Ekovanhemmuuden näkökulmasta Helsinki ja monet muut kunnat voisivat tehdä aika paljon nykyistä enemmän.
Esimerkiksi olisi kiva jos ympäristöasiat huomioitaisiin vahvemmin jo neuvoloissa, päiväkodeissa ja kouluissa sekä varmistettaisiin, että lapsille on tarpeeksi kaupunkimetsiä, kiipeilypuita ja puhtaita luonnonvesiä.
Ohessa on kahdeksan ajatusta, joilla voitaisiin tukea lapsiperheiden ympäristöystävällistä arkea ainakin Helsingissä.
Sini Saarela: ”Mä ole sitä mieltä, että meidän kaikkien pohjoisessa asuvien ihmisten pitäisi tehdä oma osamme sen eteen, että Arktinen alue suojeltaisi ja että sitä ei käytettäisi tällä tavalla hyväksi.” Mitä sinä aiot tehdä? Lisää Greenpeacen tempauksesta täällä.
Maailman luonnonvarat kulutettiin tällä viikolla (22.8.) loppuun. Asiasta tiedottivat Ympäristöministeriö ja WWF.
Maailman ylikulutuspäivänä (Earth Overshoot Day) ihmiskunnan tarpeet ylittävät ekosysteemien kyvyn tuottaa luonnonvaroja, käsitellä jätteitä ja päästöjä.
Siis hupsista. Mitäs nyt tehdään? Pitäisikö rajoittaa vaikka joulumyyntiä vai jatketaanko kulutusjuhlia varastamalla tulevilta sukupolvilta?
Ihmiskunta tarvitsee tällä hetkellä yhteensä 1,5 maapalloa tyydyttääkseen tarpeensa.
Ihmiskunnan ekologinen jalanjälki on 2,7 globaalia hehtaaria ja biokapasiteetti vain 1,8 globaalia hehtaaria henkeä kohden. Suomalaisen ekologinen jalanjälki on 6,2 globaalia hehtaaria.
Mitä sitten pitäisi tehdä?
Hiljattain julkaistun YLEn verkkouutisten mukaan Lappeenrannan kaupunki ja teknillinen yliopisto haluavat Lappeenrannasta aurinkovoiman mallikaupungin. Hienoa!
Yhtenä tavoitteena on uutisen mukaan, että pientalot ja omakotitalot voisivat siirtää aurinkopaneeliensa tuottaman ylijäämäenergian Lappeenrannan Energiaverkkoon.
Olen itse käynyt muutamissa eurooppalaisissa ekokaupungeissa. Esimerkiksi Saksan aurinkoenergian kehto Freiburg on todella kiinnostava nähtävyys. Toivottavasti Lappeenrantaan saadaan tulevaisuudessa vähintään yhtä hienoja innovaatioita.
Voisiko myös Helsinki ottaa etunojaa jossain? Tässä muutama ehdotus Helsingin profiloitumiseksi:
Luin viikonloppuna Osku Pajamäen Perintö vai perintä -kirjan. Kirja on lukemisen arvoinen.
Onhan se jotenkin järkyttävää, että Suomen väestöllinen huoltosuhde tulee olemaan seuraavat 30 vuotta maailman huonoimpia.
Tämä on ollut tiedossa jo 1980-luvulta lähtien eikä asiaan ole varauduttu vaikka viimeiset 30 vuotta ollaan päästy nauttimaan erinomaisen hyvästä huoltosuhteesta.
Erityisen miellyttävää oli, että Pajamäki oli ottanut sukupolvien väliseen oikeudenmukaisuustematiikkaansa mukaan myös ilmasto- ja ympäristökysymykset.
Olin itsekin päässyt kirjaan mukaan yhdellä maininnalla.
Eläinsuojeluliitto Animalia, Luonto-Liitto, Oikeutta eläimille sekä SEY Suomen Eläinsuojeluyhdistysten liitto käynnistivät toukokuun puolivälissä valtakunnallisen kansalaisaloitekampanjan turkistarhauksen lakkauttamiseksi.
Tavoitteena on kerätä vähintään 50 000 allekirjoitusta ja saada aloite eduskuntakäsittelyyn ensimmäisenä suomalaisena kansalaisaloitteena.
