Miksi Leo Stranius? – Kiitos suosittelijoille!

Kävin alkuviikosta kampanjoimassa Kontulassa.

Reissun jälkeen sain paljon positiivista palautetta ja jopa yhden uuden suosittelijan verkkosivuilleni satunnaisen kohtaamisen seurauksena:

Shadan Ahmad
”Aamun valjetessa lähdimme poikani kanssa kotoa Kontulan ostarin kautta päiväkotiin. Näimme Leo Straniuksen jakamassa esitteitä. Leo tarjosi ensin esitteen minulle, mutta kun huomasi, että poikani haluaa sen myös, antoi Leo esitteen pojallenikin. Kun luin pojalleni, mitä Leo haluaa edistää, poikani toivoi, että äänestäisin Leoa. Lupasin sen.”

Muutenkin olen ollut todella otettu ja kiitollinen, että niin moni ystäväni on halunnut suositella minua julkisesta Helsingin kaupunginvaltuustoon.

Esimerkiksi katukampanjoinnissa käytetyssä esitteessä ovat olleet seuraavat suosittelijat:

Lue lisää

Mitä on vaikuttamistyö?

Pyöräilin tänään (11.2.) Käpylästä Vuosaareen ja takaisin yhteensä vähän yli 30 kilometrin matkan. Siinä välissä kävin puhumassa Plan Suomi säätiön tilaisuudessa kansalaisjärjestöjen tekemästä vaikuttamistyöstä.

Omalta osaltani voin sanoa, että vaikuttaminen on puhumista ja kirjoittamista.

Toki vaikuttaa voi myös kulttuurin ja taiteen keinoin. Itselleni ominaisemmat tavat ovat kuitenkin juuri puhuminen ja kirjoittaminen. Ilman niitä taitoja ei voi saada viestiään perille ja muuttaa maailmaa haluamaansa suuntaan.

Lue lisää

Rosa Meriläinen: Luontosuhde

Vieraskynäblogissa Rosa Meriläinen

Luonto kuuluu metsään – minä en. Useampikin ympäristöaktiivi on vuosien varrella tullut eteeni sormiaan heristämään, että ei se ole vihreä eikä mikään, jolla ei ole henkilökohtaista luontosuhdetta. Kyllä minulla on henkilökohtainen luontosuhde. Se vain on negatiivinen.

Kannatan minä sukupuolineutraalia avioliittolakiakin, vaikka minulla ei ole homosuhdetta.

Itse asiassa valtaosa asioista, jotka olen poliitikkona kokenut kaikkein rakkaimmiksi ja tärkeimmiksi, eivät kosketa itseäni mitenkään. En ole vammainen, pultsari enkä narkkari. En ole syrjäytynyt, maahanmuuttaja, enkä asu kehitysmaassa.

Lue lisää

Juhlapäivä: Viisi vuotta ja 991 tekstiä!

Tänään (13.11.) tulee kuluneeksi tasan viisi vuotta siitä, kun aloitin blogin kirjoittamisen. Ensimmäinen blogi, jota itse aloin aikanaan seuraamaan oli kansanedustaja Rosa Meriläisen pitämä viikkopäiväkirja. Lopullisen kimmokkseen oman blogini perustamiseksi sain Anna-Stiina Lundqvistin, Elina Sojosen, Annina Käpin ja muutaman muun ystäväni blogista. Tähän mennessä olen kirjoittanut yhteensä 991 blogimerkintää. Tekstit kumpuavat omista arjen tekemisistä, kokemuksista ja näkemyksistä. Aluksi kirjoittelin päiväkirjaa vain omista tekemisistäni. Sittemmin blogi on muuttunut enemmän mielipiteiden julkaisufoorumiksi. … Lue lisää

Lomailua ilman matkustamista

Pääsiäisen ajan päätimme viettää viikonlopun kotona lomaillen. Käytännössä tämä tarkoitti relailua ilman matkustelua tavoitteena oppia viettämään aikaa myös kotona pistämällä nettiyhteys kiinni. Lomapäivien ohjelmaan kuului mm. seuraavien kirjojen lukemista: – Rosa Meriläinen: Valtio – Antti Heikkilä: Ravinto ja terveys – Markku Heikkilä: Kiotosta Kööpenhaminaan – EU, Suomi ja ilmastonmuutos – Serge Latouche: Farewell to Growth – Wordwatch-instituutti: Maailman tila 2010 – Mikko-Pekka Heikkinen: Nuorgamin alkon tuho ja muutama erätarina Lisäksi … Lue lisää

Rosa Meriläisen neljä ohjetta kansalaisaktivistille

Perjantaina (5.3.) vietimme Luonto-Liiton toimiston virkistyspäivää. Aloitimme lounaalla Silvopleessa ja jatkoimme sieltä matkaa Brahen kentälle luistelemaan. Itse en ole aiemmin käynyt luistelemassa varmaan yli kymmeneen vuoteen. Yllättävän helposti homma kuitenkin sujui. Luistelun jälkeen päädyimme iltapäiväkahveille Villi Puutarha -kahvilaan. Pikaisen teehetken jälkeen jouduin lähtemään Kepan tieto- ja järjestötila Lähteen avajaisiin keskustelemaan ilmastopoliittisesta vaikuttamistyöstä yhdessä Kirkon Ulkomaanavun ilmastoasiantuntija Katri Suomen kanssa. Kepan tilaisuuden parasta antia oli Rosa Meriläisen puheenvuoro uudesta Valtio-kirjasta. Värikkään … Lue lisää

Mikä on mielestäsi elämän tarkoitus? 

