Luonto-Liitto tempaisee susien puolesta

liity-laumaanSuomessa elää viimeisimpien arvioiden mukaan vain noin 200–235 sutta. Susi luokitellaan Suomessa erittäin uhanalaiseksi lajiksi.

Susien vähäisestä määrästä huolimatta niitä metsästetään valtion luvalla kannanhoidollisista syistä. Lisäksi sutta kohtaan tunnetaan petovihaa, joka ilmenee Suomessa muun muassa susien salametsästyksenä.

Tulevana lauantaina 17.9.2016 Luonto-Liiton susiryhmä järjestää Helsingissä ja Tampereella ensimmäistä kertaa Liity laumaan – kävelyn, joka on kaikille avoin koko perheen hyvän mielen tapahtuma Suomen susien hyväksi.

Lue lisää

Lomailua Helsingissä

Maailmanpyörä-Leo StraniusVietimme kuluneena kesänä viikon ystävien kanssa Karjalohjalla vuokramökillä ja kaksi viikkoa sukulaisten mökillä Uudessakaupungissa.

Siinä välissä kävin muutamana päivänä Porissa SuomiAreenassa.

Viimeisen viikon olemme olleet Helsingissä. Mitä kaupungissa ja kotona voi sitten tehdä?

Lue lisää

Ympäristölautakunta 19.3.2013

Ympäristölautakunnan kokoushuoneen seinällä komeili Ulla-Maija Vikmanin tuore tekstiilitaideteos nimeltään "Hiilinielu".
Ympäristölautakunnan kokoushuoneen seinällä komeili Ulla-Maija Vikmanin tuore tekstiilitaideteos nimeltään ”Hiilinielu”.

Ympäristölautakunnan kokouksessa (19.3.2013) keskusteltiin mm. valtuustoaloitteestani vuosittaisista päästökiintiöistä sekä ympäristökeskuksen resursseista tulevia budjettineuvotteluita silmälläpitäen.

Pelkästään tulevien palkankorotusten kattamiseksi ympäristökeskuksen budjettiin tarvitaan vähintään noin 200 000 euron lisärahoitus.

Tämän lisäksi esimerkiksi ympäristöterveysyksikössä, jossa ei ole nyt pystytty tekemään edes lain vaatimia tarkastuksia, on neljä virkaa täyttämättä puuttuvien palkkarahojen takia. Tämä vaatisi noin 240 000 euroa lisärahaa.

Yhteensä tarve on siis lähes 0,5 miljoonaa euroa.

Lisäksi keskustelimme Helsingin kaupungin ympäristöpalkinnosta. Oli aika kiva yllätys, että myös minua oli ehdotettu palkinnon saajaksi peräti kolmelta eri taholta. Palkinnosta päättää Pekka Sauri 4.4.2013.

Lisäksi sovittiin, että kuluvan vuoden aikana pidetään julkisuudelle ja yleisölle avoin kokous.

Esityslista löytyy täältä.

Alla on kokouksen päätökset tarkemmin.

Lue lisää

Valtuustoblogi: Kaupunginvaltuuston kokous ke 27.2.2013

Leo Stranius Helsingin kaupunginvaltuustossaKaupunginvaltuuston kokouksessa (27.2.2013) käytiin keskustelua Malmin lentokentästä, Lauttasaaren kaavoituksesta sekä valtuutettujen aloitteista.

Valtuutettujen aloitteista keskustelua herättivät erityisesti Vuosaaren sillan korjaus, ikäihmisten joukkoliikennealennusliput sekä Vaasankadun muuttaminen kävelykaduksi.

Tällä kertaa kokous kesti vain 1,5 tuntia.

Ohessa on tarkempi yhteenveto kokouksen tärkeimmistä päätöksistä.

Lue lisää

Valtuustoblogi: Lähetekeskustelu vuoden 2014 talousarviosta ja maksuton joukkoliikenne

Valtuuston kokous Leo StraniusValtuuston kokous kesti tänään (ke 13.2.) poikkeuksellisen pitkään.

Vihreän valtuustoryhmän kokous alkoi klo 16 ja valtuusto klo 18.

Viiden tunnin valtuustokokoustelun jälkeen kellon tullessa yksitoista, päätti puheenjohtaja jättää pöydälle kaikki asiakohdat, joista haluttiin pitää vielä puheenvuoro.

