Yhteensä 250 henkilökohtaista tavaraa – Kuinka monta näistä ostin vuonna 2021?

Ilmastokriisin ja luontokadon syynä on se, että kulutamme liikaa luonnonvaroja. Suomi on asettanut tavoitteekseen, että vuonna 2035 primääriraakaineiden kotimainen kokonaiskulutus ei ylitä vuoden 2015 tasoa.

Pelkästään yksilönvalinnoilla tätä tavoitetta ei saavutetta, mutta haluan silti omassa arjessani minimoida luonnonvarojen kulutuksen. Kulutuksen vähentämiseen kun on monia itsekkäitäkin syitä. Kulutusta vähentämällä lisää omaa hyvinvointia ja arjen tehokkuutta sekä vähentää paineita rahan ansaitsemiselle.

Käyn läpi pari kertaa vuodessa omat tavarani ja laitan kierrätykseen ne, joita en tarvitse.

Hyvä kriteeri kierrätykseen laittamiselle on esimerkiksi seuraava: jos ei ole käyttänyt jotain 1-2 vuoteen, ei sitä todennäköisesti enää kannata säilyttää omissa nurkissa. Kannattaa mieluimmin antaa tai myydä tavara jollekin, jolle siitä on hyötyä.

Lue lisää

Yritysvastuu 2021 -tutkimus: Onko vastuullisuus vain brändin kiillotusta?

Näkyykö vastuullisuus lähinnä yritysten puheissa mutta ei toiminnassa?

Yritysvastuuverkosto FIBS kysyi Yritysvastuu 2021 -tutkimuksessa Suomen tuhannen suurimman yrityksen joukosta yhteensä 179 toimitusjohtajalta tai yritysvastuusta vastaavalta johtajalta yritysten vastuullisuusnäkemyksiä.

Kiinnostavaa on, että tutkimuksen mukaan 97 prosenttia vastaajista uskoo vaikuttavansa positiivisesti ympäristöön tai yhteiskuntaan. Samaan aikaan kuitenkin esimerkiksi päästöt ilmakehässä lisääntyvät ja luonnon monimuotoisuus heikkenee. Tiedetään toki, että pieni osa yrityksistä on vastuussa isosta osasta haitoista, mutta ei ehkä ihan näin pieni osa.

Tässä taitaa toistua sama harha, kuin meillä kaikilla. Suurin osa suomalaista kuvittelee, että oma elämäntapa on ympäristön kannalta kestävä vaikka omassa arjessa ympäristöteot olisivat lähinnä lämpimiä ajatuksia jätteiden kierrätyksestä. e2:n Ilmassa ristivetoa -tutkimuksessa peräti 77 prosenttia suomalaisista tosiaan vastaa, että oma elämäntapa on ympäristön kannalta kestävällä tolalla.

Lue lisää

EU:n päästöt kasvaneet 18 prosenttia koronakeväästä

Eurostat julkaisi marraskuun lopussa vihdoin EU:n päästötietoja vuosineljänneksittäin. Tämä on hienoa edistystä siihen verrattuna, että aiemmin päästöjä on raportoitu vain vuosittain.

Vuoden 2021 toisella vuosineljänneksellä EU:n päästöt olivat 867 miljoonaa tonnia CO2-ekv. Vuoden takaiseen ensimmäiseen koronakevääseen verrattuna tässä on valitettavaa kasvua peräti 18 prosenttia. Erityisesti päästöt lisääntyivät lämmityksen ja liikenteen osalta.

Toki hyvä uutinen on, että päästöt ovat tippuneet merkittävästi vuodesta 2010 lähtien, jolloin ne olivat lähes 1200 miljoonaa tonnia CO2-ekv.

Suurin syy päästöjen kasvuun on Eurostatin mukaan talouskasvu. Näyttääkin siltä, että absoluuttinen irtikytkentä talouskasvun ja päästöjen välillä on vielä pelkkä kaukainen haave. Tämä herättää kysymyksen, pitäisikö meidän kuitenkin miettiä enemmän systeemitason muutosta ja koko talousjärjestelmän remonttia.

