Kirjoittelin aiemmin vauvan tulevan päiväkodin mahdollisista kriteereistä.
Haussa olisi siis mahdollisimman ekologinen päiväkoti. Vaikka asia ei ole vielä ajankohtainen, on moniin päiväkoteihin niin pitkät jonot, että olemme jo nyt kartoittaneet lähialueen mahdollisuuksia.
Kävimme tiistaina (17.4.) tutustumassa päiväkoti Luonnossa kotonaan Mörrintupaan. Voi miten ihana paikka!
Ohessa kuusi havaintoa vierailusta:
Minua haastateltiin hiljattain yhteen lehteen sukupuolisensitiivisyydestä. Juttu on tulossa ulos joskus toukokuussa. Ohessa on kuitenkin hiukan pohdintaa aiheesta jo sitä ennen.
Sukupuolisensitiivisyydessä kyse on herkkyydestä kulttuurin tuottamaa sukupuolta kohtaan. Aiheesta on kirjoittanut hyvin hukkajukka: Sukupuolisensitiivinen kasvatus. Myös Maija Aalto kirjoitti aiheesta osuvasti Helsingin Sanomissa hiljattain: Valitse sukupuoleksi jokin muu, mikä?
Kyse ei siis ole biologisen sukupuolen kieltämisestä tai sen salaamisesta. Tavoitteena on tasa-arvoinen ja moninaisuutta hyväksyvä yhteiskunta sekä lapsen huomioiminen ilman kulttuurisesti tuotetun sukupuolen asettamia rajoja.
Viikko on vierähtänyt lomaillessa. Näin myös viikkopäiväkirja lomailee.
Ohessa kuitenkin joitain poimintoja viikon varrelta:
– Maanantaina kävin juoksemassa sekä kirjoitin ekoisiblogin perheen päästöjen kompensoinnista ja kolumnin pyöräilystä. Edellisen viikonlopun loma teki hyvää.
– Tiistaina vauva pääsi elämänsä ensimmäiselle pyöräretkelle. Samalla Ekopaasto loppui, joten aloitin kulutusjuhlan ja tilasin Huilin eli Suomen ensimmäisen ekologisen lifestylelehden!
Vauva pääsi eilen (10.4.) elämänsä ensimmäiselle pyöräretkelle – eikä mille tahansa pyöräajelulle, vaan suoraan kriittiselle pyöräretkelle.
Mielenosoituksessa pyöräillään niillä Helsingin tieosuuksilla, joissa liikennejärjestelyt pyöräilijöiden kannalta ovat kaikkein huonoimmat.
Samalla näytetään, että pyöräilijät muodostavat kriittisen massan, joka tulee huomioida liikennesuunnittelussa ja kaupungin rakenteessa. Ei käy laatuun, että vuodesta toiseen tuetaan eri tavoin yksityisautoilua, joka saastuttaa ilman ja tekee muiden kaupunkilaisten elämän hankalaksi.
Erityiskiitos osallistumisestamme kuuluu yläkerran naapurille eli Jukalle!
Viikonloppuna oli tarkoitus nauttia läheisten ihmisten seurasta, lukea hyviä kirjoja, harrastaa liikuntaa ja syödä hyvin. Tavoitteet täyttyivät tällä kertaa suhteellisen hyvin. Aina kun nuo vapaapäivät eivät ole onnistuneet ihan yhtä mallikkaasti. Tässä yhteenveto viikonlopusta: – Luin neljä kirjaa – Kävin kolme kertaa juoksemassa (43 km) – Vietin vauvan kanssa kahdestaan 21,5 tuntia – Valmistelin yhden esityksen – Kirjoitin yhden kolumnin ja yhden artikkelin – Julkaisin neljä lyhyttä blogimerkintää – Siivosin … Lue lisää
Pohdimme aikanaan puolisoni kanssa paljon lasten hankinnan/saannin ympäristövaikutuksia. Tämä aihe tuli jälleen mieleeni viikonloppuna. Pohdiskelin, miten voisin hyvittää paitsi omat, myös lapseni aiheuttamat ilmasto- ja ympäristövaikutukset.
Miten siis voisi esimerkiksi kompensoida perheen päästöt? Tein oheisen laskuharjoituksen.
Suomen kasvihuonekaasupäästöt vuonna 2010 vastasivat 74,6 miljoonaa hiilidioksiditonnia (CO2- ekv.) Suomen väkiluvun ollessa joulukuun 2010 lopussa 5 374 499.
Tämä tarkoittaa noin 13,88 tonnia CO2-ekv päästöjä suomalaista kohden vuodessa.
