Keskiviikko 11.4.2007

Riensin iltapäivällä Suomen luonnonsuojeluliiiton toimistolle Uudenmaan ympäristönsuojelupiirin Työllistävää Luonnonhoitoa Länsi-Uudellamaalla -projektin ohjausryhmän kokoukseen. Projektivastaava Marja Pälikkö on päässyt hyvin mukaan hommiin. Kävimme läpi projektin talousasioita, maisemahoitokurssin tilannetta sekä tulevan kesän kohteita. Projekti tulee tänäkin kesänä työllistämään noin 15 pitkäaikaistyötöntä ja kunnostamaan noin 50 perinnemaisemakohdettä Uudellamaalla.

Perinnemaisemaprojektin jälkeen suunnittelimme Uudenman ympäristönsuojelupiirin toimijoiden kanssa yhdistyksemme mielenosoitusvalmiutta. Keskustelu oli innostavaa ja värikästä. Päätimme lopulta järjestää hallitusohjelmaneuvotteluiden ohessa mielenosoituksen erityisesti vesiensuojelukysymyksistä. Tempaus tullaan järjestämään perjantaina Säätytalon edessä.

Illan päätteeksi oli vielä Uudenmaan ympäristönsuojelupiirin työtalousvaliokunnan kokous. Asialistalla oli talousasioita ja tulevia lausuntoja sekä muita rutiinijuttuja. Sain myös kutsun tulla juhlistamaan YTV:n liikennejärjestelmäsuunnitelman (PLJ 2007) valmistumista. Tekisi mieli kieltäytyä. Piirin aiheesta antama lausunto löytyy täältä: http://www.sll.fi/tiedotus/lausunnot/piirit/2006/pljyhteislausunto

Kokousten välissä ehdin vaihtaa muutaman sanan ympäristönsuojelukoordinaattori Jouni Nissisen ja ekoenergiavastaava Kaarina Toivosen kanssa energia- ja ilmastoasioista. Keskustelin myös liiton markkinointipäällikkö Pirjo Itkosen kanssa tulevasta face to face -kampanjasta. Lisäksi kutsuin koolle kestävän kehityksen kolmas vuosikymmen/aikalaisvisio -projektin ohjausryhmän. Jossain välissä myös Suomen Luonto -lehden toimittaja soitteli ja kyseli pääkaupunkiseudun liikennekysymyksistä.

Jätä kommentti

Close Bitnami banner
Bitnami