Dohan ilmastokokous saatiin lauantai-iltana 8.12. vihdoin päätökseen yli vuorokauden yliajalla.
Tämän syksyn ilmastouutisten valossa Doha on kuin yrittäisimme pysäyttää puhaltamalla 200 km/h lähestyvää pikajunaa.
Toki yritystä oli ja askelia on otettu oikeaan suuntaan, mutta liian vähän ja liian myöhään.
Ohessa kolme huomiota ja muuta pohdintaa kokouksesta.
Ensinnäkin on hienoa, että Kioton pöytäkirja sai jatkoa vuosille 2013-2020. Valitettavasti vain liian harva on siinä mukana, kun esimerkiksi Kanada, Japani ja Venäjä jättäytyivät pois. Samalla sopimuksessa on liian monta porsaanreikää ja liikaa kuumaa ilmaa eli ilmaisia historiaan perustuvia päästöoikeuksia, jotta se vastaisi käsillä olevaan ilmastohaasteeseen.
Toisekseen on hienoa, että maat ovat sopineet 100 miljardin dollarin ilmastorahoituksesta teollisuusmailta kehitysmaille vuosittain vuodesta 2020 lähtien. Valitettavasti Dohassa jäi sopimatta, mistä nämä rahat tulevat ja miten.
Kolmanneksi on hienoa, että kaikki maat ovat sitoutuneet 2 asteen tavoitteeseen ja uuden vuonna 2020 voimaan tulevan ilmastosopimuksen aikaansaamiseen vuoteen 2015 mennessä. Valitettavasti Dohassa ei kuitenkaan keskusteltu uusista päästövähennystavoitteista. Näillä toimenpiteillä ilmasto saattaa lämmetä peräti 4-6 astetta. Vuonna 2020 alkaa olla myöhäistä toimia.
Kansainväliset ilmastoneuvottelut saivat Dohassa jälleen uuden kolauksen. Kokouksen järjestäjä öljyvaltio Qatar, jossa henkeä kohden syntyy päästöjä eniten maailmassa, ei onnistunut tuomaan keidasta autiomaahan. Näin vuosi 2012 on ollut jälleen yksi uusi vuosi epäonnistuneiden neuvotteluiden sarjassa.
Herää kysymys, onko YK se paikka, jossa ilmastokysymys ratkaistaan. Kahdenvälisiä neuvotteluita ja paikallisen tason toimenpiteitä tarvitaan, mutta on lopulta vaikea kuvitella mitään muutakaan foorumia kansainvälisestä ilmastosopimuksesta sopimiseen.
Seuraavan kerran kansainväliset neuvottelut jatkuvat ministeritasolla vuoden kuluttua Puolassa. Puola oli valitettavasti yksi pahimpia jarruja Dohan neuvotteluissa.
Kansainväliset neuvottelut voivat onnistua vain silloin, jos maat tekevät kotiläksynsä etukäteen. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että Suomen kaltaisten teollisuusmaiden tulee pystyä vähentämään päästöjä vähintään 40 prosenttia vuoteen 2020 mennessä vuoden 1990 tasosta.
Nyt useat maat tavoittelevat häikäilemättömästi omaa lyhyen tähtäimen intressiään olla tekemättä mitään. On kuitenkin turha neuvotella, jos kukaan ei ole valmis sitoutumaan mihinkään muuhun, kuin mitä aiemmin on jo sovittu.
Jos poliitikot eivät pysty ratkaisemaan ongelmaa, pitää ihmisten itse ryhtyä tuumasta toimeen eli suoraan ja väkivallattomaan kansalaistoimintaan, jotta pahiten saastuttavat laitokset saadaan mahdollisimman nopeasti kiinni.
Dohan ilmastokokouksen viimeisenä päivänä Filippiinien neuvottelija piti kaikkein vaikuttavimman puheenvuoron: Jos emme me, niin ketkä? Jos ei nyt, niin koska? Jos ei Dohassa, niin missä?
Lisätietoja Dohan ilmastokokouksesta:
– Järjestöt: Dohan ilmastokokouksessa lykättiin ratkaisuja, jotka eivät voi odottaa
– Suomen ilmastopoliittisen itsepetoksen päätyttävä Dohan kokoukseen
– Ilmasto.org Doha-blogi
– YK:n ilmastosopimuksen sivusto
Näinhän asia on. Ikävä kyllä, sinäkin osallistut edelleen yhden kaikkein tehokkaimman päästövähentäjän aktiiviseen vastustamiseen – perusteilla, jotka suoraan sanottuna eivät kestä rationaalista, tutkimustietoon perustuvaa tarkastelua.
Katsopa vaikka täältä Global Carbon Projectin hiilibudjetti ja tähän asti parhaaksi osoittautuneet CO2-päästöjen leikkauskeinot (kalvo 12):
http://www.globalcarbonproject.org/carbonbudget/12/files/CarbonBudget2012.pdf