Pääsiäinen 6.-9.4.2007

Vietimme Annukan kanssa pääsiäisen Nauvossa, Turun saaristossa. Otimme rennosti. Kärsin hiukan flunssasta, jonka toin mukanani Hollannin keväästä. Aika kului keskustellen, lukien, ulkoillen ja saunoen. Luin pari kirjaa, joita voin suositella: Juhana Torkin puhevalta ja Julia Cameronin tie luovuuteen. Sunnuntaina vierailimme Turussa Annukan vanhempien luona. Maanantaiksi palasimme Helsinkiin. Valmistelin koko päivän parin tunnin luentoa ympäristöpolitiikan kurssille (YPS1), johon olen menossa luennoimaan seuraavana maanantaina. Lisäksi tein väitöskirjaani varten pari apurahahakemusta. Yliopistolla ja … Lue lisää

Hollannissa 1.-5.4.2007

Olen viisi päivää Hollannissa arvioimassa maan kestävän kehityksen politiikkaa osana kansainvälistä arviointiryhmää. Jäseniä on mukana Etelä-Afrikasta, Saksasta ja Suomesta. Lisäksi tukenamme on RMNO:n (The Advisory council for research on spatial planning, nature and the environment) konsultteja sekä asiantuntijoita YK:sta, OECD:stä ja EU:n komissiosta. Viikon aikana käymme keskusteluja lukemattomien eri tahojen kanssa. Viimeiset päivät viimeistelemme esityksiä Hollannin hallitukselle kestävän kehityksen seuraaviksi askeliksi. Sunnuntaina kokousputken aluksi vierailemme Rotterdamissa. Kaupungin pormestarin kutsumina risteilemme … Lue lisää

Viikko 13 – 26.-31.3.2007

Viikko on ollut niin intensiivinen, että en ole ehtinyt kirjoittamaan kunnolla edes blogia. Tässä korjaus tilanteeseen. Lyhyen raportin muodossa. Maanantaina venyi töissä myöhään. Illalla siivosin sähköposteja. Tiistaina matkasin aamupäiväksi Tampereelle jatko-opintoseminaariin. Vuorossa oli keskustelua Panu Kontion tutkimussuunnitelmasta autoriippuvainen yhdyskuntarakenne ja sen vaihtoehdot. Keskustelussa tuli esille muutamia kiinnostavia tilastotietoja. Auton valmistaminen vastaa noin kolmasosaa sen koko elinkaaren ympäristövaikutuksista. Suomen autokannan tiheys (tuhatta asukasta kohden) on Euroopan korkeimpia. Eniten tällä hetkellä kasvaa … Lue lisää

Viikonloppu 23-25.3.2007

Työpäivä venehti perjantaina pitkäksi ja ehdimme Annukan kanssa syömään herkullista japanilaista sushia vasta yhdeksän aikaan Kampin linja-autoasemalle. Samaan paikkaan on eksynyt kendo-treeneistä tullut Timo Riitamaakin (http://hinkstoona.blogspot.com/). Lauantaina herään aikaisin ja pyöräilen töihin hakemaan sinne unohtuneet puvun housut. Piristävä 26 kilometrin aamulenkki! Tämän jälkeen valmistelen koko aamupäivän esitystä Eurooppalaisen Suomen juhlaseminaariin. Iltapäivä kuluukin Euroopan integraatio 50 vuotta -juhlaseminaarissa Helsingin keskustassa. Seminaari toimii samalla Eurooppalaisen Suomen 50 vuotta Euroopan integraatiota – debatteja … Lue lisää

Torstai 22.3.2007

Osallistun keskiviikkona ja torstaina Porvoossa erinomaiselle ammattilaisvalmennuskurssille Porvoossa. Kirjoitan siitä tänne vielä myöhemmin. Kurssin takia olen kuitenkin valitettavasti estynyt osallistumaan Luonnonsuojeluliiton talousvaliokunnan kokoukseen. Illalla on Suomen luonnonsuojeluliiton Uudenmaan ympäristönsuojelupiirin hallituksen kokous. Päätämme muun muassa paikallisyhdistyksille myönnettävistä avustuksista sekä keskustelemme tulevasta piirin kevätkokouksesta ja Luonnonsuojeluliiton liittokokouksesta. Eniten keskustelua herättää kuitenkin Riihimäen Ekokemin jätteenpolttolaitoksen ympäristöluvasta tehtävä mahdollinen jatkovalitus Korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Sama asia polttelee myös liittohallituksessa. Onneksi saamme tehtyä päätökset sulassa sovussa. Asiasta … Lue lisää

