Viikkopäiväkirja 42 (18.-24.10.2010)

Maanantaina kävin aamulla juoksemassa sekä valmistelin Luonto-Liiton mahdollista ruokalinjausta ja ensimmäisen yhdeksän kuukauden toimintakertomusta. Iltapäivällä vedin viikottaista toimistokokousta, keskustelin Joanna kanssa tulevan viikon tehtävistä sekä istuin ympäristö- ja kehitysjärjestöjen palaverissa suunnittelemassa Cancunin ilmastokokouksen koordinaatiota. Illalla valmistauduin seuraavan päivän Itämeriaiheiseen aamunavaukseen sekä kirjoitin pienen artikkelin ilmasto- ja kehityspolitiikan linkittymisestä degrowth-ajatteluun. Lisäksi kirjoittamani teksti ”Kotipalvelua ekologista elämää kaipaavalle, kiitos!”  julkaistiin kulutus.fi -blogissa.

Tiistaina kävin aamulla juoksemassa sekä pyöräilin Viikkiin pitämään aamunavausta Viikin normaalikoululle Itämerestä. Yhdeksän vinkkiä toimia Itämeren puolesta. Tämän jälkeen piipahdin vielä koulun Ekovinkkaajien kokouksessa ennen pyöräilyä keskustaan ja oikeusministeriöön, jossa osallistuin Kansalaisyhteiskuntapolitiikan neuvottelukunnan tutkimujaoston kokoukseen. Lounaalla kävin No Emission Mondayn Niiles Airolan kanssa ja iltapäiväksi suuntasin ajatuspaja Kansalaisfoorumin kokoukseen. Sieltä sain mukaani Aaro Harjun huippukiinnostavan kirjan ”Puheenvuoro kansalaisyhteiskunnan tulevaisuudesta”. Sähköpostien ja muiden juoksevien asioiden jälkeen olin vielä illan päätteeksi Vihreän Langan kuvattavana kotisängylläni.

Keskiviikkona osallistuin bloggaajapaneeliin Hill & Knowltonin järjestämässä tilaisuudessa. Kirjoittelin paneelikeskustelusta ja bloggauksen tulevaisuudessa tänne: Kolme ajatusta bloggauksen tulevaisuudesta. Iltapäivällä olin Vihreän Langan haastateltavana päivän aikataulujeni sekä työn ja vapaa-ajan yhteensovittamisesta. Alkuillasta osallistuin Ympäristötoimintapäivien loppukaronkkaan. Päivän aikana kirjoittelin myös tekstiä ympäristöjärjestöjen hallitusohjelmatavoitteiksi. Toivottavasti tulevasssa hallitusohjelmassa ovat mukana ainakin seuraavat tavoitteet: (1) hiilineutraali Suomi, (2) sukupuuttoaallon pysäyttäminen ja monimuotoisen luonnon turvaaminen, (3) luonnonvarojen kestävä käyttö ja kohtuutalous, (4) vahva ympäristöhallinto sekä (5) puhdas matalous ja kirkas Itämeri.

Torstaina kävin aamulla juoksemassa ja valmistelin Luonto-Liiton yhdeksän kuukauden toimintakertomusta. Paljon on ehtinyt tapahtua! Iltapäivän vietin Säätytalolla Ympäristöministeriön ja Demos Helsingin ympäristötietoisuus-työpajassa. Samalla tajusin, että 2010-luvun ympäristötietoisuutta on tekeminen. Työpajan päätteeksi kävin Annukan kanssa syömässä Zen Sushissa sushia. Omia suosikkejani ovat kappamaki, shinkomaki ja inari-sushi.

Perjantaina kävin aamulla juoksemassa ja olin Helsingin Sanomien haastateltavana asuntovalintoihin liittyen. Kirjoittelin hiukan kritiikiä myös downshifting-ajattelusta: Kolme syytä kyseenalaistaa Downshifting. Lisäksi osallistuin mm. Luonto-Liiton piirien puheenjohtajien tapaamiseen, jossa pidin puheenvuoron ajanhallinnasta. Koko illan istuinkin sitten Luonto-Liiton hallituksen kokouksessa, jossa sovittiin mm. toimintasuunnitelmasta, budjetista ja monesta muusta jutusta.

Lauantaina kirjoittelin vastauksia Tom Henrikssonin kysymyksiin liittyen valmisteilla olevaan ekologista elämäntapaa käsittelevään kirjaprojektiin sekä kävin iltapäivällä Ilmari-koulutuksessa puhumassa kansainvälisestä ilmastopolitiikasta. Illalla siivosimme, kävimme kävelemässä ja relailimme yhdessä Annukan kanssa.

Sunnuntaina kävin aamulla juoksemassa ja olin muuttoapuna kun Jukka, Elina ja Kuura muuttivat yläkertaan. Mahtavaa saada näin lähelle hyviä ystäviä. Tervetuloa! Iltapäivällä tein itselleni uuden, ensi kevääseen ulottuvan, juoksuohjelman, valitsin Emilia Pippolan ottamista kuvista joitakin blogiini ja Facebookiin sekä valmistauduin tulevan viikon aktiviteetteihin. Illan kirjoittelin vastauksia Tom Henrikssonille liittyen kirjaprojektiimme ekologisesta elämästä.

Viikon aikana kävin juoksemassa 5 kertaa  (yhteensä 53 km) ja pyöräilin 93 km Työtunteja ja yhteiskunnallista vapaaehtoistyötä kertyi viikon aikana yhteensä 83,5 tuntia.

Viikon osalta olen kiitollinen kivoista puhetilaisuuksista, joissa olen saanut olla – erityisen innostavaa oli olla puhumassa Viikin Norssissa, Hill & Knowltonin bloggaajapaneelissa ja Ilmari-koulutuksessa. Erityisen kiitollinen olen myös siitä, että saimme hyvät ystävät viikonlopun aikana asumaan yläkertaan.

Viikon aikana olen oppinut paljon omasta ajankäytöstäni, asumisen ympäristövaikutuksista, kansainvälisestä ilmastopolitiikasta ja ilmasto-oikeudenmukaisuudesta sekä Luonto-Liiton piirien arjesta. Olen myös saanut paljon ajatuksia blogini kehittämiseen sekä oppinut, että Kokoomuksen tavoitteena tehdä Suomesta maailman ensimmäinen hiilineutraali yhteiskunta.

Tulevan viikon aikana sukellan maanantaina kuuden eri kokouksen läpi ja vietän sen jälkeen loppuviikon luku- ja kirjoituslomaa.

Jätä kommentti

Close Bitnami banner
Bitnami