Kansalaisaloitteen oli allekirjoittanut jo yli 32 000 suomalaista tiistaihin 7.8. mennessä.
Tämä tarkoittaa sitä, että allekirjoituksia on saatu keskimäärin 376 kappaletta joka päivä. Tätä vauhtia vaaditut 50 000 allekirjoitusta tulee täyteen 24.9.2012. Aikaa 50 000 allekirjoituksen keräämiseen on marraskuun puoliväliin asti.
Ystäväni sai vauvan. Katselin kuvaa, jossa tuore vanhempi vaihtaa synnytyssairaalassa vauvalle vaippaa.
Silmääni pisti kuitenkin yksi asia. Kyseessä on kertakäyttöinen vaippa. Voisiko synnytyssairaaloissa olla tarjolla lähtökohtaisesti kestovaippoja ja/tai harsoja?
Olemme itse käyttäneet vauvalla vessahätäviestinnän tukena kestovaippoja yhtä poikkeusta lukuun ottamatta. Tämä poikkeus oli vauvan ensimmäiset päivät, kun Kätilöopiston Haikaranpesässä vauvalle tarjottiin lähtökohtaisesti kertakäyttövaippoja.
Meillä oli kyllä mukana omat harsot, mutta rankan synnytyksen jälkeen meni pari päivää ennen kuin tajusimme alkaa käyttämään niitä.
Kävimme torstaina (12.7.) perheen voimin Kumpulan maauimalassa. Vessassa käydessäni huomasin, että paikassa oli vedetön pisuaari.
Mikä parasta. Pisuaarissa oli vielä infoteksti: ”Tämä pisuaari on täysin vedetön. Se säästää vuodessa keskimäärin 100 000 litraa puhdasta juomavettä.”
Kyseessä oli Novosanin Urimat –vedetön pisuaari. Pisuaareissa on erillinen sulkujärjestelmä, joka pitää huolen siitä, että virtsa ei jää haisemaan. Samoja pisuaareja oli Kumpulan maauimalassa kahdessa vessassa yhteensä ainakin neljä kappaletta.
Säästöä siis yhteensä noin 400 000 litraa vuodessa. Se on aika paljon enemmän, kuin mitä pystyn kotivessassa tai omilla suihkukäynneilläni säästämään.
Vieraskynäblogissa Markku Jussila
Polkupyöräily tasapainoilee vuodesta toiseen historian ja tulevaisuuden, luonnononläheisen hiljaisuuden ja sykkivän metropolin sekä harrastamisen ja työliikenteen törmäyspisteessä.
Joskus kannattaa kuitenkin unohtaa polkupyöräilyn laaja yhteiskunnallinen merkitys. Pohjimmiltaan pyöräily on vain yksinkertaista ja hauskaa puuhaa.
Nordean Ajassa-lehti herättää usein ajatuksia. Hiljattain pohdiskelin lehden innoittamana vaurastumista. Uusimmassa numerossa (2/2012) Brutto & netto -palstalla kenkäsuunnittelija Minna Parikka vastailee toimittajan kysymyksiin: Mihin kulutat? Enimmäkseen vaatteisiin. […] Olen juuri hankkinut uuden asunnon, joten parhaillaan hankin myös huonekaluja. Se oli sellainen taksimuutto, eli hankin asuntoon kaikki huonekalut uusina.” …ja vähän myöhemmin Parikka vastaa: Mikä on mielestäsi tuhlausta? ”Se, että ihmiset ostavat hirveällä volyymillä, enemmän määrää kuin laatua, eivätkä välttämättä ollenkaan … Lue lisää
Oli kyllä tänään mainiot bileet. Musiikista vastasi linnut, visuaalisista ilmeestä auringonlasku, kuumasta menosta sauna ja viilennyksestä meri. Miten siellä?
Miten vastuullisuudesta puhutaan ja onko sillä väliä?
Se, miten puhumme kestävyydestä, ei ole vain viestintää. Se on myös tapa määritellä, mikä on normaalia.
