Kevät tulee ja pyöräilykausi alkaa!

…mutta ovatko pyörätiet jo kunnossa? Kevät sulattaa lumia vauhdilla. Ohessa kuva yhdestä Helsingin tärkeimmästä pyöräreitistä. Tilanne on vähintäänkin haastava. Päivällä aurinko sulattaa pyöräteille jätetyn lumen ja jään sohjoksi. Yöllä pakkanen jäädyttää sohjon taas jääksi. Helsingin kaupunki ja Pekka Sauri ovat urhoollisesti taistelleet talven aikana lunta vastaan. Nyt kun kevään korvilla ihmiset kaivelevat pyöriä esiin, olisi toivottavaa, että pyöräväylät olisivat kunnossa. Operaatio pyörätiet ajokuntoon! Missä olet? Tutustu myös aiempaan kirjoitukseen: Talvipyöräilyn … Lue lisää

Talvipyöräilyn iloja

Talvipyöräily Helsingissä on tänä talvena ollut monellakin tapaa haasteellista. Toisaalta pyörä on ollut suhteellisen varma kulkuneuvo verrattuna esimerkiksi juniin, busseihin tai hankiin jumiin jääneisiin autoihin. Suuren lumimäärän takia jalkakäytävät sekä yhdistetyt kävely- ja pyörätiet ovat aika kapeita. Myös silloin kun ne on aurattu. Tänään Itä-Pasilan läpi pyöräillessä jouduin ohittamaan yhden jalankulkijan suhteellisen läheltä. Vauhtia ylämäessä sohjoisella tiellä minulla oli noin 9 km/h. Kovin vaarallisesti tilanteesta ei siis onneksi ollut kyse. … Lue lisää

Vuosi 2010 – Toimintakertomus ja Kiitos!

Vuoteen 2010 on mahtunut useita iloisia onnistumisia ja karvaita pettymyksiä. Vuoden 2010 haastatteluita, puhetilaisuuksia ja kirjoituksia ovat hallinneet usein ilmasto- ja energiapolitiikka, kysymys ydinvoiman lisärakentamisesta, talouskasvu ja degrowth-keskustelu, kasvissyönti sekä kulutuskysymykset ja keskustelut ekologisesta elämäntavasta. Luonto-Liiton pääsihteerin tehtävien puolesta olen ollut mukana Polttava Kysymys -ilmastolakikampanjassa, Äänestä ydinvoima historiaan -kampanjassa, Kevätseuranta-hankkeessa, degrowth-keskustelussa, Älä osta mitään -päivän ja Mainoskuplan valmisteluissa, Salakaadot seis -kampanjassa, Itämeren ja metsiensuojelun sekä ympäristökasvatustyön ja luonnonharrastuksen edistämisen parissa. … Lue lisää

Viikonlopun lehtikatsaus – lapsi tekee onnettomaksi

Lapsi tekee onnettomaksi ”Lukuisat tutkimukset Euroopassa ja Yhdysvalloissa osoittavat, että lapsia hankkineet ihmiset ovat vähemmän onnellisia, tyytymättömämpiä elämäänsä ja parisuhteeseensa sekä voivat henkisesti huonommin kuin lapsettomat ikätoverinsa.” – Psykologi, Yorkin yliopiston tutkija Nattvudh Powdthavee Ylioppilaslehdessä 17/2010. Kypäräpakko autoilijoille ”Pyöräilykypärää ovat lobanneet erityisesti autonvalmistajat, jotka haluavat saada pyöräilyn vaikuttamaan vaaralliselta. Tilastojen valossa kypäräpakko pitäisi olla autoilijoilla. […] Rajoittamalla autoilua keskustoissa, pyöräilystä tulee turvallista.” – Mikael Colville-Andersen Huili-lehdessä Eläintilojen ovet auki ”Tuottajapuolella … Lue lisää

Polkupyöräilyn ja lumimyräkän ylistys

Viime päivien lumisade on hidastanut monien liikkumista Helsingissä. Autot ovat jääneet jumiin parkkipaikoille ja joutuvat matelemaan ruuhkassa. Vastaavasti bussit ja junat ovat loputtomasti myöhässä sekä vuoroja on jäänyt väliin. Polkupyörä on kaikkein nopein ja varmin. Vaikka keskinopeuteni polkupyörällä on tässä kelissä hidastunut noin 10-15 km/h tuntumaan, on se silti osoittautunut kaikkein nopeimmaksi ja varmimmaksi tavaksi päästä paikasta toiseen kaupunkioloissa tässä kelissä. Ainakaan itse en vielä ole onnistunut myöhästymään mistään. Kaupungilla … Lue lisää

