Lauantai 7.10.2006

Juhlat! Sain Tampereen yliopistosta perjantaina postissa Hallintotieteiden maisterin tutkintotodistuksen. Juuri sopivasti ennen yhdistettyjä tupaantuliais-, syntymäpäivä- ja valmistujaisjuhliani. Kiitos kaikille ystäville, jotka tulitte lauantaina paikalle. Oli huippua! Kaiken kaikkiaan ihmisiä kävi illan aikana yli 70. Paljon enempää pieneen kotiimme ei olisi mahtunutkaan.

Keskiviikko – Torstai 4.-5.10.2006

Vierailin keskiviikkona Vanhalla ylioppilastalolla uuden eläinoikeusjärjestö Faunan (http://www.fauna.fi/) eläinoikeusmessuilla. Tapahtuma oli onnistunut. Ehdin keskustella Anna-Stiinan ja Eveliinan kanssa, oikolukea tilaisuudesta järjestetyn tiedotteen sekä tapasin myös Aijan ja Sallan. Myös Suomen luonnonsuojeluliiton Uudenmaan ympäristönsuojelupiiri oli esillä messuilla. Illalla nautimme Annukan kanssa ensiaskeleen päivää. Torstaina matkasimme Uudenmaan ympäristönsuojelupiirin piirisihteeri Ursula Immosen kanssa Hyvinkäälle. Piiri luovutti juhlallisin menoin Hiljainen Haavanlehti -palkinnon Hyvinkään kaupungin ympäristöpäällikkö Minna Sulanderille. Tiedote aiheesta löytyy osoitteesta: http://www.sll.fi/tiedotus/tiedotteet/piirit/2006/hiljainenhaavanlehti. Tilaisuus sai … Lue lisää

Maanantai 2.10.2006

Kirjoittelin Uudenmaan ympäristönsuojelupiirin tiedotetta liittyen Hiljan päivän -palkintoon. Suomalaisista joka viides asuu melualueilla, joilla keskiäänitaso ylittää sallitun ohjearvon, 55 desibeliä. Suurin ympäristömelun lähde on liikenne. Akuutein ongelma on pääkaupunkiseudulla. Melulla on monia kielteisiä vaikutuksia ympäristöön sekä ihmisen terveyteen ja hyvinvointiin. Melu häiritsee ja vaikeuttaa muun muassa lepoa, nukkumista, työskentelyä, viestintää ja oppimista sekä aiheittaa stressiä. Suomen luonnonsuojeluliiton hiljaisuuden päivää on vietety vuodesta 2000 lähtien. Hiljan päivänä Luonnonsuojeluliiton piireissä ja paikallisyhdistyksissä … Lue lisää

Viikonloppu 29.9.-1.10.2006

Viikonloppu oli varsinaista juhlahumua. Perjantaina olin saunomassa ja uimassa meressä Vuosaaressa, Vuorannassa. Illalla pyöräilimme Annukan kanssa Hakaniemestä Käpylään Mirrijärven kommuunin Taikapuutarhan syysjuhliin. Elina Turusen, Tuuli Kaskisen ja monien muiden asuttama talo on ihastuttava ja piha kaunis. Lauantaina suuntasimme Annukan kanssa Tampereelle. Kävelimme Pyynikin näköalatornille nauttimaan teetä. Hörpimme japanilaista miso-keittoa Marusekissa (http://www.maruseki.net/). Lopulta päädyimme Oras Tynkkysen ja Salla Tuomivaaran tupaantuliaisiin. Tarjoilut olivat herkullisia – Salla ja Oras olivat pyöritelleet joukoittain sushi-rullia. … Lue lisää

Keskiviikko 27.9.2006

Lueskelin innolla Marin tekemää Suomen luonnonsuojeluliiton turve-lausuntoa Eduskunnan ympäristövaliokunnalle. (kuuleminen: HE 100/1006 vp eduskunnalle polttoturpeen ja sillä tuotetun sähkön toimitusvarmuuden turvaamista koskevaksi lainsäädännöksi.) Luonnonsuojeluliiton lausunnot löytyvät osoitteesta: http://www.sll.fi/tiedotus/lausunnot/liitto/2006 Järjestimme myös Luonnonsuojeluliiton energia- ja ilmastosektorin työtekijöiden suunnittelupäivän, johon osallistuin liiton energia- ja ilmastovaliokunnnan puheenjohtajana. Projektityötekijöiden myötä (Salka ja Tuuli) liitolla on ollut tänä vuonna vahva panostus EI-sektorin toimintaan. Sen sijaan jo ensi vuodeksi pitäisi löytää uutta projektirahoitusta. Tehtävää näyttää riittävän koko … Lue lisää

