Olin aamulla mukana tarjoamassa työmatkapyöräilijöille Helsingissä maksutonta aamupalaa.
Pyöräilypäivä huipentui työpäivän päätteeksi Kriittiseen pyöräretkeen.
Toukokuun kriittinen suuntautui tärkeimmille työmatkareiteille, tai potentiaalisille sellaisille, joilta kuitenkin puuttuu hyvä pyöräinfra. Itselleni päivän mittaan työmatkapyöräilykilometreja kertyi 25 km.
Ohessa pari kuvaa ja muutama video. Mukana oli lähes 200 pyöräilijää.
Helsingin polkupyöräilijät (HePo), Oranssi, Luonto-Liitto ja Reilun kaupan edistämisyhdistys tarjosivat tänään (8.5.) Helsingissä Sörnäisten Rantatien varressa maksutonta aamupalaa kaikille työmatkapyöräilijöille.
Tapahtuman tarkoitus oli muistuttaa työmatkapyöräilyn hyödyistä. Samassa yhteydessä öljyttiin myös ketjuja, pumpattiin renkaita sekä annettiin pyöräilyvinkkejä.
Tapahtuman suosio ylitti kaikki odotukset.
Pyöräily on ympäristöystävällinen, terveellinen, tehokas ja luotettava tapa päästä pääkaupunkiseudulla paikasta toiseen.
Helsingissä menoa haittaavat välillä vahingossa pyörätielle pysäköidyt autot. Kuvasin hiljattain yhden esimerkkityömatkani tänne: Liikennepoliittinen selonteko: Minä pysäköin pyörätielle.
Onneksi sosiaalinen media tarjoaa tähänkin helpotusta. Facebookissa on ryhmä ”Minä pysäköin pyörätielle”. Kyse on fillarikansan terapiaryhmästä, jossa ihmiset jakavat kuvia hassusti pyörätielle pysäköidyistä autoista.
Tämän myötä hankalasti pyörätielle pysäköidyt autot ovat alkaneet näyttäytyä mahdollisuutena, joista voi ottaa kuvan ja jakaa se muille. Homma vie mukanaan. Nyt yksi ryhmäläinen teki flyerin tieliikennelain pysäyttämistä ja pysäköimistä koskevista kielloista. Tämän voi kätevästi jättää vahingossa väärin pysäköidyn auton tuulilasiin.
Hallitus hyväksyi viime viikolla liikennepoliittisen selonteon.
Ohessa oma selontekoni aamun (18.4.) pyörämatkasta Helsingin Käpylästä keskustaan Luonto-Liiton toimistolle.
Matkalla oli monta haastetta.Vaikuttaa siltä, että monet pyörätiet ovat hyviä paikkoja autojen pysäköinnille.
Ohessa muutama kuva aamun pyöräilystä.
Vauva pääsi eilen (10.4.) elämänsä ensimmäiselle pyöräretkelle – eikä mille tahansa pyöräajelulle, vaan suoraan kriittiselle pyöräretkelle.
Mielenosoituksessa pyöräillään niillä Helsingin tieosuuksilla, joissa liikennejärjestelyt pyöräilijöiden kannalta ovat kaikkein huonoimmat.
Samalla näytetään, että pyöräilijät muodostavat kriittisen massan, joka tulee huomioida liikennesuunnittelussa ja kaupungin rakenteessa. Ei käy laatuun, että vuodesta toiseen tuetaan eri tavoin yksityisautoilua, joka saastuttaa ilman ja tekee muiden kaupunkilaisten elämän hankalaksi.
Erityiskiitos osallistumisestamme kuuluu yläkerran naapurille eli Jukalle!
Maanantai: Olin aamulla vauvan kanssa, siivosin sekä kirjoitin ekoisin vauvamatkailusta ja kulutus.fi-blogin ekopaastosta. Luonto-Liiton toimistolle pyöräiltyä kävin läpi sähköposteja sekä hoidin henkilöstö- ja hallintoasioita. Iltapäivällä vedin Luonto-Liiton toimistokokousta, jonka aluksi toteutin pienen läsnäoloharjoituksen ja puhuin hyvästä vuorovaikutuksesta. Päivän päätteeksi kokoustimme vielä toimiston johtoryhmän kanssa ja kävimme Malvan kanssa läpi yhtä hankeraportointia. Kotiin pyöräilin Ruohonjuuren kautta ja illan olin vauvan kanssa. Alkuillasta olin hetken aikaa myös yläkerran lasten kanssa. On ollut tosi kiva huomata, miten Helsinki on pistänyt pyöräteitä kesäkuntoon!
