Joukkoliikennekadun siirtokehotus ei toimi: Mitä tehdä?

SiirtokehotusHelsinki päätti tänä talvena rajoittaa kadunvarsipysäköintiä tilapäisesti ahtailla joukkoliikennekaduilla lumitilanteen vuoksi.

Rajoitus on voimassa esimerkiksi Käpylässä Sofianlehdonkatu – Isoniitynkatu -välillä. Kyseisellä kadulla bussien on ollut  vaikea mahtua ajamaan huolimattomasti pysäköityjen autojen takia.

Tänään (ti 19.2. klo 12.30) oli Sofianlehdonkadulle pysäköity noin 25 autoa vaikka siirtokehotuskyltti kertoi  selvästi, että kyseisellä puolella katua on voimassa ma-ke klo 9-15 siirtokehotus.

Samaan aikaan bussien (ja muiden autojen) oli vaikea päästä kulkemaan kapealla kadulla.

Soitin kyltissä olevaan puhelinnumeroon (p. 09-3103 9000), joka on Rakennusviraston asiakaspalvelunumero. Kysyin, miksi autoja ei ole siirretty pois ja lumia aurattu.

Lue lisää

Lumiukot ilmastolain puolesta

Valmiina rakennuspuuhiinLaskiaistiistaina (12.2.2013) Polttava Kysymys -kampanjan lumihenkilöt nousivat vaatimaan vahvaa ilmastolakia.

Olin itse lapsen kanssa tempauksessa mukana eduskuntatalon edessä Helsingissä.

Kävimme siis kertomassa päättäjille, erityisesti keskeisille ministereille, että tahdomme kunnianhimoista ja tulevaisuuteen katsovaa ilmastopolitiikkaa.

Vahva ilmastolaki on konkreettinen askel tähän suuntaan.

Alla muutama kuva omista puuhistamme. Tempauskuvia on lisää täällä.

Lue lisää

Valtuustoblogi: Ensimmäinen kokous ja valtuustoaloite Helsingin vuosittaisista päästökiintiöistä

Ensimmäinen Helsingin kaupunginvaltuuston kokous on nyt takana.

Kaupunginvaltuuston puheenjohtajaksi valittiin Vihreiden Mari Puoskari ja kaupunginhallituksen puheenjohtajaksi Kokoomuksen Tatu Rauhamäki. Onnittelut molemmille!

Itse tulin valituksi ympäristölautakunnan varapuheenjohtajaksi ja Helsingin Energian johtokunnan varapuheenjohtajaksi.

Kokous oli ohi 40 minuutissa ja siitä maksetaan jokaiselle läsnä olleelle valtuutetulle (tai varavaltuutetulle) 355 euron kokouspalkkio.

Toki suurin osa työstä tehdään valtuuston ulkopuolella. Esimerkiksi itse olen käyttänyt valtuutetun hommiin vuoden 2013 aikana ennen ensimmäistä kokousta yhteensä 10 tuntia.

Kokouksen aikana jätin valtuustoaloitteen Helsingin vuosittaisista päästökiintiöistä ilmastolain tapaan.

Lue lisää

Valtuustoblogi: Vallilanlaakson puistosuunnitelma ja hulevesisuunnitelma

Osallistuin kaupunginvaltuutettuna Kumpulan kylätilassa järjestettyyn tilaisuuteen koskien Vallilanlaakson puistosuunnitelmaa ja hulevesisuunnitelmaa. Asiaa käsitellään maanantaina (14.1.) kaupunginhallituksen kokouksessa.

Vallilanlaaksoon ollaan rakentamassa hulevesialtaita ehkäisemään mahdollisia tulvia.

Kumpulanpuron uomaan rakennetut altaat eivät nykyisin viivytä riittävässä määrin rankkasateista johtuvia vesimääriä. Tulvariskiä lisää myös Liikennevirastolle ja VR:lle 2011 myönnetty lupa laskea Ilmalan ratapiha-alueen hulevedet jätevedenpuhdistamon sijasta Kumpulanpuroon.

