Lähiluonnon kauneus

Sanotaan, että kauneus on katsojan silmässä. Kauneudessa kyse on yksilön kokemuksesta ja siitä, mikä tuottaa henkilökohtaista mielihyvää.

Kysyin itse marraskuun harmaana ja sateisena aamuna ystäviltäni mikä on kaunista heidän mielestään juuri nyt. Sain vuorokauden aikana yhteensä 90 vastausta.

Näissä upeissa arjen havainnoissa nousi esille usein esimerkiksi lähiluonto, eläimet tai ihmisten ystävälliset teot. Kauneus on toisesta välittämistä. Elämä itsessään on kaunista. Tuulen tuiverrus, ohut jääkerros järvessä, linnut tai kissa sylissä tuovat meille arkeen kauneutta. Lasten halaus tai hiljainen hetki toimistolla luo kauneuden kokemuksen.

Kauneus ja sen kokemus tekee meistä onnellisempia. Pelkästään se, että luin uudestaan ja uudestaan ihmisten vastauksia siitä, mikä on heidän mielestään kaunista, teki minut hyvin onnelliseksi.

Samaan aikaan kuitenkin nakerramme kauneutta, tätä meille arvokasta hyvinvoinnin lähdettä, hassuilla tavoilla.

Ensinnäkin kuvittelemme, että meidän itsemme pitää olla kauniita jollain ulkoisilla kriteereillä. Ollaksesi kaunis, täytyy käyttää esimerkiksi erilaisia kemikaaleja iholla, pukea tietynlaisia vaatteita tai muokata kehoa. Mainokset kertovat meille, että emme oli tarpeeksi hyviä ellemme hanki sitä tai tätä. Markkinoiden luoma kauneuskäsitys luo meille enemmän ahdistusta kuin hyvinvointia.

Toisekseen kauneus arjessa on usein kokemuksia lähiluonnosta. Helsingissä lähiluonto on taas uhattuna monien uusien rakennushankkeiden myötä. Sen sijaan, että suojelisimme lähimetsiä, tuhoamme niitä. Nakerramme sitä perustaa, joka tuo meille aitoja kauneuden kokemuksia ja hyvinvointia päivittäin.

Voisimmeko toimia toisin? Niin, että kauneus olisi peilissä olevan joka aamuisen ahdistuksen sijaan jotain rikastavaa ja arkea vahvistavaa. Voisimmeko tuoda ja luoda myös kaupunkiympäristöön lisää kauneutta tai sen kokemusta?

Ehkä paras vastaus siihen, mikä on kaunista juuri nyt oli ystäväni napakka vastaus: ”Luonnonsuojelulain 49 §”. Tavallaan tähän tiivistyy juridisesti koko arjen kauneus. Luonnonsuojelulain tavoitteenahan on mm. luonnon monimuotoisuuden ylläpitäminen sekä luonnonkauneuden ja maisema-arvojen vaaliminen.

Tuossa yksittäisessä pykälässä vastaavasti määritellään Euroopan yhteisön lajisuojelua koskevat erityissäännökset, jonka mukaan luontodirektiivin liitteessä IV (a) tarkoitettuihin eläinlajeihin kuuluvien yksilöiden lisääntymis- ja levähdyspaikkojen hävittäminen ja heikentäminen on kielletty. Kun emme itse pysty pitämään luonnostamme huolta, tekee EU sen välillä puolestamme.

100-vuotiaan Suomen perustuslain 20 § mukaan ”Vastuu luonnosta ja sen monimuotoisuudesta, ympäristöstä ja kulttuuriperinnöstä kuuluu kaikille.” Pidetään myös itse huolta luonnosta ja nautitaan sen kauneudesta.

Leo Stranius
Kirjoittaja on Helsingin kaupunginvaltuutettu ja järjestöjohtaja sekä kahden pienen lapsen isä.
www.leostranius.fi

Oheinen kirjoitus on julkaistu alunperin Arabianrannan, Toukolan ja Vanhakaupungin  Kuohu-lehdessä (04/2017)

Yksi kommentti artikkeliin ”Lähiluonnon kauneus”

  1. Leo,
    Kauniisti sanottu. Kerrot tulleesi onnelliseksi jo lukiessasi ihmisten vastauksia siihen kysymykseen, mikä on heidän mielestään kaunista. Ranskalainen Valistuksen Vuosisadan filosofi Voltaire totesi aikoinaan : ” Yksi onnen hetki vastaa tuhatta vuotta historiassa”.

