Räppäri ja sanataideohjaaja Rauhatäti eli Hanna Yli-Tepsa soitti Leo Straniukselle syksyllä 2024 ja ehdotti yhteisen räppibiisin tekemistä. Tästä yhteistyöstä julkaistaan nyt ensimmäinen räp-kappale Poljen Poljen.
”Rauhatädin ehdotus oli niin hullu ja niin kaukana omasta mukavuusalueestani, että pakkohan siihen oli suostua. Itselläni ei ole mitään musiikillista taustaa ellei mukaan lasketa intohimoista gansta-räpin kuuntelua nuorena.”, toteaa toimitusjohtajana ja yhteiskunnallisena vaikuttajana tunnettu Leo Stranius.
Leo Straniuksen 1,5 astetta parempi arki -kirjan julkistustilaisuus
Tervetuloa keskustakirjasto Oodiin kuuntelemaan keskustelua uutuuskirjasta 1,5 astetta parempi arki – Miksi päästöjen vähentäminen tekee meidät onnelliseksi (Gummerus).
Paikalla teoksesta kertoo kirjan kirjoittanut tietokirjailija, vaikuttaja ja vastuullisuusasiantuntijayrityksen Third Rockin toimitusjohtaja Leo Stranius. Hänen kanssaan ilmastoystävällisemmästä elämästä ja kirjan teemoista keskustelevat D-mat Oy:n toimitusjohtaja ja Ilmastopalapelin kehittäjä Michael Letternmeier, Sitran johtava asiantuntija Sari Laine ja The Activist Agency viestintätoimiston perustajaosakas Niklas Kaskeala. Keskustelun vetää Pauliina Pietilä Gummerukselta.
Milloin? 7.2. klo 16-17
Missä: Helsingin Keskustakirjasto Oodi, Saarikoski-matto
Miten toimia Sinimustan liikkeen kanssa? Viime kuukausina on uutisoitu uusfasistien lukupiireistä kirjastoissa ja niitä vastustavista mielenilmauksista.
Uuden vuoden iloksi olen kuunnellut hyviä kirjoja uudestaan. Yksi niistä oli Rutger Bregmanin Hyvän historia.
Sieltä mieleeni jäi yksi mainio idea. Mitä jos päättäisimme kerätä jokaisesta Sinimustan liikkeen lukupiirissä käyttämästä osallistujaminuutista lahjoituksia tahoille, jotka vastustavat natsismia, äärioikeistoa ja fasismia?
Näin Sinimustaliike ja sen osallitujat voisivat olla osana hyväntekeväisyyttä ja natsismin vastustamista.
Rutger Bregmanin kirjassa Hyvän historia kerrotaan tapauksesta, jossa antifasistiset aktivistit käänsivät natsien marssin päälaelleen rauhanomaisella tavalla Wunsiedelissä, Saksassa vuonna 2014.
Päätin uuden vuoden iloksi kuunnella hyviä kirjoja uudestaan. Yksi lukulistalle päätynyt kirja oli Rutger Bregmanin Moraalinen kunnianhimo.
Bregman kirjoittaa kirjassaan tinkimättömistä vähemmistöistä, jotka muuttavat maailmaa, koska he eivät pelkää muutoksen seurauksia. Hänen mukaan neljä tärkeintä yksilön ominaisuutta vaikuttamisessa ovat aktivistin idealismi, startup-yrityksen perustajan kunnianhimo, tutkijan kriittisyys ja munkin vaatimattomuus.
Moraalinen kunnianhimo ei ole ominaisuus, se on tarkastelutapa. Tämä tarkoittaa halua parantaa maailmaa mahdollisimman paljon henkilökohtaisen menestyksen sijaan.
Vaikka kuuntelin kirjan ensimmäisellä kerralla huolella ja kirjoitin sen pohjalta viime syksynä myös kolumnin Käpylä-lehteen, antoi kirja uusintakierroksella vielä uutta ajattelemisen aihetta.