Kumpulan kylätila oli täynnä porukkaa. Paikalla oli noin 50 ihmistä. Aika nopeasti kävi selväksi, että paikalliset asukkaat eivät pidä nykyistä suunnitelmaa onnistuneena.

Lue lisää

Turkistarhaton Suomi -kansalaisaloite etenee eduskuntaan

Tänään (9.1.2013) saatiin Väestörekisterikeskuksesta (VRK) vahvistus, että kansalaisaloitteemme turkistarhauksen kieltämiseksi Suomessa keräsi 69 381 allekirjoitusta! Kansalaisaloite luovutetaan eduskunnalle VRK:n päätöksen mukaisesti kuuden kuukauden kuluessa tästä päivästä. Turkistarhaus on vastatuulessa ympäri Eurooppaa. Viime kuussa maailman neljänneksi suurin minkkiturkisten tuottajamaa Hollanti lakkautti turkistarhauksen epäeettisenä elinkeinona. Seuraavaksi turkistarhauksen lakkauttamisesta keskustellaan muun muassa Norjassa ja Ruotsissa. Lue koko tiedote täältä: Turkistarhaton Suomi -kansalaisaloite etenee eduskuntaan

Toimintakertomus 2012 eli vuosi pähkinänkuoressa

Kiitos kaikille blogin lukijoille vielä kerran vuodesta 2012!

On ollut mukava jakaa arkea kanssanne. Kiitos kaikesta siitä palautteesta ja kannustuksesta, jota olen vuoden aikana saanut sekä onnellista, kohtuullista ja ekologista vuotta 2013 kaikille!

Ohessa oma arjen muistilistani uudelle vuodelle eli viisi asiaa, joita aion vaalia vuonna 2013 – kyseessä on siis sama lista kuin vuosi siten. Ennen uusia kujeita on kuitenkin hyvä palata vielä hetkeksi vuoteen 2012.

Vuonna 2012 omassa elämässäni tapahtui muun muassa seuraavaa:

Lue lisää

Luonto-Liiton saavutuksia ja joulukortti

Vuonna 2012 Luonto-Liitto sai aikaiseksi vaikka mitä!

Jäsenmäärä jatkoi kasvuaan, saimme paljon uutta rahoitusta ympäristökasvatustyöhön, teimme historiallisen kansalaisaloitteen ja tuotimme noin 500 kohteen suojeluesityksen Metsähallitukselle!

Ohessa Luonto-Liiton joulukortti ja alla 14 hienoa saavutusta, joita Luonto-Liitto on tehnyt todeksi viime vuosien aikana.

Luonto-Liiton saavutuksia:

Lue lisää

Dohan ilmastokokous: Liian vähän, liian myöhään

Dohan ilmastokokous saatiin lauantai-iltana 8.12. vihdoin päätökseen yli vuorokauden yliajalla.

Tämän syksyn ilmastouutisten valossa Doha on kuin yrittäisimme pysäyttää puhaltamalla 200 km/h lähestyvää pikajunaa.

Toki yritystä oli ja askelia on otettu oikeaan suuntaan, mutta liian vähän ja liian myöhään.

Ohessa kolme huomiota ja muuta pohdintaa kokouksesta.

Lue lisää

Elämä ilman väkivaltaa on jokaisen oikeus

Itsenäisyyspäivän aattona on hyvä muistuttaa siitä, että elämä ilman väkivaltaa pitäisi olla jokaisen oikeus.

YK:n pääsihteerin UNiTE-kampanja ja Suomen UN Women ovat julistaneet joka kuukauden 25. päivän Oranssiksi päiväksi naisiin & tyttöihin kohdistuvan väkivallan lopettamiseksi maailmassa.

Kampanjassa muistutetaan, että naisiin ja tyttöihin kohdistuva väkivalta on yksi laajamittaisimmista ihmisoikeusloukkauksista. Sillä on monta muotoa ja sitä tapahtuu kaikkialla – kodeissa, kouluissa, työpaikoilla, julkisilla paikoilla, pakolaisleireillä.

Olen itsekin osallistunut kampanjaan omalla pienellä panoksellani.