    Luonto on kaunista, vielä tuhannenkin vuoden päästä , jos sen annetaan olla sellaista, vesistöt puhtaita ja pellot ja metsät reheviä. Ja näissä maisemissa elävät villieläimet säilytettyinä voimissaan ja omassa luonnollisessa ympäristössään. Pelkäämpä vain, että jo paljon aikaisemmin metsistä ei tule jäämään paljonkaan jäljellä. Suomessakin tuhotaan nykyaikana varsinkin metsiä ja tuhoamisvauhti vain kiihtyy. Tuhottujen metsien mukana hävitetään luonnon monimuotoisuutta, joka on ihmisenkin elinehto.

    Luonto on kaunista , rentouttavaa ja rauhoittavaa. Se on ihmisen ja villieläimen oma elementti. Me ihmisetkin oikeastaan olemme ” luonnon lapsia”, sieltä luonnosta lähtöisin olevia olioita, ja kaipaamme luontoa ympärillemme. Luonnon kauneudesta huolimatta monet ihmiset eivät silti näe ympärillään olevan kauneutta. He ovat etääntyneet luonnosta ja sen tarjomista onnen hetkistä.

    Susi on yksi kauneimmista eläimistä katsella luonnontilassaan. Mutta mielestäni ei ole lainkaan kaunista se mitä Suomessa tehdään susille. Niiden tappamiseksi keksitään jos minkälaisia kikkakonsteja ” kannanhoidollisesta” ( ? ) metsästyksestä ” koirasusiin ” ja susilla pelotellaan lapsiakin. Mielestäni kansainvälistä suojelua tarvitsevan ja kansainvälisillä sopimuksilla suojellun villieläimen, metsästyksestä ei pitäisi edes voida keskustella.

    Luin juuri erään ”susiongelmaa” yliopistotasolla tutkineen henkilön väittäneen, että ”kannanhoidollisella” metsästyksellä on vähennetty suden salametsästystä. Tätä väitettä en usko, sillä jatkuvasti tulee esille uusia tapauksia, jolloin susia on kaadettu laittomasti. Sudet halutaan pois maisemasta siksikin, että se syö ( sille kuuluvaa) riistaa, jonka metsästäjät ovat ”varanneet ” itselleen ! Susi ei ole metsänriistaan kuuluva eläin, eikä sen ”kannahoidollinen ” tahallinen hävittäminen ole hyvä keino turvata kansainvälistä suojaamista nauttivan eläimen olemassaolo Suomessa.
    Susien olemassaolon turvaamiseksi ja paremman susien ja ihmisten välisen yhteiselon parantamiseksi ( ? ) samainen ko. ”susiongelmaa ” tutkinut henkilö tekee lisäksi ennenkuulumattoman ruman ehdotuksen : sudesta pitäisi alkaa valtion maksaa ” sietokorvauksia ” paikalliselle väestölle niilla alueilla, joissa susia esiintyy !
    Mutta susiahan alkaa olla jo pitkin ja poikin Suomea. Tällainen hävytön rahastamisidea on kerjäämistä niiltäkin kansalaisilta, joiden asuinalueilla ei vielä ole susia, ja niiltä joita se ei mitenkään häiritse edes susien asuttamilla alueilla. Ja mihin nämä suoraan sanoen kiristämällä rosvotut rahat laitettaisiin ? Susien suojeluunko ? Höpö höpö. Ne katoaisivat taivaan tuuliin , kuten niin usein käy kansalaisilta rosvotuille varoille .Mistä ihmisten vielä pitäisi maksaa ? Ympäröivän luonnon katselu- ja käyttöoikeudestako ? Mutta luonnoneläimet ovat periaatteessa kaikkien omaisuutta . Vai puhtaan ilman hengittämisestä ?
    Usein tuntuu siltä, että Suomi on hölmöyden ja typeryyden huippumaa… Tämä ei ole kovin kaunista, eikä turvallista metsille ja metsien asukkaille .

