Ekoisi: Vuoden faija

Minua ei ole valittu vuoden isäksi. Sen sijaan Taaperotalo haastoi minut vastaamaan Project Maman Vuoden Mutsia koskevaan kyselyyn.

Tietysti olisin toivonut, että kysely/haaste ei olisi ollut niin sukupuolirajoittunut. 

Harmittavaa, että niin monet vauva- ja vanhemmuushommelit ovat sukupuolirajoittuneita.

Tässä on kuitenkin vastaukset. Sovelsin hiukan.

1. Tunnen itseni Vuoden Faijaksi kun… Olen koko päivän vauvan kanssa Annukan tehdessä töitä, aistin vauvan vessahätätarpeet äitiä paremmin ja käyn pienten lasten Arki rokkaa -tapahtumassa Kumpulan kylätilassa.

2. Lapsiperhe-elämässä haasteellisinta on… Se, ettei ole enää oman elämänsä keskipiste. Toisin sanoen pitää oppia olemaan töissä tehokkaampi ja kotona nöyrempi.

3. Suurin lapseltani saama kohteliaisuus on se, kun hän… Nauraa ääneen. Hekottelee oikein kunnolla.

4. Kello 12 yöllä olen yleensä…. Nukkumassa.

5. Kello 8 aamulla olen yleensä…. Tietokoneen äärellä, vauvan kanssa hengailemassa, juoksemassa, pyöräilemässä töihin tai töissä.

6. Haluaisin sanoa lapsen/lasten äidille, että.. Olipa kiva kun saatiin yhteinen lapsi. Harmi, että ei tehty sitä jo aiemmin.

7. Haluaisin sanoa omalle äidilleni, että.. Kiitos elämästäni kuuluu sinulle!

8. Viimeksi kiroilin, kun….  Halusin korostaa jotain sanomaani Annukalle. Ihan turhaan.

9. En ole koskaan osannut… Leikata vauvan kynsiä.

10. Parasta, mitä housut jalassa ja ilman lapsia voi tehdä, on… Tehdä töitä ekologisen, kohtuullisen ja onnellisen maailman puolesta.

Ja kenet sitten itse haastan mukaan? En taida tuntea yhtään isää, joka pitäisi blogia vanhemmuudesta. Yhtä kaikki haastan mukaan Riien, joka pitää Diapers and Delicatessen -blogia sekä suuresti ihailemani hukkajukan, joka päätti juuri muka lopettaa bloginsa sekä tietysti kaikki muut ekoisin lukijat!

Edelliset Ekoisi -kirjoitukset ovat luettavissa täältä:
Osa 1: Äitiyspakkaus vai vanhemmuuspakkaus
Osa 2: Tavaraähky ahdistaa
Osa 3: Synnytysvalmennus
Osa 4: Lastenhoidon seitsemän periaatetta
Osa 5: Pakotetaanko raskaana olevat kulkemaan autolla turhaan?
Osa 6: Ekovanhemmuuteen valmistautuminen on helppoa
Osa 7: Luonnollinen lapsuus
Osa 8: Lastenvaunut: Kuinka paljon on tarpeeksi?
Osa 9: Lapsen vai vanhemman etu?
Osa 10: En uskaltanut kirjoittaa
Osa 11: Ei ihan luomusynnytys
Osa 12: Vauva-arki alkoi
Osa 13: Vessahätäviestintä
Osa 14: Päivä isyysvapaata
Osa 15: Miksi lapsia?
Osa 16: Työmatkalla yöjunassa
Osa 17: Kokemuksia ensimmäiseltä kuukaudelta
Osa 18: Vanhemmuuden luontohaasteita
Osa 19: Lisää yhteisiä tiloja omien neliöiden sijaan
Osa 20: Tutti: Hyvä vai paha?
Osa 21: Vapaapäivä vauvan kanssa
Osa 22: Turhaa vauvatavaraa ja jotain hyödyllistä
Osa 23: Vapaapäivä vauvan kanssa – uusi yritys ja katso luvut!
Osa 24: Vauva ei muuta kaikkea
Osa 25: Juokseminen vaunujen ja vauvan kanssa eli vauvajuoksu
Osa 26: Ekologiset nimijuhlat
Osa 27: Arjen ekovinkkejä  – ota talteen!
Osa 28: Perhevalmennusta ekologiseen malliin
Osa 29: Ekovanhemmuus kiinnostaa
Osa 30: Miksi ekovanhemmuus on niin vaikeaa ja helppoa?
Osa 31: Äitiyspakkauksessa myös paljon turhaa
Osa 32: Piilomerkityksiä vauvalle
Osa 33: Ekoisin joulumuistio
Osa 34: Lapsiperheen joulu: Viisi vinkkiä tavarapaljoudesta selviämiseksi
Osa 35: Mitä tavaroita vauva tarvitsee vuorokauden aikana?
Osa 36: Jalkakäytävien talvikunnossapito
Osa 37: Perhelomalla Hangossa
Osa 38: Vertailussa kantoliina ja lastenvaunut
Osa 39: Wanted: Ekologinen päiväkoti
Osa 40: Kertakäyttövaipat vai kestovaipat?
Osa 41: Tavoitteena tasajako: Koti- ja lastenhoitotyöt + esimerkkipäivä
Osa 42: Tavaroiden sijaan kannattaa hankkia tietoa: Tässä kirjavinkkejä!
Osa 43: Suoramarkkinointia lapsiperheille
Osa 44: Miksi niin harva imettää?
Osa 45: Viisi huomiota vaipattomuudesta
Osa 46: Sormiruokailu kannattaa: Kuvat ensimmäisistä sessioista
Osa 47: Kuuden kuukauden yhteenveto

2 kommenttia artikkeliin ”Ekoisi: Vuoden faija”

  1. Tuo haaste pohjautuu pian julkistettavaan kirjaan, jonka nimi on sukupuolirajoittuneesti Vuoden mutsi. Kirjaan on kaksi naista kirjoittanut äitiydestä, mutta ehkä olisi pitänyt puhua vain vanhemmuudesta? 😀 Tämänkin blogin nimi on kuitenkin Ekoisi, eikä Ekovanhempi. Miksi?

    Vastaa
    • Kiitos kommentista Sara! Joo. Tunnen toki tuon Vuoden Mutsi -kirjaprojektin. Tämän blogikirjoitussarjan nimi on ekoisi siksi, että halusin alunperin korostaa sitä, että isäkin voi kirjoittaa ja pohtia vanhemmuutta. Mutta oikeassa olet! Ekovanhempi olisi tässä valossa paljon parempi ja sukupuolineutraalimpi nimi.

      Vastaa

Jätä kommentti