Guggenheim ja Fennovoima: Suurten hankkeiden aika ohi?

Leo Stranius 2014Keskiviikkona 24.6.2015 tapahtui ehkä jotain historiallista.

Helsingin Sanomat julkaisi kaupunginvaltuutetuille tehdyn kyselyn tulokset, jonka mukaan merkittävä osa valtuutetuista vastustaa Guggenheimin museohanketta.

Fortum taas ilmoitti, että ei ole valmis osallistumaan Fennovoiman ydinvoimahankkeeseen, koska se ei ole saanut sopimusta venäläisen TGC-1:n vesivoimatuotannon ostosta.

Miten nämä kaksi hanketta oikein liittyvät toisiinsa? Eivät välttämättä mitenkään. Tai sitten niin, että suurten hankkeiden aika on ohi. Pieni on taas kaunista. Perustelen seuraavassa hiukan tarkemmin. 

Lue lisää

Helsingin Energia: Seitsemän positiivista askelta vuonna 2013

Helsingin Energia HanasaariTiistaina 18.6.2013 oli Helsingin Energian johtokunnan kevätkauden viimeinen kokous.

Kokouksen yhteydessä pääsimme tutustumaan Vuosaaren voimalaitokseen ja nautimme johtokunnan ja Helsingin Energian johdon yhteisen päivällisen.

Samalla itselleni tuli ensimmäinen puolivuotta täyteen johtokunnan varapuheenjohtajana.

Vaikka fossiilisista polttoaineista ei ole vielä päästy eroon, on pientä positiivista kehitystä tapahtunut jatkuvasti.

Ohessa on seitsemän vuoden 2013 aikana tapahtunutta positiivista askelta:

Lue lisää

Helsingin Energian johtokunta 26.3.2013: Lausunto vuosittaisista päästökiintiöistä

Helsingin Energia HanasaariHelsingin Energian johtokunta kokoontui ti 26.3.2013. Esityslista löytyy täältä (pdf).

Kaikkein pisin keskustelu käytiin Helsingin Energian lausunnosta koskien allekirjoittaneen ja 25 muun valtuutetun valtuustoaloitetta Helsingin vuosittaisista päästökiintiöistä.

Olin tehnyt pohjaesitykseen yhteensä 15 vastaehdotusta, joista käytiin pitkä ja perusteellinen keskustelu.

Kiitos puheenjohtaja Pekka Majurille ja johtokuntakollegoille hyvistä huomioista asiaa koskien! Mielestäni on erinomaista, että johtokunnassa keskusteltiin noin 2,5 tuntia kaupungin ja Helsingin energian ilmastopolitiikasta ja päästövähennyskeinoista.

Ehkä erikoisinta oli se, että johtokunta ei voinut hyväksyä lausuntoon sellaista muotoilua, jossa olisi millään tavalla viitattu siihen, että päästökiintiöt voivat joissain olosuhteissa myös vähentää päästöjä. Itse voin kuvitella monia tilanteita, joissa päästökiintiöt vähentävät kaupungin päästöjä vaikka toki kiintiöihin haasteitakin liittyy.

Pohjaesitys kuului seuraavasti:

Lue lisää

Valtuustoblogi: Helsingin Energian johtokunta esittää 150 miljoonaan euron tuloutusta kaupungille

Helenin johtokunnan jäseniä Maria Vuorelma ja Piia HäkkinenHelsingin Energian johtokunnan kokouksen esityslistalla (12.2.2013) oli neljä tärkeää asiaa.

Hyväsyimme tilinpäätöksen ja teimme esityksen tuloutuksesta kaupungille, lausuimme vieraslajeista sekä päätimme ulkovalaistuksen ohjausjärjestelmän ja taloushallintojärjestelmän hankinnoista.

Uusi puheenjohtaja Pekka Majuri veti kokouksen todella hyvin. Ja muutenkin porukka on tosi mukavaa!

Itse toimin johtokunnan varapuheenjohtajana. Lisäksi Vihreistä johtokunnassa istuvat Maria Vuorelma ja Piia Häkkinen (kuvassa).

1. Helsingin Energian vuoden 2012 tilinpäätöksen hyväksyminen ja kertyneistä voittovaroista tehtävä tasesiirto kaupungille.

Lue lisää

T&T Energiablogi: Helsingissä kaikki tiet vievät kohti uusiutuvia

Leo-StraniusAloitin tällä viikolla Tekniikka & Talous -lehden Energiablogin kirjoittajana.

Ensimmäinen kirjoitukseni julkaistiin ke 6.2.2013 otsikolla Helsingissä kaikki tiet vievät kohti uusiutuvia.

”Yksi asia on kaikkialla varmaa. 2010-luvulla ei ole varaa suunnitella yhtään energialaitosta, joka tarvitsee toimiakseen fossiilisia polttoaineita tai turvetta.”

Alla kirjoitus kokonaisuudessaan.

