Ympäristölautakunta 10.12.2013: Henkilövalintoja, Itä-Pakilan siirtolapuutarhan laajennus ja skeittiparkki

Leo Stranius ja hiilinieluYmpäristölautakunnan kokouksessa tiistaina 10.12. on paljon mielenkiintoisia asioita. Samalla kyse on vuoden viimeisestä kokouksesta.

Erityistä mielenkiintoa herättävät varmasti uuden johtosääntö- ja organisaatiouudistuksen myötä tehtävät henkilövalinnat, lausunnon antaminen Itä-Pakilan asemakaavamuutoksesta, jossa halutaan rakentaa 124 uutta siirtolapuutarhapalstaa ja yli 180 parkkipaikkaa sekä lausunto mahdollisesta skeittipuistosta Brahen kentälle.

Omasta mielestäni henkilövalinnat ovat hyvin valmisteltu ja esitykset perusteltua. Ainoastaan johtavaa ympäristölakimiestä nimettäessä pitäisin tärkeänä, että ympäristökeskus huomioisi Suomen kielen lautakunnan kannanoton sukupuolineutraalin kielenkäytön edistämiseksi ja muuttaisi nimikkeen esimerkiksi ympäristöjuristiksi. Tätä suosittelee Euroopan neuvostokin.

Itä-Pakilan siirtolapuutarhan laajentamisesta olen saanut paljon palautetta.

Lue lisää

Helsingin ympäristölautakunnan avoin kokous 19.11.2013

Leo Stranius ja hiilinieluYmpäristölautakunta kokoontuu seuraavan tiistaina 19.11. klo 16.15 alkaen.

Kokous on yleisölle ja tiedotusvälineille poikkeuksellisesti avoin. Yleensä lautakuntien kokoukset ovat suljettuja.

Kokouspaikkana on juhlallisesti kaupungintalo kaupunginvaltuuston salissa. Kokous lähetetään suorana myös Helsinki-kanavalla.

Kokouksen esityslista löytyy kokonaisuudessaan oheisen linkin takaa ja alla hiukan avattuna.

Pitäisikö avoimuutta tuoda lisää kaupungin päätöksentekoon? Mitä mahdollisuuksia ja toisaalta ongelmia voi seurata siitä, että lautakunnan kokoukset ovat yleisölle avoimia?

Lue lisää

Helsinki: Talousarvio 2014 sekä valtuustoaloite energiansäästötoimien kohdentamisesta

Leo Stranius-Kuva Hanna HeikkiläHelsingin kaupunginvaltuuston kokouksessa käytiin tänään 6.11. noin viiden tunnin keskustelu vuoden 2014 talousarvioesityksestä.

Lopullisesti talousarvio hyväksytään viikon päästä 13.11. pidettävässä kokouksessa.

Talousarviossa vuodelle 2014 on ympäristönäkökulmasta katsoen paljon hyvää.

Joukkoliikenteen parantamiseen laitetaan 5-7 miljoonaa euroa vuosittain. Pyöräteihin satsataan noin kymmenen miljoonaa vuosittain.

Tavoite arvokkaiden metsien suojelemisesta ja monimuotoisuuden lisäämisestä metsäisen suojeluverkoston avulla etenee ensivuodelle varattujen rahojen turvin. Tovottavasti Meri-Rastilakin saadaan vielä suojeltua!

Myös ilmastosuojelutyöhön saatiin lisärahaa. Näin pystymme pitämään kiinni tavoitteestamme vähentää ilmastopäästöjämme 30 prosenttia, aivan kuten Emma Kari Vihreiden ryhmäpuheenvuorossa hyvin totesi.

Monia muitakin hyviä ja ympäristön kannalta fiksuja hankkeita lähtee liikkeelle.

Lue lisää

Helsingin Energian johtokunta: Biopolttoaineiden kestävyyskriteerit ja sähköautojen latausverkko

Helsingin Energia HanasaariHelsingin Energian johtokunnan kokouksessa (25.10.2013) käytiin läpi muun muassa toimitusjohtajan ajankohtaiskatsaus ja tuore osavuosikatsaus.

Mielenkiintoisimmat asiat olivat kuitenkin vastaus Thomas Wallgrenin toivomusponteen koskien uusiutuvien energialähteiden sosiaalista ja ekologista kestävyyttä sekä päätös lähteä mukaan valtakunnalliseen sähköautoliikenteen latausoperaattoriyhtiön osakkaaksi.

Ohessa käsitellyt asiat vielä hiukan tarkemmin.

