Viikkopäiväkirja 39 (27.9.-3.10.2010)

Maanantaina osallistuin Allianssin sitoutumattomien järjestöjen aamutapaamiseen. Keskustelimme mm. nuorisojärjestöjen avustusjärjestelmästä ja Allianssin syyskokousasioista. Muuten aamupäivä sujui kirjoitushommien parissa. Iltapäivällä vedin Luonto-Liiton toimistokokousta ja istuin verkkolahjoituksia koskevan projektin avauspalaverissa. Alkuillan viimeistelin vielä tulevia esityksiä. Päivän kiinnostavinta lukemista oli FinnWatchin tuore raportti: Suomalaiset energiayhtiöt eivät valvo kivihiilensä alkuperää. Tiistaina kävin aamulla juoksemassa ja osallistuin Kansalaisyhteiskuntapolitiikan neuvottelukunnan kokoukseen, jossa esittelin myös alustavia tuloksia verkkovaikuttamista koskevasta selvitystyöstäni. Päivän mittaan julkisuudessa käytiin keskustelua myös nopeusrajoituksista. … Lue lisää

Vegaanifilosofiaa: Antti Nylen ja Salla Tuomivaara

”Vegaani on toisin sanoen raivostuttava, koska hän ei suostu kuluttamaan oletusten mukaan, ja vegaani on yliluonnollinen, koska hän kykenee olemaan kuluttamatta oletusten mukaan” – Antti Nylen Elokehä 9/2010 ”Pidän vartalossani siitä, ettei se tarvitse kuolemaa elääkseen ja voidakseen hyvin” – Salla Tuomivaara Helsingin Sanomien kuukausiliitteessä lokakuussa 2010 2.10.2010: Vegaanifilosofiaa ”Vegaani on toisin sanoen raivostuttava, koska hän ei suostu kuluttamaan oletusten mukaan, ja vegaani on yliluonnollinen, koska hän kykenee olemaan kuluttamatta … Lue lisää

Sosiaalinen media ja järjestötoiminta

Olin keskiviikkona (29.9.) puhumassa OK-opintokeskuksen Sosiaalinen media järjestötoiminnassa -seminaarissa. Omassa esityksessäni pohdin, miten yhteiskunta on muuttunut viime vuosikymmenten aikana, mitkä ovat vapaaehtoistoiminnan trendit sekä miten sosiaalinen media on vaikuttanut tai tulee vaikuttamaan järjestötoimintaan. Mitä mieltä itse olet? Ohessa lopuksi esittämäni johtopäätökset: 1. Kansalaistoiminta ei ole kriisissä. Se on muuttut. Ihmisten vaikuttamistyö ei kanavoidu pelkästään vaaleissa äänestämiseen, puoluepoliittiseen toimintaan tai kansalaisjärjestöjen kautta tapahtuvaksi aktiivisuudeksi. Vaikuttaminen yksilöityy ja muuttuu erilaisiksi hetkellisiksi elämäntapakokeiluksi … Lue lisää

Tyypillinen päivä: Tiistai tunnista tuntiin

Tiistaina (28.9.) oli vain yksi kokous. Halusin katsoa, mihin tuollaisena päivänä aikani käytän. Ohessa yhteenveto. 5.15 Herätys – Yön aikana tulleiden sähköpostien (69 kpl) läpikäyminen, Facebookissa surffailu sekä valmistautuminen päivän ohjelmaan ja esitykseen, aamuteen juominen ja Helsingin Sanomien (verkkolehti) lukeminen 6.00 Juoksu (15 km, 7 x 1 km vetoja / 3 min palautus + 15 min alku- ja loppuverryttely), uutiset ja lehtikatsaus radiosta 7.30 Suihku ja aamupala 8.00 Pyöräily (6,5 … Lue lisää

Nopeusrajoitusten alentaminen olisi ympäristön kannalta hyvää liikennepolitiikkaa

Helsingin Sanomien mukaan liikenne- ja viestintäministeriö suunnittelee nopeusrajoitusten alentamista. Valitettavasti ministeri Anu Vehviläinen kiirehti tyrmäämään suunnitelman nopeusrajoitusten laskemista. Ministerin mukaan ”Liikennepolitiikan tavoite on oltava jatkossakin nykyisten nopeusrajoitusten tason säilyttäminen Suomen tiestöllä.” Ministerin lausunto on surullista luettavaa. Kun ruuhkamaksujen käyttöönoton kanssa vetkutellaan eikä nopeusrajoitusten alentaminenkaan käy, täytyy kysyä ministeriltä, että millä ihmeen tavalla liikennepäästöjä sitten vähennetään? Miksi nopeusrajoituksia kannattaa alentaa? 1. Vähentää liikenteen päästöjä 2. Vähentää liikenteen meluhaittoja 3. Lisää joukkoliikenteen … Lue lisää