Eniten puheenvuoroja kirvoitti vuoden 2014 talousarvioehdotuksen valmistelua koskeva lähetekeskustelu.

Jussi Pajusen mukaan vuoden 2014 talousarviovalmistelun näkymät ovat vähintäänkin huolestuttavat. Esimerkiksi vuosina 2011-2013 Helsingin toimintamenot kasvoivat 7,6 prosenttia ja verotulot vain 3,3 prosenttia. Velkaantumiskehitys täytyisi saada pysäytettyä ja nettomenojen kasvu olla verorahoituksen kasvua hitaampana.

Itse nostin talousarvioehdotuksen valmistelua koskevassa lähetekeskustelussa esille seuraavat kolmea asiaa:
– Talouskasvupakon sijaan tarvitsemme ihmisten hyvinvointia ekologisissa rajoissa.
– Helsingin Energian tuloutus tulee käyttää energiaviisaasti.
– Ympäristökeskukseen tarvitaan lisää valvontaresursseja.

Koko puheeni löytyy tämän tekstin alta.

Lue lisää

Politiikan teon periaatteiksi avoimuus, positiivisuus, proaktiivisuus ja äänettömät?

Sunnuntain kunnallisvaalien jälkeen olen saanut lukemattomia onnitteluhalauksia ja -kättelyitä, puheluita ja tekstiviestejä, sähköposteja ja Facebook-onnitteluita.

Lisäksi olen saanut kymmenittäin ehdotuksia konkreettisista edistettävistä asioista. Kiitos kaikesta palautteesta!

Esimerkiksi tänään tiistaina (30.10.) olin Sibelius-lukiossa puhumassa oppilaille ruuan ilmasto- ja ympäristövaikutuksista. Luennon jälkeen oppilaat tulivat toivomaan, että koulussa olisi parempaa kasvisruokaa ja koulun eteen Liisankadulle saataisiin pyöräkaista.

Terveisiä Sibelius-lukion oppilaille: Kasvisruuan ja pyöräkaistojen edistäminen ovat asioita, joita olen mielihyvin edistämässä! Siitäkin huolimatta, että kaikilla lukioikäisillä ei ole äänestysoikeutta.

Viimepäivien aikana olen joutunut hyväksymään, että jatkossa olen kansalaisaktivistin ja järjestöammattilaisen lisäksi myös poliitikko. Samalla olen miettinyt, millainen poliitikko haluan olla.

Ohessa neljä periaatetta, jotka toivon voivani ottaa oman politiikan teon lähtökohdaksi:

Lue lisää

Kunnallisvaalit on käyty: Kiitos luottamuksesta!

Vihreät lähtivät kunnallisvaaleihin mielipidekyselyiden mukaan altavastaajan paikalta. Ääntenlaskun edetessä vaalitappio muuttui kuitenkin voitoksi.

Valtakunnallisesti vain Perussuomalaiset pystyivät lisäämään kannatusta. Kaikki suuret puolueet menettivät sitä merkittävästi.

Valtakunnallisesti Vihreiden kannatus oli 8,5 prosenttia ja Helsingissä huimat 22,3 prosenttia. Helsingissä Vihreät ovat selvästi toiseksi suurin puolue Kokoomuksen jälkeen.

Itse sain 1154 ääntä ja sillä valtuustopaikan seuraavaksi neljäksi vuodeksi. Lämmin kiitos kaikille, jotka ovat antaneet ainokaisen äänensä minulle ja auttaneet kampanjassa! Yritän olla jokaisen äänen arvoinen sekä tehdä parhaan kykyni mukaan tulevien sukupolvien Helsingistä totta.

Helsingin ehdokaskohtaiset äänimäärät löytyvät esimerkiksi YLEn sivuilta ja kunnallisvaalikampanjani yhteenveto aiemmasta blogikirjoituksestani: Vaalikampanja on tehty: Lämpimät kiitokset!

Monet tulivat onnittelemaan minua nimenomaan valtavan katukampanjan ansiosta, joka oli ilmeisesti esitteiden lukumäärällä (30 700 kpl) mitattuna Suomen suurin. Ainakin itselleni niillä 138 kadulla vietetyllä tunnilla sekä lukemattomilla kohtaamisilla ja keskusteluilla oli suuri merkitys ihmisten arjen ymmärtämiseksi.