Huimaa! Tämä taitaa olla ensimmäinen haastattelu ja julkinen ulostulo mun 50-vuotissynttäreistä eli elämän tarkoitus -projektista.

Viisi syytä elää – ympäristövaikuttaja Leo Stranius on kysynyt elämän tarkoitusta jo noin 90 ihmiseltä

”Tässäkö tämä nyt oli?” Leo Stranius mietti täyttäessään viisikymmentä. Hän päätti kysyä itselleen tärkeiltä ihmisiltä heidän suurimmista unelmistaan ja siitä, mitä he haluaisivat vielä elämässään tehdä.
Kolme tuntia tanssia Kaapelitehtaalla! Niin energisoivaa ja voimaannuttavaa. 

Kiitos @orkidea ja @faithlessofficial sekä kaikki Tanssijat!
Tänään oli ilo olla puhumassa Uudenmaan vihreiden kesäpäivillä tehokkaasta ajankäytöstä (eduskuntavaalikampanjassa). 

Mietin, että voisinkohan olla tällä tavalla avuksi myös muille ilmasto-, luonto- ja eläinoikeuksia sekä planetaarista kestävyyttä ajaville ehdokkaille? 

Vinkkaa tai kerro, jos joku hyviä asioita ajava taho kaipaisi ajanhallintaa! 

Kuva: @heidblom
Niin ihanaa ja energisoivaa! 

Yhteensä 3,5 tuntia pelkkää tanssia maailmanluokan tahtiin. Ulkona auringonlasku ja pimenevä syysilta. Jengi vain tanssii ja tanssii. 

Kiitos @cnnctfestival ja @arminvanbuuren
Oulu-Hailuoto on kyllä pyöräilijän unelmareitti. Tasaista ja laadukasta pyörätietä 25 km Hailuodon sillalle asti ja senkin jälkeen hyvää tilaa pyöräillä. Tuossa saa halutessaan ihan tosi hyvän 50-100 km pyörätreenin. Muutenkin Oulu on pelkkää pyöräilijän paratiisia!
Kesäloman aluksi triathlonin täysmatka ja nyt kesäkauden päätteksi puolimatka.

Uinti Mäkelänrinteen uimahallissa sujui hyvin. 1,9 km meni aikaan 37:53. Keskisyke 119. Siitä suihkun, saunan ja pukkarin kautta pyörän selkään. Vaihdossa meni yhteensä 12 minuuttia. Samalla söin banaanin ja join 6 dl vettä ja appelsiinimehua. 

Pyöräilin Helsingissä Raide-Jokerin vartta ja Malmin lentokentällä. 55 km kohdalla söin pari eväsleipää. Pyöräillessä join litran pullon vettä (jossa oli Nosht poretabletti) ja 0,75 litraa urheilujuomaa. Viimeiset 30 kilsaa vaivasi harmillisesti pyöräilijän (vai juoksijan) polvi ja vauhti piti tiputtaa todella minimiin. Pyörään tuhrautui aikaa yhteensä 3h 42min. Keskisyke oli 117. 

Pyörä kotiin, särkylääkettä ja lautasellinen tofu-tomaattipastaa sekä 4 dl vettä. Vaihto meni plörinäksi, koska jäin miettimään, että kannattaako kipeällä polvella lähteä juoksemaan. Syömiseen ja pohdintoihin meni yhteensä 40 minuuttia. 

Juoksin niin rauhallisesti kuin osasin. 14 km kohdalla kävin ostamassa Alepasta jäätelön. Lisäksi söin kolme vauhtikarkkia. Rauhallinen 21,1 km juoksu aikaan 2h 22min. Keskisyke oli 115.
 
Uintia lukuunottamatta ei oikein kulkenut. Tämä oli elämäni seitsemäs puolimatka ja varmasti kaikkien aikojen hitain ja tuskaisin sellainen. Yhteensä aikaa meni vaihtoineen ja taukoineen melkein kahdeksan tuntia.
Lähdin Raide-Jokerin perään Itäkeskuksesta fillarilla. Oulunkylässä oltiin samaan aikaan.
Saariston Rengastie päivässä. Lähtö Uudestakaupungista klo 8.00 aamulla. Pyöräily Taivasalon ja Kustavin kautta Heponiemeen ja siitä lossiin. 

Samalla matkalla oli myös tuttuja! Olipa kiva jakaa osa matkaa ja pisimmät lossimatkat muiden kanssa. Lossia odotellessa ehti myös syödä ja käydä uimassa. Nauvossa vasta klo 17 aikoihin. Sieltä matka jatkui Turun kautta takaisin Uuteenkaupunkiin. 

Lopuksi 50 kilsaa viilenevässä kesäillassa. Auringonlasku ja tasaista meditatiivista polkemista. Ei juurikaan muuta liikennettä. Kuulokkeissa hyvää musiikkia. Lähellä täydellistä. Viimeinen 5 km hiekkatietä metsän syleilyssä.

Liikkeelle klo 8.00 aamulla. Mökillä takaisin klo 23.00. Ajoaika 8 h 41 min. Kilsoja 211,1 ja keskinopeus 24,3 km/h. 

Reitti: Uusikaupunki-Taivassalo-Kustavi-Heponiemi-Iniö-Mossala-Houtskari-Korppoo-Nauvo-Parainen-Kaarina-Turku-Vehmaa-Uusikaupunki.
Seuraa minua Instagramissa