Kasvu Murroksessa ja Degrowth: Tilaa luovuudelle

Vietin viime perjantain Suomen luonnonsuojeluliiton, Luonto-Liiton ja monen muun yhteistyökumppanin järjestämässä Kasvu murroksessa -konferenssissa Vanhalla ylioppilastalolla Helsingissä. Seminaarissa puhuivat mm. professorit Peter Victor, Tim Jackson ja Serge Latouche. Pääseminaariin osallistui arviolta 550 henkilöä, minkä lisäksi lähetystä katsoi verkossa lähes 400 ihmistä.  Konferenssi ja sen suosio osoitti, että degrowth on uskottava vaihtoehto nykyiselle talouskasvupakolle. Degrowth-ajattelu avaa tilaa luovuudelle ja ihmisyydelle. Nykyinen talouskasvu on kestämätöntä ja aiheuttaa vakavia ympäristöongelmia. Toisekseen myös hallitsematon … Lue lisää

Hyvä johtaminen – Osa 3: Viisi vinkkiä sähköpostin käyttöön

Kirjoittelin taannoin kahdeksan vinkkiä siitä, miten omaa sähköpostin käyttöä voi tehostaa. Asiat laadullistuvat kun ollaan läsnä samaan aikaan saman asian äärellä. Kun sähköpostia kuitenkin niin paljon käytetään, kannattaa miettiä, millaisia viestejä lähettää. Tässä viisi vinkkiä sähköpostin lähettämiseen 1. Selkeä ja lyhyt otsikko. Kirjoita selkeä ja lyhyt otsikko siitä, mitä viestisi koskee. Laita otsikkoon mukaan mielellään tieto siitä, onko kyseessä esimerkiksi ”kutsu”, ”tiedoksi”, ”kysymys” tms. sekä ajankohta tapahtumalle tai dead line … Lue lisää

Viikkopäiväkirja 38 (20.9.-26.9.2010)

Maanantaina olin aamulla kuvattavana Studio Skaalassa. Iltapäivällä vedin Luonto-Liiton toimistokokousta ja kävimme läpi Joannan ja Tomin kanssa auttottomaan päivään liittyviä asioista. Lisäksi Tom Henriksson haastatteli minua järjestöjohtamisesta tulevaa kirjahanketta varten. Illalla luonnostelin Luonto-Liiton vuoden 2011 toimintasuunnitelmaa ja valmistelin tulevan sunnuntain hallituksen kokousta. Tiistaina kävin aamulla juokemassa ja vedin Luonto-Liiton viisikon kokousta. Muuten päivä sujahti Luonto-Liiton toimistoaskareiden ohella verkkovaikuttamista koskevan selvitystyön kimpussa ja ympäristötietoisuus Suomessa artikkelin parissa. Uudenmaan ympäristönsuojelupiiri tiedotti biokaasuautojen … Lue lisää

Mitä jos talous ei kasva, valtiovarainministeri Jyrki Katainen?

Olin tänään tapaamassa valtiovarainministeri Jyrki Kataista. Mukana lisäkseni olivat professori Peter Victor Yorkin yliopistosta Kanadasta, Suomen luonnonsuojeluliiton toiminnanjohtaja Eero Yrjö-Koskinen, Maan ystävien Marko Ulvila ja Aalto-yliopiston Timo Järvensivu. Miten Suomi valmistautuu sellaiseen tilanteeseen, jossa ekologiset reunaehdot tekevät nykyisenkaltaisen talouskasvun mahdottomaksi? Mikä on vaihtoehtoinen suunnitelma, jos talous ei enää tulevaisuudessa kasva 2-3 prosentin vuosivauhtia? Huomenna pe 24.9. klo 10-18 aiheesta keskustellaan Kasvu murroksessa konferenssissa Vanhalla ylioppilastalolla Helsingissä. Paikalla ovat mm. Peter … Lue lisää

Ralph Nader – Tekeminen on sanomisen korkein muoto

Omalta osaltani autoton päivä alkoi aamiaistapaamisella Suomessa vierailevan Time lehden 100 vaikutusvaltaisimman amerikkalaisen joukkoon valitseman Ralph Naderin kanssa. Tilaisuuden järjesti Kraft & Kultur. Naderin viesti oli selvä. Ylikansalliset yhtiöt ja instituutiot, jotka aiheuttavat väkivaltaa ja kuolemaa, tulee saada kuriin. Ylikansallisilla yrityksillä ja perinteisillä instituutioilla on yksinkertaisesti liikaa valtaa. Meillä on valtava määrä tietoa ja kykyä toimia, mutta teot puuttuvat. Tieto ilman tekoja ei ole todellista tietoa. Tekeminen on sanomisen korkein … Lue lisää

#kilpisjärvi #tromso #narvik #luleå #haaparanta #tornio #lofoten #norway #sweden #finland
Ranskan ympäriajon videopätkiä katsellessa huomasin, että ammattipyöräilijä Tadej Pogacarilla oli pyörässä aina Hulk-tarra antamassa tsemppiä polkemiseen. 

