Kolmenlaisia joululahjoja – Katso video!

Lahjan tarkoitus on antaa toiselle jotain vastikkeetta ja ilahduttaa lahjan saajaa. Antamisesta tulee myös itselle hyvä mieli.

Jouluna monet kuitenkin tuskailevat lahjojen kanssa. Itsekin olen joskus tehnyt niin.

Olen kierrellyt tavarataloja ja miettinyt, mitä lahjoja ostaisin esimerkiksi kumppanilleni, sisaruksilleni ja vanhemmille. Ja olen ostanut jotain turhaa vain siitä syystä, että jotain piti joululahjaksi keksiä.

Lue lisää

Ekoisi: Piilomerkityksiä vauvalle

Viime aikoina olen kiinnittänyt huomiota moniin omasta mielestäni kestämättömiin kulttuurisiin merkityksiin, joita vaikka vauvan vaatteisiin tai kirjoihin on ladattu.

Meillä on esimerkiksi pulautusliina, jossa on traktorin kuvia. Nostaessani asian esille puolisoni totesi, että ”so what”.

Minulle traktori kuitenkin symbolisoi autoa ja autokulttuurin ihannointia, fossiilisten polttoaineiden käyttöä ja niin edelleen. Mieluummin näkisin pulautus-liinassa polkupyöriä. Kuinka moni haluaisi pulautusliinaan vaikka aseiden kuvia?

Pulautusliinan myötä tulin kiinnittäneeksi huomiota moneen muuhunkin asiaan.

Lue lisää

Viikkopäiväkirja 50 (12.-18.12.2011)

Maanantai: Durbanin imastokokouksen jälkipuinti jatkui. Edellisen illan Nelosen uutisten lisäksi vastailin nyt myös YLE:lle ja muutaman muun toimittajan kysymyksiin. Kirjoittamani analyysi ilmastokokouksen annista löytyy ilmasto.org -blogista. Durbanin lisäksi vedin aamupäivällä Luonto-Liiton toimistokokousta ja iltapäivällä vietimme henkilöstön pikkujouluja. Kävimme tutustumassa Teatterikorkeakouluun ja söimme Kasvisbaarissa. Alkuillasta kirjoitin vielä kulutus.fi -blogiin kuluttajavaikuttamisen rajoista ja ekoidentiteetistä. Illalla kävin vauvan kanssa juoksemassa Annukan viimeistellessä väitöskirjaa.

Lue lisää

Viikkopäiväkirja 49 (5.-11.12.2011)

Maanantai: Vietin vapaapäivää. Listasin Ekoisi-blogiin Vauva-lehden (12/2011) haastattelussa esille tuomani kolme tärkeää kasvatusperiaatetta. Myös Luonnonsuojelija-lehteen kirjoittamani kolumni Miksi ekovanhemmuus on niin vaikeaa ja helppoa, ilmestyi. Päivän mittaan leikin vauvan kanssa ja laitoin asensin tietokonettani kuntoon. Myös Sarianne kävi kylässä. Iltapäivällä pyöräilin Luonto-Liiton toimistolle asentamaan Office-ohjelmistoja ja käymään läpi sähköposteja. Illan Annukka viimeisteli väitöskirjaa ja itse olin vauvan kanssa. Ennen nukkumaan menoa sain lopulta myös tietokoneeni kuntoon ja tarvittavat ohjelmat asennettua.

Lue lisää

Vinkkejä toimivaan tehtävälistaan

Minulta pyydettiin blogikirjoitusta tehtävälistastani ja sen käytöstä. Täältä tulee.

Ylipäätään kaikki tehtävät, jotka täytyy syystä tai toisesta tehdä, kannattaa kirjoittaa ylös aikataulun kera.

Näin tärkeitä tehtäviä ei tarvitse muistaa ulkoa ja mieli vapautuu ottamaan vastaan uusia asioita.

Ennen tehtävälistan tekoa kannattaa palauttaa mieleen omat pidemmän aikavälin tavoitteet ja varmistaa, että päivittäiset tehtävät palvelevat näiden tavoitteiden saavuttamista. Itse suunnittelen asioita yleensä seuraavalla vuodelle, keväälle ja syksylle sekä seuraavalle viikolle ja päivälle

Lue lisää

Ekoisi: Miksi ekovanhemmuus on niin vaikeaa ja helppoa?

Arjen kolumni Luonnonsuojelija-lehdessä (6/2011)

Tänä syksynä minusta tuli isä. Vanhemmuuden myötä olen kirjoittanut Ekoisi-blogia. Blogissani pohdin vanhemmuutta ja perhe-elämää ekologisesta näkökulmasta. Aihe on selvästi herkkä. Varsinkin isä kirjoittamassa vanhemmuudesta, ja vielä ympäristönäkökulmasta, herättää yllättäviä ennakkoluuloja.

Välillä olen miettinyt, uskallanko kirjoittaa teemasta lainkaan, koska olen saanut siitä niin paljon negatiivista palautetta.

