Teos on huikea kertomus Sodankylästä kotoisin olevan Riikka Karppisen havahtumisesta luonnonsuojeluun ja yhteiskunnallisiin kysymyksiin.
Sodankylän Jeanne d´Arc on tarina siitä, miten havahtuminen, huoli ja ahdistus muuttuvat konkreettiseksi ja tehokkaaksi vaikuttamistyöksi. Tarina Viiankiaavan suojelusta kansainvälistä kaivosjättiä vastaan. Tarina nuoren naisen arjesta Lapissa ja Helsingissä sekä välillä armeijan leivissä.
Vuosi 2020 oli poikkeuksellinen. Paluuta vanhaan kuitenkaan tuskin on luvassa. On aika kurkottaa menneisyyden sijaan eteenpäin ja tulevaisuuteen. Sitä ennen kuitenkin vielä kertaus menneeseen vuoteen.
Vaikka itselleni vuosi 2020 oli hyvä. Monin paikoin ja monille se on ollut kamala.
Koronapandemia on määritellyt totuttuja käytänteitä ja arkea monilla uusiksi. Yhteiskunnat ja yksilöt kykenivät kuitenkin sopeutumaan uusiin toimintatapoihin paikoin ennennäkemättömän nopeasti. Monet uudet käytännöt jäävät pysyviksi rokotteesta riippumatta.
Tämä herättää toivoa siitä, että kun alamme käsittelemään demokratioissa kriisiä kriisinä, meillä on mahdollisuus vastata myös ilmastokriisin, luontokadon ja luonnonvarojen ylikulutuksen kaltaisiin ongelmiin. Tämän takia tein myös aloitteen, että myös Helsinki julistaisi ilmastohätätilan.
Koronapandemian ohella maailmanpolitiikkaa ovat ravisuttaneet vuonna 2020 Yhdysvaltojen presidentinvaalit ja Black Lives Matter -liike. Koronapandemian myötä myös ilmastopäästöt vähenivät hetkellisesti ja liikkeelle laitettiin ennennäkemätön määrä investointeja puhtaaseen teknologiaan. Ympäristö- ja vastuullisuusteemat eivät kadonneet mihinkään politiikan, yritysten ja yksilöiden agendalta.
Vuoden 2020 aikana kuuntelin tai luin yhteensä 375 kirjaa.
En olisi ikinä uskonut, että moinen tahti on mahdollista. Tammikuussa 2020 päätin kuitenkin kokeilla, olisiko mahdollista lukea/kuunnella kuukauden ajan kirjoja yksi kirja päivässä tahtia.
Kuvassa Leo ja Ekoistin muistelmat. Seuraava kirja on tekeillä ja ilmestyy 2022 alussa.
Idean taisin saada Henriika Tulivirralta, joka päätti lukea vuoden ajan kirjan päivässä ja onnistui. Kun oma tammikuun tavoite täyttyi, oli kirjojen kuuntelemisesta tullut tapa. Huhtikuussa huomasin, että olin kuunnellut tai lukenut jo 100 kirjaa. Tuolloin taisin pohtia ensimmäistä kertaa, olisiko todella olla mahdollista jatkaa koko vuosi samaa tahtia.
Yleisin kysymys on, miten tämä on ajankäytöllisesti edes mahdollista. Mistä olen löytänyt aikaa kirjojen kuuntelulle? Käyn kuitenkin töissä, minulla on useita poliittisia luottamustoimia ja kotona on puolison ohella kaksi vaativaa lasta. Yksi kirja kestää sivumäärästä riippuen äänikirjana noin 4-20 tuntia, keskimäärin ehkä noin 6-10 tuntia. Kun kuuntelen kaksinkertaisella nopeudella, kuluu kuunteluun aikaa puolet tuosta.
Olen kuunnellut äänikirjoja vuodesta 2017 lähtien. Jo alkuvaiheessa siirryin kuuntelemaan kirjoja kaksinkertaisella nopeudella. Oli hämmentävää miten nopeasti kaksinkertaiseen nopeuteen tottui. Kaksinkertaisella nopeudella kuuntelussa on myös se hyöty, että kirjaan keskittyy intensiivisemmin ja sisältö jää paremmin mieleen, kun ajatus ei lähde laukkaamaan muualle.
Mutta mistä siis aikaa kirjojen lukemiselle ja kuuntelulle? Käytännössä kuuntelen kirjoja aina juostessa, pyöräillessä, aamu- tai iltatoimia tehdessäni sekä kotiaskareita hoitaessa. En katso juurikaan elokuvia, sarjoja tai kuuntele musiikkia. Lisäksi kirjojen kuuntelu on pois sosiaalisen median, podcastien ja uutisten seuraamisesta. En ole katunut.
Koronapandemia on muuttanut maailmaa vuonna 2020 merkittävästi. Mitä jos tämä muutos onkin osittain pysyvää?
Viime keväänä monet kiittelivät sitä, että koropandemia ei iskenyt syksyllä vuoden pimeimpään aikaan. Ajateltiin, että homma on ohi muutamassa kuukaudessa. Kesällä Suomessa tilanne näyttikin hetken siltä, että epidemia on lähes selätetty. Sitten tuli syksy ja tartunnat lähtivät jälleen nousuun.
Nyt vuoden pimein aika on ohitettu, koronapandemia on edelleen keskuudessamme. On aika pohtia sitä, miten tämä aika muutti elämäämme.
Koronakeskustelussa on esiintynyt usein ajatus siitä, että tämä kaikki on jossain vaiheessa ohi ja pääsemme taas ”palaamaan normaaliin”. Olen huomannut, että useissa etäkokouksien alku-, loppu- tai sivukeskusteluissa on pohdittu koronapandemiaa asenteella ”sitten kun tämä on ohi”.