Sukupuoleen perustuva väkivalta vahingoittaa myös koko perhettä ja kokonaisia yhteiskuntia. Se uhkaa koulutukseen, terveyteen ja köyhyyden vähentämiseen liittyvien tavoitteiden saavuttamista kehittyvissä maissa.

Lue lisää

Virhemarginaali: Kansalaisaloite turkistarhauksen kieltämiseksi

Virhemarginaali kävi taannoin haastattelemassa minua kansalaisaloitteesta turkistarhauksen kieltämiseksi.

Ohessa pidempään keskusteluun tehty insertti.

Oman haastatteluni lisäksi studiossa aiheesta kävivät keskustelemassa Animalian toiminnanjohtaja Kati Pulli ja Suomen turkiseläinten kasvattajain liiton kenttäeläinlääkäri Johanna Korpela. Ohjelma on kuunneltavissa Virhemarginaalin sivuilla.

Lue lisää

Syksyllä luvassa muutamia kirjastovierailuja. Ensimmäinen niistä Kallion kirjastossa Helsingissä. Lämpimästi tervetuloa kuulemaan ti 20.10. klo 17-18 miksi päästöjen vähentäminen tekee meidät onnellisiksi! 

1,5 astetta parempi arki - miksi päästöjen vähentäminen tekee meidät onnellisiksi

Tietokirjailija ja toimitusjohtaja Leo Stranius kertoo kirjatapahtumassa kirjastaan ”1,5 astetta parempi arki – miksi päästöjen vähentäminen tekee meidät onnellisiksi” (Gummerus 2025). 

Miksi päästöjen ja kulutuksen vähentäminen auttaa meitä valitsemaan viisaammin ja voimaan paremmin? 

Miksi tiivis asuminen, kohtuullinen kuluttaminen, kasvispainotteinen ruokavalio ja muut ilmastoystävälliset valinnat eivät merkitse raskasta tai kurjaa elämää, vaan tekevät hyvää meille itsellemme?

Tervetuloa kuuntelemaan aiheista lisää!
Viiankiaapa 💚🌍

Välillä näyttää siltä, että yhä useampi on ymmärtänyt luonnon ja sen monimuotoisuuden merkityksen koko elämän perustana. Sitten välillä vaikuttaa siltä, että tästä ymmärryksestä ei seuraa konkreettista toimintaa ja johtopäätöksiä. 

Yhtenä esimerkkinä tästä skitsofreenisesta toiminnasta on Viiankiaapa. Sodankylässä on noin 10 000 vuotta vanha suo, joka toimii monien uhanalaisten lajien elinympäristönä. Luontoarvoiltaan arvokas suo on suojeltu Natura-ohjelmassa ja soidensuojelualueena. 

Joidenkin mielestä olisi kuitenkin fiksumpaa riskeerata tuo suo ja rakentaa sinne kaivos. Asetelma kääntyy helposti siihen, onko tärkeämpää suojella luontoarvoja vai kaivosyhtiön liiketoimintaa. Itselle valinta on aika selvä. 10 000 vuoden aikana muodostuneet yleiset luontoarvot ovat tärkeämpiä kuin yhden yrityksen taloudellinen voitto ja yksittäinen hanke. Ylisukupolvisten suojeluarvojen yli ei tule kävellä silloin, kun yhdelle yhtiölle iskee mineraalikiima. 

Erityisen ongelmalliseksi tilanteen tekee, että tämä ei ole ainoa tapaus. Jonossa on monia muitakin yrityksiä, jotka hamuavat arvokkaiden ja suojeltujen luontokohteiden luonnonvaroja. On irvokasta, että ympäristöjärjestöjen pitää puolustaa jo useaan kertaan suojeltuja kohteita. 

Mielenosoitus Viiankiaavan puolesta keräsi Helsinkiin noin 3500 mielenosoittajaa. Mielenosoituksen aluksi Greenpeacen Touko Sipiläinen muistutti myös laajemmasta ulottuvuudesta. Suomessa on mineraaleja, joita halutaan ja tarvitaan, täällä on uusiutuvaa energiaa ja viileä ilmasto. Tämä on houkutteleva ympäristö esimerkiksi datakeskuksille. Juuri siksi on tärkeää näyttää, että täällä kunnioitetaan myös luontoarvoja.
Mikä on mielestäsi elämän tarkoitus? 