Erilaisissa sanonnoissa kyse on tietysti pienistä nyansseista ja monien mielestä täysin merkityksettömistä asioista. Samaan aikaan on kuitenkin kuvaavaa, että myös kestävyyskysymyksiin keskittyvät fiksut ja tietoiset ihmiset eivät ole immuuneja sille, että jossain syvällä sisimmässämme tai ainakin kielessä pidämme edelleen normaalina sitä, että ihmiset ajavat fossiiliautolla, sudet ovat ihmiselle vaarallisia, öljyllä rikastutaan, naisen arvon määrittää hänen naimattomuutensa tai kasvispohjainen ruoka on jotain marginaalista vaihtoehtoa.
En usko, että maailma muuttuu kestävämmäksi pelkällä puheella, mutta yksi mittari sille, miten kestävässä kulttuurissa elämme, on se, mitä asioita pidämme normaalina ja millä metaforilla haluamme omaa tärkeää viestiämme alleviivata.
Olisi kiinnostavaa kuulla, mitä kaikkia muita hyviä tai vähemmän onnistuneita esimerkkejä vastuullisuus- ja kestävyyskeskustelussa esiintyy.
Kirjoitin tästä Substackiin. Linkki biossa.
Ylikulutus on aikamme virtahepo olohuoneessa. Me kaikki näemme sen, mutta harva uskaltaa kysyä ääneen: voimmeko todella ratkaista kestävyyskriisin puuttumatta itse kulutuksen määrään?
Usein keskustelu väistetään tarjoamalla ratkaisuksi teknologiaa tai siirtymää palvelutalouteen eli ekotehostamista tai niin sanottua ”aineetonta kulutusta”. Mutta tässä piilee vaarallinen ajatusharha. Todellisuudessa täysin aineetonta kulutusta ei ole olemassa. Jokainen digitaalinen palvelu, jokainen metsämeditaatioon hankittu varuste ja jokainen bitti vaatii fyysistä tilaa, materiaalia ja ennen kaikkea energiaa.
Otetaan esimerkiksi energiankulutus. Teollistumisesta lähtien energiankäyttömme on kasvanut noin 2 prosentin vuosivauhdilla. Se kuulostaa maltilliselta, mutta eksponentiaalinen kasvu on petollista.
Jos jatkamme samalla uralla, kulutamme noin 450 vuoden kuluttua enemmän energiaa kuin mitä koko maapallo vastaanottaa auringosta. Tässä vaiheessa emme törmää vain raaka-aineiden loppumiseen, vaan termodynamiikan seinään.
Yksilön eliniän näkökulmasta 450 vuotta voi tuntua ylettömän pitkältä ajalta ja energiankulutuksen kasvu triviaalilta kysymykseltä. Tässä piilee kuitenkin polkuriippuvuuden vaara. Jos rakennamme koko sivilisaatiomme perustukset fysiikan vastaiselle oletukselle, emme pysty kohta enää muuttamaan suuntaa.
Ihmislaji on tallustellut tällä planeetalla vasta noin 300 000 vuotta. Olemme planeetan historiassa tuore tulokas. Vertailun vuoksi:
- Lehtimuurahaiset ovat harjoittaneet menestyksekästä maanviljelyä noin 50 miljoonaa vuotta.
- Dinosaurukset hallitsivat maapalloa 180 miljoonaa vuotta.
- Karhukaiset ovat selvinneet viidestä joukkosukupuutosta 530 miljoonan vuoden ajan.
Nämä lajit ovat osoittaneet, että pitkäaikainen kestävyys ei löydy eksponentiaalisesta kasvusta, vaan sopeutumisesta ja tasapainosta. Olemmeko me todella ”viisain” laji, jos olemme ajamassa päin seinää jo muutaman tuhannen vuoden jälkeen, kun muut ovat pärjänneet kymmeniä tai satoja miljoonia vuosia?
Fysiikan lakien edessä mielipiteillä ei ole merkitystä. Rajallisella planeetalla loputon kasvu on sula mahdottomuus. Meidän on uskallettava sanoa se ääneen. Vähemmän on yksinkertaisesti vähemmän.
Mitä jos puhuisimme ekosysteemipalveluiden sijaan ekosysteemivastavuoroisuudesta? Niin kauan kuin puhumme luonnosta palveluntuottajana, kohtelemme helposti sitä myös sellaisena. Voisimmeko lopettaa ajattelemasta, että luonto on täällä meitä varten ja alkaa kysyä mitä me olemme täällä tekemässä luonnon hyväksi?