Bregman pohtii kirjassaan muun muassa sitä, miten saamme selville sen mitä teemme edelleen väärin ja listaa kuusi hälytysmerkkiä, joiden soidessa meidän olisi aika muuttaa toimintaamme.
Mennyt vuosi on ollut aikamoinen. Täytin 50-vuotta. Näistä vuosista olen ollut Annukan kanssa yhdessä 22-vuotta. Lapset ovat tällä hetkellä 13- ja 10-vuotiaita. Kuntapolitiikkaa on takana 12 vuotta. Yritysvastuun parissa viisi vuotta ja Third Rockissa neljä vuotta. Triathlonia kaksi vuotta.
Vuonna 2024 teimme Third Rockissa noin sadalle yritykselle tai organisaatiolle noin 180 projektia. Palkkasimme seitsemän uutta asiantuntijaa ja liikevaihto kasvoi noin 50 % edellisestä vuodesta. Lisäksi käynnistimme lyhennetyn työviikon kokeilun täydellä palkalla ja kehitimme uusia vastuullisuuspalveluita kestävän liiketoiminnan edistämiseksi.
Omassa elämässä vuosi 2024 oli kaikkien aikojen paras liikuntavuosi. Kesäloman aluksi tein omatoimisen triathlonin täysmatkan, jota varten oli harjoiteltu koko alkuvuosi. Loppukesästä tein vielä pari puolimatkaa ja syksyllä 50-vuotissynttäripäivönä 50 km juoksun. Lisäksi vuoden aikana juoksin 12 puolimaratonia.
Syyskuun alussa alkoi vihdoin ohjatut treenit Helsinki Triathlon -seurassa! Itselleni tulee lokakuussa tulee täyteen kaksi vuotta ohjattua valmennusta ja treenejä ensin puolimatkaryhmässä ja sen jälkeen täysmatkaryhmässä.
Tänä kesänä tein heti loman aluksi omatoimisen täysmatkan eli 3,8 km uintia, 180 km pyöräilyä ja 42,2 km juoksua. Tästä neljä viikkoa ja tein puolimatkan ja edelleen kolme viikkoa ja tein toisen puolimatkan.
Tämän jälkeen oli aika pitää pari viikkoa treenitaukoa. Yleisesti ottaen kilpaurheilussa vuosi jakautuu neljään osaan. Nämä ovat peruskuntokausi, tehotreenikausi ja kilpailukausi sekä siihen päälle muutaman viikon treenitauko. Treenikauden sisällä taas mennään tyypillisesti niin, että peruskuntokaudella mennään kaksi viikko kovempaa ja viikko hiukan kevennetysti. Tehotreenikaudella taas on kolme kovaa viikkoa ja yksi kehittävä viikko.
Treenitauon aikanakin tuli toki jonkin verran liikuttua, keskimäärin yhdeksän tuntia viikossa, joten mistään totaalilevosta ei voi puhua. Suurin osa tuosta oli kuitenkin hyötypyöräilyä ja aamuisia lihaskuntotreenejä. Näiden lisäksi kävin pari kertaa juoksemassa, kerran uimassa ja kerran ohjatussa fysiikkatreenissä.
Nyt takana on ensimmäinen varsinainen treeniviikko. Valmentajan tekemässä ohjelmassa suunniteltua treeniä oli vähän reilu 10 tuntia. Kun tuohon ottaa mukaan hyötyliikunnat (pyöräilyt ja aamun lihaskuntotreenit), kertyi minulle liikuntaa syyskuun ensimmäisen kokonaisen viikon aikana noin 20 tuntia ja 20 minuuttia.
Millainen tämä ensimmäinen treeniviikko sitten oli. Tässä viikon treenit:
Se on siinä! Leo – You are an Ironman. Perjantaina 30.6.2024 tein omatoimisesti Käpylän ja Helsingin helteessä triathlonin täysmatkan – 3,8 km uinti, 180 km pyöräily ja siihen päälle vielä 42,2 km juoksu.
