Eduskuntavaalit on käyty: Kohti uutta Suomea

Vaikka eduskuntavaalien kokonaistuloksessa uusi Suomi näyttää juuri nyt synkältä, löytyy siitä myös monta kirkasta valonpilkahdusta.

Ainakin olen itse inspiroitunut vaalikampanjasta ja 1434 äänestä. Kiitos kaikille upeille ihmisille, joiden kanssa sain tehdä tätä!

Helsingin ehdokaskohtaiset äänimäärät löytyvät esimerkiksi YLE:n sivuilta ja eduskuntavaalikampanjani yhteenveto aiemmasta blogikirjoituksestani: Vaalikampanja on tehty: Kiitos ja kumarrus!

Kokonaistuloksesta löytyy seuraavia valonpilkahduksia:

1 Vasemmistoliiton menestys esimerkiksi Helsingissä oli todella ilahduttavaa. Vasemmistoliiton ympäristöohjelma on erinomainen, ja Suomen luonto -lehti arvioi, että puolue on jopa vihreämpi kuin Vihreät.

2. SDP:n riveissä meni läpi monta ympäristösuojelumyönteistä kansanedustajaa. Puolue kannattaa esimerkiksi vahvaa ympäristöhallintoa ja ilmastolakia.

3. Kokoomuksesta löytyy monia ympäristö- ja luonnonsuojelumyönteisiä kansanedustajia. Kokoomus on luvannut tehdä Suomesta maailman ensimmäisen hiilineutraalin yhteiskunnan.

4. Perussuomalaiset ovat vielä arvoitus, eikä heidän uusien kansanedustajien lopullisia kantoja ympäristökysymyksiin ole nähty.

5. Vihreiden vaalitulos oli pettymys. Tilanne antaa kuitenkin mahdollisuuden miettiä puolueen politiikkaa uudelta pohjalta. Vaikka reaalipolitiikka on mitä on, ei ilmastokriisi, kiihtyvä sukupuuttoaalto ja luonnonvarojen ylikulutus anna odottaa.

Hallitusneuvotteluista tulee varmasti vaikeat. Oli valitettavaa, että ympäristökysymykset jäivät vaalikeskustelussa ydinvoimakysymystä lukuun ottamatta niin syrjään. Tässä neuvottelijoille muistutukseksi ympäristöjärjestöjen hallitusohjelmatavoitteet.

Omalta osaltani nyt on aika palata eduskuntavaalikampanjoinnista arkeen ja jatkaa töitä Luonto-Liiton pääsihteerinä ekologisesti kestävän, onnellisen ja hiilineutraalin yhteiskunnan puolesta. Kiitos kun olet mukana!

7 kommenttia artikkeliin ”Eduskuntavaalit on käyty: Kohti uutta Suomea”

  1. Kiitos Leo hyvästä kampanjasta! Näillä mennään eteenpäin ja on hyvä että Luonto-liitolla on sentään vahva kärki tulevalla hallituskaudella!

    Vastaa
  2. Hienoa, että löydät näin huonosti menneistä vaaleista myös jotain positiivista. Kiitos hienosta kampanjasta ja onnea tulevaisuuden haasteisiin!

    Vastaa
  3. Eksyin joskus vuosia sitten blogiisi ja kirjoituksesi tekivät vaikutuksen,äly ja optimistisuus, arvelin, että tekisit jopa Sirkka-Liisa Anttilasta kettutytön ja kasvissyöjän 🙂 Ihmisistä voi tulla hyviä, kun on joku joka avaa silmät ja sydämen. Ilman muuta tämä kansa olisi tarvinnut sinua edustajanaan. Vielä vähän aikaa ja ihmiset oppivat tuntemaan sinut. Blogin kirjoittamista on hyvä jatkaa. Uskon, että ominaisuutesi vievät sinut vielä eduskuntaan, jos koet sen työn parhaaksi tavaksi edistää arvokkaita asioita.

    Vastaa
  4. Hyvä Leo! Kiitos positiivisista kommenteista, ne tulevat tänään tarpeeseen. Miten voitaisiin saada nuo eduskunnan ympäristöä ajattelevat edustajat yhdistämään voimansa yli puoluerajojen? Jos jotain lobbausideoita keksitään ja on mitään missä tarvittaisiin lisäkäsiä, niin ilmoita minulle! Nyt on nimittäin niin iso turhauma että sehän lähtee vain tekemällä jotain.

    Vastaa
  5. Heini,

    Kettutyttöys ja kasvissyöntikö se ihmisen hyvyyden määrittelee?

    Siinä sitä paljon puhuttua ”suvaitsevaisuutta” taas nähdään…

    Vastaa

Jätä kommentti

Close Bitnami banner
Bitnami