Vaalituloksen osalta juhlin erityisesti seuraavaa kolmea asiaa:

Lue lisää

E.ON vetäytyy Fennovoiman ydinvoimahankkeesta – Seuraavaksi Helsinki irti Olkiluodosta?

Päivän merkittävin uutinen oli, että energiayhtiö E.ON vetäytyy Fennovoiman ydinvoimahankkeesta.

Käytännössä tämä tarkoittanee Fennovoiman ydinvoimahankkeen kaatumista.

Tietysti on mahdollista, että Fennovoima saa E.ONin tilalle uuden investoijan. Kannattaa kuitenkin muistaa, että rakennustyöt pitäisi alkaa kolmen vuoden sisällä. Muuten eduskunnan myöntämä periaatepäätös raukeaa.

Fennovoiman hanke oli jo valmiiksi myöhässä. E.ONin päätös osoittaa, että ydinvoiman vastatuuli jatkuu. Suomen energiapolitiikassa on nyt uudelleen arvion paikka

Lue lisää

Vapaaehtoistyön edistäminen Helsingissä: Neljä ehdotusta

Osallistuin maanantaina Helsingin kaupungin vapaaehtoistyön neuvottelukunnan järjestämään vaalipaneeliin Helsingin Sörnäisissä sijaitsevassa Kinaporin palvelukeskuksessa.

Oma vapaaehtoistyöurani sai alkunsa, kun isä pakotti (tai houkutteli viikkorahaa vastaan) minut jakamaan naapurustoon Vailla vakinaista asuntoa ry:n julkaisemaa Asukki-lehteä. Olimme tuolloin olleet itsekin asunnottomia. Tosin kovin vapaaehtoiseksi työksi tuota ei välttämättä voi laskea.

Varsinainen vapaaehtoistyöurani lähti alkuun mentyäni opiskelemaan Tampereen yliopistoon ympäristöpolitiikkaa.

Lue lisää

Vuoden aluksi on hyvä laskea hiilijalanjälki. Tässä tulokset Sitran Elämäntapatestillä tehtynä. Miten iso hiilijalanjälki sulla on?
10 asiaa vuodesta 2025

Third Rockin toimitusjohtaja viides kokonainen vuosi. Yritysvastuuregulaation lässähdyksestä huolimatta varsin kelvollista ja toivottavasti vaikuttavaa tekemistä noin 100 eri yrityksen tai organisaation kanssa. Lyhennetty työviikko täydellä palkalla sai mukavasti huomiota ja herätti paljon kiinnostusta.

Liikuntaa kertyi vuoden aikana yhteensä 862 tuntia. Uintia 281 km, pyöräilyä 8085 km ja juoksua 1302 km. Joka aamu kevyt venyttely ja 7 minute workout. 

Kesäloman aluksi tein omatoimisen triathlonin täysmatkan. Lisäksi kertyi kaksi puolimatkaa, maraton/ultrajuoksu (51 km) ja 16 puolimaratonia.

Kirjallisuutta. Vuoden alussa ilmestyi kirjani 1,5 astetta parempi arki. Yhteensä luin tai kuuntelin vuoden aikana 250 kirjaa.

Kävin 50 lounaalla keskustelemassa elämän tarkoituksesta. Tästä aiheesta on tavoitteena kirjoittaa seuraavaksi kirja. Omaksi yllätyksekseni sain kirjan tekemistä varten jopa apurahan Suomen tietokirjailijoilta. 

Luottamustehtäviä. Olen saanut olla Animalian hallituksessa edistämässä eläinten oikeuksia ja toimia Myrskyvaroitus-yhdistyksen hallituksen neuvonantajana edistämässä ilmastoasioita.

Matkustelua ja kokouksia. Yhteensä 70 matkapäivää. Suurin osa kotimaassa. Kesällä maata pitkin Kilpisjärven kautta Pohjois-Norjaan Tromssaan ja Lofooteille. Tänäkään vuonna ei ainuttakaan lento- tai laivamatkaa. Lisäksi vuoden aikana yhteensä 837 kokousta. 