Helsingin Energian lausunto valtuutettu Thomas Wallgrenin toivomusponteen:

Valtuutettu Thomas Wallgren on esittänyt toivomusponnen ”§ 122 Strategiaohjelma vuosiksi 2013-2016. Kaupunginvaltuusto edellyttää, että uusiutuvien energialähteiden osuuden kasvaessa varmistetaan niiden sosiaalinen ja ekologinen kestävyys”.

Mielestäni Helsingin Energian lausunto oli hyvä, jonka ydin on tässä:

Lue lisää

Ympäristölautakunta: Jätevesivuoto Krapuojaan ja Kapellvikeniin

Leo Stranius ja hiilinieluYmpäristölautakunnan kokouksessa päätettiin tänään (8.10.2013) mm. lausunnoista koskien Jätkäsaaren Kvarteret Victoriaa, Helsingin kaivumaiden hyödyntämisen kehittämisohjelmaa sekä Verkkosaaren edustan ruoppaus- ja täyttöhakemusta.

Lisäksi ennen kokousta jaettiin kaikille viestintäsuunnitelma koskien ympäristölautakunnan marraskuussa pidettävää (19.11.) avointa kokousta kaupungintalolla. Avoimen kokouksen myötä kaupungin päätöksenteko (lautakuntatyö) aukeaa toivottavasti edes hiukan asukkaille.

Kaikki päätökset menivät esitysten mukaan – lukuun ottamatta lausuntoa Mellunmäen vanhan ostoskeskuksen asemakaavan muutosehdotuksesta, joka otettiin ympäristölautakunnan käsiteltäväksi.

Erityisesti keskustelua käytiin kuitenkin ilmoitusasioissa olleesta Kapellvikenin haju- ja vedenlaatuhaitoista.

Sipoon vesihuoltolaitoksen omistaman Östersundomin jätevesiviemärijärjestelmän Kärrin pumppaamo ei toiminut teknisen vian vuoksi 17.- 19.9.2013. Tänä aikana on päässyt jätevettä arviolta 1600 m3 pumppaamon ylivuodosta Krapuojaan ja Kapellvikeniin.

Lue lisää

Ympäristölautakunta 11 / 25.06.2013

Leo Stranius ja hiilinieluYmpäristölautakunta kokoontui tänään (25.6.2013) kevätkauden viimeiseen kokoukseen

Kokous oli ohi alle tunnissa. Esityslistalla oli kuitenkin muutama kiinnostava asia.

Esimerkiksi Meira Oy:n Vallilassa sijaitsevan kahvipaahtimon ympäristölupaan vaadittiin tarkennuksia. Monet tuntevat paikan sympaattisesta kahvin tuoksusta.

Tämän lisäksi merkittiin tiedoksi selvitys helsinkiläisten asenteista lokkeja ja hanhia kohtaan, annettiin kaupunginhallitukselle lausunto Helsinki-Vantaan lentokentän melusta sekä  keskusteltiin juuri julkaistun selvityksen pohjalta elintarvikehuoneistossa käytettävän jään hygieenisestä laadusta pääkaupunkiseudulla vuonna 2012.

Alla esityslista ja päätökset kokonaisuudessaan.

Lue lisää

Valtuustoaloite alakoulujen polkupyöräilykieltojen kumoamiseksi ja koulun lähialueiden liikenneturvallisuuden parantamiseksi

Lasten turvallinen koulumatkaTämän kevään viimeisessä kaupunginvaltuuston kokouksessa (19.6.2013) Helsingin Vihreä valtuustoryhmä jätti valtuustoaloitteen alakoulujen polkupyöräilykieltojen kumoamiseksi ja koulun lähialueiden liikenneturvallisuuden parantamiseksi.

Koulu ei voi omilla säännöillään puuttua siihen, millä kulkupelillä oppilas tulee kouluun.

Kannustan itse kaikkia halukkaita kulkemaan koulumatkansa koulun ohjeistuksista riippumatta pyörällä, mikäli niin haluaa ja kokee, että lapsi on siihen valmis!

Ohessa aloite kokonaisuudessaan.

Lue lisää

Kaupunginvaltuuston kokous 19.6.2013: Tilinpäätös, Roihuvuoren koulun korjaus ja pari aloitetta

Leo Stranius puhuu valtuustossaOtin varaslähdön juhannuksen viettoon ja vietin keskiviikkoillan  (19.6.) Helsingin kaupunginvaltuuston kokouksessa.

Eniten keskustelua lähes neljän tunnin kokouksessa herätti tarkastuslautakunnan arviointikertomus ja tilinpäätös sekä Roihuvuoren ala-asteen koulun perusparannus.

Helsingin kaupungin vuoden 2012 tilinpäätös osoittaa 138,9 miljoonaa euron ylijäämää.