Koko perjantaipäivä ja -ilta siinä meni, mutta oli se kyllä sen arvoista. Suorituksen jälkeen on ollut sellainen olo, että on tullut liikuttua. Tuosta oli hyvä aloittaa kesäloma.
Lidl julkaisi maaliskuussa 2024 tavoitteen tuplata kasvisproteiinien myynnin osuus 10 prosentista 20 prosenttiin vuoteen 2030 mennessä. Samassa yhteydessä kauppaketju laskee Vemondo-kasvisproteiinien hintoja vähintään samalle tasolle vastaavien lihaproteiinien kanssa.
Hienoa! Mitä muuta kauppa vielä voisi tehdä vastuullisen ja planetaarisen ruokavalion edistämiseksi?
Ihmisten kulutuskäyttäytymiseen vaikuttaa eniten saatavuus ja hinta. Kolmas keskeinen muutosvauhdittaja voisi olla planetaarisen ruokavalion normalisointi. Ettei esimerkiksi vegaanista ruokavaliota tarkasteltaisi erikoisruokavaliona vaan lähtökohtaisena tavallisena ruokana.
Käytännössä tämä voisi esimerkiksi kaupassa tarkoittaa seuraavia asioita:
Seitsemän vaatetta ja 75 hiilidioksidiekvivalenttikiloa (CO2e) vuoteen 2030 mennessä. Tämä on määrä, jonka voimme planetaarisissa rajoissa kuluttaa vuodessa vaatteisiin, jos suhteutamme määrän vuoden 2030 hiilibudjettiimme.
Laskelma perustuu siihen, että meidän tulisi vähentää nykyiset noin 10 tonnin vuosittaiset CO2e päästöt suomalaista kohti noin 2,5 tonniin vuoteen 2030 mennessä, edelleen 1,4 tonniin 2040 mennessä ja lopulta 0,7 tonniin 2050 mennessä. Kun vaatteiden osuus suomalaisten hiilijalanjäljestä on noin 3 prosenttia, tarkoittaa se 75 kg CO2e päästöjä vaatteisiin vuonna 2030 ja 21 kg CO2e päästöjä vuonna 2050.
Keskimäärin siis noin seitsemän vaatetta vuodessa vuoteen 2030 mennessä, neljä vaatetta vuodessa vuoteen 2040 mennessä ja kaksi vaatetta vuodessa vuoteen 2050 mennessä.
Mitä jos lääkäri sanoisi, että sinulla on elinaikaa jäljellä enää 100 päivää? Ryhdyin ajatusleikkiin: päätin elää syksyllä 2022 kolme kuukautta kuin viimeistä päivää, sukeltaa elämän merkityksellisyyden äärelle ja pitää hupenevista päivistäni päiväkirjaa.
101 onnen päivää ilmestyi kirjakauppoihin sekä ääni- ja ekirjapalveluihin tammikuussa 2024
Tässä ajassa elämän merkityksellisyyden etsiminen korostuu, ja sen olisi hyvä olla jokaisen mielessä. Merkitystä ei kannata odotella kuolinvuoteelle asti. Monilla meistä on lukuisia valinnan mahdollisuuksia jo aiemmin, mutta harmillisen usein kuitenkin siirrämme itselle tärkeitä asioita – siihen hetkeen, kun aika on ajanut ohi.
Vietin eilen 12-vuotiaan syntymäpäivää ”kyllä-päivän” hengessä. Käytännössä vanhemman (eli minun) piti vastata lapsen kaikkiin kysymyksiin aina kyllä!
Miten päivä sitten sujui. Hämmästyttävän arkisesti.
Aamulla synttärisankari herätettiin klo 7.00 onnittelulaululla ja tuomalla herkkuja sänkyyn. Aamupäivällä lapsi halusi ottaa rennosti ja pelailla serkkunsa kanssa puhelimella. Itse kävin juoksemassa.