Lue lisää

Ympäristön ystävän sähköyhtiö: Ekosähkö

Olen aiemmin hankkinut kotiini Kraft&Kulturin ekosähköä ja sitä ennen Etelä-Savon energian tuulisähköä.

Aika ajoin on kuitenkin syytä kilpailuttaa oma sähköyhtiö ja arvioida, mikä yhtiö tarjoaa kaikkein parhaimman vaihtoehdon ympäristötietoiselle ihmiselle.

Suosittelen kaikille seuraavia kriteerejä sähköyhtiön valinnassa

1. Tarjolla on Suomen luonnonsuojeluliiton Ekoenergia-merkittyä sähköä
2. Energiayhtiön tuotannosta mahdollisimman suuri osa on uusiutuvaa energiaa
3. Energiayhtiö tarjoaa asiakkailleen tuulisähköä.
4. Energiayhtiö toimii ja viestii ympäristökysymyksistä aktiivisesti.

Tältä pohjalta pyysin marraskuun 2012 lopussa tarjoukset Suomen luonnonsuojeluliiton (SLL) Ekoenergia-sivujen kautta. Tarjoukset tulivat nopeasti yhdeksältä eri energiayhtiöltä. Fortum, Porvoon energia ja Tammisaaren Energia eivät vaivautuneet vastaamaan. Lisäksi helsinkiläisenä kaupunginvaltuutettuna otin vertailuun mukaan Helsingin Energian – vaikka yhtiö ei SLL:n Ekoenergiaa tarjoakaan.

Lue lisää

Valtuustoblogi: Ympäristölautakuntaan ja Helsingin Energian johtokuntaan

Helsingin Vihreä valtuustoryhmä esittää allekirjoittanutta sekä Helsingin ympäristölautakunnan varapuheenjohtajaksi että Helsingin Energian johtokunnan varapuheenjohtajaksi vuosille 2013-2016.

Valinnan tekee Helsingin kaupunginvaltuusto ensimmäisessä kokouksessaan 16.1.2013, mutta koska paikka on neuvotteluissa tulossa Vihreille, on valinta käytännössä varma.

Tärkeimpiä tavoitteita tulee olemaan mm. luonnonssuojeluverkoston vahvistaminen, kaupunkimetsien suojelu ja fossiilisista polttoaineista luopuminen.

Kunnallisvaalitavoitteeni löytyvät täältä ja Helsingin Vihreiden aiempia valintoja täällä.

Lue lisää

Tein kolmen päivän Firstbeat-mittauksen. Pidin sykettä ja sykevälivaihtelua mittaavia antureita kiinni kehossa kolmen vuorokauden ajan. 

Kiinnostavia tuloksia! Vihdoin sain selityksen lyhyille yöunilleni. Pärjään siitä syystä lyhyillä (keskimäärin noin 6h) yöunilla, koska unen aikainen palautuminen on niin hyvää. Tässä mittauksessa peräti 96% unestani on palauttavaa. Uneni on siis parempaa kuin suurimmalla osalla väestöä, joka nukkuu 7-9 tuntia. 

Liikunta oli odotetusti erinomaisella tasolla vaikka mittausjakson aikana oli kevyt viikko. Ilahduttavaa oli, että palautuminen lähti lyhyiden treenien tai kuntoilun jälkeen aina välittömästi käyntiin. Paitsi pidemmän pyöräilyn (4h) jälkeen keho oli tunteja stressitilassa. Tämä osoitti hyvin, että pitkiä tai kovia treenejä ei todellakaan kannata tehdä illalla. 

Hiukan yllättäen aamut olivat mittauksen pohjalta aika stressaavia. Tässä selitys saattaa olla siinä, että mulla on niin paljon ”hyviä” aamurutiineja (veden juonti, hedelmän syönti, kirjan lukeminen, venytely, 7 minute workout ja aamupala) että näistä itsestään kasaantuu vain liikaa. Yllätys oli myös se, että lounaat tai päivälliset olivat stressaavia siinä missä etä- tai läsnäkokoukset (vähän palaverista riippuen) olivat keholle kevyitä ja välillä jopa palauttavia. 

Mittausjaksoon osui myös yksi lepopäivä treenistä. Sunnuntaina tein siis neljän tunnin pyöräilyn ja maanantaina oli lepopäivä. Olkoon, että lepopäiväänkin kuului venyttelyt, 7 minute workout ja noin 25 km arkipyöräilyä. Ei kuitenkaan yhtään treeniä. Palautumista ei kuitenkaan tapahtunut mitenkään erityisen paljon maanantain aikana vaan tänä näkyi vasta tiistaina, jossa päivän aikainen palautuminen oli korkeaa vaikka tein venyttelyiden ja 7 minute workoutin lisäksi aamulla kevyen juoksun ja töiden jälkeen tunnin uintitreenin sekä päivän mittaan noin 20 km arkipyöräilyö. 