Tiistai 26.9.2006

Suomen luonnonsuojeluliiton Uudenmaan ympäristönsuojelupiiri iloitsee Espoon kaupunginvaltuuston päätöksestä rakentaa länsimetro. Metron lisäksi pääkaupunkiseudulla kaivattaisiin myös muita autoistumista hillitsevia toimia kuten ruuhkamaksuja ja luopumista Helsingin keskustatunnelisuunnitelmista. Luonnostelemme aiheesta tiedotteen aamun pikkutunteina: http://www.sll.fi/tiedotus/tiedotteet/piirit/2006/lansimetrojees Illalla osallistun kaupunkisuunnitteluviraston (http://www.hel.fi/ksv) järjestämään keskustelutilaisuuteen Helsingin keskustatunnelin asemakaavasuunnitelmasta. Arvioiden mukaan Helsingin niemen rajan liikenne kasvaisi keskustatunnelin myötä noin 15 prosenttia vuoteen 2025 mennessä. Ilman keskustatunnelia liikenteen kasvu olisi 9 prosenttia. Helsinki on omassa kestävän kehityksen ohjelmassaan sitoutunut henkilöautosidonnaisuuden … Lue lisää

Viikko 38, 18.-24.9.2006

Suomen luonnonsuojeluliitto, Luonto-Liitto ja Maan ystävät luovuttivat Autottoman päivän kunniaksi joukkoliikenteen matkakortit ministeri Eero Heinäluomalle, viihdetaiteilija Antti Tuiskulle sekä Itä-Lapin yrittäjänaisten puheenjohtajalle Päivi Vallelle. Valitettavasti ainakaan STT:n tekemä uutinen ei huomannut julkistukseen liittyvää kritiikkiä esimerkiksi Heinäluomaa ja Tuiskua kohtaan: ”Lippu luovutetaan ministeri Heinäluomalle tärkeästä avauksesta, jonka hän teki öljyriippuvuuden lopettamisesta. Valitettavasti hallitus on toistaiseksi kunnostautunut lähinnä leikkaamalla joukkoliikenteen määrärahoja. ”Nyt olisi aika ottaa taloudelliset ohjauskeinot, kuten ruuhkamaksut, käyttöön”, järjestöt huomauttavat.” … Lue lisää

Viikko 11.-17.9.2006

Jopas oli viikko. Julkisuusmylly on pyörinyt Smash Asem –tapahtumien ympärillä. Pääministeri Vanhanen, sisäministeri Rajamäki ja poliisijohto ovat kiitelleet poliisin onnistunutta operaatiota viikonloppuna. Poliisi on peräänkuuluttanut omissa tiedotustilaisuuksissaan laajaa yhteiskunnallista keskustelua mielenosoittamisen pelisäännöistä. Keskustelu voi jäädä kuitenkin yksipuoliseksi, sillä poliisi ei ole löytänyt omista toimistaan pienintäkään moitteen sijaa. Kritiikkiä on esiintynyt kuitenkin huomattavasti. Silminnäkijäkertomukset ovat olleen järkyttävää luettavaa. Toisaalla HBL:n tietojen mukaan ihmisoikeusasianajaja Ville Hoikkalaa kiellettiin toimimasta kiinniotettujen aktivistien asianajajana, koska … Lue lisää

Viikonloppu 9.-10.9.2006

Olin lauantaina seuraamassa Smash-Asem –mielenosoitusta (http://asem.anarkismi.net/). Poliisin toimet vaikuttivat olevan Helsingin keskustassa täysin ylimitoitetut. Jo päivällä, täysin rauhallisesti sujuneessa Helsinki2006 –verkoston järjestämässä mielenosoituksessa poliisi otti kiinni yksittäisiä ihmisiä ilman näkyvää syytä. Kiasman saarto lauantai-iltana täyttää mielestäni vapauden riiston tunnusmerkit. Mielenosoitus ei päässyt edes alkamaan, kun poliisi saartoi koko alueen. Loukkuun jäivät mielenosoittajat, sivulliset katsojat ja lukuisat median edustajat. Kaikki näytti sujuvan rauhallisesti siihen asti kunnes poliisi aloitti voiman käytön. Perustimme … Lue lisää

Jippii! Tänään ilmestyi vihdoin mun uusi kirja 1,5 astetta parempi arki. Teos löytyy ääni- ja ekirjapalveluista sekä toki myös perinteisenä painettuna versiona kirjakaupoista tai kustantajan verkkokaupasta. 