Räppäri ja sanataideohjaaja Rauhatäti ehdotti yhteisen räppibiisin tekemistä. Tästä yhteistyöstä julkaistiin toukokuussa ensimmäinen räp-kappale. Biisin nimi on ”Poljen poljen”, ja se syntyi halusta sanoittaa omia kokemuksia ja tunnetiloja niistä hetkistä, kun puskee eteenpäin, vaikka tie on epätasainen.

Sijoituksia. Lahjoitimme 10,13 % kotitalouden nettotuloista (9740,50 e) hyväntekeväisyyteen. Uskon, että kaikkein vastuullisinta ja tuottoisinta sijoittamista pidemmällä tähtäimellä on rahan lahjoittaminen niille tahoille, jotka edistävät kestävää maailmaa.

Unta kertyi vuoden aikana keskimäärin 6 tuntia ja 2 minuuttia yössä. Keskimäärin 7 minuuttia vähemmän yössä kuin edellisen vuonna.

Hyvää ja rauhaisaa vuotta 2026 kaikille!
Saa olla kiitollinen ja onnellinen, että tänä vuonna on pysynyt terveenä ja hyvässä kunnossa sekä voinut tehdä niin paljon sitä mistä tykkää eli käytännössä mm. harrastaa triathlonia. 

Mitä tuli tehtyä eli vuoden 2025 liikunta numeroina…

-Uinti: 125,5 h, 281 km
-Pyörä: 391 h, 8085 km
-Juoksu: 142,5 h, 1302 km
-Fysiikka: 175 h
-Muuta: 28 h
 
(Suuri osa tunneista/kilometreistä on arkiliikuntaa tai höntsäilyä eikä tavoitteellista treenaamista) 

Tämä pitää sisällään myös yhden omatoimisen täydenmatkan triathlonin, kaksi puolimatkaa, yhden maraton-/ultrajuoksun (51 km) ja 16 puolimaratonia sekä päivittäiset 7 minute workout -treenit. 

Liikuntaa yhteensä 862 h. Keskimäärin 16,5 tuntia viikossa tai 2 h 22 min päivittäin.
Jihuu! Tänään omatoiminen puolitriathlon. Uinti 1,9 km, pyörä 90 km ja juoksu 21,1 km. Nyt voi rauhoittua loman viettoon.
Vuoden 16. puolimaraton. Joka kuukausi vähintään yksi.
Euroopan suurin turkisten tuottajamaa Puola kieltää turkistarhauksen

Päätöksen myötä Euroopassa harjoitetaan turkistarhausta enää vain Suomessa ja Kreikassa sekä pienimuotoisesti muutamassa muussa maassa

https://animalia.fi/2025/12/02/euroopan-suurin-turkisten-tuottajamaa-puola-kieltaa-turkistarhauksen/
Kuinka pitkään tätä voidaan pitää hyväksyttävänä toimintana? Kuinka pitkään ajattelit vielä itse syödä broileria? 

Suomessa lähes neljä miljoonaa broileria hylätään teurastamoissa vuosittain, eli ne eivät päädy ihmisravinnoksi. Syitä hylkäykseen ovat muun muassa erilaiset ihotulehdukset, kuten paiseet, sekä murtumat.

Kaikkiaan Ruokaviraston tilastojen mukaan viime vuoden aikana teurastamoille tuotiin lähes 82 miljoonaa broileria ja niiden emoa.

https://animalia.fi/2025/11/19/miljoonat-broilerit-ovat-niin-sairaita-etta-ne-eivat-kelpaa-ruuaksi/
Haluatko olla rikas? Ei kannata hankkia autoa. 

Jos oletetaan, että olisin hankkinut uuden 48 000 euroa (uuden auton keskimääräinen hankintahinta Suomessa) maksavan auton 10 vuoden välein (yhteensä 3 uutta autoa) ja käyttänyt autoiluun vuosittain 6000 euroa, tarkoittaisi se 30 vuoden aikana yhteensä 354 000 euron menoja. Tuolla summalla saa vaikka ihan mukavan asunnon hyvien liikenneyhteyksien päästä. Vaihtoehtoisesti jos auton ja sen käytön sijaan sijoittaisin vastaavan summan kuukausittain 30 vuoden ajan noin kolmen prosentin vuosittaisella tuotto-odotuksella, minulla olisi varallisuutta 570 000 euroa. Auton hankinnnan ja autottomuuden erotus on omassa arjessani tarkoittanut siis noin 924 000 euroa parempaa lopputulosta. 