Iso kiitos Helsingin kaupungille pyöräteiden ylläpidosta. Osasta pääväyliä on poimittu talven jäljiltä hiekatkin jo pois. Kyllä nyt kelpaa polkea! Oheinen kuva on pääradan varrelta Alppipuistosta. Vaatisiko mahdottomia pitää pyörätiet (ja pyöräkaistat) tässä kunnossa talvellakin?
En varmaan ikinä väsy hehkuttamaan juoksemista ja pyöräilyä. Niin hyvä olo näistä (varsinkin talvella) tulee.
Ohessa pari kuvaa tämän päiväisen lenkin innoittamana. Kyllä näissä maisemissa kelpaa liikkua 🙂
Osallistuin torstaina (19.1.) Tarja Halosen Presidenttifoorumiin. Aiheena oli ”Nuoret ja tulevaisuus”. Tavoitteena oli keskustella siitä, miltä Suomi ja maailma näyttävät nuorten näkökulmasta.
Omassa puheenvuorossa Tarja Halonen totesi aluksi osuvasti: Vaikuttaminen alkaa kotipihalta, mutta ei kannata uskoa siihen, että se päättyy siihen.
Itse saavuin Presidentinlinnaan kotoani polkupyörällä. Valitettavasti linnan edessä ei ollut pyörätelineitä, joten mainitsin keskustelun yhteydessä asiasta presidentille. Tämän johdosta Halonen lupasi hoitaa pyörätelineet Presidentinlinnan edustalle vieraita varten. Kyllä kannatti siis lähteä töihin aamulla polkupyörällä pienestä lumipyrystä huolimatta!
Keskustelussa nostin esille kolme huomiota:
Lauantai: Talvipäivät ja lauantait sopivat hyvin kuntoiluun. Kävin lauantaina (14.1.) 20 km juokselenkillä Vanhankaupunginlahden ympäri, pyöräilin 12 km ja autoin ystäviämme hetken muutossa. Tämän jälkeen siivosin kotimme, leikin vauvan kanssa, lueskelin ja otin iltapäivätorkut. Illalla kävimme koko perheen voimin Panu Laturin 40-vuotisjuhlissa. Viikkopäiväkirja palaa vuoden vaihteen tauolta ensi viikolla.
Kesän #vegaani kahvila #caferaparperimeri vielä tällä viikolla Helsingissä Kumpulan koulukasvitarhalla. Samalla voi ottaa nokoset riippumatossa ja syödä musta- ja punaherukoita suoraan pensaista. Pyörällä pääsee mestoille. Vahva suositus!
Lähdin Raide-Jokerin perään Itäkeskuksesta fillarilla. Oulunkylässä oltiin samaan aikaan.
Saariston Rengastie päivässä. Lähtö Uudestakaupungista klo 8.00 aamulla. Pyöräily Taivasalon ja Kustavin kautta Heponiemeen ja siitä lossiin.
Samalla matkalla oli myös tuttuja! Olipa kiva jakaa osa matkaa ja pisimmät lossimatkat muiden kanssa. Lossia odotellessa ehti myös syödä ja käydä uimassa. Nauvossa vasta klo 17 aikoihin. Sieltä matka jatkui Turun kautta takaisin Uuteenkaupunkiin.
Lopuksi 50 kilsaa viilenevässä kesäillassa. Auringonlasku ja tasaista meditatiivista polkemista. Ei juurikaan muuta liikennettä. Kuulokkeissa hyvää musiikkia. Lähellä täydellistä. Viimeinen 5 km hiekkatietä metsän syleilyssä.
Liikkeelle klo 8.00 aamulla. Mökillä takaisin klo 23.00. Ajoaika 8 h 41 min. Kilsoja 211,1 ja keskinopeus 24,3 km/h.
Reitti: Uusikaupunki-Taivassalo-Kustavi-Heponiemi-Iniö-Mossala-Houtskari-Korppoo-Nauvo-Parainen-Kaarina-Turku-Vehmaa-Uusikaupunki.
Se on siinä! Tänään juoksulenkin yhteydessä havainnot harmaapäätikasta, metsäkirvisestä ja ruisrääkästä.
Nyt olisi pinnoja 100/100!
Kuinka monta viikkoa sinulla on elämää ehkä vielä jäljellä ja oletko tekemässä niitä asioita, joita oikeasti haluat ja pidät arvokkaina?
Pitäisikö minun tehdä enemmän?
Outi Isotalus (Kirkko ja kaupunki) kävi haastattelemassa 101 onnen päivää -kirjani teemoista, mutta keskustelu laajeni kaikkeen muuhunkin.
Keskustelimme ajan rajallisuudesta, ympäristöstä ja ihmisen paikasta osana luonnon monimuotoisuutta, merkityksellisestä elämästä, kuolemasta, arjesta ja siitä, miksi yritän käyttää aikani niin kuin käytän.