Tiistai 20.3.2007

Keskustelu hallitusneuvotteluista käy kiivaana. Elämme kiinnostavia aikoja. Näyttäisi vahvasti siltä, että Suomeen syntyy keskusta-kokoomus-rkp-vihreät -hallitus. Olen päivän Tampereella jatko-opintojen umbrella-seminaarissa. Keskustelemme Ympäristö- ja terveys -lehteen tulevasta erikoisnumerosta, johon laitoksemme tutkijat ovat kirjoittelemassa artikkeleita eri aiheista. Erityisen mielenkiintoinen on tutkija Minna Santaojan artikkeli, jossa hän käsittelee luontoharrastajia (luontoharrastusta tositarkoituksella). Istunnon jälkeen menemme porukalla lounaalle. Ehdin vihdoin vastata myös työterveyslaitoksen tutkija Timo Räikköselle. Minua on pyydetty haastateltavaksi mukaan tutkimushankkeeseen, jonka tavoitteena on … Lue lisää

Sunnuntai 18.3.2007

Vaalipäivä. Alkuillasta osallistun Kulttuurivihkojen järjestämään vaalistudioon (http://www.kulttuurivihkot.fi/vaalit/). Keskustelimme ympäristöpolitiikasta ja vihreistä. Hyvä idea haastaa perinteiset formaatit. Kulttuurivihkojen studiolta siirryin jännittämään vaalitulosta Vihreiden vaalivalvojaisiin Kaisaniemeen. Tunnelma oli katossa kun Vihreät ottivat niukan vaalivoiton 8,5 prosentin kannatuksella lisäten eduskuntapaikkojen määrän 15 henkilöön. Vaalien yksityiskohtaiset tulokset löytyvät kätevästi osoitteesta: http://www.yle.fi/vaalit/tulospalvelu/index.htm Kokoomuksen poikkeuksellisen suuren vaalivoiton johdosta hallitusneuvotteluista tulee mielenkiintoiset. Hiukan yllättäen löydän itseni koko maan vaalituloksen jälkeen niiden joukosta, jotka toivovat lämpimästi, että Vihreät … Lue lisää

Perjantai 16.3.2007

Taloustutkimuksen teettämän tutkimuksen mukaan kolmannes suomalaisista pitää ilmastonmuutosta tärkeimpänä omaan elämään vaikuttavana asiana. Lähes 70 prosenttia kyselyyn vastanneista asettaa ilmastonmuutoksen kolmelle kärkisijalle, kun heiltä kysyttiin tärkeimpiä omaan elämään vaikuttavia asioita. KTM:n julkaisema tutkimus löytyy täältä: http://www.ilmastonmuutos.info/fi/cfmldocs/index.cfm?ID=1272. Tutkimus julkaistiin Ilmastonmuutoksen viestintäohjelman (http://www.ilmastonmuutos.info) päätösseminaarissa Helsingissä. Paikalla oli puhumassa myös presidentti Tarja Halonen, jonka puhe löytyy täältä: http://www.presidentti.fi/netcomm/news/showarticle.asp?intNWSAID=61045. Minullekin tuli tilaisuuden kutsu postissa, mutta valitettavasti en päässyt paikalle, koska olin koulutustilaisuudessa Bodomin kartanossa … Lue lisää

Keskiviikko 14.3.2007

Helsingin ympäristökeskuksessa vietettiin tänään ilmastonmuutosiltapäivää. Valitettavasti en työkiireiltäni millään ehtinyt kyseiseen tilaisuuteen. Sen sijaan päivän vapaaehtoistyöpanos kului jälleen kerran Suomen luonnonsuojeluliitossa ja sen Uudenmaan ympäristönsuojelupiirin työtalousvaliokunnan kokouksessa. Kävimme läpi paikallisyhdistysten avustushakemuksia, muita talousasioita sekä mm. tulevan kevätkokouksen ohjelmaa. Tilastokeskuksen mukaan Suomen kokonaisenergiankulutus kasvoi vuonna 2006 kahdeksan prosenttia. Fossiilisia polttoaineita käytettiin 15 prosenttia ja turvetta 29 prosenttia enemmän kuin vuonna 2005. Hiilen kulutus lisääntyi fossiilisista polttoaineista eniten, noin 68 prosenttia. Lue … Lue lisää