Viikonlopun suunnitelma Vierumäellä: Urheile. Syö. Nuku. Toista.
Lisää kauneutta. Jotta muistaisimme mikä on kaikkein tärkeintä ja osaisimme toimia oikein oikeiden asioiden puolesta 💚🌍
Kuva: Nasa.
Mitä tapahtuu kun lapselle ei sanota lainkaan ei?
Vietin eilen 12-vuotiaan syntymäpäivää ”kyllä-päivän” hengessä. Käytännössä vanhemman (eli minun) piti vastata lapsen kaikkiin kysymyksiin aina kyllä!
Miten päivä sitten sujui. Hämmästyttävän arkisesti.
Aamulla synttärisankari herätettiin klo 7.00 onnittelulaululla ja tuomalla herkkuja sänkyyn. Aamupäivällä lapsi halusi ottaa rennosti ja pelailla serkkunsa kanssa puhelimella. Itse kävin juoksemassa.
Lounaaksi toiveena oli pyöräily Pasilan Triplaan ja Luckiefuniin syömään. Ruokailun jälkeen hengailimme hiukan Triplassa ja kävimme ostamassa lapselle pienen pussukan ja yhden suklaapatukan. Tämän jälkeen kävimme tutustumassa pyörillä Keski-Pasilan uusiin rakennuksiin ja palasimme kotiin.
Myöhemmin iltapäivällä oltiin kotona. Lapsi halusi syödä nuudeleita soijarouheella. Välipalan jälkeen pyöräilimme lähimetsään (kalliometsä, tietäjät tietää), jossa lapsi on viettänyt paljon aikaa päiväkotiaikoina. Kiipeilimme puissa (tai siis lapsi kiipeili ja itse ihastelin/kauhistelin ja pidätin hengitystä). Käpylän/Kumpulan lähimetsistä pyöräilimme lähiravintolaan ja lapsen toiveesta ostimme kotiin vietäväksi massaman curryn tofulla.
Illalla tehtiin vielä popcorneja ja käytiin ostamassa lähikaupasta jäätelöä ja limsaa sekä katsottiin yhdessä Cancel-elokuva. Tämän jälkeen iltatoimet ja nukkumaan.
Lasten toiveet ovat lopulta aika arkisia ja saavutettavia.
Toivottavasti yhä useampi muistaisi, että tämä pieni, hauras ja sininen piste keskellä pimeää tyhjyyttä on ainoa kotimme. Erimielisyydet näyttävät tästä perspektiivistä tuskaisen turhilta. Olisipa meillä taitoa nähdä toisemme tällä samalla lempeydellä ja ymmärryksellä myös täällä alhaalla. Meillä on vain toisemme ja tämä yksi, korvaamaton planeetta, jolla matkustamme läpi äärettömyyden. 💚🌍
Kuva: Nasa
Missä kaikki mainokset ovat?
Olen pitänyt ovessani “Ei mainoksia, kiitos” -tarraa vuosikymmeniä. Se on ollut itsestäänselvyys. Pieni arkinen valinta, jolla estää turhan paperin kertymisen eteiseen ja ehkä myös turhien tarpeiden syntymisen.
Maaliskuussa päätin kokeilla, miltä maailma näyttää ilman sitä. Mitä ihmisten postilaatikoihin nykyään oikeasti jaetaan? Onko tilanne sama kuin ennen?
Irrotin tarran ja valmistauduin siihen, että eteinen täyttyy viikon aikana tarjouslehdistä, pizzamainoksista ja satunnaisista katalogeista. Olin valmis laittamaan tarran takaisin heti, jos määrä karkaisi käsistä.
Kolme viikkoa myöhemmin tilanne on tämä: ei yhtäkään mainosta. Ei ainoatakaan.
Pieni kokeilu, mutta yllättävän suuri lopputulos. Onko tässä käynyt niin, että paperinen suoramainonta on kadonnut? Ainakin omasta arjestani. Ilman, että olen varsinaisesti huomannut sitä. Vai onko kyse siitä, että mainostenjakajat ohittavat oveni lihasmuistilla. Tuleeko kenellekään muulle vielä paperimainoksia?