Pääsiäisenä on aikaa lomailla. Ohessa pääsiäisen menovinkit itselleni: – Nauti läheisten ihmisten seurasta – Lue hyviä kirjoja ja lehtiä – Harrasta liikuntaa – Syö herkullista ja terveellistä vegaaniruokaa – Muista jatkaa ekopaastoa pääsiäisen jälkeenkin Reseptejä ja vinkkejä eläineettisen pääsiäisen viettämiseen löytyy Animalian sivuilta. Edelliset ekoisi-kirjoitukset löytyvät täältä.
Vertailin tammikuussa ekoisissä kantoliinaa (tai -reppua) ja lastenvaunuja.
Aiemmin vaunut ovat osoittautuneet monin verroin kantoliinaa monikäyttöisemmiksi. Nyt mielipide heilahti kuitenkin kantorepun suuntaan. Ohessa tarinani sunnuntailta (1.4.).
Lähdin käymään vauvan kanssa vegeperhetapaamisessa. Kyseessä on vegaanivanhempien ja -lasten tai siitä kiinnostuneiden yhteinen ryhmä, joka toimii pääasiassa sähköpostilistan kautta, mutta myös kokoontuu säännöllisen epäsäännöllisesti.
Kirjoitin aiemmin ekoisiin pitkän listan sormiruokailun hyvistä puolista ennen kokemuksen syvää rintaääntä.
Tuolloin toivottiin, että kirjoittelen sormiruokailukokemuksista myöhemmin, kun homma on edennyt.
Nyt olemme harjoitelleet sormiruokailua kohta kuukauden.
Ohessa muutama havainto:
Etelän lomakohteita mainostetaan usein perheiden turvallisina lomapaikkoina. Omasta mielestäni lasten kanssa kannattaa kuitenkin matkustaa lähelle. Pieniä lapsia on turha kuljettaa tuhansien kilometrien päähän, kun lähimetsäkin on jo tarpeeksi ihmeellinen paikka.
Vauva-arjen myötä lomailu on parhaimmillaan todella ekologista. Sen sijaan, että lähdetään lentämällä kaukomaille, voi tutustua uudella tavalla lähiluontoon tai matkustaa lähellä.
Itse olemme olleet esimerkiksi tammikuussa perhelomalla Hangossa, jossa huumaannuin uusista juoksumaastoista. Kesällä olemme lähdössä samalla lapsiperheporukalla Viroon mökkeilemään ja pyöräilemään. Vauva pääsee ulkomaille kuitenkin jo ennen kesää, kun lähdemme yhdistetylle työ- ja lomamatkalle Ruotsiin.
Lähdin Raide-Jokerin perään Itäkeskuksesta fillarilla. Oulunkylässä oltiin samaan aikaan.
Saariston Rengastie päivässä. Lähtö Uudestakaupungista klo 8.00 aamulla. Pyöräily Taivasalon ja Kustavin kautta Heponiemeen ja siitä lossiin.
Samalla matkalla oli myös tuttuja! Olipa kiva jakaa osa matkaa ja pisimmät lossimatkat muiden kanssa. Lossia odotellessa ehti myös syödä ja käydä uimassa. Nauvossa vasta klo 17 aikoihin. Sieltä matka jatkui Turun kautta takaisin Uuteenkaupunkiin.
Lopuksi 50 kilsaa viilenevässä kesäillassa. Auringonlasku ja tasaista meditatiivista polkemista. Ei juurikaan muuta liikennettä. Kuulokkeissa hyvää musiikkia. Lähellä täydellistä. Viimeinen 5 km hiekkatietä metsän syleilyssä.
Liikkeelle klo 8.00 aamulla. Mökillä takaisin klo 23.00. Ajoaika 8 h 41 min. Kilsoja 211,1 ja keskinopeus 24,3 km/h.
Reitti: Uusikaupunki-Taivassalo-Kustavi-Heponiemi-Iniö-Mossala-Houtskari-Korppoo-Nauvo-Parainen-Kaarina-Turku-Vehmaa-Uusikaupunki.
Se on siinä! Tänään juoksulenkin yhteydessä havainnot harmaapäätikasta, metsäkirvisestä ja ruisrääkästä.
Nyt olisi pinnoja 100/100!
Kuinka monta viikkoa sinulla on elämää ehkä vielä jäljellä ja oletko tekemässä niitä asioita, joita oikeasti haluat ja pidät arvokkaina?
Pitäisikö minun tehdä enemmän?
Outi Isotalus (Kirkko ja kaupunki) kävi haastattelemassa 101 onnen päivää -kirjani teemoista, mutta keskustelu laajeni kaikkeen muuhunkin.
Keskustelimme ajan rajallisuudesta, ympäristöstä ja ihmisen paikasta osana luonnon monimuotoisuutta, merkityksellisestä elämästä, kuolemasta, arjesta ja siitä, miksi yritän käyttää aikani niin kuin käytän.