Koko jakson palauttavin hetki (jos yöunia ei lasketa mukaan) oli se kun olin tiistaina iltapäivällä toimistolla kollegoiden kanssa. Stressaavin jakso taas oli sunnuntaina kotona lasten kanssa pitkän pyörälenkin jälkeen. 

Mittauksen mukaan leposykkeeni oli 41, maksimisyke 178 ja HRV keskimäärin 54.

@firstbeat.suomi
Hyvää juhannusta!
Tänään Malmin lentokentällä 80 km pyöräily! 

Tasaista eikä liikennettä vaikka pinta vähän epätasainen. Melkein tekisi mieli alkaa puolustaa tässä vaiheessa kenttää rakentamiselta. Tämähän on loistava treeniympäristö!

#pyöräily #triathlon
Tänä vuonna olen kuunnellut uudestaan jo aiemmin kuuntelemiani kirjoja, jotka ovat tehneet minuun viime vuosina erityisen vaikutuksen. 

Yksi niistä on tämä Joni Jaakkolan Väkevä elämä. Tämä on samalla 100. tänä vuonna lukemani/kuuntelemani kirja. 

Jaakkolan kirjassa on perusasiat hyvin kohdillaan. Kun rakentaa hyviä rutiineja ja pitää huolta unesta, ravitsemuksesta ja liikunnasta, pääsee arjessa sellaiselle tasolle, että pienet vastoinkäymiset tai sairaudet eivät vie sinua suoraan kellariin ja toimintakyvyttömäksi vaan pystyt palautumaan nopeammin ja paremmin arjen heittämistä haasteista. 

@inojalokkaaj #väkeväelämä @tammikirjat #jonijaakkola #kirjagram #kirjat #äänikirja
Oliver Burkeman kirjoittaa osuvasti toivosta kirjassaan Neljätuhatta viikkoa. Miten käytät loppuelämäsi päivät. 

Toivon tarkoituksena on olla soihtu pimeässä, mutta todellisuudessa se on kirous. Toivo on uskon asettamista oman toiminnan edelle. 

Toivo on sitä, että uskomme lastenvahdin olevan aina huutomatkan päässä kun sitä tarvitsemme. Tämä on perusteltua tietysti silloin, jos ajattelee tai on tilanteita, joissa millään mitä itse tekee, ei ole mitään väliä. 

Toivo on siis omien vaikutusmahdollisuuksien kieltämistä. Käytännössä tarkoittaen vallan antamista niille voimille, joita pitäisi muuttaa. Ei kuitenkaan kannata antaa pois omaa kykyään toimia ilmastokriisin ja luontokadon kaltaisten kysymysten parissa. 

Kun lakkaamme toivomasta, että kauhea tilanne vain ratkeaa jotenkin itsestään tai tilanne ei vain pahenisi, olemme vapaita aloittamaan työt tilanteen ratkaisemiseksi.
Hienoa pyöräkaistaa Laajasalontiellä!
Nyt se on ulkona! Rauhatädin ja mun yhteinen biisi Poljen, poljen. 

Räppäri ja sanataideohjaaja Rauhatäti eli Hanna Yli-Tepsa @rauhatati soitti mulle syksyllä 2024 ja ehdotti yhteisen räppibiisin tekemistä. Ehdotus oli niin hullu ja niin kaukana omasta mukavuusalueestani, että pakkohan siihen oli suostua. Itselläni ei ole mitään musiikillista taustaa ellei mukaan lasketa intohimoista gansta-räpin kuuntelua nuorena.

Kirjoitimme Rauhatädin kanssa syksyn, talven ja kevään aikana sanoituksia, harjoittelimme taustanauhojen kanssa ja pääsimme lopulta studioon äänittämään yhteisen biisin. Rauhatädin lisäksi mukana oli ammattilaisia 3rd Raililta ja Muumaa musiikilta. Näin lopputuloksena saatiin julkaistua mun elämäni ensimmäinen räppibiisi. Taustat kappaleeseen on tehnyt Kim Rantala.

Biisin nimi on ”Poljen, poljen”, ja se syntyi halusta sanoittaa omia kokemuksia ja tunnetiloja niistä hetkistä, kun puskee eteenpäin, vaikka tie on epätasainen. Kyseessä on kappale sinnikkyydestä, voimasta ja liikkeestä, joka ei pysähdy.

Tuore kappale kertoo myös siitä, miten ekologinen kulkeminen eli pyöräily, bussi, juna  tai ihan vaan kävely tai soutuveneily voi olla juuri se paras ilmastoystävällinen tapa liikkumiselle.

Ota kuunteluun Spotifysta, Youtubesta, Tidalista, Apple Musicista, SoundCloudista tai missä nyt ikinä musiikkia kuunteletkaan!
Perjantaina 3,2 km uintia ja 32 km pyöräilyä
Lauantaina 95 km pyöräilyä
Sunnuntaina 21,15 km juoksua ja 24 km pyöräilyä
Joka aamu 15 min venyttelyt ja lihaskuntotreeni

Siinä sivussa dronella lennättämisen harjoittelua.