”Itse koen, että kaikki se, mitä olen saanut elämältä, on harvoin omaa ansiota. Ajattelen, että se on hyvää tuuria, yhteiskunnallisten rakenteiden tukemaa ja toisten ihmisten tarjoamaa apua. Kukaan ei selviä täällä yksin.”
Linkki koko juttuun biossa.
Se olisi taas siinä! Omatoiminen Triathlonin täysmatka eli Ironman tehty ja kesäloma voi alkaa.
Voiko triathlonia harrastaa ilman, että osallistuu tapahtumiin tai kilpailuihin? Kyllä voi. Olen tehnyt nyt täyden matkan triathlonin omatoimisesti kolme kertaa kotoa käsin.
Miltä homma tuntui tällä kerralla?
Uinti kulki yllättävän hyvin, pyöräily oli todella tahmeaa ja juoksu vaikeaa. Kilometrit olivat pitkiä ja vaikeita. Pyöräilyn yhteydessä olin alkumatkasta niin väsynyt, että meinasin nukahtaa. Oli pakko käydä pyöräilyn yhteydessä nukkumassa vartin päikkärit. Tämän myötä olo koheni hiukan pyöräilyn loppua kohti.
Tarkemmat ajat:
-Uinti: 3800 m, 1h 21 min 10 s (2:07/100m), keskisyke 126
-Pyöräily: 180,4 km, 7h 35 min 36 s (23,76 km/h), keskisyke 110
-Juoksu: 42,22 km, 4h 50 min 31 s (6:53/km), keskisyke 117
Yhteensä 13 h 47 min 17 s (nettoaika ilman vaihtoja ja taukoja). Aika heikkeni vuoden takaisesta peräti 20 minuuttia vaikka harjoittelin omasta mielestäni ihan hyvin. Viime vuonna liikuntaa kertyi keskimäärin noin 16,5 tuntia viikossa (tässä on mukana arkipyöräily) ja tänä vuonna toistaiseksi noin 16 tuntia viikossa. Edelliseen vuoteen verrattuna uinnin aika parani noin 1 minuutilla, pyöräilyn aika heikkeni noin 13 minuutilla ja juoksu heikkeni noin 8 minuutilla.
Syke jäi selvästi aiempia suorituksia alemmaksi, joten tuntui, että ei vain jaksanut tai huvittanut puristaa tarpeeksi. Oma aerobinen kynnys on 133 ja anakynnys 155 eli koko homma hoitui reilusti peruskuntoalueella ja jopa sen alarajoilla. Raskaalta tuntuvaan suoritukseen vaikutti varmasti se, että onnistuin edellisenä yönä nukkumaan vain reilu 5 tuntia ja sitä edellisenä yönä noin 4 tuntia. Tämän myötä suorituspäivän aamuna oli jo valmiiksi todella väsynyt olo, josta kertoi myös urheilukellon (Garmin) Body Battery lukema, joka oli vain 64/100. Kiinnostavana yksityiskohtana todettakoon, että kun lähdin juoksemaan maratonia, oli Body Batterystä jäljellä enää 5/100, mutta juoksun jälkeen se ei enää tuosta laskenut.
Ouran mukaan kulutus oli 12 694 kcal, joista ”aktiivisia” kaloreita oli 10 398 kcal.
Nyt on hyv
Mukava Helsinki-päivän linturetki. Kaikkiaan noin 40 havaintoa. Uusia pinnoja mm. rytikerttunen ja ruokokerttunen.
En mä näitä laske mutta nyt tänä vuonna 90/100 havaintoa.
Lintujen tarkkailu lataa myös kehon energiavarantoja.
Tänään inspiroiva vierailu Planetaarisessa puutarhassa!
”Hankkeessa toimitaan nuorilähtöisesti ja ylisukupolvisesti planetaarisessa puutarhassa, jossa kasvatetaan ruokakasveja sekä opetellaan yhteisöllisesti kestävää elämäntapaa monilajisuutta kunnioittaen ja kultivoiden.”
Tuolla on siirrytty utopiasta upeasti prakmatopiaan eli siihen miten kestävän elämän unelmista tehdään konkretiaa.
Kiitos @sofialaine_youthresearch @planetaarinen_puutarha ja @nuorisotutkimus
Oli kyllä tänään mainiot bileet. Musiikista vastasi linnut, visuaalisista ilmeestä auringonlasku, kuumasta menosta sauna ja viilennyksestä meri. Miten siellä?
Miten vastuullisuudesta puhutaan ja onko sillä väliä?
Se, miten puhumme kestävyydestä, ei ole vain viestintää. Se on myös tapa määritellä, mikä on normaalia.