Lounaaksi toiveena oli pyöräily Pasilan Triplaan ja Luckiefuniin syömään. Ruokailun jälkeen hengailimme hiukan Triplassa ja kävimme ostamassa lapselle pienen pussukan ja yhden suklaapatukan. Tämän jälkeen kävimme tutustumassa pyörillä Keski-Pasilan uusiin rakennuksiin ja palasimme kotiin.
Myöhemmin iltapäivällä oltiin kotona. Lapsi halusi syödä nuudeleita soijarouheella. Välipalan jälkeen pyöräilimme lähimetsään (kalliometsä, tietäjät tietää), jossa lapsi on viettänyt paljon aikaa päiväkotiaikoina. Kiipeilimme puissa (tai siis lapsi kiipeili ja itse ihastelin/kauhistelin ja pidätin hengitystä). Käpylän/Kumpulan lähimetsistä pyöräilimme lähiravintolaan ja lapsen toiveesta ostimme kotiin vietäväksi massaman curryn tofulla.
Illalla tehtiin vielä popcorneja ja käytiin ostamassa lähikaupasta jäätelöä ja limsaa sekä katsottiin yhdessä Cancel-elokuva. Tämän jälkeen iltatoimet ja nukkumaan.
Lasten toiveet ovat lopulta aika arkisia ja saavutettavia.
Toivottavasti yhä useampi muistaisi, että tämä pieni, hauras ja sininen piste keskellä pimeää tyhjyyttä on ainoa kotimme. Erimielisyydet näyttävät tästä perspektiivistä tuskaisen turhilta. Olisipa meillä taitoa nähdä toisemme tällä samalla lempeydellä ja ymmärryksellä myös täällä alhaalla. Meillä on vain toisemme ja tämä yksi, korvaamaton planeetta, jolla matkustamme läpi äärettömyyden. 💚🌍
Olen pitänyt ovessani “Ei mainoksia, kiitos” -tarraa vuosikymmeniä. Se on ollut itsestäänselvyys. Pieni arkinen valinta, jolla estää turhan paperin kertymisen eteiseen ja ehkä myös turhien tarpeiden syntymisen.
Maaliskuussa päätin kokeilla, miltä maailma näyttää ilman sitä. Mitä ihmisten postilaatikoihin nykyään oikeasti jaetaan? Onko tilanne sama kuin ennen?
Irrotin tarran ja valmistauduin siihen, että eteinen täyttyy viikon aikana tarjouslehdistä, pizzamainoksista ja satunnaisista katalogeista. Olin valmis laittamaan tarran takaisin heti, jos määrä karkaisi käsistä.
Kolme viikkoa myöhemmin tilanne on tämä: ei yhtäkään mainosta. Ei ainoatakaan.
Pieni kokeilu, mutta yllättävän suuri lopputulos. Onko tässä käynyt niin, että paperinen suoramainonta on kadonnut? Ainakin omasta arjestani. Ilman, että olen varsinaisesti huomannut sitä. Vai onko kyse siitä, että mainostenjakajat ohittavat oveni lihasmuistilla. Tuleeko kenellekään muulle vielä paperimainoksia?
Mainonta ei tietenkään ole hävinnyt. Se on vain siirtynyt muualle. Sähköpostiin, sosiaaliseen mediaan, hakutuloksiin ja verkkokauppoihin. Fyysisestä tilasta näkymättömämpään, personoidumpaan ja jatkuvampaan muotoon. En enää kanna mainoksia roskikseen. Ne seuraavat minua taskussa.
Paperinen mainos on helppo tunnistaa. Se on konkreettinen, rajallinen ja usein helppo jättää huomiotta. Digitaalinen mainonta toimii toisin. Se sulautuu sisältöön ja mukautuu käyttäytymiseen. Se ei tule kotiin yhtenä nippuna kerran viikossa, vaan pieninä annoksina pitkin päivää.
Siksi sitä on vaikeampi huomata ja ehkä myös vaikeampi vastustaa. “Ei mainoksia, kiitos” -tarra toimi ennen rajana. Nyt vastaavaa rajaa on vaikeampi piirtää. Milloin saan itse päättää, mitä mainontaa minulle näytetään?