”Itse koen, että kaikki se, mitä olen saanut elämältä, on harvoin omaa ansiota. Ajattelen, että se on hyvää tuuria, yhteiskunnallisten rakenteiden tukemaa ja toisten ihmisten tarjoamaa apua. Kukaan ei selviä täällä yksin.”
Linkki koko juttuun biossa.
Se olisi taas siinä! Omatoiminen Triathlonin täysmatka eli Ironman tehty ja kesäloma voi alkaa.
Voiko triathlonia harrastaa ilman, että osallistuu tapahtumiin tai kilpailuihin? Kyllä voi. Olen tehnyt nyt täyden matkan triathlonin omatoimisesti kolme kertaa kotoa käsin.
Miltä homma tuntui tällä kerralla?
Uinti kulki yllättävän hyvin, pyöräily oli todella tahmeaa ja juoksu vaikeaa. Kilometrit olivat pitkiä ja vaikeita. Pyöräilyn yhteydessä olin alkumatkasta niin väsynyt, että meinasin nukahtaa. Oli pakko käydä pyöräilyn yhteydessä nukkumassa vartin päikkärit. Tämän myötä olo koheni hiukan pyöräilyn loppua kohti.
Tarkemmat ajat:
-Uinti: 3800 m, 1h 21 min 10 s (2:07/100m), keskisyke 126
-Pyöräily: 180,4 km, 7h 35 min 36 s (23,76 km/h), keskisyke 110
-Juoksu: 42,22 km, 4h 50 min 31 s (6:53/km), keskisyke 117
Yhteensä 13 h 47 min 17 s (nettoaika ilman vaihtoja ja taukoja). Aika heikkeni vuoden takaisesta peräti 20 minuuttia vaikka harjoittelin omasta mielestäni ihan hyvin. Viime vuonna liikuntaa kertyi keskimäärin noin 16,5 tuntia viikossa (tässä on mukana arkipyöräily) ja tänä vuonna toistaiseksi noin 16 tuntia viikossa. Edelliseen vuoteen verrattuna uinnin aika parani noin 1 minuutilla, pyöräilyn aika heikkeni noin 13 minuutilla ja juoksu heikkeni noin 8 minuutilla.
Syke jäi selvästi aiempia suorituksia alemmaksi, joten tuntui, että ei vain jaksanut tai huvittanut puristaa tarpeeksi. Oma aerobinen kynnys on 133 ja anakynnys 155 eli koko homma hoitui reilusti peruskuntoalueella ja jopa sen alarajoilla. Raskaalta tuntuvaan suoritukseen vaikutti varmasti se, että onnistuin edellisenä yönä nukkumaan vain reilu 5 tuntia ja sitä edellisenä yönä noin 4 tuntia. Tämän myötä suorituspäivän aamuna oli jo valmiiksi todella väsynyt olo, josta kertoi myös urheilukellon (Garmin) Body Battery lukema, joka oli vain 64/100. Kiinnostavana yksityiskohtana todettakoon, että kun lähdin juoksemaan maratonia, oli Body Batterystä jäljellä enää 5/100, mutta juoksun jälkeen se ei enää tuosta laskenut.
Ouran mukaan kulutus oli 12 694 kcal, joista ”aktiivisia” kaloreita oli 10 398 kcal.
Nyt on hyv
Mukava Helsinki-päivän linturetki. Kaikkiaan noin 40 havaintoa. Uusia pinnoja mm. rytikerttunen ja ruokokerttunen.
En mä näitä laske mutta nyt tänä vuonna 90/100 havaintoa.
Lintujen tarkkailu lataa myös kehon energiavarantoja.
Tänään inspiroiva vierailu Planetaarisessa puutarhassa!
”Hankkeessa toimitaan nuorilähtöisesti ja ylisukupolvisesti planetaarisessa puutarhassa, jossa kasvatetaan ruokakasveja sekä opetellaan yhteisöllisesti kestävää elämäntapaa monilajisuutta kunnioittaen ja kultivoiden.”
Tuolla on siirrytty utopiasta upeasti prakmatopiaan eli siihen miten kestävän elämän unelmista tehdään konkretiaa.
Kiitos @sofialaine_youthresearch @planetaarinen_puutarha ja @nuorisotutkimus
Oli kyllä tänään mainiot bileet. Musiikista vastasi linnut, visuaalisista ilmeestä auringonlasku, kuumasta menosta sauna ja viilennyksestä meri. Miten siellä?
Miten vastuullisuudesta puhutaan ja onko sillä väliä?
Se, miten puhumme kestävyydestä, ei ole vain viestintää. Se on myös tapa määritellä, mikä on normaalia.
Erilaisissa sanonnoissa kyse on tietysti pienistä nyansseista ja monien mielestä täysin merkityksettömistä asioista. Samaan aikaan on kuitenkin kuvaavaa, että myös kestävyyskysymyksiin keskittyvät fiksut ja tietoiset ihmiset eivät ole immuuneja sille, että jossain syvällä sisimmässämme tai ainakin kielessä pidämme edelleen normaalina sitä, että ihmiset ajavat fossiiliautolla, sudet ovat ihmiselle vaarallisia, öljyllä rikastutaan, naisen arvon määrittää hänen naimattomuutensa tai kasvispohjainen ruoka on jotain marginaalista vaihtoehtoa.
En usko, että maailma muuttuu kestävämmäksi pelkällä puheella, mutta yksi mittari sille, miten kestävässä kulttuurissa elämme, on se, mitä asioita pidämme normaalina ja millä metaforilla haluamme omaa tärkeää viestiämme alleviivata.
Olisi kiinnostavaa kuulla, mitä kaikkia muita hyviä tai vähemmän onnistuneita esimerkkejä vastuullisuus- ja kestävyyskeskustelussa esiintyy.
Kirjoitin tästä Substackiin. Linkki biossa.
Ylikulutus on aikamme virtahepo olohuoneessa. Me kaikki näemme sen, mutta harva uskaltaa kysyä ääneen: voimmeko todella ratkaista kestävyyskriisin puuttumatta itse kulutuksen määrään?
Usein keskustelu väistetään tarjoamalla ratkaisuksi teknologiaa tai siirtymää palvelutalouteen eli ekotehostamista tai niin sanottua ”aineetonta kulutusta”. Mutta tässä piilee vaarallinen ajatusharha. Todellisuudessa täysin aineetonta kulutusta ei ole olemassa. Jokainen digitaalinen palvelu, jokainen metsämeditaatioon hankittu varuste ja jokainen bitti vaatii fyysistä tilaa, materiaalia ja ennen kaikkea energiaa.
Otetaan esimerkiksi energiankulutus. Teollistumisesta lähtien energiankäyttömme on kasvanut noin 2 prosentin vuosivauhdilla. Se kuulostaa maltilliselta, mutta eksponentiaalinen kasvu on petollista.
Jos jatkamme samalla uralla, kulutamme noin 450 vuoden kuluttua enemmän energiaa kuin mitä koko maapallo vastaanottaa auringosta. Tässä vaiheessa emme törmää vain raaka-aineiden loppumiseen, vaan termodynamiikan seinään.
Yksilön eliniän näkökulmasta 450 vuotta voi tuntua ylettömän pitkältä ajalta ja energiankulutuksen kasvu triviaalilta kysymykseltä. Tässä piilee kuitenkin polkuriippuvuuden vaara. Jos rakennamme koko sivilisaatiomme perustukset fysiikan vastaiselle oletukselle, emme pysty kohta enää muuttamaan suuntaa.
Ihmislaji on tallustellut tällä planeetalla vasta noin 300 000 vuotta. Olemme planeetan historiassa tuore tulokas. Vertailun vuoksi:
- Lehtimuurahaiset ovat harjoittaneet menestyksekästä maanviljelyä noin 50 miljoonaa vuotta.
- Dinosaurukset hallitsivat maapalloa 180 miljoonaa vuotta.
- Karhukaiset ovat selvinneet viidestä joukkosukupuutosta 530 miljoonan vuoden ajan.
Nämä lajit ovat osoittaneet, että pitkäaikainen kestävyys ei löydy eksponentiaalisesta kasvusta, vaan sopeutumisesta ja tasapainosta. Olemmeko me todella ”viisain” laji, jos olemme ajamassa päin seinää jo muutaman tuhannen vuoden jälkeen, kun muut ovat pärjänneet kymmeniä tai satoja miljoonia vuosia?
Fysiikan lakien edessä mielipiteillä ei ole merkitystä. Rajallisella planeetalla loputon kasvu on sula mahdottomuus. Meidän on uskallettava sanoa se ääneen. Vähemmän on yksinkertaisesti vähemmän.
Mitä jos puhuisimme ekosysteemipalveluiden sijaan ekosysteemivastavuoroisuudesta? Niin kauan kuin puhumme luonnosta palveluntuottajana, kohtelemme helposti sitä myös sellaisena. Voisimmeko lopettaa ajattelemasta, että luonto on täällä meitä varten ja alkaa kysyä mitä me olemme täällä tekemässä luonnon hyväksi?
Viikonlopun suunnitelma Vierumäellä: Urheile. Syö. Nuku. Toista.
Lisää kauneutta. Jotta muistaisimme mikä on kaikkein tärkeintä ja osaisimme toimia oikein oikeiden asioiden puolesta 💚🌍
Kuva: Nasa.
