Presidentinvaalit: Pekka Haavisto vai Sauli Niinistö?

Pekka Haavisto teki presidentinvaalien ensimmäisellä kierroksella historiaa ja nousi ensimmäisenä vihreänä ehdokkaana toiselle kierrokselle.

Haaviston ulko- ja turvallisuuspoliittinen osaaminen sekä kyky toimia esimerkiksi rauhanvälittäjänä ja kansakunnan yhdistäjänä on parempi kuin Sauli Niinistöllä. Haavisto on myös selvästi Niinistöä parempi esiintyjä.

Niinistön vahva puoli lienee raha- ja talouspolitiikassa sekä Kokoomuksen hyvässä vaalikampanjakoneistossa ja -osaamisessa.

Ympäristön näkökulmasta valinta on selvä: Pekka Haavistolla on ylivoimaisesti kovimmat näytöt toimimisesta ympäristökysymysten parissa niin Koijärvellä, ympäristöministerinä kuin YK:n parissakin suhteessa Niinistöön.

Mikäli raha ja suuryritysten etu on tärkein arvo, kannattanee äänestää Niinistöä. Pekka Haavisto näyttää olevan kuitenkin useimmilla osa-alueilla selvästi vahvempi kuin Niinistö.

Pekka Haavistoa kannattaa siis äänestää toisella kierroksella mielestäni seuraavista viidestä syystä:
– Ulko- ja turvallisuuspoliittinen osaaminen
– Kyky esiintyä kansakunnan johtajana ja yhdistäjänä
– Rauhanvälittäjän taidot
– Esiintymistaidot
– Ympäristökysymykset , ihmisoikeudet ja eläinten hyvinvointi

Käytännössä Pekka Haavisto lähtee toiselle kierrokselle kuitenkin haastajana. Mikäli oletetaan, että vasemmiston äänet (SDP ja Vasemmistoliitto) menevät Haavistolle, kristillisten Niinistölle ja muiden (erityisesti keskusta ja perussuomalaiset) jakautuvat tasaisesti molempien ehdokkaiden kesken, voittaa Niinistö toisen kierroksen selvästi (54,3% vs. 45,8%, ks. alla oleva taulukko).

Pekka Haaviston pitää siis pystyä vakuuttamaan joko keskustan tai perussuomalaisten äänestäjät. Tätä silmälläpitäen Haavisto on onneksi tehnyt hyvää pohjatyötä ensimmäisellä kierroksella eikä vaikuta lainkaan epätodennäköiseltä, ettei hän pystyisi nousemaan Niinistön ohi.

Alla taulukko presidentinvaalien ensimmäisen kierroksen kannatuksesta ja karkea arvio, miten äänet toisella kierroksella jakautuvat Niinistön ja Haaviston välillä, ellei jotain yllättävää tapahdu.

1. kierros Niinistö Haavisto
Sauli Niinistö (kok.) 37 37
Pekka Haavisto (vihr.) 18,8 18,8
Paavo Väyrynen (kesk.) 17,5 8,75 8,75
Timo Soini (ps.) 9,4 4,7 4,7
Paavo Lipponen (sd.) 6,7 6,7
Paavo Arhinmäki (vas.) 5,5 5,5
Eva Biaudet (r.) 2,7 1,35 1,35
Sari Essayah (kd.) 2,5 2,5
Yhteensä 54,3 45,8

 

Kannattaa kuitenkin muistaa, että toiselle kierrokselle lähdetään osittain tyhjältä pöydältä ja liikkumista voi tapahtua myös jo kertaalleen Niinistöä ja Haavistoa äänestäneiden välillä. Tästä näkökulmasta katsottuna tilanne on siis täysin auki.

Ohessa vielä molempien ehdokkaiden mainokset. Kumpi sinut vakuuttaa paremmin?

Kannattaa lukea myös tämä: Ympäristön ystävän valinta presidentiksi?

6 kommenttia artikkeliin ”Presidentinvaalit: Pekka Haavisto vai Sauli Niinistö?”

  1. Niinistö ollut 15 vuotta eläkkeellä? 15 vuotta sitten eli 1997 Niinistö oli valtiovarainministeri ja oli sitä aina vuoteen 2003 asti. Tämän jälkeen hän oli vuodet 2003-2007 Euroopan investointipankin varapääjohtajana. Vuodet 2007-2011 hän oli kansanedustajana ja eduskunnan puhemiehenä. Eläkkeellä hän on ollut vasta vajaa vuoden, ja kohta taas jatkuu työt seuraavat kuusi vuotta.

    Vastaa
  2. On aika rohkea olettamus, että kaikki ensimmäisellä kierroksella Lipposta tai Arhinmäkeä siirtyisivät Haaviston taakse. Itse kyllä kuulun tähän joukkoon, mutta mutu-tuntuma ainakin tässä vaiheessa on ollut että iso osa jättää äänestämättä kokonaan tai äänestää tyhjää.

    Vastaa
  3. Itse äänestän Haavistoa oikeastaan siksi, että hän edustaa mielestäni uutta transmoderian postkapitalistista aikaa, jossa aletaan kunnella yhä enemmän myös muiden kuttuurien ja vähemmistöjen ihmisiä. Mä veikkaan, että meneillään on maailmanlaajuinen mudonmuutos, jossa myös kehitysmaiden ihmisten ääniä aletaan kunnella.

    Vastaa
  4. Tämä kannataa ottaa esille. Minua jäi kiusaamaan kun tuotiin esille ettei sivari voi olla presidentti. Eihän Tarja Halonenkaan ole armeijaa käynyt ja hyvin on selvinnyt. Suomessa on niin korkeasti koulutettuja armeijan osaajia, ettei siihen ensimmäiseksi pressaa tarvita.

    Vastaa

Jätä kommentti