Sain itsekin omaan pyörään nyt lapselta Leo-leijona-tarran. Saa nähdä nousevatko keskinopeudet.
Voiko Lofooteille matkustaa Helsingistä maatapitkin ilman autoa? Tietysti voi. Tehtiin 13-vuotiaan lapsen kanssa kahdestaan autovapaa maatapitkin matka. 

Pohjoisen kaarros Jäämerelle ja Lofooteille kulki seuraavasti: Helsinki-Rovaniemi-Kilpisjärvi-Tromsa-Narvik-Svolvaer-Narvik-Luleå-Haaparanta/Tornio-Kemi-Helsinki. 

Reissun päästöt olivat yhteensä noin 213 kgCO2e, joka vastaa noin 1568 km autolla ajoa. Lentämällä paikan päälle olisi jäänyt moni hieno paikka näkemättä ja kokematta ja päästöt olisivat olleet yli tuplasti enemmän eli noin 565 kgCO2e. 

Lue matkapäiväkirja, reitti ja arviot päästöistä sekä lopuksi yhteenveto ja pohdinnat mahdollisista muista vaihtoehdoista osoitteesta www.leostranius.fi

Pahoittelut verkkosivujen pitkästä tekstistä, mutta ehkä tästä voi olla iloa ja hyötyä jollekin, joka suunnittelee vastaavaa matkaa. 

#norja #lofootit #lappi
Saana 

#saana #saanatunturi #kilpisjärvi
Kilpisjärvi ja Saanan huippu. Seuraavaksi kohti Norjaa.
Nyt en ole ”vain” triathlonisti vaan lisäksi myös kulttuuritriathlonisti! Olenhan suorittanut todestettavasti Lieksan kulttuuritriathlonin yhdessä lasten kanssa. 

Ensimmäisenä lajina oli kirjasto, toisena kulttuurikeskus ja lopuksi vielä Pielisen museo. 

Hieno konsepti Lieksan kaupungilta!

Hommaan kuului mulla bonuksena myös 100 km pyöräily Joensuusta Lieksaan ja uiminen Lieksanjoessa. Kulttuurikohteiden vaihdot mentiin juoksujalkaa, että ehdittiin vielä junalle ja illaksi takaisin Joensuuhun. 

#lieksa #kulttuuritriathlon #triathlon
Turun linja-autoasemalla polkupyörätarvikkeiden automaatti! Milloin näitä tulisi Helsinkiin? Tai muualle?
Eilen 12 tuntia meditointia, tänään melkein 12 tuntia pyöräilyä: Helsinki - Karkkila - Forssa - Loimaa - Turku - Uusikaupunki.
Tämä oli hieno! Kiitos @terike.haapoja
Tein torstaina omatoimisen tritathlonin täydenmatkan. Miten paljon tämä kuluttaa energiaa ja mitä söin suorituksen aikana?

Katsoin, että koko päivän aikainen energiankulutukseni oli Ouran mukaan 11 834 kcal, joista ”aktiivisia” kaloreita oli 9654 kcal. Normaali minun ikäiseni ja kokoiseni henkilön lepokulutus on vuorokaudessa noin 2000 kcal. 

Eli 3,8 km uinti, 180 km pyöräily ja maratonin juokseminen on sen verran pitkäkestoinen ja energiaa kuluttava suoritus, että siinä pitää pystyä ohessa jo vähän syömään ja juomaan jotain. 

Mitä sitten söin/tankkasin suorituksen aikana?

Tässä lista ja arvio kaloreista:
-banaani, 100 kcal
-nuudeleita soijarouheella, 400 kcal
-4 x vauhtikarkki, 168 kcal
-6 x ruispalaleipää, 438 kcal
-6 x margariini leivän päälle, 210 kcal
-6 x leikkele leivän päälle, 220 kcal
-pastaa soijarouheella, 600 kcal
-8 dl smoothieta, 720 kcal
-4 dl appelsiinimehua, 180 kcal
-4 x Mariannekarkki, 80 kcal
-suklaajäätelötötterö, 200 kcal
-urheilujuomaa 2,25 l, 600 kcal
-nesteyttävä elektrolyyttijuoma 3 l, 21 kcal
-vesi 2 dl, 0 kcal

Yhteensä 3937 kcal

Näiden lisäksi söin aamupalaksi ennen uintiin lähtöä omenan ja puuroa, 500 kcal. 

Kulutus suorituksen aikana Garmin 965 urheilukellon mukaan: 
-uinti 903 kcal
-pyöräily 3725 kcal
-juoksu 2750 kcal
Yhteensä: 7378 kcal

Näin ollen energiavajetta tuon vuorokauden aikana tuli yhteensä noin 3000 kcal - 7000 kcal. Seuraavina päivinä kannattaa siis syödä hyvin!

Ja oheisessa kuvassa on kaupasta ostamiani tai kaapeista varaamiani eväitä noin 10 000 kcal edestä, joita ajattelin suorituksen aikana syödä. Lopulta menin kuitenkin fiiliksen mukaan eli söin sitä mitä mieli teki.