Lue lisää

Viikkopäiväkirja 48 (28.11.-4.12.2011)

Maanantai: Kävin aamulla juoksemassa ja valmistelin esitystä vapaaehtoistoiminnan uusista muodoista. Luonto-Liitto taas on huolissaan lisääntyneestä susivihasta. Ekoisi-blogi julkaistiin nyt myös ensimmäistä kertaa Vauvan sivuilla. Aamupäivällä osallistuin Kalevi Sorsa -säätiön ja Antti Alajan ”Mikä ihmeen degrowth?” -raportin julkaisutilaisuuteen. Lounaalla kävin Oskari Nokso-Koiviston kanssa keskustelemassa kulttuurivallankumouksesta ja iltapäivän aluksi vedin Luonto-Liiton toimistokokousta. Iltapäivän hoidin toimistolla henkilöstö- ja hallintoasioista sekä kävin läpi sähköposteja. Illalla Minna ja Riku kävivät kylässä katsomassa vauvaa.

Lue lisää

Ekoisi – osa 28: Perhevalmennusta ekologiseen malliin

Olemme osallistuneet Leikkipuisto Intiassa Helsingin kaupungin järjestämään perhevalmennukseen synnytyksen jälkeen.

Tapaamisten tarkoituksena on keskustella ammattilaisten ja tuoreiden vanhempien kanssa vanhemmuuden mukanaan tuomista haasteista.

Viime kerralla katsoimme esimerkiksi videon lapsen kanssa kommunikoinnista ja harjoittelimme vauvatusta.

Itse kaipaisin perhevalmennukseen myös ympäristönäkökulmia.

Lue lisää

Viikkopäiväkirja 47 (21.-27.11.2011)

Maanantai: Osallistuin aamupäivällä Jyväskylän yliopiston toteuttamaan Argumenta-hankkeen loppuseminaariin Biomassan kestävästä käytöstä. Tilaisuudessa TEM:n ylijohtaja Esa Härmälä puhui kuin olisi ollut ympäristöasiantuntijoiden sijaan MTK:n tupaillassa. Härmälä puhui omasta metsästään ja veti siitä johtopäätökset, että suomalainen biomassan hyödyntäminen on kestävällä pohjalla. Iltapäivällä vedin Luonto-Liiton toimistokokousta ja pistin toimeen edellisen viikonlopun valtuuston päätöksiä. Illalla osallistuin taloyhtiö Asunto Oy Lähtökuopan ylimääräiseen yhtiökokoukseen ja kävin juoksemassa vauvan kanssa.

Lue lisää

Kuukauden vieraana Dynamossa

Kävin torstaina (24.11.) kuukauden vieraana mainostoimisto Dynamossa Helsingin Kaisaniemessä.

Peggy Bauer oli loihtinut tilaisuuteen todella maukasta vegaaniruokaaa. Session aluksi esittelin hiukan itseäni ja elämäntapavalintojani. Tämän jälkeen puhuin ruoasta ja sen ympäristövaikutuksista.

Erityisesti halusin kiinnittää huomiota kolmeen seikkaan:

Lue lisää

Viikonlopun suunnitelma. Urheile. Syö. Nuku. Toista. @finntriathlon @vierumaki
Tiedättekö sen tunteen, kun haluat lähettää lohtua ja lämpimiä ajatuksia sun ystävälle, että kaikki kyllä järjestyy. Huomaat sopivasti ulkona oheisen julisteen, otat siitä kuvan ja laitat viestin. Sitten ihmettelet miksi se sun ystävä reagoi viestiin kakkaemojilla.
Uusi ruokatrendi on täällä. 

SIPULIVESI!

Pilko sipulia ja laita kylmään hanaveteen. Juo hitaasti nautiskellen. Tarvittaessa voit antaa sipuliveden olla hetken jääkaapissa. 

Sipulivesi antaa kivan terveysboostin! Se on vanhan kansan perinne, jota itsekin nautin usein lapsena. Mahdollisia hyötyjä ovat antioksidantit, vastustuskyvyn paraneminen, ruansulatuksen tuki ja antibakteerinen vaikutus. 

Sipulivesi ei luonnollisesti puhdista kehoa myrkyistä, polta rasvaa tai korvaa lääkitystä tai monipuolista ruokavaliota. 

Milloin tätä saa kaupoista tai ravintoloista? 😅
Jes! Vegemesuilta löytyi ihan mielettömän helppo lasagneresepti ja päätettiin heti kokeilla tehdä sitä 11-vuotiaan kanssa, joka teki kokkailustamme myös tämän videon. 

Salaisuus tässä se, että valkokastike tehdään tofusta, hummuksesta ja kaurakermasta. Toimii todella hyvin! 

Kiitos @jalotofu reseptistä!
Vegaaninen japanilainen juustokakku! Soijajugurttia, keksejä ja yöksi jääkaappiin.
Kestävä elämä ei ala täydellisistä valinnoista vaan suunnasta. Oma matkani vegaaniksi kesti melkein 20 vuotta oheisen julisteen näkemisestä. Ja sen jälkeen se mikä oli selvää vuonna 1995, tuli pysyväksi osaksi  arkea vasta 2007. 

Jokainen valinta on kuitenkin oikeaan suuntaan ja arvostettavaa! Mikä olisi sun askel kohta kestävää arkea tänä vuonna?