Kirja kuvaa niitä valintoja, joita meidän on ilmastokriisin aikakaudella Suomen kaltaisissa yhteiskunnissa tehtävä. Iloinen uutinen on, että ilmastoystävällinen arki tekee planeetan ohella ennen kaikkea hyvää myös meille itsellemme!

#parempiarki #kirjat #kirjagram @gummeruskustannus
Revontulet! #koli
Ukko-Kolilla! #koli #ukkokoli
Rauhaa ja hyvää uutta vuotta kaikille! 

Mennyt vuosi onkin ollut aikamoinen. Teimme Third Rockissa noin sadalle yritykselle tai organisaatiolle noin 180 projektia. Palkkasimme seitsemän uutta asiantuntijaa ja liikevaihto kasvoi noin 50 % edellisestä vuodesta.

Omassa elämässä vuosi 2024 oli kaikkien aikojen paras liikuntavuosi. Kesäloman aluksi tein omatoimisen triathlonin täysmatkan, jota varten oli harjoiteltu koko alkuvuosi. Loppukesästä tein vielä pari puolimatkaa ja syksyllä 50-vuotissynttäripäivönä 50 km juoksun. Lisäksi vuoden aikana juoksin 12 puolimaratonia. Kuntoilua kertyi yhteensä 840 tuntia, keskimäärin noin 16 tuntia viikossa. 

Alkuvuonna ilmestyi 101 onnen päivää kirja ja joulun alla posti toi kotiin uuden kirjani 1,5 astetta parempi arki, joka ilmestyy heti tammikuun alussa 2025. Uusi ilmastoteos on viides kirjani. 

50-vuotissyntymäpäiväjuhlien järjestämisen sijaan päätin, että käyn seuraavan vuoden ajan joka viikko lounaalla ystävieni kanssa keskustelemaan elämän tarkoituksesta.

Kuntapolitiikan luottamustehtäviä varavaltuutetun lisäksi on ollut HSY:n ja Uudenmaan liiton hallituksissa sekä Uudenmaan liiton maakunnan yhteistyöryhmässä. Lisäksi olen saanut tehdä hiukan vapaaehtoistyötä eläinten oikeuksien puolesta Animalian hallituksessa. Kirsi Vuorisen kanssa olemme tehneet vuoden aikana yhteensä 21 jaksoa kestävyysmuutos-podcastia. 

Kaiken kaikkiaan vuoden aikana kertyi 929 kokousta ja 67 kotimaan matkapäivää. Ei yhtään laiva- tai lentomatkaa. Yhteensä 208 luettua tai kuunneltua kirjaa. Lisäksi lahjoitimme puolison kanssa vuoden aikana 9065 euroa eli noin kahdeksan prosenttia nettotuloistamme hyväntekeväisyyteen. Päivittäiset Duolingo-harjoitukset ruotsin ja espanjan osalta vaihtuivat nuottien harjoittelemiseen. Duolingo-harjoituksen tein jokapäivä ja putki on jatkunut nyt 1688 päivää. 

Kaiken kaikkiaan tämä on ollut henkilökohtaisesti erinomainen vuosi kun ei ole ollut kiire mihinkään ja on saanut tehdä juuri niitä asioita, joita on halunnutkin tehdä. Vuoden vaihteen saan olla Kolilla perheen ja ystävien kanssa.
Kyllä Turussakin osataan tehdä hyvää pyöräkatua!
Hyvää joulua!
Posti toi kotiovelle parhaan joululahjan! Uuden kirjani 1,5 astetta parempi arki - miksi päästöjen vähentäminen tekee meidät onnellisiksi. 

Unboxing-videon kuvasi ja editoi 10-vuotias lapseni. 

#unboxing #parempiarki #kirja @gummeruskustannus
Tietokirjailija ja vaikuttaja Leo Straniuksen 1,5 astetta parempi arki – Miksi päästöjen vähentäminen tekee meidät onnelliseksi(Gummerus) on konkreettinen opaskirja, joka auttaa valitsemaan viisaammin ja voimaan paremmin. Kirjassaan Stranius havainnollistaa esimerkein, miksi tiivis asuminen, minimalistinen kuluttaminen, vegaaninen ruokavalio ja muut ilmastoystävälliset valinnat eivät merkitse raskasta ja kurjaa elämää, vaan tekevät hyvää meille itsellemme.

Mitä hyötyä on siitä, että omistaa vain vähän tavaraa? Miten tehdä ilmastoystävällinen pikalounas etätyöpäivän keskellä? Miten arvioida oman toiminnan päästöjä ja vaikuttavuutta? Leo Stranius antaa uutuuskirjassaan 1,5 astetta parempi arki välineitä oman hiilijalanjäljen pienentämiseen avaamalla konkreettisia hiililaskelmia arjen eri valinnoista.