Erilaisissa sanonnoissa kyse on tietysti pienistä nyansseista ja monien mielestä täysin merkityksettömistä asioista. Samaan aikaan on kuitenkin kuvaavaa, että myös kestävyyskysymyksiin keskittyvät fiksut ja tietoiset ihmiset eivät ole immuuneja sille, että jossain syvällä sisimmässämme tai ainakin kielessä pidämme edelleen normaalina sitä, että ihmiset ajavat fossiiliautolla, sudet ovat ihmiselle vaarallisia, öljyllä rikastutaan, naisen arvon määrittää hänen naimattomuutensa tai kasvispohjainen ruoka on jotain marginaalista vaihtoehtoa.
En usko, että maailma muuttuu kestävämmäksi pelkällä puheella, mutta yksi mittari sille, miten kestävässä kulttuurissa elämme, on se, mitä asioita pidämme normaalina ja millä metaforilla haluamme omaa tärkeää viestiämme alleviivata.
Olisi kiinnostavaa kuulla, mitä kaikkia muita hyviä tai vähemmän onnistuneita esimerkkejä vastuullisuus- ja kestävyyskeskustelussa esiintyy.
Kirjoitin tästä Substackiin. Linkki biossa.
Ylikulutus on aikamme virtahepo olohuoneessa. Me kaikki näemme sen, mutta harva uskaltaa kysyä ääneen: voimmeko todella ratkaista kestävyyskriisin puuttumatta itse kulutuksen määrään?
Usein keskustelu väistetään tarjoamalla ratkaisuksi teknologiaa tai siirtymää palvelutalouteen eli ekotehostamista tai niin sanottua ”aineetonta kulutusta”. Mutta tässä piilee vaarallinen ajatusharha. Todellisuudessa täysin aineetonta kulutusta ei ole olemassa. Jokainen digitaalinen palvelu, jokainen metsämeditaatioon hankittu varuste ja jokainen bitti vaatii fyysistä tilaa, materiaalia ja ennen kaikkea energiaa.
Otetaan esimerkiksi energiankulutus. Teollistumisesta lähtien energiankäyttömme on kasvanut noin 2 prosentin vuosivauhdilla. Se kuulostaa maltilliselta, mutta eksponentiaalinen kasvu on petollista.
Jos jatkamme samalla uralla, kulutamme noin 450 vuoden kuluttua enemmän energiaa kuin mitä koko maapallo vastaanottaa auringosta. Tässä vaiheessa emme törmää vain raaka-aineiden loppumiseen, vaan termodynamiikan seinään.
Yksilön eliniän näkökulmasta 450 vuotta voi tuntua ylettömän pitkältä ajalta ja energiankulutuksen kasvu triviaalilta kysymykseltä. Tässä piilee kuitenkin polkuriippuvuuden vaara. Jos rakennamme koko sivilisaatiomme perustukset fysiikan vastaiselle oletukselle, emme pysty kohta enää muuttamaan suuntaa.
Ihmislaji on tallustellut tällä planeetalla vasta noin 300 000 vuotta. Olemme planeetan historiassa tuore tulokas. Vertailun vuoksi:
- Lehtimuurahaiset ovat harjoittaneet menestyksekästä maanviljelyä noin 50 miljoonaa vuotta.
- Dinosaurukset hallitsivat maapalloa 180 miljoonaa vuotta.
- Karhukaiset ovat selvinneet viidestä joukkosukupuutosta 530 miljoonan vuoden ajan.
Nämä lajit ovat osoittaneet, että pitkäaikainen kestävyys ei löydy eksponentiaalisesta kasvusta, vaan sopeutumisesta ja tasapainosta. Olemmeko me todella ”viisain” laji, jos olemme ajamassa päin seinää jo muutaman tuhannen vuoden jälkeen, kun muut ovat pärjänneet kymmeniä tai satoja miljoonia vuosia?
Fysiikan lakien edessä mielipiteillä ei ole merkitystä. Rajallisella planeetalla loputon kasvu on sula mahdottomuus. Meidän on uskallettava sanoa se ääneen. Vähemmän on yksinkertaisesti vähemmän.
Mitä jos puhuisimme ekosysteemipalveluiden sijaan ekosysteemivastavuoroisuudesta? Niin kauan kuin puhumme luonnosta palveluntuottajana, kohtelemme helposti sitä myös sellaisena. Voisimmeko lopettaa ajattelemasta, että luonto on täällä meitä varten ja alkaa kysyä mitä me olemme täällä tekemässä luonnon hyväksi?
Viikonlopun suunnitelma Vierumäellä: Urheile. Syö. Nuku. Toista.