Lue lisää

Neljä keinoa ottaa haltuun taloyhtiön lämmitysratkaisut

Lämmityskauden alettua ja lämmityskulujen noustessa monessa taloyhtiössä mietitään energiatehokkuustoimia ja lämmitysratkaisuja.

Tämä on fiksua kustannusten, asumismukavuuden ja ilmaston kannalta.

Siinä missä monissa asunnoissa pitää laittaa lisää vaatetta päälle, joutuu toisissa tuulettamaan liian lämmintä ilmaa ulos avoimesta ikkunasta keskellä talvea.

Älytermostaatti mahdollistaa huoneen lämpötilan pitämisen juuri sopivan lämpöisenä juuri sopivaan aikaan vuorokaudesta. Varsinainen energiansäästö ja hyvinvointiteko!

Esimerkiksi HSY:n mukaan ”taloyhtiön hoitokuluista energia- ja vesikustannukset ovat tyypillisesti 30-40 %. Hukkaenergia voi haukata jopa 30 prosenttia taloyhtiön energiasta ja siis ison osan kuluvista euroista.”

Mitä taloyhtiössä kannattaa lämmityksen suhteen tehdä? Seuraavassa neljä vinkkiä taloyhtiön hallituksille:

Lue lisää

Viisi työkalua päättäjille ja yrityksille vastuullisen kulutuksen edistämiseksi

Kärsivätkö ihmiset jo kulutushäpeästä? Voisiko päättäjät ja yritykset laittaa vauhtia siirtymisessä vastuulliseen kuluttamiseen?

Black Fridayn ja Älä osta mitään -päivän yhdeydessä on ilahduttavasti puhuttu tänä vuonna kulutuskulttuurista. Siitä, että ilmastokriisin ja luontokadon kannalta meidän ei tulisi jatkaa nykymenoa vaan löytää tilalle jotain parempaa.

Parempi arki ei ole kaukana. Aika monet ovat jo huomanneet, että ostaminen ei tee onnelliseksi. Hyvinvointi koostuu jostain ihan muusta kuin tavarasta. Tarpeeton shoppailu on noloa.

Helposti kulutuskriittinen keskustelu typistyy kuitenkin keskusteluksi yksilön valinnoista.

Tärkeää olisi kääntää katseet yhteiskunnallisiin rakenteisiin eli poliittisiin päättäjiin ja yrityksiin, jotka ruokkivat planeetan kannalta kestämätöntä kuluttamista. Ihmiset ostavat sitä, mikä on halpaa ja saatavilla. Hinnoitteluun ja saatavuuteen taas vaikutetaan päättäjien ja yritysten toimilla.

Seuraavassa viisi vinkkiä päättäjille ja vastuullisille yrityksille:

Lue lisää

Kolme näkökulmaa vastuulliseen kuluttamiseen

Voiko kuluttaminen olla vastuullista? Miten pitäisi suhtautua Black Friday -kampanjoihin tai Älä osta mitään -päivään?

Vuosikymmeniä olemme luoneet kulutuskulttuuria, jossa meidän pitää jatkuvasti hankkia uusia tavaroita tai asioita, jotta voimme olla ehjiä, parempia ja hyvinvoivia.

Professori Tim Jacksonia mukaillen olemme ajautuneet tilanteeseen, jossa käytämme rahaa, jota meillä ei ole, ostaaksemme tavaroita, joita emme tarvitse, tehdäksemme vaikutuksen ihmisiin, joista emme välitä. Kaiken tämän seurauksena olemme ajaneet ympäristön hätätilaan.

Yksilökulutuksen ohella on tärkeää tarkastella myös isoa kuvaa. Ilmastokriisin ja luontokadon taustalla on se, että kulutamme luonnonvaroja liikaa. Yksilövalintojen ohella näihin aikamme suurimpien haasteiden ratkaisemiseen tarvitaan päättäjät ja yritykset mukaan.

Ohessa kolme näkökulmaa vastuulliseen kuluttamiseen omasta näkökulmastani ja arjesta:

Lue lisää

Sörnäisten tunnelin rakentaminen on ilmastolle haitallinen investointi

Helsingin kaupunginvaltuusto kävi 24.11.2021 pitkän keskustelun Sörnäisten tunnelista ja päätti äänin 48-37 jatkaa tunnelin rakentamisen valmistelua.