Olisiko mahdollista, että digitaaliseen ympäristöön syntyisi yhtä selkeä ja yksinkertainen tapa kieltäytyä? Yksi valinta, joka oikeasti toimii. Koska tällä hetkellä näyttää siltä, että mainokset eivät ole kadonneet. Ne ovat vain muuttuneet näkymättömämmiksi tai oikeastaan niin jatkuvaksi osaksi uutis- ja somevirtaa, että emme edes huomaa niitä tietoisesti.
Anna Abreun keikalla oli tänään mahdollista bailata kaksi tuntia ilman liharuokavaliota esiintyvän taiteilijan toiveesta. Niin upeaa Anna @iamabreu ! Vastaavaa Suomessa ei ole varmaan ennen nähty.
Valitettavasti Veikkaus Areenan ravintolapalvelut onnistuivat kuitenkin tuottamaan pettymyksen. Kyllähän tarjolla oli vegaanihampurilaista, ranskalaisia sekä erilaisia herkkuja ja juomia, mutta suuri osa ruokatarjoiluista ei ollut täysin kasvispohjaisia vaan niissä oli mukana jotain eläinperäistä. Montako vegaanista pizzaa näet tuossa viimeisessä kuvassa? Ei onneksi kuitenkaan lihaa.
Pisteet asenteesta upealle artistille ja miinukset areenan ruokatarjonnasta vastaaville.
Tiettävästi kukaan ei lihan puutteen takia kuollut tai joutunut sairaalaan.
Pilko sipulia ja laita kylmään hanaveteen. Juo hitaasti nautiskellen. Tarvittaessa voit antaa sipuliveden olla hetken jääkaapissa.
Sipulivesi antaa kivan terveysboostin! Se on vanhan kansan perinne, jota itsekin nautin usein lapsena. Mahdollisia hyötyjä ovat antioksidantit, vastustuskyvyn paraneminen, ruansulatuksen tuki ja antibakteerinen vaikutus.
Sipulivesi ei luonnollisesti puhdista kehoa myrkyistä, polta rasvaa tai korvaa lääkitystä tai monipuolista ruokavaliota.
Jes! Vegemesuilta löytyi ihan mielettömän helppo lasagneresepti ja päätettiin heti kokeilla tehdä sitä 11-vuotiaan kanssa, joka teki kokkailustamme myös tämän videon.
Salaisuus tässä se, että valkokastike tehdään tofusta, hummuksesta ja kaurakermasta. Toimii todella hyvin!
Huh. Olen tehnyt seitsemän minuutin lihaskuntotreenin nyt joka ikinen aamu yhteensä 1050 kertaa peräkkäin.
Tammikuun alussa vuonna 2020 aloitin tekemään seitsemän minuutin lihaskuntotreeniä joka aamu. Tätä aiemmin olin tehnyt jumpan tyypillisesti muutaman kerran viikossa.
Ehdin tuolloin tehdä lihaskuntotreenin joka aamu yhteensä 1022 päivää putkeen kunnes 19.10.2022 olin kuumeessa (38,5) ja jumppa jäi tekemättä.
Tämän jälkeen olen taas jatkanut treenin tekemistä automaattisesti ja säännöllisesti. Vasta nyt havahduin miettimään ja laskemaan kuinka monta päivää on kertynyt sitten lokakuun 2022. Huomasin, että päivittäinen putki onkin jo venynyt uuteen ennätykseen.
Treeniä on tehty kodin lisäksi mm yöjunan hytissä, hotellihuoneissa, ystävien ja sukulaisten luona sekä mökkien pihoilla ja laitureilla. Pääsääntöisesti treeni on tehty kotona olohuoneessa, kuten tänään. Myös niinä päivinä kun olen juossut puolimaratonin, maratonin tai suorittanut täydenmatkan triathlonin tai meditoinut muuten koko päivän. Välillä energisenä ja välillä vähän väsyneenä.