Huimaa! Tämä taitaa olla ensimmäinen haastattelu ja julkinen ulostulo mun 50-vuotissynttäreistä eli elämän tarkoitus -projektista.

Viisi syytä elää – ympäristövaikuttaja Leo Stranius on kysynyt elämän tarkoitusta jo noin 90 ihmiseltä

”Tässäkö tämä nyt oli?” Leo Stranius mietti täyttäessään viisikymmentä. Hän päätti kysyä itselleen tärkeiltä ihmisiltä heidän suurimmista unelmistaan ja siitä, mitä he haluaisivat vielä elämässään tehdä.
Kolme tuntia tanssia Kaapelitehtaalla! Niin energisoivaa ja voimaannuttavaa. 

Kiitos @orkidea ja @faithlessofficial sekä kaikki Tanssijat!
Tänään oli ilo olla puhumassa Uudenmaan vihreiden kesäpäivillä tehokkaasta ajankäytöstä (eduskuntavaalikampanjassa). 

Mietin, että voisinkohan olla tällä tavalla avuksi myös muille ilmasto-, luonto- ja eläinoikeuksia sekä planetaarista kestävyyttä ajaville ehdokkaille? 

Vinkkaa tai kerro, jos joku hyviä asioita ajava taho kaipaisi ajanhallintaa! 

Kuva: @heidblom
Niin ihanaa ja energisoivaa! 

Yhteensä 3,5 tuntia pelkkää tanssia maailmanluokan tahtiin. Ulkona auringonlasku ja pimenevä syysilta. Jengi vain tanssii ja tanssii. 

Kiitos @cnnctfestival ja @arminvanbuuren
Oulu-Hailuoto on kyllä pyöräilijän unelmareitti. Tasaista ja laadukasta pyörätietä 25 km Hailuodon sillalle asti ja senkin jälkeen hyvää tilaa pyöräillä. Tuossa saa halutessaan ihan tosi hyvän 50-100 km pyörätreenin. Muutenkin Oulu on pelkkää pyöräilijän paratiisia!
Kesäloman aluksi triathlonin täysmatka ja nyt kesäkauden päätteksi puolimatka.

Uinti Mäkelänrinteen uimahallissa sujui hyvin. 1,9 km meni aikaan 37:53. Keskisyke 119. Siitä suihkun, saunan ja pukkarin kautta pyörän selkään. Vaihdossa meni yhteensä 12 minuuttia. Samalla söin banaanin ja join 6 dl vettä ja appelsiinimehua. 

Pyöräilin Helsingissä Raide-Jokerin vartta ja Malmin lentokentällä. 55 km kohdalla söin pari eväsleipää. Pyöräillessä join litran pullon vettä (jossa oli Nosht poretabletti) ja 0,75 litraa urheilujuomaa. Viimeiset 30 kilsaa vaivasi harmillisesti pyöräilijän (vai juoksijan) polvi ja vauhti piti tiputtaa todella minimiin. Pyörään tuhrautui aikaa yhteensä 3h 42min. Keskisyke oli 117. 

Pyörä kotiin, särkylääkettä ja lautasellinen tofu-tomaattipastaa sekä 4 dl vettä. Vaihto meni plörinäksi, koska jäin miettimään, että kannattaako kipeällä polvella lähteä juoksemaan. Syömiseen ja pohdintoihin meni yhteensä 40 minuuttia. 

Juoksin niin rauhallisesti kuin osasin. 14 km kohdalla kävin ostamassa Alepasta jäätelön. Lisäksi söin kolme vauhtikarkkia. Rauhallinen 21,1 km juoksu aikaan 2h 22min. Keskisyke oli 115.
 
Uintia lukuunottamatta ei oikein kulkenut. Tämä oli elämäni seitsemäs puolimatka ja varmasti kaikkien aikojen hitain ja tuskaisin sellainen. Yhteensä aikaa meni vaihtoineen ja taukoineen melkein kahdeksan tuntia.
Seuraa minua Instagramissa