Mitä jos tämä ei kuitenkaan ole ohi? Vaikka itse koronapandemia saataisiin rokotusten myötä aisoihin, voi olla, että koronapandemian aiheuttamat muutokset ja uudet käytännöt jäävätkin kuitenkin pysyviksi. Ainakin osittain. Itse en usko, että paluuta vanhaan enää on.
Miten todennäköisesti koronarokotusten myötä ihmiset siirtyvät enää takaisin esimerkiksi etäkokouksista kasvokkaisiin kokouksiin, nettikaupoista kivijalkaliikkeisiin tai ruuan kotiinkuljetuksista kauppoihin ja ravintoloihin. Kuinka moni lähtee taas pikapikaa tanssimaan letkajenkkaa yöravintoloihin, nauttimaan konserteista paikan päälle tai työmatkalle maailman toiselle puolelle? Varmasti osa siirtyy vanhaan, mutta tuskin kaikki.
Oheinen kirjoitukseni julkaistiin Käpylä-lehdessä joulukuussa 2020.
Mistä lapseni halusi minun kirjoittavan?
Halusin antaa äänen lapsille vuoden viimeiseen Käpylä-lehden Takaikkunaan.
Kysyin 9-vuotiaalta lapseltani, mistä hän haluaisi minun kirjoittavan Käpylä-lehteen. Hänen mukaan minun pitäisi kirjoittaa ilmastonmuutoksesta. Lapsi toivoi, että ilmastokriisi pystytään pitämään hallinnassa emmekä joutuisi kohtaamaan äärimmäisiä sääilmiöitä.
Kysyessäni tarkemmin aihetta ja näkökulmaa, lapseni toivoi, että Käpylässä olisi vähemmän autoilua ja enemmän biokaasu- ja sähköautoja, ei tehtäisi uusia rakennuksia ja istutettaisiin lisää metsää.
Ekologinen kriisi herättää tunteita. Toiset kokevat huolta, toiset vaikuttavat välinpitämättömiltä. Miksi?
Olen saanut olla mukana Koneen Säätilön tuella toteutetussa hankkeessa, jossa näitä kysymyksiä on mietitty perusteellisesti. Lue: https://www.luontojatunteet.fi/
Hankkeessa käynnistettiin myös haastattelusarja. Ohessa omat vastaukseni.
Luonto ja tunteet -haastattelusarja käynnistyy! 🤩 Tervetuloa tutustumaan huippuasiantuntijoihin ja mielenkiintoisiin persooniin. On olemassa paljon ihmisiä, jotka jo tekevät runsaasti tekoja luonnon puolesta. Tässä heistä yksi!
Liikenne- ja viestintäministeriö julkaisi tänään raportin Ekologisesti kestävällä digitalisaatiolla ilmasto- ja ympäristötavoitteisiin. Kyseessä on ICT-alan ilmasto- ja ympäristöstrategiaa valmistelevan työryhmän loppuraportti.
ICT-sektori on merkittävä energia- ja luonnonvarojen kuluttaja sekä päästöjen aiheuttaja. Arvioiden mukaan ICT-alan osuus maailman kasvihuonepäästöistä on noin 3–5 %. Toisaalta ala mahdollistaa myös muille sektoreille ekotehokkuuden kasvattamista ja päästöjen vähentämistä.
Tutkimuksen ovat toteuttaneet Mikko Piispa, Anni Ojajärvi ja Tomi Kiilakoski. Itse osallistuin hankkeen ohjausryhmään. Raporttia varten kerättiin etnografista tutkimusaineistoa ja yhteensä 18 nuoren ilmastoaktivistin haastattelut kevään 2020 aikana. Raportissa annetaan 10 suositusta ja tuodaan muutenkin monipuolisesti esille nuorten näkökulmaa ilmastokriisiin.
Yksi teema, joka nousi sekä raportin julkistuksen yhteydessä pidetyssä webinaarissa että raportissa itsessään selkeästi esille oli se, että nuoret ymmärtävät varsin hyvin ilmastokriisin kytkeytymisen muihin teemoihin, kuten oikeudenmukaiseen siirtymään, luontokatoon ja talousjärjestelmään. Tämä kokonaisvaltainen asioiden tarkastelu on yksi asia, jota itse kaipaisin enemmän myös poliittiseen päätöksentekoon ja siihen kun keskustellaan ilmastotoimista.
Suomessa on arviolta 4600 asunnotonta, joista yli puolet on pääkaupunkiseudulla. Tilastojen valossa tilanne on viimeisten vuosikymmenten aikana parantunut Suomessa merkittävästi. Vielä vuonna 1987 Suomessa oli lähes 20 000 asunnotonta.
Minulla oli kunnia osallistua lauantaina 17.10. Asunnottomien yön paneelikeskusteluun upeiden asiantuntijoiden kanssa.
Paneelia juonsi Meeri Koutaniemen kanssa Mia Juselius Kriminaalihuollon tukisäätiöstä. Keskustelijoina olivat lisäkseni Elina Anttila – ylijohtaja, Kansallismuseo, Reijo Pipinen – hallituksen pj, kokemusasiantuntija, Vailla vakinaista asuntoa ry, Pia Lohikoski – kansanedustaja, Minna Mattila – viestintäpäällikkö, Takuusäätiö ja Siiri Winter – asumisneuvoja, Y-säätiö.
Olen itse ollut asunnoton, nähnyt miten köyhät isovanhempani ovat majoittaneet asunnottomia, kulkureita ja kerjäläisiä pienessä mökissään sekä tarjonnut itsekin asuntoni ystäville, jotka ovat olleet hetkellisesti asunnottomia.