    Minä ehdotan susille maksettavaksi ” sietokorvauksia” koko Suomen alueella ihmisten luvattomasta ja häiritsevästä tunkeutumisesta niiden alkukantaisille reviireille. Nämä rahat laitettaisiin susien lisääntymisen ja säilyttämisen turvaamiseen. Ja niillä pystytettäisiin susien reviirien ympärille tehokkaat ihmisiä estävät aidat susien rauhaiselon turvaamiseksi.Tämä olisi kaunista, ja toisi minulle ne tuhat vuotta historiassa.

Kommentointi on suljettu.

Mitä tapahtuu kun lapselle ei sanota lainkaan ei? 

Vietin eilen 12-vuotiaan syntymäpäivää ”kyllä-päivän” hengessä. Käytännössä vanhemman (eli minun) piti vastata lapsen kaikkiin kysymyksiin aina kyllä! 

Miten päivä sitten sujui. Hämmästyttävän arkisesti. 

Aamulla synttärisankari herätettiin klo 7.00 onnittelulaululla ja tuomalla herkkuja sänkyyn. Aamupäivällä lapsi halusi ottaa rennosti ja pelailla serkkunsa kanssa puhelimella. Itse kävin juoksemassa. 

Lounaaksi toiveena oli pyöräily Pasilan Triplaan ja Luckiefuniin syömään. Ruokailun jälkeen hengailimme hiukan Triplassa ja kävimme ostamassa lapselle pienen pussukan ja yhden suklaapatukan. Tämän jälkeen kävimme tutustumassa pyörillä Keski-Pasilan uusiin rakennuksiin ja palasimme kotiin.

Myöhemmin iltapäivällä oltiin kotona. Lapsi halusi syödä nuudeleita soijarouheella. Välipalan jälkeen pyöräilimme lähimetsään (kalliometsä, tietäjät tietää), jossa lapsi on viettänyt paljon aikaa päiväkotiaikoina. Kiipeilimme puissa (tai siis lapsi kiipeili ja itse ihastelin/kauhistelin ja pidätin hengitystä). Käpylän/Kumpulan lähimetsistä pyöräilimme lähiravintolaan ja lapsen toiveesta ostimme kotiin vietäväksi massaman curryn tofulla. 

Illalla tehtiin vielä popcorneja ja käytiin ostamassa lähikaupasta jäätelöä ja limsaa sekä katsottiin yhdessä Cancel-elokuva. Tämän jälkeen iltatoimet ja nukkumaan. 

Lasten toiveet ovat lopulta aika arkisia ja saavutettavia.
Missä kaikki mainokset ovat?

Olen pitänyt ovessani “Ei mainoksia, kiitos” -tarraa vuosikymmeniä. Se on ollut itsestäänselvyys. Pieni arkinen valinta, jolla estää turhan paperin kertymisen eteiseen ja ehkä myös turhien tarpeiden syntymisen.

Maaliskuussa päätin kokeilla, miltä maailma näyttää ilman sitä. Mitä ihmisten postilaatikoihin nykyään oikeasti jaetaan? Onko tilanne sama kuin ennen?

Irrotin tarran ja valmistauduin siihen, että eteinen täyttyy viikon aikana tarjouslehdistä, pizzamainoksista ja satunnaisista katalogeista. Olin valmis laittamaan tarran takaisin heti, jos määrä karkaisi käsistä.

Kolme viikkoa myöhemmin tilanne on tämä: ei yhtäkään mainosta. Ei ainoatakaan.

Pieni kokeilu, mutta yllättävän suuri lopputulos. Onko tässä käynyt niin, että paperinen suoramainonta on kadonnut? Ainakin omasta arjestani. Ilman, että olen varsinaisesti huomannut sitä. Vai onko kyse siitä, että mainostenjakajat ohittavat oveni lihasmuistilla. Tuleeko kenellekään muulle vielä paperimainoksia?

Mainonta ei tietenkään ole hävinnyt. Se on vain siirtynyt muualle. Sähköpostiin, sosiaaliseen mediaan, hakutuloksiin ja verkkokauppoihin. Fyysisestä tilasta näkymättömämpään, personoidumpaan ja jatkuvampaan muotoon. En enää kanna mainoksia roskikseen. Ne seuraavat minua taskussa.