”1,5 asteen kanssa linjassa oleva arki on monella tavalla hyvää. Kun elää omien arvojensa mukaan ja tekee itseään suurempia ja planeetan kannalta merkityksellisiä asioita, kasvattaa henkistä hyvinvointiaan ja vahvistaa omaa mielenterveyttään. Näin ei tarvitse elää jatkuvassa ristiriidassa sen kanssa mitä tietää ja mitä tekee”, Stranius kirjoittaa kirjassaan.

Straniuksen mukaan päästötavoitteiden mukainen arki tuo elämään levollisuutta ja onnellisuutta. Myös henkilökohtainen varallisuus kasvaa, kun kuluttaa vähemmän.

”Monet asiat ovat paljon yksinkertaisempia ja helpompia, kun turhat asiat rajautuvat arjesta kokonaan pois häiritsemästä. Ravintolassa ja kaupassa valinnat ovat selkeitä. Lomamatkat ja siirtyminen paikasta toiseen tapahtuvat selkeiden periaatteiden mukaan. Yksinkertaisuus, tehokkuus ja taloudellisuus sekä terveellisyys yhdistyvät kauniilla tavalla hyväksi kokonaisuudeksi”, Stranius kirjoittaa.

”Voisiko 1,5 asteen ilmastoystävällinen arki näyttää yhä useammalle houkuttelevammalta, jos se kehystettäisiin hyveellisyyden ja pyyteettömyyden sijaan oman edun tavoittelulla? Itsekkyydellä. Siitähän tässä kaikessa lopulta on kysymys: siitä, että meillä kaikilla olisi paljon nykyistä parempi elämä.”
Mistä voimaa vastuullisuustyöhön multikriisien aikakaudella? Tietysti työskentelystä planeetan puolesta! Aika hieno loikka ollaan tehty Third Rockissa viimeisen reilun neljän vuoden aikana. 

”Third Rock on muuttunut neljässä vuodessa kolmen ihmisen pienestä ja intohimoisesta vastuullisuuspalveluita tarjoavasta yrityksestä jo 17 asiantuntijan vaikuttavaksi yhteisöksi. Vuoden 2024 aikana olemme palvelleet peräti 96 yritystä tai organisaatiota 156 projektin muodossa.”

https://thirdrock.fi/mista-voimaa-vastuullistyohon-multikriisien-aikakaudella/
Jes! Tulin katsoneeksi liikuntatilastoja ja täytyy sanoa, että kylläpäs tämä on ollut hyvä kuntoiluvuosi! 

Eilisen pyörätreenin myötä tuli täyteen tälle vuodelle 7300 kilsaa satulassa eli saman verran kuin viime vuonna yhteensä. Tämä on enemmän kuin mitä olen ikinä aiemmin yhden vuoden aikana pyöräillyt. Toki kuitenkin huomioiden, että tuosta 2760 km on sisäpyörätreeniä. 

Lisäksi takana on tänä vuonna jo nyt 238 km uintia (myös enemmän kuin ikinä aiemmin yhden vuoden aikana) ja 1064 km juoksua sekä 195 tuntia lihaskuntotreeniä tai venyttelyä. Nämä pitävät sisällään myös yhden täydenmatkan triathlonin, kaksi puolimatkan triathlonia, yhden maratonin/ultrajuoksun (50 km) ja 12 puolimaratonia. 

Yhteensä treeniä, kuntoilua tai hyötyliikuntaa on kertynyt tänä vuonna tähän päivään mennessä noin 781 tuntia eli noin 16,5 tuntia viikossa tai noin 2 h 22 min keskimäärin joka päivä. 

#triathlon #helsinkitriathlon @helsinkitriathlon
Hyvää kiertotalousmaanantaita! Uuden sijaan kannattaa vuokrata, korjata ja käyttää uudelleen! 

Tänä vuonna kampanjassa on mukana Third Rock Finland, allekirjoittanut sekä noin 140 tahoa Suomesta. Globaalisti kampanjassa on mukana yli 1300 tahoa.

#circularmonday @circularmonday
Turkistarhaton Suomi on lähempänä kuin koskaan aiemmin. Tämän tavoitteen puolesta Animalia on tehnyt tehokasta työtä jo pitkään. 

Turkistarhat aiheuttavat turhaa kärsimystä villieläimille ja ylimääräistä ympäristökuormitusta. Lisäksi turkistarhat aiheuttavat jatkuvan pandemiariskin. 

#peopleofanimalia #animaliary @animaliary