On erikoista, että kaupunki, joka on julistanut ilmastohätätilan ja tavoittelee hiilieutraaliutta vuoteen 2030 mennessä, aikoo investoida fossiiliseen liikenteeseen.

Valitettavasti mahdollinen tunneli:

  • Lisää liikennettä ja päästöjä
  • Vaikeuttaa autoilua lisääntyvien ruuhkien myötä toisaalla
  • Vaikeuttaa alueen kävelyä ja pyöräilyä
  • Maksaa investointina noin 180 miljoonaa euroa ja käyttökuluina 2 miljoonaa euroa vuodessa.

Mikäli tunnelia ei rakennettaisi

Lue lisää

Donitsitaloudesta mallia vastuullisuustyölle

Miten voisimme arvioida yhteiskunnan ja organisaatioiden menestystä kestävän kehityksen eri näkökulmat huomioiden?

Yksi mielenkiintoinen ja mahdollinen lähestymistapa tähän on donitsitalous. Kyseessä on taloustieteilijä Kate Raworthin kehittämä malli, jossa yhteiskuntaa pyritään kuvaamaan kahden rajan avulla. Nämä rajat ovat ekologinen katto ja sosiaalinen perusta.

Kuva: https://www.donitsitalous.fi/

Maapallon ekologinen kantokyky asettaa rajat toiminnallemme. Näitä rajoja emme voi ylittää. Toisaalta haluamme varmistaa hyvinvoinnin. Tämä on minimitaso, jota ei saa alittaa.

Donitsin sisempi rengas kuvaa siis sosiaalista minimiä ja ylempi rengas planeetan rajoja.

Leedsin yliopisto on hiljattain laskenut eri maiden tilanteen suhteessa donitsiin. Valitettavasti yksikään maa maailmassa ei ole onnistunut saavuttamaan hyvinvointia ekologisesti kestävällä tavalla.

Suomen tulokset löytyvät tästä. Samalla kun Suomi pystyy takaamaan varsin hyvin hyvinvointia (työllisyysastetta lukuunottamatta), menemme räikeästi planetaaristen rajojen yli kaikilla sektoreilla.

Lue lisää

Vastuullinen toimija luopuu fossiilisten ohella lihasta

Muistatteko kohun kun Helsingin yliopiston ravintolat lopettivat naudanlihan tarjoilun lokakuussa 2019?

Tämän jälkeen toukokuussa 2021 ravintolaketju Fafa´s ilmoitti, että poistaa punaisen lihan ruokalistoiltaan. Kolmantena merkittävänä toimijana Helsingin kaupunki ilmoitti marraskuun alussa 2021 lopettavansa ihan tarjoilun tilaisuuksissa. Jälleen nousi suuri ruokakeskustelu.

Näiden lisäksi on varmasti muitakin tahoja, jotka ovat jo päättäneet luopua lihasta. Enkä tarkoita nyt jo niitä lukemattomia kasvis- tai vegaaniravintoloita vaan enemmän niitä toimijoita, joilla on pitkät perinteet liharuokien tarjoajana tai valmistajana. Onhan esimerkiksi Hesburger jo linjannut, että sen myymistä suolaisen valikoiman tuotteista ranskanperunoita lukuun ottamatta puolet on lihatonta vuoteen 2030 mennessä.

Tällä hetkellä on todennäköisesti vielä mahdollista listata kaikki nämä edelläkävijät. Mielelläni myös kuulen näistä!

Tuskin menee kuitenkaan kovin pitkään, kun siirtymä lihasta luopumiseen yleistyy yhtä nopeasti kuin eri toimijoiden hiilineutraaliuslupaukset.

Lue lisää

Millainen olisi ilmastohätätilan Suomi?

Elokapina on vaatinut Suomeen ilmastohätätilaa. Ilmastohätätilan sijaan on enemmän käyty keskusteltu siitä, saako katuja sulkea avoimen kansalaistottelemattomuuden nimissä ja onko esimerkiksi sopivaa osoittaa mieltä eduskunnan tai valtioneuvoston edessä.

Vähemmän on ollut keskustelua siitä, mitä ilmastohätätilan julistaminen käytännössä tarkoittaisi Suomessa.