Paperinen mainos on helppo tunnistaa. Se on konkreettinen, rajallinen ja usein helppo jättää huomiotta. Digitaalinen mainonta toimii toisin. Se sulautuu sisältöön ja mukautuu käyttäytymiseen. Se ei tule kotiin yhtenä nippuna kerran viikossa, vaan pieninä annoksina pitkin päivää.

Siksi sitä on vaikeampi huomata ja ehkä myös vaikeampi vastustaa. “Ei mainoksia, kiitos” -tarra toimi ennen rajana. Nyt vastaavaa rajaa on vaikeampi piirtää. Milloin saan itse päättää, mitä mainontaa minulle näytetään?

Olisiko mahdollista, että digitaaliseen ympäristöön syntyisi yhtä selkeä ja yksinkertainen tapa kieltäytyä? Yksi valinta, joka oikeasti toimii. Koska tällä hetkellä näyttää siltä, että mainokset eivät ole kadonneet. Ne ovat vain muuttuneet näkymättömämmiksi tai oikeastaan niin jatkuvaksi osaksi uutis- ja somevirtaa, että emme edes huomaa niitä tietoisesti.
Uusi ruokatrendi on täällä. 

SIPULIVESI!

Pilko sipulia ja laita kylmään hanaveteen. Juo hitaasti nautiskellen. Tarvittaessa voit antaa sipuliveden olla hetken jääkaapissa. 

Sipulivesi antaa kivan terveysboostin! Se on vanhan kansan perinne, jota itsekin nautin usein lapsena. Mahdollisia hyötyjä ovat antioksidantit, vastustuskyvyn paraneminen, ruansulatuksen tuki ja antibakteerinen vaikutus. 

Sipulivesi ei luonnollisesti puhdista kehoa myrkyistä, polta rasvaa tai korvaa lääkitystä tai monipuolista ruokavaliota. 

Milloin tätä saa kaupoista tai ravintoloista? 😅
Jes! Vegemesuilta löytyi ihan mielettömän helppo lasagneresepti ja päätettiin heti kokeilla tehdä sitä 11-vuotiaan kanssa, joka teki kokkailustamme myös tämän videon. 

Salaisuus tässä se, että valkokastike tehdään tofusta, hummuksesta ja kaurakermasta. Toimii todella hyvin! 

Kiitos @jalotofu reseptistä!
Vegaaninen japanilainen juustokakku! Soijajugurttia, keksejä ja yöksi jääkaappiin.
Huh. Olen tehnyt seitsemän minuutin lihaskuntotreenin nyt joka ikinen aamu yhteensä 1050 kertaa peräkkäin. 

Tammikuun alussa vuonna 2020 aloitin tekemään seitsemän minuutin lihaskuntotreeniä joka aamu. Tätä aiemmin olin tehnyt jumpan tyypillisesti muutaman kerran viikossa. 

Ehdin tuolloin tehdä lihaskuntotreenin joka aamu yhteensä 1022 päivää putkeen kunnes 19.10.2022 olin kuumeessa (38,5) ja jumppa jäi tekemättä. 

Tämän jälkeen olen taas jatkanut treenin tekemistä automaattisesti ja säännöllisesti. Vasta nyt havahduin miettimään ja laskemaan kuinka monta päivää on kertynyt sitten lokakuun 2022. Huomasin, että päivittäinen putki onkin jo venynyt uuteen ennätykseen. 

Treeniä on tehty kodin lisäksi mm yöjunan hytissä, hotellihuoneissa, ystävien ja sukulaisten luona sekä mökkien pihoilla ja laitureilla. Pääsääntöisesti treeni on tehty kotona olohuoneessa, kuten tänään. Myös niinä päivinä kun olen juossut puolimaratonin, maratonin tai suorittanut täydenmatkan triathlonin tai meditoinut muuten koko päivän. Välillä energisenä ja välillä vähän väsyneenä. 

Yhdistävä tekijä on se, että treeni on tehty aina joka aamu ja olen siitä erittäin tyytyväinen. Sillä saan aina pienen aktivoinnin, lisäbuustin ja energiaa päivään. Onni on myös se, että matkalle ei ole sattunut vakavia sairastumisia tai loukkaantumisia. Muutenhan tämä ei olisi ollut mahdollista. 

