Juha Sipilän tuoreessa hallitusohjelmassa normien purkaminen on yksi hallituksen strategisista kärkihankkeista.
”Kansalaisten arkea, yritystoimintaa, maataloutta, investointeja, rakentamista, tervettä kilpailua ja vapaaehtoistoimintaa on helpotettu merkittävästi turhaa sääntelyä purkamalla, hallinnollista taakkaa keventämällä ja lupaprosesseja sujuvoittamalla.”
Vapaaehtoistoimintaa ja kansalaisjärjestöjä kuormittavat esimerkiksi hankintalain soveltaminen, työnantajavelvollisuudet, verottajan kohtelu, rahankeräyslupa sekä erilaiset avustuskäytännöt ja raportoinnit.
Ohessa on viisi ehdotusta järjestötyön byrokratian keventämiseksi ja vapaaehtoistyön edistämiseksi turhia normeja purkamalla.
Helsingin Sanomat uutisoi 12.11.2014 Helsingin kaupunginvaltuutettujen tulotiedot.
Siinä missä keskiverto suomalainen työssäkävijä tienaa noin 38 000 euroa vuodessa, olivat Helsingin kaupunginvaltuutettujen keskitulot yli 75 000 euroa vuodessa.
Esimerkiksi vihreiden valtuustoryhmissä (koko pääkaupunkiseudulla) keskitulot olivat Helsingin Sanomien tietojen mukaan 60 295 euroa vuodessa. Vastaavasti kokoomuksen valtuutettujen ansiot olivat 81 205 euroa, Vasemmistoliiton 72 549 euroa ja Sdp:n 68 646 euroa vuodessa.
Ohessa on avoimuuden hengessä tietoni omista palkka- ja pääomatuloista.
Vuonna 2013 olen saanut yhteensä 34 767,87 euroa ansiotuloja. Tämän lisäksi olen saanut pääomatuloja puolisoni kanssa puoliksi omistamasta sijoitusasunnosta 3618,50 euroa ja lapsen kotihoidon tukea 5819,22 euroa.
YLE:n uutisten mukaan SDP ajaa uutta veroluokkaa suurituloisille. Sosiaalisen oikeudenmukaisuuden näkökulmasta tämä on varmasti hyvä asia.
Ympäristönäkökulmasta vaikutukset ovat epävarmempia. Tietysti voi ajatella, että ympäristön kannalta suurituloisten verotuksen kiristäminen on hyvä asia, koska, koska näin turha ylellisyyskulutus vähenee. Tulotaso kun korreloi vahvasti ympäristökuormituksen kanssa.
Lisäksi voi ajatella, että valtion saamat verotulot ohjataan hyvinvointipalveluihin, jotka ovat vähemmän luonnonvaraintensiivisiä. Olennaista on kuitenkin se, mihin lisääntyvät verotulot käytetään. Mikäli niillä tuetaan vaikka turpeen energiakäyttöä, voi mahdollisen uuden veroluokan ympäristövaikutus olla todella haitallinen.
Greenpeace, Luonto-Liitto, Suomen luonnonsuojeluliitto ja WWF Suomi ovat tehneet hallitukselle ehdotuksen yli kahden miljardin euron leikkauksia ympäristölle haitallisiin tukiin.
Jyrki Kataisen hallitusohjelman mukaan: ”ympäristölle haitalliset tuet kartoitetaan ja tuet suunnataan uudelleen. Verotuksen painopiste siirtyy kasvua haittaavasta työn ja yrittämisen verotuksesta kohti ympäristö- ja terveysperusteista verotusta”.
Ympäristöjärjestöt kiinnittävät huomiota erityisesti seuraaviin verokantoihin, jotka rasittavat valtiontaloutta yhteensä noin 1,5 miljardilla eurolla: