Olli-Poika Parviainen: Hankinnoilla kohti ekologisempaa tietoyhteiskuntaa

Vieraskynäblogissa Olli-Poika Parviainen

Tietoyhteiskunnan kehittäminen nähdään usein ratkaisuna erilaisiin yhteiskunnallisiin ongelmiin.

1990-luvun suomalaisessa tietoyhteiskuntakeskustelussa korostettiin uusien teknologioiden mahdollisuuksia ja saavutettavuutta. Viime vuosikymmenellä odotusten painopiste siirtyi innovaatioihin ja sisällöntuotantoon.

Pärjätäksemme 2010-luvulla meidän on tuotava ekologisuus ja eettisyys kaikille yhteiskunnan tasoille.

Tietoyhteiskunnan kannalta kyseessä on haaste ja mahdollisuus: arkipäiväistyvä teknologia voi vähentää päästöjämme esimerkiksi liikenteessä ja logistiikassa sekä ohjata kulutustamme aineettomiin hyödykkeisiin. Tietoyhteiskuntakehitys voi auttaa myös esimerkiksi ihmisoikeuksien tai vaikkapa virikkeellisen vanhuuden edistämisessä.

Lue lisää

Close Bitnami banner
Bitnami