Valtuustoblogi: Helsingin Energian johtokunta ja kaupunginvaltuusto

TulKontulan kirjaston energianäyttelyn avajaiset Leo Straniusevalla viikolla (11.-17.2.2013) riittää tehtävää kaupunginvaltuustoa koskevien kysymysten parissa.

Ohessa on viikon menoni.

Muilta osin pyrin pääsääntöisesti olemaan lapsen kanssa kotona hoitovapaan merkeissä.

Maanantai: klo 8.30-16.30 Ympäristölautakunnan perehdytystilaisuus. Ohjelma täällä.
– Lisäksi klo 18-20 Helsingin ympäristökeskuksen Asiaa! -hankkeen energianäyttely avajaiset Kontulan kirjastossa (ks. kuvan esite).

Tiistai: klo 16.15 Helsingin Energian johtokunnan kokous. Esityslistalla mm.:
– Tilinpäätöksen hyväksyminen ja voittovaroista tehtävä tasesiirto (150 miljoonaa euroa) kaupungille.
– Lausunto vieraslajien linjauksiin 2012-2016.
– Ulkovalaistusverkon ohjausjärjestelmän uusiminen.
– Taloushallintojärjestelmän hankinta.

Näistä keskustelua aiheuttanee erityisesti kaupungille mahdollisesti tehtävä tuloutus (esitys 150 miljoonaa euroa). Nyt pohjaesitys on 50 miljoonaa pienempi kuin aiempina vuosina.

Lue lisää

Valtuustoblogi: Kumpulan lähidemokratia-iltapäivä

Silvia Modig Erja Salo ja Leo Stranius Kumpulan kylätilassaOsallistuin sunnuntaina (3.2.) Kumpula-Toukola Kylätilayhdistyksen ja Arabianranta-Toukola-Vanhakaupunki-kaupunginosayhdistyksen järjestämään lähidemokratia-iltapäivään Kumpulan kylätilassa.

Tarkoituksena on saattaa alueen poliittiset päättäjät ja asukkaat yhteen keskustelemaan vapaamuotoisesti paikallisista kysymyksistä.

Osallistuin tilaisuuteen, koska vihreiden kaupunginvaltuutettuna minua kiinnostaa paikallisten ihmisten näkemykset ajankohtaisista kysymyksistä.

Lisäksi paikalla poliitikoista olivat mm. Silvia Modig (vas), Sirpa Puhakka (vas), Tarja Kantola (sdp) ja Tuomas Kurttila (sdp).

Keskustelussa nousi esille mm. seuraavia teemoja:

Lue lisää

Valtuustoblogi: Terveiset Helsingin kaupunginvaltuuston strategiaseminaarista

Vietin torstain ja perjantain (31.1.-1.2.) Hyvinkäällä Helsingin kaupunginvaltuuston strategiaseminaarissa. Strategiaan on asetettava tavoitteeksi kävelyn, pyöräilyn ja joukkoliikenteen kulkutapaosuuksien nostaminen. Myös ilmastonmuutoksen torjunnassa Helsingin on nostettava rimaa. Ohessa Vihreän valtuustoryhmän puheenjohtaja Emma Karin ryhmäpuhe. Lähes kaikki puolueet olivat joukkoliikenteen edistämisen takana ja monet ilmaisivat kannatusta sille, että ilmastotavoitteita pitää nostaa. Tältä pohjalta on hyvä sopia Helsingin strategiasta vuosille 2013-2016. Edelliset valtuustoblogin kirjoitukset ovat luettavissa täällä.

Valtuustoblogi: Helsingin Energian ominaispäästöjen ilmoittamisesta

Helsingin Energia HanasaariValtuuston kyselytunnilla (ke 30.1.2013) kysyin Helsingin Energian ominaispäästöjen ilmoittamisesta.

Helsingin Energia myy sähköpörssiin oman tuotantonsa ja ostaa sieltä sähkön asiakkailleen. Tällä tempulla esimerkiksi sähköntuotannon ominaispäästöiksi voidaan ilmoittaa 83 g CO2/kWh (2011) kun todellisuudessa Helsingin Energian energiahankinnan (sähkö ja lämpö) aiheuttamat hiilidioksidipäästöt olivat 260 g CO2/kWh (2011).

Kaupunginjohtaja Jussi Pajunen vastasi kysymykseeni. Hän kertoi valtuustolle, että päästöjä voidaan tarkastella sekä tuotanto- että kuluttajalähtöisesti. Päästötiedot julkaistaan vuosittain verkossa, asiakaslehdissä ja vuosikertomuksessa sekä ilmoitetaan lain edellyttämällä tavalla.

Omassa vastauksessani Jussi Pajuselle muistutin vielä siitä, että nykyisestä tilanteesta koskien Helsingin Energian ominaispäästöjen ilmoittamista seuraa kolme ongelmaa:

Lue lisää

Valtuustoblogi: Ympäristölautakunnan kokouskuulumiset

Viikin-ympäristötalon-aurinkopaneelitPyöräilin tänään Viikin hienoon ympäristötaloon ja osallistuin tämän valtuustokauden ensimmäiseen Helsingin kaupungin ympäristölautakunnan kokoukseen.

Viikin ympäristötalo, jossa Helsingin ympäristökeskus sijaitsee, on Suomen vähiten energiaa kuluttava toimitila.

Näissä puitteissa on mukava kokoustaa! Ja mikä parasta, on lautakunnan kokoonpano tällä valtuustokaudella todella hyvä!

Kokouksen aluksi tutustuimme kahvittelun ja sämpylöiden merkeissä toisiimme ja meille opastettiin kaupungin kokoussovelluksen käyttöä. Keskustelua herätti mm. Ilta-Sanomien juttu, jossa toimittaja oli käynyt läpi Ympäristökeskuksen tarkastuskertomuksia Helsingin ravintoloihin suoritetuista terveystarkastuksista kahden viime vuoden ajalta.