Koronapandemia on esimerkki hätätilan politiikasta. Korona kuitenkin eroaa jyrkistä päästöjen vähennyksistä sillä, että hiilineutraalissa yhteiskunnassa hyvinvointi lisääntyy eikä yksilöiden arkea jouduta rajoittamaan samalla tavalla kun koronapandemian aikana.

Seuraavassa muutamia ajatuksia ja ehdotuksia siitä, mitä ilmastohätätilan politiikka voisi Suomessa tarkoittaa, mikäli sellainen julistettaisiin.

Lue lisää

Laskin triathlon-harrastuksen päästöt. Itselläni ne ovat noin 716 kgCO2e vuodessa. Tyypillisen täysmatkan triathlonia harrastavan päästöt saattavat olla lähes kymmenkertaiset eli oman arvioni mukaan 6647 kgCO2e vuodessa. 

Mihin tämä suhteutuu? Keskimääräisen suomalaisen koko vuoden aikana aiheuttamat kaikki CO2-päästöt ovat noin 10 tonnia ja omani ovat noin pari tonnia. Kestävä taso, johon kaikkien pitäisi päästä vuoteen 2030 mennessä on noin 2,5 tonnia ja vuoteen 2050 mennessä 0,7 tonnia. 

Suurin osa päästöistä triathlonissa aiheutuu mahdollisiin harjoitusleireihin ja kilpailuihin osallistumisesta sekä harjoittelusta ja siihen vaadittavasta lisäenergiasta (ruuasta). Lisäksi päästöjä tulee tietysti myös harjoituksiin kulkemisesta, harjoittelupaikoista ja varustehankinnoista. Varmasti jotain muitankin osa-alueita on ja kaikkea tuskin tulee tällä pikaselvityksellä huomioiduksi. Jostain on kuitenkin hyvä aloittaa. Olen enemmän kuin kiitollinen kaikista korjauksista ja tarkennuksista näihin laskelmiin. 

Täällä tarkempi laskelma ja suositukset päästöjen vähentämiseksi: https://leostranius.fi

#triathlon @helsinkitriathlon
Muistoja 10-vuoden takaa. Oli silloin aika yllättävää ja hämmentävää löytää itsensä taidenäyttelystä. 

Teos: @samilukkarinen
Third Rock täytti tänään 5-vuotta! 

Reilu viisi vuotta sitten keskellä koronapandemiaa aloimme pohtia silloisen T-Media Relations Oy nimen ja brändin uusimista. Lopulta Sari Kuvaja, @harrileinikka @riding_n_butterflywings ja @anurasanen (ja oli mukana varmasti moni muukin) kanssa saatiin valmista ja 18.8.2020 oli kaupparekisteri-ilmoitukset hoidettu, verkkosivu pystyssä sekä tiedote lähdössä asiakkaille. 

Third Rock Finland oli saanut alkunsa. 

Mitä me ollaan sitten viiden vuoden aikana tehty? Katsoin nopeasti, että ollaan toteutettu karkeasti: 

-noin 700 projektia
-palveltu noin 300 asiakasta
-tehty noin neljä miljoonaa euroa liikevaihtoa
-tehty hommia noin 50 henkilötyövuotta

Ja toivottavasti myös onnistuttu vähentämään päästöjä ja luonnonvarojen kulutusta sekä vahvistamaan kiertotaloutta, ihmisoikeuksia ja fiksua liiketoimintaa. 

Monenlaisia maailman muutoksia ja tilanteita on viiden vuoden aikana ehtinyt tapahtua ja monessa liemessä ollaan oltu, kun ollaan kasvettu kolmen henkilön yrityksestä nyt 17 henkilön organisaatioksi.

Tavoitteena on edelleen vauhdittaa organisaatioita haittoja vähentävästä niin kutsutusta ”vastuullisesta liiketoiminnasta” kohti planetaarista liiketoimintaa eli kohti sitä, että organisaatiot edistävät kestävyysmuutosta eivätkä vain minimoi omia haittoja tai pahimmillaan jarruta muutosta. Tässä riittää vielä tehtävää näin ilmastokriisin ja luontokadon aikakaudella. 

