen kuvaus tämän hetken liike-elämän, tutkimusmaailman ja politiikan lainalaisuuksista ja siitä, miten joskus se, mitä joku puolue eniten vastustaa on ehkä se, mitä se kaikkein eniten tarvitsisi.

Torstaina kuuntelin aamulla 24onlinen myyntihenkiölöiden ajatuksia Luonto-Liiton verkkoratkaisuista, istuin viisikon kokouksessa ja kävin lounalla Pashassa. Iltapäivällä polkaisin ulkoasianministeriöön kansalaisjärjestöjen YK-kuulemistilaisuuteen. Matkalla sain ihastella Greenpeacen tempausta valtioneuvoston linnan edessä. Luonto-Liiton toimistolla vietettiin lisäksi iloisia hetkiä Simo-Siilin syntymän johdosta. Illalla hengailin vielä Vihreän puolueen toimistolla terassibileissä, josta ystävämme Anna-Stiina tuli meille yöksi.

Perjantaina kävimme Luonto-Liiton toimistoporukan kanssa Luonnontieteellisessä keskusmuseossa katsomassa Siepon Laivaeläimet-näyttelyä ja hiljattain avattua maailman luonto -näyttelyä. Suosittelen lämpimästi! Muuten päivä sujui sähköposti- ja hallintoasioita hoidellessa sekä tulevia puhetilaisuuksia valmistellessa. Illalla kotona siivosimme ja kiinnitimme ison peilin seinään.

Lauantaina hengailin aamupäivällä hetken taloyhtiömme pihakirppiksellä ennen siirtymistä Äänestä ydinvoima historiaan -tapahtumaan rautatientorille. Hieno mielenosoitus, joka keräsi poliisin arvion mukaan noin 3000 mielenosoittajaa. Kaikkein suosituin mielenosoitushuuto taisi eduskuntatalolle siirryttäessä olla ”Mauri on tsoukki – eikä meitä naurata!” Eduskuntatalolta siirryimme katsomaan Into Eternity -dokumentin. Vaikuttavaa. Maailmassa on jo nyt noin 250 000 tonnia hengenvaarallista ydinjätettä ilman tietoa siitä, miten se olisi järkevää loppusijoittaa. Onneksi ikävät muistot voi haudata vaikka tänne. Illan juhlimme Kaisan, Timin, Tuulin, Aleksin, Annin ja Siirin luona. Kiitos ihanille ystäville!

Sunnuntaina valmistelin esitystä uuden yhteiskunnallisen liikkeen johtamisesta valtio-opin opiskelijoille ja pohdin, mitkä ovat 2010-luvun tärkeimmät johtamistaidot. Äänestä ydinvoima historiaan -tapahtuman myötä Helsinki City Run jäi omalta osaltani lauantaina väliin. Siispä kävin juoksemassa oman puolimaratonin sunnuntaina. 21,1 km meni leppoisasti aikaan 1:48:42 keskisykkeen ollessa 144/min.

Viikon aikana kävin juoksemassa 4 kertaa  (yhteensä 51 km) ja pyöräilin 99 km sekä tein kotona yhden kerran lihaskuntoharjoitusta ja venyttelyä.

Tulevan viikon aikana käyn lähettämässä turkispostia päättäjille, istun Ympäristöakatemian hallituksen kokouksessa ja Kasvu murroksessa -hankkeen ohjausryhmässä. Pohdin myös elintarvikkeiden hiilimerkintöjä ympäristöministeriön järjestämässä työpajassa, osallistun Kansalaisyhteiskuntapolitiikan neuvottelukunnan osallisuusjaoston kokoukseen, käyn puhumassa yhteiskunnallisten liikkeiden johtamisesta valtio-opin opiskelijoille ja palkka-aktivismista eläinoikeusleirillä sekä relailen, luen ja kirjoittelen paljon.

Jätä kommentti

Close Bitnami banner
Bitnami