Tiistai 13.3.2007

Kokoustimme ViSiOssa (http://www.visili.fi) Ville Ylikahrin (http://www.villeylikahri.fi/) ja Anneli Bautersin kanssa kestävän kehityksen viestintästrategian toteuttamisesta. Tarkoituksena on tehdä osana ViSiOn ja muiden Opintokeskusten mainiota Kestävä kehitys vapaassa sivistystyössä (http://www.visili.fi/hankkeet_kestava.htm) -hankketta oma kestävän kehitysen viestintästrategia. Vastaava strategia olisi paikallaan varmasti myös kansallisen kestävän kehistyksen strategian jalkauttamiseksi. ViSiOn jälkeen pyöräilin ihastuttavassa auringonpaisteessa Kotkankadulle ja Suomen luonnonsuojeluliiton toimistolle Viestintävaliokunnan (http://www.sll.fi/tiedotus) kokoukseen. Kävimme vilkasta ja innostavaa keskustelua liiton uudesta visuaalisesta ilmeestä, viestintästrategiasta, toimintakertomuksen hyödyntämisestä sekä … Lue lisää

Tiedättekö sen tunteen, kun haluat lähettää lohtua ja lämpimiä ajatuksia sun ystävälle, että kaikki kyllä järjestyy. Huomaat sopivasti ulkona oheisen julisteen, otat siitä kuvan ja laitat viestin. Sitten ihmettelet miksi se sun ystävä reagoi viestiin kakkaemojilla.
Uusi ruokatrendi on täällä. 

SIPULIVESI!

Pilko sipulia ja laita kylmään hanaveteen. Juo hitaasti nautiskellen. Tarvittaessa voit antaa sipuliveden olla hetken jääkaapissa. 

Sipulivesi antaa kivan terveysboostin! Se on vanhan kansan perinne, jota itsekin nautin usein lapsena. Mahdollisia hyötyjä ovat antioksidantit, vastustuskyvyn paraneminen, ruansulatuksen tuki ja antibakteerinen vaikutus. 

Sipulivesi ei luonnollisesti puhdista kehoa myrkyistä, polta rasvaa tai korvaa lääkitystä tai monipuolista ruokavaliota. 

Milloin tätä saa kaupoista tai ravintoloista? 😅
Jes! Vegemesuilta löytyi ihan mielettömän helppo lasagneresepti ja päätettiin heti kokeilla tehdä sitä 11-vuotiaan kanssa, joka teki kokkailustamme myös tämän videon. 

Salaisuus tässä se, että valkokastike tehdään tofusta, hummuksesta ja kaurakermasta. Toimii todella hyvin! 

Kiitos @jalotofu reseptistä!
Vegaaninen japanilainen juustokakku! Soijajugurttia, keksejä ja yöksi jääkaappiin.
Kestävä elämä ei ala täydellisistä valinnoista vaan suunnasta. Oma matkani vegaaniksi kesti melkein 20 vuotta oheisen julisteen näkemisestä. Ja sen jälkeen se mikä oli selvää vuonna 1995, tuli pysyväksi osaksi  arkea vasta 2007. 

Jokainen valinta on kuitenkin oikeaan suuntaan ja arvostettavaa! Mikä olisi sun askel kohta kestävää arkea tänä vuonna?

Kirjoittelin omasta pitkästä siirtymästä Substackiin: 
https://leostranius.substack.com/p/kestava-elama-ei-ala-taydellisyydesta
Vuoden aluksi on hyvä laskea hiilijalanjälki. Tässä tulokset Sitran Elämäntapatestillä tehtynä. Miten iso hiilijalanjälki sulla on?
10 asiaa vuodesta 2025

Third Rockin toimitusjohtaja viides kokonainen vuosi. Yritysvastuuregulaation lässähdyksestä huolimatta varsin kelvollista ja toivottavasti vaikuttavaa tekemistä noin 100 eri yrityksen tai organisaation kanssa. Lyhennetty työviikko täydellä palkalla sai mukavasti huomiota ja herätti paljon kiinnostusta.

Liikuntaa kertyi vuoden aikana yhteensä 862 tuntia. Uintia 281 km, pyöräilyä 8085 km ja juoksua 1302 km. Joka aamu kevyt venyttely ja 7 minute workout. 

Kesäloman aluksi tein omatoimisen triathlonin täysmatkan. Lisäksi kertyi kaksi puolimatkaa, maraton/ultrajuoksu (51 km) ja 16 puolimaratonia.

Kirjallisuutta. Vuoden alussa ilmestyi kirjani 1,5 astetta parempi arki. Yhteensä luin tai kuuntelin vuoden aikana 250 kirjaa.