Hyvä tulos oli kuitenkin vain liikelaitosten ansiosta (esim. Helsingin Energia). Ilman niitä vuoden 2012 alijäämä olisi ollut lähes 43 miljoonaa euroa. Samalla kannattaa huomata, että talousarvion 101 sitovasta toiminnallisesta tavoitteesta toteutui vain 77 – eli 76%. Parannettavaa siis riittää!

Roihuvuoren koulu päätettiin peruskorjata äänin 58-26. Korjauksen puolesta olen kirjoittanut aiemmin jo tänne. Roihuvuoren koulu kannattaa peruskorjata seuraavista syistä:

Lue lisää

Keskuspuiston opasteiden parantaminen

Keskuspuiston opasteetJätin oheisen kysymyksen kaupungin johdolle koskien Keskuspuiston opasteiden parantamista.

Kysymys kaupunginvaltuuston kyselytunnille 29.5.2013

Keskuspuiston opasteiden parantaminen

Helsinkiä halkoo etelästä pohjoiseen hyvät virkistys- ja ulkoilumahdollisuudet tarjoava Keskuspuisto. Ulkoilureittejä Keskuspuistossa on yhteensä noin 100 kilometriä.

Ulkoilureittien suuresta määrästä johtuen suunnistus tai kulkeminen paikasta toiseen on Keskuspuistossa usein hankalaa. Varsinkin Helsinkiä tuntemattomalle viitoitus on epäselvää ja eksyminen tavallista.

Mihin toimenpiteisiin kaupunki ryhtyy Keskuspuiston viitoituksen ja opasteiden selkiyttämiseksi ja parantamiseksi?

Lue lisää

Uusi ruokatrendi on täällä. 

SIPULIVESI!

Pilko sipulia ja laita kylmään hanaveteen. Juo hitaasti nautiskellen. Tarvittaessa voit antaa sipuliveden olla hetken jääkaapissa. 

Sipulivesi antaa kivan terveysboostin! Se on vanhan kansan perinne, jota itsekin nautin usein lapsena. Mahdollisia hyötyjä ovat antioksidantit, vastustuskyvyn paraneminen, ruansulatuksen tuki ja antibakteerinen vaikutus. 

Sipulivesi ei luonnollisesti puhdista kehoa myrkyistä, polta rasvaa tai korvaa lääkitystä tai monipuolista ruokavaliota. 

Milloin tätä saa kaupoista tai ravintoloista? 😅
Jes! Vegemesuilta löytyi ihan mielettömän helppo lasagneresepti ja päätettiin heti kokeilla tehdä sitä 11-vuotiaan kanssa, joka teki kokkailustamme myös tämän videon. 

Salaisuus tässä se, että valkokastike tehdään tofusta, hummuksesta ja kaurakermasta. Toimii todella hyvin! 

Kiitos @jalotofu reseptistä!
Vegaaninen japanilainen juustokakku! Soijajugurttia, keksejä ja yöksi jääkaappiin.
Huh. Olen tehnyt seitsemän minuutin lihaskuntotreenin nyt joka ikinen aamu yhteensä 1050 kertaa peräkkäin. 

Tammikuun alussa vuonna 2020 aloitin tekemään seitsemän minuutin lihaskuntotreeniä joka aamu. Tätä aiemmin olin tehnyt jumpan tyypillisesti muutaman kerran viikossa. 

Ehdin tuolloin tehdä lihaskuntotreenin joka aamu yhteensä 1022 päivää putkeen kunnes 19.10.2022 olin kuumeessa (38,5) ja jumppa jäi tekemättä. 

Tämän jälkeen olen taas jatkanut treenin tekemistä automaattisesti ja säännöllisesti. Vasta nyt havahduin miettimään ja laskemaan kuinka monta päivää on kertynyt sitten lokakuun 2022. Huomasin, että päivittäinen putki onkin jo venynyt uuteen ennätykseen. 

Treeniä on tehty kodin lisäksi mm yöjunan hytissä, hotellihuoneissa, ystävien ja sukulaisten luona sekä mökkien pihoilla ja laitureilla. Pääsääntöisesti treeni on tehty kotona olohuoneessa, kuten tänään. Myös niinä päivinä kun olen juossut puolimaratonin, maratonin tai suorittanut täydenmatkan triathlonin tai meditoinut muuten koko päivän. Välillä energisenä ja välillä vähän väsyneenä. 

Yhdistävä tekijä on se, että treeni on tehty aina joka aamu ja olen siitä erittäin tyytyväinen. Sillä saan aina pienen aktivoinnin, lisäbuustin ja energiaa päivään. Onni on myös se, että matkalle ei ole sattunut vakavia sairastumisia tai loukkaantumisia. Muutenhan tämä ei olisi ollut mahdollista. 