Yhdistävä tekijä on se, että treeni on tehty aina joka aamu ja olen siitä erittäin tyytyväinen. Sillä saan aina pienen aktivoinnin, lisäbuustin ja energiaa päivään. Onni on myös se, että matkalle ei ole sattunut vakavia sairastumisia tai loukkaantumisia. Muutenhan tämä ei olisi ollut mahdollista.
Vuosien myötä tästä treenistä on tullut automaattinen tapa. Sellainen rutiini, jossa aika työskentelee puolestasi eikä sinua vastaan. Tarvitsisi nähdä erityistä vaivaa, jotta osaisin enää jättää treenin tekemättä. Pienellä investoinnilla voi tehdä ajan kanssa suuria asioita.
Ranskan ympäriajon videopätkiä katsellessa huomasin, että ammattipyöräilijä Tadej Pogacarilla oli pyörässä aina Hulk-tarra antamassa tsemppiä polkemiseen.
Sain itsekin omaan pyörään nyt lapselta Leo-leijona-tarran. Saa nähdä nousevatko keskinopeudet.
Nyt en ole ”vain” triathlonisti vaan lisäksi myös kulttuuritriathlonisti! Olenhan suorittanut todestettavasti Lieksan kulttuuritriathlonin yhdessä lasten kanssa.
Ensimmäisenä lajina oli kirjasto, toisena kulttuurikeskus ja lopuksi vielä Pielisen museo.
Hieno konsepti Lieksan kaupungilta!
Hommaan kuului mulla bonuksena myös 100 km pyöräily Joensuusta Lieksaan ja uiminen Lieksanjoessa. Kulttuurikohteiden vaihdot mentiin juoksujalkaa, että ehdittiin vielä junalle ja illaksi takaisin Joensuuhun.
Se oli kaukainen haave. Täysmatkan triathlonin (3,8 km uinti, 180 km pyöräily ja 42,2 km juoksu) eli ironman suorittaminen tuntui täysin tavoittamattomalta.
Olin kyllä käynyt toisinaan uimassa muutaman kilometrin, pyöräillyt pitkiä matkoja ja juossut maratoneja sekä tehnyt yhden puolimatkan, mutta ironman eli kaikki nuo peräkkäin tuntui utooppiselta ja täysin saavuttamattomalta.
Sitten löysin syksyllä 2022 Helsinki Triathlon seuran ja hurahdin harjoitteluun. Huomasin, että nautin harjoittelusta suunnattomasti, mutta kilpailu tai tapahtumat eivät voisi vähempää kiinnostaa. Viime kesänä vastoin omia odotuksia tein ensimmäisen töysmatkani (omatoimisesti) juuri alle 50-vuotiaana.
Tavoitteiden saavuttaminen luo helposti uusia tavoitteita. Odotushorisontti uhkaa karata kauemmaksi.
Päässäni syntyi ajatus, että olisi kiva olla tehtynä ironman alle viiskymppisejä ja sen lisäksi myös yli viisikymppisenä. Viimeisen vuoden ajan olen harjoitellut vähän kevyemmin, mutta riittävästi ja peruskunto on aika hyvä vuosien harjoittelun myötä. Eilen kesäloman ensimmäisenä päivänä olin taas viime vuoden tapaan uimassa, pyöräillemässä ja juoksemassa.
Ja se oli siinä! Toinen Käpylä-ironman tehtynä, nyt yli viisikymppisenä. Vaikka harjoittelu itsessään on parasta niin kyllähän tästäkin tulee hyvä olo! Tästä on hyvä aloittaa loma. Hyvää kesää kaikille!
Mutta mitä seuraavaksi?
Iso kiitos valmentaja @kirsipaivaniemi ja @helsinkitriathlon kun mahdollistatte unelmien tekemisen todeksi ja kiitos kaikille kanssatreenaajille sekä kovasti tsemppiä tuleviin harjoituksiin ja koitoksiin. Nähdää taas treeneissä!