Kävin 50 lounaalla keskustelemassa elämän tarkoituksesta. Tästä aiheesta on tavoitteena kirjoittaa seuraavaksi kirja. Omaksi yllätyksekseni sain kirjan tekemistä varten jopa apurahan Suomen tietokirjailijoilta. 

Luottamustehtäviä. Olen saanut olla Animalian hallituksessa edistämässä eläinten oikeuksia ja toimia Myrskyvaroitus-yhdistyksen hallituksen neuvonantajana edistämässä ilmastoasioita.

Matkustelua ja kokouksia. Yhteensä 70 matkapäivää. Suurin osa kotimaassa. Kesällä maata pitkin Kilpisjärven kautta Pohjois-Norjaan Tromssaan ja Lofooteille. Tänäkään vuonna ei ainuttakaan lento- tai laivamatkaa. Lisäksi vuoden aikana yhteensä 837 kokousta. 

Räppäri ja sanataideohjaaja Rauhatäti ehdotti yhteisen räppibiisin tekemistä. Tästä yhteistyöstä julkaistiin toukokuussa ensimmäinen räp-kappale. Biisin nimi on ”Poljen poljen”, ja se syntyi halusta sanoittaa omia kokemuksia ja tunnetiloja niistä hetkistä, kun puskee eteenpäin, vaikka tie on epätasainen.

Sijoituksia. Lahjoitimme 10,13 % kotitalouden nettotuloista (9740,50 e) hyväntekeväisyyteen. Uskon, että kaikkein vastuullisinta ja tuottoisinta sijoittamista pidemmällä tähtäimellä on rahan lahjoittaminen niille tahoille, jotka edistävät kestävää maailmaa.

Unta kertyi vuoden aikana keskimäärin 6 tuntia ja 2 minuuttia yössä. Keskimäärin 7 minuuttia vähemmän yössä kuin edellisen vuonna.

Hyvää ja rauhaisaa vuotta 2026 kaikille!
Saa olla kiitollinen ja onnellinen, että tänä vuonna on pysynyt terveenä ja hyvässä kunnossa sekä voinut tehdä niin paljon sitä mistä tykkää eli käytännössä mm. harrastaa triathlonia. 

Mitä tuli tehtyä eli vuoden 2025 liikunta numeroina…

-Uinti: 125,5 h, 281 km
-Pyörä: 391 h, 8085 km
-Juoksu: 142,5 h, 1302 km
-Fysiikka: 175 h
-Muuta: 28 h
 
(Suuri osa tunneista/kilometreistä on arkiliikuntaa tai höntsäilyä eikä tavoitteellista treenaamista) 

Tämä pitää sisällään myös yhden omatoimisen täydenmatkan triathlonin, kaksi puolimatkaa, yhden maraton-/ultrajuoksun (51 km) ja 16 puolimaratonia sekä päivittäiset 7 minute workout -treenit. 

Liikuntaa yhteensä 862 h. Keskimäärin 16,5 tuntia viikossa tai 2 h 22 min päivittäin.
Jihuu! Tänään omatoiminen puolitriathlon. Uinti 1,9 km, pyörä 90 km ja juoksu 21,1 km. Nyt voi rauhoittua loman viettoon.
Vuoden 16. puolimaraton. Joka kuukausi vähintään yksi.
Euroopan suurin turkisten tuottajamaa Puola kieltää turkistarhauksen

Päätöksen myötä Euroopassa harjoitetaan turkistarhausta enää vain Suomessa ja Kreikassa sekä pienimuotoisesti muutamassa muussa maassa

https://animalia.fi/2025/12/02/euroopan-suurin-turkisten-tuottajamaa-puola-kieltaa-turkistarhauksen/
Kuinka pitkään tätä voidaan pitää hyväksyttävänä toimintana? Kuinka pitkään ajattelit vielä itse syödä broileria? 

Suomessa lähes neljä miljoonaa broileria hylätään teurastamoissa vuosittain, eli ne eivät päädy ihmisravinnoksi. Syitä hylkäykseen ovat muun muassa erilaiset ihotulehdukset, kuten paiseet, sekä murtumat.

Kaikkiaan Ruokaviraston tilastojen mukaan viime vuoden aikana teurastamoille tuotiin lähes 82 miljoonaa broileria ja niiden emoa.

https://animalia.fi/2025/11/19/miljoonat-broilerit-ovat-niin-sairaita-etta-ne-eivat-kelpaa-ruuaksi/
Seuraa minua Instagramissa