Mainonta ei tietenkään ole hävinnyt. Se on vain siirtynyt muualle. Sähköpostiin, sosiaaliseen mediaan, hakutuloksiin ja verkkokauppoihin. Fyysisestä tilasta näkymättömämpään, personoidumpaan ja jatkuvampaan muotoon. En enää kanna mainoksia roskikseen. Ne seuraavat minua taskussa.
Paperinen mainos on helppo tunnistaa. Se on konkreettinen, rajallinen ja usein helppo jättää huomiotta. Digitaalinen mainonta toimii toisin. Se sulautuu sisältöön ja mukautuu käyttäytymiseen. Se ei tule kotiin yhtenä nippuna kerran viikossa, vaan pieninä annoksina pitkin päivää.
Siksi sitä on vaikeampi huomata ja ehkä myös vaikeampi vastustaa. “Ei mainoksia, kiitos” -tarra toimi ennen rajana. Nyt vastaavaa rajaa on vaikeampi piirtää. Milloin saan itse päättää, mitä mainontaa minulle näytetään?
Olisiko mahdollista, että digitaaliseen ympäristöön syntyisi yhtä selkeä ja yksinkertainen tapa kieltäytyä? Yksi valinta, joka oikeasti toimii. Koska tällä hetkellä näyttää siltä, että mainokset eivät ole kadonneet. Ne ovat vain muuttuneet näkymättömämmiksi tai oikeastaan niin jatkuvaksi osaksi uutis- ja somevirtaa, että emme edes huomaa niitä tietoisesti.
Anna Abreun keikalla oli tänään mahdollista bailata kaksi tuntia ilman liharuokavaliota esiintyvän taiteilijan toiveesta. Niin upeaa Anna @iamabreu ! Vastaavaa Suomessa ei ole varmaan ennen nähty.
Valitettavasti Veikkaus Areenan ravintolapalvelut onnistuivat kuitenkin tuottamaan pettymyksen. Kyllähän tarjolla oli vegaanihampurilaista, ranskalaisia sekä erilaisia herkkuja ja juomia, mutta suuri osa ruokatarjoiluista ei ollut täysin kasvispohjaisia vaan niissä oli mukana jotain eläinperäistä. Montako vegaanista pizzaa näet tuossa viimeisessä kuvassa? Ei onneksi kuitenkaan lihaa.
Pisteet asenteesta upealle artistille ja miinukset areenan ruokatarjonnasta vastaaville.
Tiettävästi kukaan ei lihan puutteen takia kuollut tai joutunut sairaalaan.
11-vuotias lapsi teki mulle oman kyltin naistenpäivän marssille!
”I can make my own sandwitch.”
”Tämän marssin myötä lähetetään kirkas viesti poliittisille päättäjille”
Hyvää naistenpäivää kaikille!
Uusi ruokatrendi on täällä.
SIPULIVESI!
Pilko sipulia ja laita kylmään hanaveteen. Juo hitaasti nautiskellen. Tarvittaessa voit antaa sipuliveden olla hetken jääkaapissa.
Sipulivesi antaa kivan terveysboostin! Se on vanhan kansan perinne, jota itsekin nautin usein lapsena. Mahdollisia hyötyjä ovat antioksidantit, vastustuskyvyn paraneminen, ruansulatuksen tuki ja antibakteerinen vaikutus.
Sipulivesi ei luonnollisesti puhdista kehoa myrkyistä, polta rasvaa tai korvaa lääkitystä tai monipuolista ruokavaliota.
Milloin tätä saa kaupoista tai ravintoloista? 😅
Jes! Vegemesuilta löytyi ihan mielettömän helppo lasagneresepti ja päätettiin heti kokeilla tehdä sitä 11-vuotiaan kanssa, joka teki kokkailustamme myös tämän videon.
Salaisuus tässä se, että valkokastike tehdään tofusta, hummuksesta ja kaurakermasta. Toimii todella hyvin!
Kiitos @jalotofu reseptistä!
Vegaaninen japanilainen juustokakku! Soijajugurttia, keksejä ja yöksi jääkaappiin.
