Talvipyöräilyn iloja

Talvipyöräily Helsingissä on tänä talvena ollut monellakin tapaa haasteellista.

Toisaalta pyörä on ollut suhteellisen varma kulkuneuvo verrattuna esimerkiksi juniin, busseihin tai hankiin jumiin jääneisiin autoihin.

Suuren lumimäärän takia jalkakäytävät sekä yhdistetyt kävely- ja pyörätiet ovat aika kapeita. Myös silloin kun ne on aurattu.

Tänään Itä-Pasilan läpi pyöräillessä jouduin ohittamaan yhden jalankulkijan suhteellisen läheltä. Vauhtia ylämäessä sohjoisella tiellä minulla oli noin 9 km/h. Kovin vaarallisesti tilanteesta ei siis onneksi ollut kyse.

Ohituksen jälkeen käytiin seuraava keskustelu:

”Soita kelloa ääliö!”
Pysäyhdyin, katsoin henkilön suuntaan ja vastasin.
”Anteeksi. Ei ollut tarkoitus säikäyttää”
Hän vastasi vähän rauhallisemmin.
”Joo. Olin juuri astumassa sivuun.”
”Joo. Olen todella pahoillani. Nämä kelit ovat vähän hankalia. Hyvää päivää!”, jatkoin ystävällisesti.
”Kiitos samoin”, hän vastasi iloisesti.
”Kiitos”

Ja kaikilla oli hyvä mieli.

Toivottavasti kaupunkisuunnittelussa ymmärrettäisiin, että pyöräilijät olisi parempi sijoittaa autojen sekaa ajoradasta erotetulle erilliselle pyöräkaistalle. Näin on toimittu aika monessa eurooppalaisessa kaupungissa.

Kannattaa lukea myös Annukka Bergin kirjoitus: Julkinen nainen talvipyöräilee sekä aiempi kirjoitukseni talvipyöräilystä: Polkupyöräilyn ja lumimyräkän ylistys.