Vuosien myötä tästä treenistä on tullut automaattinen tapa. Sellainen rutiini, jossa aika työskentelee puolestasi eikä sinua vastaan. Tarvitsisi nähdä erityistä vaivaa, jotta osaisin enää jättää treenin tekemättä. Pienellä investoinnilla voi tehdä ajan kanssa suuria asioita.
#kilpisjärvi #tromso #narvik #luleå #haaparanta #tornio #lofoten #norway #sweden #finland
Ranskan ympäriajon videopätkiä katsellessa huomasin, että ammattipyöräilijä Tadej Pogacarilla oli pyörässä aina Hulk-tarra antamassa tsemppiä polkemiseen. 

Sain itsekin omaan pyörään nyt lapselta Leo-leijona-tarran. Saa nähdä nousevatko keskinopeudet.
Saana 

#saana #saanatunturi #kilpisjärvi
Nyt en ole ”vain” triathlonisti vaan lisäksi myös kulttuuritriathlonisti! Olenhan suorittanut todestettavasti Lieksan kulttuuritriathlonin yhdessä lasten kanssa. 

Ensimmäisenä lajina oli kirjasto, toisena kulttuurikeskus ja lopuksi vielä Pielisen museo. 

Hieno konsepti Lieksan kaupungilta!

Hommaan kuului mulla bonuksena myös 100 km pyöräily Joensuusta Lieksaan ja uiminen Lieksanjoessa. Kulttuurikohteiden vaihdot mentiin juoksujalkaa, että ehdittiin vielä junalle ja illaksi takaisin Joensuuhun. 

#lieksa #kulttuuritriathlon #triathlon
Eilen 12 tuntia meditointia, tänään melkein 12 tuntia pyöräilyä: Helsinki - Karkkila - Forssa - Loimaa - Turku - Uusikaupunki.
Se oli kaukainen haave. Täysmatkan triathlonin (3,8 km uinti, 180 km pyöräily ja 42,2 km juoksu) eli ironman suorittaminen tuntui täysin tavoittamattomalta. 

Olin kyllä käynyt toisinaan uimassa muutaman kilometrin, pyöräillyt pitkiä matkoja ja juossut maratoneja sekä tehnyt yhden puolimatkan, mutta ironman eli kaikki nuo peräkkäin tuntui utooppiselta ja täysin saavuttamattomalta. 

Sitten löysin syksyllä 2022 Helsinki Triathlon seuran ja hurahdin harjoitteluun. Huomasin, että nautin harjoittelusta suunnattomasti, mutta kilpailu tai tapahtumat eivät voisi vähempää kiinnostaa. Viime kesänä vastoin omia odotuksia tein ensimmäisen töysmatkani (omatoimisesti) juuri alle 50-vuotiaana. 

Tavoitteiden saavuttaminen luo helposti uusia tavoitteita. Odotushorisontti uhkaa karata kauemmaksi. 

Päässäni syntyi ajatus, että olisi kiva olla tehtynä ironman alle viiskymppisejä ja sen lisäksi myös yli viisikymppisenä. Viimeisen vuoden ajan olen harjoitellut vähän kevyemmin, mutta riittävästi ja peruskunto on aika hyvä vuosien harjoittelun myötä. Eilen kesäloman ensimmäisenä päivänä olin taas viime vuoden tapaan uimassa, pyöräillemässä ja juoksemassa. 

Ja se oli siinä! Toinen Käpylä-ironman tehtynä, nyt yli viisikymppisenä. Vaikka harjoittelu itsessään on parasta niin kyllähän tästäkin tulee hyvä olo! Tästä on hyvä aloittaa loma. Hyvää kesää kaikille! 

Mutta mitä seuraavaksi?

Iso kiitos valmentaja @kirsipaivaniemi ja @helsinkitriathlon kun mahdollistatte unelmien tekemisen todeksi ja kiitos kaikille kanssatreenaajille sekä kovasti tsemppiä tuleviin harjoituksiin ja koitoksiin. Nähdää taas treeneissä!

#triathlon #helsinkitriathlon #käpylä
Hyvää kesäpäivänseisausta! Vähän oli kylmät vedet uida, mutta maisemat oli kesäillassa upeita!
Tänään Malmin lentokentällä 80 km pyöräily! 

Tasaista eikä liikennettä vaikka pinta vähän epätasainen. Melkein tekisi mieli alkaa puolustaa tässä vaiheessa kenttää rakentamiselta. Tämähän on loistava treeniympäristö!

#pyöräily #triathlon
Hienoa pyöräkaistaa Laajasalontiellä!
Seuraa minua Instagramissa