Hyvää syntymäpäivää Third Rock! On tämä kyllä ollut ihmeellinen ja elämää muuttava matka kaikkien teidän kanssa, jotka olette tavalla tai toisella olleet vuosien varrella mukana.

Ja mitä kaikkea onkaan vielä luvassa!

#thirdrock #vastuullisuus #planetaarinenliiketoimibta
Kirjasuositus: Ossi Nyman: Alkuhuuto

Jostain selittämättömästä syystä olen tykännyt Nymanin romaanien karuttomasta kuvailusta paljon. Alkuhuuto on näistä romaaneista kuitenkin ehjin ja paras. Suorastaan huikea. 

Toivo on 46-vuotiaana bussinkuljettajana valmis eläkkeelle. Marjut istuu lähikaupan kassalla ja hakee iloa elämään salasuhteista. Faith on suomeen kotoutunut maahanmuuttokriittinen maahanmuuttaja. 

Kolme elämää, jotka kiinnittyvät vahvasti toisiinsa. 

Upea kuvaus suomalaisesta mielenmaisemasta ja keskiluokkaisuuden reunalla elämisen arjesta. Tavallisuuden kaipuusta.

Häiritsevää on vain ajan hengen mukainen ajallinen epäsymmetrisyys ja absurdi loppuratkaisu. Ja ehkä juuri tämä häiritsevyys tekee kirjasta lopulta täydellisen. 

#kirjat #kirjagram #ossinyman #alkuhuuto @ossijanyman @teoskustantamo
#kilpisjärvi #tromso #narvik #luleå #haaparanta #tornio #lofoten #norway #sweden #finland
Ranskan ympäriajon videopätkiä katsellessa huomasin, että ammattipyöräilijä Tadej Pogacarilla oli pyörässä aina Hulk-tarra antamassa tsemppiä polkemiseen. 

Sain itsekin omaan pyörään nyt lapselta Leo-leijona-tarran. Saa nähdä nousevatko keskinopeudet.
Voiko Lofooteille matkustaa Helsingistä maatapitkin ilman autoa? Tietysti voi. Tehtiin 13-vuotiaan lapsen kanssa kahdestaan autovapaa maatapitkin matka. 

Pohjoisen kaarros Jäämerelle ja Lofooteille kulki seuraavasti: Helsinki-Rovaniemi-Kilpisjärvi-Tromsa-Narvik-Svolvaer-Narvik-Luleå-Haaparanta/Tornio-Kemi-Helsinki. 

Reissun päästöt olivat yhteensä noin 213 kgCO2e, joka vastaa noin 1568 km autolla ajoa. Lentämällä paikan päälle olisi jäänyt moni hieno paikka näkemättä ja kokematta ja päästöt olisivat olleet yli tuplasti enemmän eli noin 565 kgCO2e. 

Lue matkapäiväkirja, reitti ja arviot päästöistä sekä lopuksi yhteenveto ja pohdinnat mahdollisista muista vaihtoehdoista osoitteesta www.leostranius.fi

Pahoittelut verkkosivujen pitkästä tekstistä, mutta ehkä tästä voi olla iloa ja hyötyä jollekin, joka suunnittelee vastaavaa matkaa. 

#norja #lofootit #lappi
Saana 

#saana #saanatunturi #kilpisjärvi
Kilpisjärvi ja Saanan huippu. Seuraavaksi kohti Norjaa.
Nyt en ole ”vain” triathlonisti vaan lisäksi myös kulttuuritriathlonisti! Olenhan suorittanut todestettavasti Lieksan kulttuuritriathlonin yhdessä lasten kanssa. 

Ensimmäisenä lajina oli kirjasto, toisena kulttuurikeskus ja lopuksi vielä Pielisen museo. 

Hieno konsepti Lieksan kaupungilta!

Hommaan kuului mulla bonuksena myös 100 km pyöräily Joensuusta Lieksaan ja uiminen Lieksanjoessa. Kulttuurikohteiden vaihdot mentiin juoksujalkaa, että ehdittiin vielä junalle ja illaksi takaisin Joensuuhun. 

#lieksa #kulttuuritriathlon #triathlon
Turun linja-autoasemalla polkupyörätarvikkeiden automaatti! Milloin näitä tulisi Helsinkiin? Tai muualle?