Nopeusrajoitusten alentaminen olisi ympäristön kannalta hyvää liikennepolitiikkaa

Helsingin Sanomien mukaan liikenne- ja viestintäministeriö suunnittelee nopeusrajoitusten alentamista. Valitettavasti ministeri Anu Vehviläinen kiirehti tyrmäämään suunnitelman nopeusrajoitusten laskemista. Ministerin mukaan ”Liikennepolitiikan tavoite on oltava jatkossakin nykyisten nopeusrajoitusten tason säilyttäminen Suomen tiestöllä.” Ministerin lausunto on surullista luettavaa. Kun ruuhkamaksujen käyttöönoton kanssa vetkutellaan eikä nopeusrajoitusten alentaminenkaan käy, täytyy kysyä ministeriltä, että millä ihmeen tavalla liikennepäästöjä sitten vähennetään? Miksi nopeusrajoituksia kannattaa alentaa? 1. Vähentää liikenteen päästöjä 2. Vähentää liikenteen meluhaittoja 3. Lisää joukkoliikenteen … Lue lisää

Pyöräretki Tanskassa: Kahdeksan havaintoa – katso kuvat!

Teimme puolisoni kanssa heinäkuun alkupuolella 10 päivän pyöräretken Tanskaan. Matkaa kertyi vähän yli 600 km. Lisäksi mentiin lautoilla, junilla ja busseilla. Ohessa muutamia pikahavaintoja reitin varrelta. 1. Ruotsin junissa pyörän kuljettaminen on hankalaa, suorastaan sietämätöntä. Jopa vielä hankalampaa kuin Suomessa. Esimerkiksi Malmön ja Tukholman välillä menee vain yksi juna päivässä, johon on mahdollista ottaa mukaan polkupyörä. Liput pitää varata etukäteen ja pyörä viedä erilliselle rahtipaikalle vähintään puoli tuntia ennen junan … Lue lisää

Viisi innostavaa tilaisuutta, kuntoilua ja Kansan Uutiset

Perjantaina (12.3.) aamulenkin jälkeen olin eduskunnassa vetämässä Äänestä ydinvoima historiaan –kampanjan ja poliittisten nuorisojärjestöjen lehdistötilaisuutta. Eduskunnasta pyöräilin Suomen luonnonsuojeluliiton toimistolle degrowth-hankkeen ohjausryhmän kokoukseen. Tarkoituksena on toteuttaa syksyllä aiheesta kansainvälinen seminaari. Suomen luonnonsuojeluliitosta matka jatkui Nuorisoasiankeskukseen, jossa ideoimme yhdessä nuorisotoimenjohtaja Lasse Siuralan ja muutamien muiden kanssa nuorten tulevaisuuden osallisuutta sosiaalisessa mediassa. Innostavan keskustelun jälkeen siirryin Allianssiin keskustelemaan yhdessä Nuoran edustajien kanssa valtioneuvoston Kasvuhankkeesta. Kirjoittelin Kasvuhankkeesta aiemmin viikolla tänne. Samaan syssyyn ehdin … Lue lisää

Lepäämällä tyhmistyy

Liikunta pitää kaiken muun hyvän ohella myös aivosolut kunnossa. Tämä käy ilmi uusimmasta Juoksija-lehdesta (1/2010). Jatkuvaa makoilua on syytä välttää. Jokainen päivä vuodelevossa laskee saksalaisen liikuntatutkija, professori Wildor Hollmanin tutkimusten mukaan älykkyysosamäärää 1 % verran. Kuulostaa todella hurjalta. Ilmeisesti tämä koskeekin vain iäkkäämpiä ihmisiä. Esimerkiksi 80-vuotias maratonjuoksija pärjää muisti- ja sanatehtävissä keskimäärin paremmin kuin ei-liikkuva henkilö. Staattinen työ kehittää aivosoluja suunnilleen yhtä paljon kuin purukumin jauhaminen. Erityisen tärkeää on liikkua … Lue lisää