Vuosien myötä tästä treenistä on tullut automaattinen tapa. Sellainen rutiini, jossa aika työskentelee puolestasi eikä sinua vastaan. Tarvitsisi nähdä erityistä vaivaa, jotta osaisin enää jättää treenin tekemättä. Pienellä investoinnilla voi tehdä ajan kanssa suuria asioita.
#kilpisjärvi #tromso #narvik #luleå #haaparanta #tornio #lofoten #norway #sweden #finland
Ranskan ympäriajon videopätkiä katsellessa huomasin, että ammattipyöräilijä Tadej Pogacarilla oli pyörässä aina Hulk-tarra antamassa tsemppiä polkemiseen. 

Sain itsekin omaan pyörään nyt lapselta Leo-leijona-tarran. Saa nähdä nousevatko keskinopeudet.
Saana 

#saana #saanatunturi #kilpisjärvi
Nyt en ole ”vain” triathlonisti vaan lisäksi myös kulttuuritriathlonisti! Olenhan suorittanut todestettavasti Lieksan kulttuuritriathlonin yhdessä lasten kanssa. 

Ensimmäisenä lajina oli kirjasto, toisena kulttuurikeskus ja lopuksi vielä Pielisen museo. 

Hieno konsepti Lieksan kaupungilta!

Hommaan kuului mulla bonuksena myös 100 km pyöräily Joensuusta Lieksaan ja uiminen Lieksanjoessa. Kulttuurikohteiden vaihdot mentiin juoksujalkaa, että ehdittiin vielä junalle ja illaksi takaisin Joensuuhun. 

#lieksa #kulttuuritriathlon #triathlon
Eilen 12 tuntia meditointia, tänään melkein 12 tuntia pyöräilyä: Helsinki - Karkkila - Forssa - Loimaa - Turku - Uusikaupunki.
Se oli kaukainen haave. Täysmatkan triathlonin (3,8 km uinti, 180 km pyöräily ja 42,2 km juoksu) eli ironman suorittaminen tuntui täysin tavoittamattomalta. 

Olin kyllä käynyt toisinaan uimassa muutaman kilometrin, pyöräillyt pitkiä matkoja ja juossut maratoneja sekä tehnyt yhden puolimatkan, mutta ironman eli kaikki nuo peräkkäin tuntui utooppiselta ja täysin saavuttamattomalta. 

Sitten löysin syksyllä 2022 Helsinki Triathlon seuran ja hurahdin harjoitteluun. Huomasin, että nautin harjoittelusta suunnattomasti, mutta kilpailu tai tapahtumat eivät voisi vähempää kiinnostaa. Viime kesänä vastoin omia odotuksia tein ensimmäisen töysmatkani (omatoimisesti) juuri alle 50-vuotiaana. 

Tavoitteiden saavuttaminen luo helposti uusia tavoitteita. Odotushorisontti uhkaa karata kauemmaksi. 

Päässäni syntyi ajatus, että olisi kiva olla tehtynä ironman alle viiskymppisejä ja sen lisäksi myös yli viisikymppisenä. Viimeisen vuoden ajan olen harjoitellut vähän kevyemmin, mutta riittävästi ja peruskunto on aika hyvä vuosien harjoittelun myötä. Eilen kesäloman ensimmäisenä päivänä olin taas viime vuoden tapaan uimassa, pyöräillemässä ja juoksemassa. 

Ja se oli siinä! Toinen Käpylä-ironman tehtynä, nyt yli viisikymppisenä. Vaikka harjoittelu itsessään on parasta niin kyllähän tästäkin tulee hyvä olo! Tästä on hyvä aloittaa loma. Hyvää kesää kaikille! 

Mutta mitä seuraavaksi?

Iso kiitos valmentaja @kirsipaivaniemi ja @helsinkitriathlon kun mahdollistatte unelmien tekemisen todeksi ja kiitos kaikille kanssatreenaajille sekä kovasti tsemppiä tuleviin harjoituksiin ja koitoksiin. Nähdää taas treeneissä!

#triathlon #helsinkitriathlon #käpylä
Seuraa minua Instagramissa