Toinen tapa tarkastella autoilua on ajankäyttö. Sitä vartenhan auto usein hankintaan, että pääsisi paikasta toiseen mahdollisimman kätevästi/nopeasti ja säästäisi aikaa. Jos ajatellaan, että kuukausipalkkani olisi ollut 30 vuoden aikana keskimäärin 4000 euroa kuukaudessa, niin minun pitäisi tehdä 30 vuoden aikana töitä 88,5 kuukautta tienatakseni rahat autoiluun. Käytännössä 30 vuoden ajan noin 25 % kaikesta työajastani olisi mennyt autoilun kustannuksiin. Kun ei tuhlaa rahojaan autoiluun, voisi saman elintason saavuttaa siis esimerkiksi tekemällä 75-prosenttista työaikaa ja viettää melkein neljäsosan päivistä läheisten kanssa, opiskella uusia tutkintoja tai tehden jotain muuta merkityksellistä, esimerkiksi vapaaehtoistyötä. Eikä tuossa ole tietenkään vielä sitä aikaa mukana, jonka istuu autossa. Jos lisäksi lasketaan, että istuisin autossa keskimäärin tunnin vuorokaudessa, kertyy siitä 30 vuoden aikana melkein 11 000 tuntia (456 vuorokautta), jonka olisi voinut pyöräillä tai kävellä ja näin pitää huolta omasta terveydestään. 

Autosta vapautuvalla ajalla tai rahasummalla ehtii tehdä aika monta vuotta merkityksellisiä asioita ilman painetta taloudellisesta toimeentulosta. Tuolla summalla voi hankkia myös esimerkiksi asunnon sellaisesta paikasta, joka mahdollistaa riippumattomuuden autokeskeisestä elämästä. 

Puhumattakaan niistä ilmasto- ja ympäristöhyödyistä sekä terveyshyödyistä, joita autosta vapaa elämä on minulle tarkoittanut.
Tänään tietokirjavierailu. Vuorossa Ruukki ja Siikajoen lukio. Yritän vakuuttaa lukiolaiset siitä, että 1,5 asteen mukainen ekologinen arki mahdollistaa kaiken sen mielekkään ja mukavan tekemisen, jota ihmiset tyypillisesti tavoittelevat, kun aika ei mene turhan rahan tienaamiseen ja sen tuhlaamiseen vaan omaan hyvinvointiin.

Matkalla kuuntelen Olli Kopakkalan kirjaa Voimaa ja kestävyyttä laiskalle ihmiselle, joka muistuttaa hyvin siitä, että liikunta on yleensä paras lääke kaikkeen. Kuinka paljon itse olisit valmis maksamaan lääkkeestä, joka parantaa eloonjäämisen todennäköisyyttä 50 % seuraavan 10 vuoden aikana? Liikunta ja sen tuoma hyvä olo ja kasvavat voimavarat eivät välttämättä maksa paljon tai vaadi merkittävää luonnonvarojen kulutusta. Hyvä kunto kuitenkin tukee ja mahdollistaa merkityksellistä tekemistä. 

Kerro ihmeessä jos haluat minut puhumaan kirjoistani ja ekologisesta arjesta paikkakuntasi kirjastoon tai koululle. Tulen mielelläni!
HS Teema 5/2025:
”Eniten tehtävää on poliittisessa näyssä ja kyvykkyydessä. Kun luovumme fossiiliriippuvuudesta, saamme paljon paremman maailman.”
Mikä taho on mielestäsi tänä vuonna esimerkillisellä toiminnallaan edistänyt eläinten hyvinvointia ja oikeuksia? Animaliassa jaetaan Pro Animalia palkinto joka vuosi vuoden eläinmyönteisimmälle teolle. Nyt olisi hyvä hetki tehdä ehdotuksia palkinnon saajaksi!

Täällä edellisten vuosien palkitut
https://animalia.fi/pro-ja-anti-animalia/
Seuraa minua Instagramissa