Ohessa mielestäni kaikkein kiinnostavimmat poiminnat kokouksen esityslistasta ja päätöksistä:

Lue lisää

Valtuustoblogi: Ympäristölautakunta, valtuusto ja strategiaseminaari

Ensi viikolla valtuustotyö pääsee lämmittelyn jälkeen kunnolla käyntiin.

Ohjelma näyttää tältä:
– Tiistai (29.1.): Ympäristölautakunnan kokous
– Keskiviikko (30.1.): Kaupunginvaltuuston kokous
– Torstai-Perjantai (31.1.-1.2.): Kaupunginvaltuuston strategiaseminaari (Hyvinkäällä)

Ympäristölautakunnan kokouksen esityslistalla on vuoden 2013 budjetti ja sen noudattamisperiaatteet sekä pitkä lista asemakaavalausuntoja. Talousarvion mukaan ympäristökeskuksen budjetti vuodelle 2013 on yhteensä 12 155 000 euroa.

Kaupunginvaltuuston kokouksen aluksi järjestetään kyselytunti. Ilokseni kyselytunnilla päätettiin käsitellä jättämäni kysymys koskien Helsingin Energian ominaispäästöjen ilmoittamista. Kyselytunnille lähetetyt kysymykset löytyvät täältä.

Lue lisää

Valtuustoblogi: Väkivallan uhreille tarvitaan matalan kynnyksen pistäytymiskeskus

Kävin tällä viikolla Amnestyn toimistolla valtuustokollegoiden kanssa aamiaisella.

Helsinkiin pitäisi perustaa väkivallan uhreille suunnattu, moniammatillinen matalan kynnyksen pistäytymiskeskus.

Onneksi vireillä on asiasta kuntalaisaloite ja talousarvioaloite. Seuraavaksi on varmistettava, että tarvittavat varat saadaan kaupungin budjettiin.

Amnestyn mukaan Suomessa ei tällä hetkellä ole yhtään väkivallan uhreille tarkoitettua pistäytymiskeskusta, jossa esimerkiksi seksuaalisen väkivallan tai parisuhdeväkivallan uhrit saisivat asiantuntevaa apua.

Lue lisää

Valtuustoblogi: Ensimmäinen kokous ja valtuustoaloite Helsingin vuosittaisista päästökiintiöistä

Ensimmäinen Helsingin kaupunginvaltuuston kokous on nyt takana.

Kaupunginvaltuuston puheenjohtajaksi valittiin Vihreiden Mari Puoskari ja kaupunginhallituksen puheenjohtajaksi Kokoomuksen Tatu Rauhamäki. Onnittelut molemmille!

Itse tulin valituksi ympäristölautakunnan varapuheenjohtajaksi ja Helsingin Energian johtokunnan varapuheenjohtajaksi.

Kokous oli ohi 40 minuutissa ja siitä maksetaan jokaiselle läsnä olleelle valtuutetulle (tai varavaltuutetulle) 355 euron kokouspalkkio.

Toki suurin osa työstä tehdään valtuuston ulkopuolella. Esimerkiksi itse olen käyttänyt valtuutetun hommiin vuoden 2013 aikana ennen ensimmäistä kokousta yhteensä 10 tuntia.

Kokouksen aikana jätin valtuustoaloitteen Helsingin vuosittaisista päästökiintiöistä ilmastolain tapaan.

Lue lisää

Valtuustoblogi: Vallilanlaakson puistosuunnitelma ja hulevesisuunnitelma

Osallistuin kaupunginvaltuutettuna Kumpulan kylätilassa järjestettyyn tilaisuuteen koskien Vallilanlaakson puistosuunnitelmaa ja hulevesisuunnitelmaa. Asiaa käsitellään maanantaina (14.1.) kaupunginhallituksen kokouksessa.

Vallilanlaaksoon ollaan rakentamassa hulevesialtaita ehkäisemään mahdollisia tulvia.

Kumpulanpuron uomaan rakennetut altaat eivät nykyisin viivytä riittävässä määrin rankkasateista johtuvia vesimääriä. Tulvariskiä lisää myös Liikennevirastolle ja VR:lle 2011 myönnetty lupa laskea Ilmalan ratapiha-alueen hulevedet jätevedenpuhdistamon sijasta Kumpulanpuroon.

Kumpulan kylätila oli täynnä porukkaa. Paikalla oli noin 50 ihmistä. Aika nopeasti kävi selväksi, että paikalliset asukkaat eivät pidä nykyistä suunnitelmaa onnistuneena.

Lue lisää

Valtuustoblogi: Kaupunginvaltuuston esityslista 16.1.2013

Valtuuston ensimmäinen kokous on ensi keskiviikkona 16.1.2013. Kokouksen esityslista saatiin tänään (10.1.).

Mitään yllättävää esityslistalla ei ole. Ohessa kuitenkin tiivistys kokouksen asioista:

– Tulemme valitsemaan kaupunginvaltuuston puheenjohtajaksi Vihreiden Mari Puoskarin ja kaupunginvaltuuston vaalilautakuntaan liitteen mukaiset henkilöt.

– Valitsemme luottamushenkilöt kaupunginhallitukseen, lautakuntiin ja johtokuntiin. Valinnan tulevat menemään hyvin todennäköisesti esityksen mukaan. Kaupunginhallituksen puheenjohtajaksi tullee Kokoomuksen Tatu Rauhamäki ja itse tulen todennäköisesti valituksi ympäristölautakunnan varapuheenjohtajaksi ja Helsingin Energian johtokunnan varapuheenjohtajaksi.

Lue lisää

Close Bitnami banner
Bitnami