Vaihtoehtoinen vappupuhe

Hyvät Toverit!

Vapun pitää olla aatteellinen ja nousta aidoista tunteista.

Hyvässä vappupuheessa taivaalle heijastetaan Batman-tyyliin Joutsenmerkki ja puhutaan tippa linssissä suomalaisesta työstä ja globaalista pääomasta. En tee kuitenkaan näin.

Näinä päivinä ympäristöasioista puhuminen on vaikeaa. Siksi en puhu niistä. Paitsi sen verran, että pyydän kaikkia tovereita nostamaan lähimmän roskan maasta ja viemään sen roskikseen. Vappu on irvokkaan sottaamisen juhla. Lupa roskata. Ihme perinne. Tällä puheella haluan siis aiheuttaa teille hiukan syyllisen olon ja olla pikkuisen kiukkuinen.

Vappuna pitää kuitenkin puhua myös siitä, mitä on saatu aikaan. Pitää olla hyvä fiilis. Vappu on työn juhla. Työväenliike on saanut aikaan hyvinvointivaltion, naisten äänioikeuden ja ammattiyhdistysliikkeen kautta hyvät työolot.

Työväen saavutuksia on muitakin: yleinen äänioikeus, perutuslakiin kirjattu oikeus työhön, samasta työstä sama palkka, naisten oikeudet työelämässä ja kohtuullinen työaika. Kaikista tärkein on verellä lunastettu yleinen ja yhtäläinen äänioikeus, jonka perustuslaki meille kaikille 18 vuotta täyttäneille ja vielä yli 100-vuotiaillekin kansalaisille takaa. Äänioikeus on demokratian kulmakivi eikä suoria kansanäänestyksiä tärkeistä asioista pidä enää pitää marginaalissa.

Tästä haluan rakentaa siltaa tulevaisuuteen. Erityisesti haluan ylistää työntekoa ja rehellistä yrittäjyyttä luonnon ehdoilla sekä vaatia vallankumousta ja johdattaa maailman degrowth-talouteen.

Haluan lisätä kansalaisten vaikutusmahdollisuuksia päätöksenteossa. Haluan kuulla ja nähdä köyhiä. Haluan vaikuttaa Joensuun osayleiskaavaan, jossa jokirannan lisärakentaminen toteutetaan kovan rahan asuintornein. Siellä ei ole kuulemma mielekästä puida sitä asukkaiden kanssa, koska heillä ei ole mitään relevanttia sanottavaa. Yrittäjillä sen sijaan tietenkin on. Kenen kaupunki, kenen Suomi – firmojen vai asukkaiden?

Pave Maijasta lainaten: ”Kiitos ja anteeks vaan minä voin tulla huomenna uudestaan…”

PS. ja KIITOS!
Tämä puhe on syntynyt Facebookissa ystävieni kommentoidessa status-päivitystä ”Pohtii ja ideoi. Millainen olisi hyvä vappupuhe?” Kiitos Timo, Jussi, Mirka, Eve, Jukka, Juha, Tuukka, Kristine, Jukka, Leila, Kirsti ja Pekka!

Jätä kommentti

Close Bitnami banner
Bitnami