Eduskuntavaalien katukampanjoinnin yhteydessä ihmiset ovat tulleet puhumaan paljon ydinvoimasta. Leo Stranius ja Sirpa Kauppinen vastaavat ydinvoimankysymyksiin torstaina 14.4.klo 17-18 Vihreiden vaalimökillä Kolmen Sepän patsaalla. Tervetuloa mukaan!
Ruokapolitiikkaa: Mitä minä syön?
Olen vegaani. Eli en syö mitään eläinperäisiä tuotteita. Tämän lisäksi en käytä lainkaan alkoholia, kahvia, muita päihteitä tai turhakkeita, kuten karkkia, limsaa, sipsejä, suklaata ja keksejä.
Tilanne ei ole ollut aina näin. Minimalistiseksi muuttuneen alkoholin käytön jätin kokonaan pois vuoden 2005 alusta.
Turhakkeet jäivät valikoimista pois joskus vuosien 2006–2007 aikana. Vegaanina olen ollut vuoden 2008 alusta lähtien. Sitä ennen siirtyminen sekasyöjästä kasvissyöjäksi oli monen vuoden projekti ja ehdinpä olla ”kotivegaanikin” pari vuotta.
Veganismilleni on tänä päivänä kolme selkeää syytä:
Markku Koskinen: Suot ja turve
Vieraskynäblogissa Markku Koskinen
Suomi on maailman soisin maa; turvemaita on Suomen maapinta-alasta noin kolmannes.
Suomella on tämän vuoksi Euroopassa erityinen vastuu suoluonnon monimuotoisuudesta.
Suopinta-alasta yli puolet on ojitettu metsätalouteen, pelloiksi ja turpeennostokentiksi, mikä on johtanut suoluonnon uhanalaistumiseen. Vuonna 2008 ilmestyneessä Suomen luontotyyppien uhanalaisuus-julkaisussa puolet suotyypeistä on luokiteltu valtakunnallisesti uhanalaisiksi.
Kaupunkifillari: Pyöräkaistat ja maksuton fillari kaupunkilaisille
Oheinen kirjoitukseni julkaistiin 12.4. Kaupunkifillariblogissa.
Hyötypyöräilen työmatkojen ja muiden menojen myötä keskimäärin noin 4000-5000 km ympäri vuoden.
Kaupungissa fillari on kaikkein tehokkain tapa liikkua paikasta toiseen. Varsinkin silloin kun lunta pyryttää ja muu liikenne on jumissa. Arkimatkojen lisäksi olen tehnyt lukuisia pidempiä pyöräretkiä Suomessa ja muualla Euroopassa.
Eduskuntavaalitavoitteet: Onnellisuus
Tänään (12.4.) on eduskuntavaalien viimeinen ennakkoäänestyspäivä. Nyt on aika valita, ketä äänestää. Olen julkaissut sivuillani omat kampanjateemani: onnellisuus, kohtuullisuus, ekologisuus. Tässä onnellisuus kokonaisuudessaan videon kera. Onnellinen, innostava ja oikeudenmukainen uusi Suomi – Työt jaetaan tasaisemmin, ja otetaan käyttöön perustulo. – Perhevapaita tasataan, säädetään sukupuolineutraali avioliittolaki ja kavennetaan tuloeroja. – Ihmisten vaikutusmahdollisuuksia lisätään kansalaisaloitteella ja suorilla kansanäänestyksillä. – Julkisin varoin tuotettu tieto vapautetaan kaikille – päätöksenteosta tehdään avointa. – Joukkoäly ja … Lue lisää
Millainen on vihreä mies?
Aika usein ajatellaan, että vain keskiluokkaisesta ja hyvinvoivasta taustasta tulevat voivat olla vihreitä.
Mielikuva on usein, että vain hyvin arvosanoin kouluputkesta selviytyneet ovat henkilöitä, joilla on varaa ja mahdollisuuksia jatko-opiskella, olla yhteiskunnallisesti aktiivisia sekä puolustaa niitä hiljaisia ääniä, jotka eivät muuten pysty omasta puolestaan puhumaan.
Minulle kaikkein kovimpia arvoja ovat juuri ympäristö- ja luonnonsuojelu, eläinten oikeudet, kaikkein heikko-osaisimpien puolustaminen sekä kansalaisvaikuttaminen ja suora demokratia.
Taustaltani en kuitenkaan ole ehkä kaikkein tyypillisin ympäristöaktivisti. Elämääni on mahtunut esimerkiksi seuraavia asioita.
Kymmenen asiaa taustastani:
Viikkopäiväkirja 14 (4.-10.4.2011)
Maanantai: Täydensin aamulla Politiikan ABC…Ö -tekstiäni muutamilla kohdilla. Aamupäivällä olin jakamassa esitteitä Asematunnelissa yhdessä Aaron kanssa. Lounaan jälkeen kävin Luonto-Liiton toimistolla vetämässä toimistokokousta ja hoitelin muutamia työasioista. Iltapäivällä siirryin takaisin kadulle. Jaoimme esitteitä Peggyn ja Kristiinan kanssa. Koko päivän aikana esitteitä meni katujakelussa yhteensä 1950 kpl.
Nyt on aika toimia: 11 vinkkiä eduskuntavaalikampanjan loppurutistukseen
Vaalipäivään on aikaa nyt tasan viikko. Eduskuntavaalien ennakkoäänestys jatkuu ensi viikon tiistaihin 12.4. asti.
Itse olen tehnyt tähän mennessä vaalityötä yhteensä 400 tuntia, pistänyt omaa rahaa likoon 10 000 euroa ja jakanut kadulla esitteitä 12 000 kpl. Tämän lisäksi 160 ihmistä tukiryhmässä on auttanut minua todella merkittävästi kampanjan aikana.
Nyt on viimeinen mahdollisuus auttaa. Tässä 11 helppoa ja nopeaa vinkkiä siihen:
Vesa Peipinen: Kansalaisaktivismia asuntopolitiikkaan!
Vieraskynäblogissa Vesa Peipinen – katso myös kuvat!
Kaupunkiasumisen suosio on kasvussa. Asuinympäristön merkitys ja ekologiset arvot asuinpaikan valinnassa ovat korostuneet. Ihmiset arvostavat lähipalveluita, virikkeellistä ja viihtyisää lähiympäristöä, julkista liikennettä ja esimerkiksi kulttuuripalvelujen saavutettavuutta.
Kysymys on kaupunkilaiselämän uudesta arvostuksesta ja siitä että asutus ei hajaudu ympäristöä ja luonnonvaroja tuhlaavasti.
Arja Alho: Ei riitä!
Ei riitä -kampanjan tavoitteena on saada nostettua ensiapuna perusturvaa 120 eurolla.
Tämän jälkeen tarvitaan niin verotukseen, asumisen tukeen kuin itse turvajärjestelmään uudistuksia, joilla voitaan estää perusturvan jatkuva jälkeen jääminen ansiotason noususta vastaisuudessa.