Kirjoittelin omasta pitkästä siirtymästä Substackiin: 
https://leostranius.substack.com/p/kestava-elama-ei-ala-taydellisyydesta
Vuoden aluksi on hyvä laskea hiilijalanjälki. Tässä tulokset Sitran Elämäntapatestillä tehtynä. Miten iso hiilijalanjälki sulla on?
10 asiaa vuodesta 2025

Third Rockin toimitusjohtaja viides kokonainen vuosi. Yritysvastuuregulaation lässähdyksestä huolimatta varsin kelvollista ja toivottavasti vaikuttavaa tekemistä noin 100 eri yrityksen tai organisaation kanssa. Lyhennetty työviikko täydellä palkalla sai mukavasti huomiota ja herätti paljon kiinnostusta.

Liikuntaa kertyi vuoden aikana yhteensä 862 tuntia. Uintia 281 km, pyöräilyä 8085 km ja juoksua 1302 km. Joka aamu kevyt venyttely ja 7 minute workout. 

Kesäloman aluksi tein omatoimisen triathlonin täysmatkan. Lisäksi kertyi kaksi puolimatkaa, maraton/ultrajuoksu (51 km) ja 16 puolimaratonia.

Kirjallisuutta. Vuoden alussa ilmestyi kirjani 1,5 astetta parempi arki. Yhteensä luin tai kuuntelin vuoden aikana 250 kirjaa.

Kävin 50 lounaalla keskustelemassa elämän tarkoituksesta. Tästä aiheesta on tavoitteena kirjoittaa seuraavaksi kirja. Omaksi yllätyksekseni sain kirjan tekemistä varten jopa apurahan Suomen tietokirjailijoilta. 

Luottamustehtäviä. Olen saanut olla Animalian hallituksessa edistämässä eläinten oikeuksia ja toimia Myrskyvaroitus-yhdistyksen hallituksen neuvonantajana edistämässä ilmastoasioita.

Matkustelua ja kokouksia. Yhteensä 70 matkapäivää. Suurin osa kotimaassa. Kesällä maata pitkin Kilpisjärven kautta Pohjois-Norjaan Tromssaan ja Lofooteille. Tänäkään vuonna ei ainuttakaan lento- tai laivamatkaa. Lisäksi vuoden aikana yhteensä 837 kokousta. 

Räppäri ja sanataideohjaaja Rauhatäti ehdotti yhteisen räppibiisin tekemistä. Tästä yhteistyöstä julkaistiin toukokuussa ensimmäinen räp-kappale. Biisin nimi on ”Poljen poljen”, ja se syntyi halusta sanoittaa omia kokemuksia ja tunnetiloja niistä hetkistä, kun puskee eteenpäin, vaikka tie on epätasainen.

Sijoituksia. Lahjoitimme 10,13 % kotitalouden nettotuloista (9740,50 e) hyväntekeväisyyteen. Uskon, että kaikkein vastuullisinta ja tuottoisinta sijoittamista pidemmällä tähtäimellä on rahan lahjoittaminen niille tahoille, jotka edistävät kestävää maailmaa.

Unta kertyi vuoden aikana keskimäärin 6 tuntia ja 2 minuuttia yössä. Keskimäärin 7 minuuttia vähemmän yössä kuin edellisen vuonna.

Hyvää ja rauhaisaa vuotta 2026 kaikille!
Saa olla kiitollinen ja onnellinen, että tänä vuonna on pysynyt terveenä ja hyvässä kunnossa sekä voinut tehdä niin paljon sitä mistä tykkää eli käytännössä mm. harrastaa triathlonia. 

Mitä tuli tehtyä eli vuoden 2025 liikunta numeroina…

-Uinti: 125,5 h, 281 km
-Pyörä: 391 h, 8085 km
-Juoksu: 142,5 h, 1302 km
-Fysiikka: 175 h
-Muuta: 28 h
 
(Suuri osa tunneista/kilometreistä on arkiliikuntaa tai höntsäilyä eikä tavoitteellista treenaamista) 

Tämä pitää sisällään myös yhden omatoimisen täydenmatkan triathlonin, kaksi puolimatkaa, yhden maraton-/ultrajuoksun (51 km) ja 16 puolimaratonia sekä päivittäiset 7 minute workout -treenit. 

Liikuntaa yhteensä 862 h. Keskimäärin 16,5 tuntia viikossa tai 2 h 22 min päivittäin.
Jihuu! Tänään omatoiminen puolitriathlon. Uinti 1,9 km, pyörä 90 km ja juoksu 21,1 km. Nyt voi rauhoittua loman viettoon.
Vuoden 16. puolimaraton. Joka kuukausi vähintään yksi.
Euroopan suurin turkisten tuottajamaa Puola kieltää turkistarhauksen

Päätöksen myötä Euroopassa harjoitetaan turkistarhausta enää vain Suomessa ja Kreikassa sekä pienimuotoisesti muutamassa muussa maassa

https://animalia.fi/2025/12/02/euroopan-suurin-turkisten-tuottajamaa-puola-kieltaa-turkistarhauksen/
Seuraa minua Instagramissa