Viikko-ohjelma 5/2015 (26.1.-1.2.2015)

Leo StraniusKansalaisvaikuttamisen ja politiikan tekemisen pitää olla mielestäni avointa. 

Tätä periaatetta noudattaen pyrin julkaisemaan tiedossa olevani viikko-ohjelmani etukäteen aina maanantaisin.

Toki muutosvarauksin. Ohjelmani ja aikatauluni kun usein elävät aika paljon viikon mittaan, kuten varmasi useimmilla meistä.

Ohjelmaan on koottu kokouksia, tapaamisia ja julkisia esiintymisiä.

Toivon, että tätä kautta blogini lukijoilla on parempi mahdollisuus seurata sitä, millaista työni Luonto-Liiton toiminnanjohtajana, Helsingin kunnallispoliitikkona, kansalaisvaikuttajana ja eduskuntavaaliehdokkaana on.

Alla viikko-ohjelmani viikon 5 (26.1.-1.2.2015) osalta

Lue lisää

Laura Rantanen: Aikapessimisti ei pety

Laura Rantanen ja Leo StraniusPidin tammikuun alkupuolella rakkaalle ystävälleni Laura Rantaselle kolmen tunnin ajanhallintaintensiivin.

Tapaaminen sai alkunsa Lauran julkisesta Facebook-statuksesta. Keskustelumme jälkeen mukaan ajanhallinnan niksejä pohtimaan ilmoittautui lopulta kymmenkunta muutakin yhteistä ystäväämme.

Laura kirjoitti ajanhallintaintensiivistä kaksi blogitekstiä. Ohessa niistä jälkimmäinen, joka on julkaistu alunperin täällä. Ensimmäinen teksti löytyy täältä: Säästät aikaasi lukemalla tämän.

Jos haluat joskus vinkkejä ajan- ja elämänhallintaan, ota yhteyttä! :) 

Olen lupautunut pitämään vastaavia sessioita jo Riku Rantalalle ja Madventures porukoille sekä Vihreiden puoluetoimiston työntekijöille.

Lue lisää

Parempi arki: Juhli saavutuksiasi

Loppuviikon note to self: Juhli saavutuksiasi.

Sait sitten tehtyä pienen tai suuren asian, muista palkita itsesi. Usein palkinnoksi riittää, että saa poistettua asian tehtävälistalta. Päivän päätteeksi kannattaa pysähtyä muutamaksi minuutiksi summaamaan tehtyjä töitä. ‪#‎parempiarki‬

Parempiarki - Juhli saavutuksiasi

Tulen kevään 2015 aikana julkaisemaan noin 1-2 kertaa viikossa ”note to self” -hengessä vinkkejä arjen hallintaan otsikolla ”parempi arki” (#parempiarki).

Lue lisää

Parempi arki: Istu alas ja hengitä hetki

Hyvää alkanutta viikkoa! Tässä note to self tämän viikon menoihin: Kun on todella kiire, kannattaa pysähtyä odottamaan, että se menee ohi. Istu alas ja hengitä hetki. ‪#‎parempiarki‬

Parempiarki - Kun on todella kiire

Tulen kevään 2015 aikana julkaisemaan noin 1-2 kertaa viikossa ”note to self” -hengessä vinkkejä arjen hallintaan otsikolla ”parempi arki” (#parempiarki).

Lue lisää

Viikko-ohjelma 3/2015 (12.-18.1.2015)

Leo Stranius kokovartaloKansalaisvaikuttamisen ja politiikan tekemisen pitää olla mielestäni avointa.

Tätä periaatetta noudattaen pyrin julkaisemaan tiedossa olevani viikko-ohjelmani etukäteen aina maanantaisin.

Toki muutosvarauksin. Ohjelmani ja aikatauluni kun usein elävät aika paljon viikon mittaan, kuten varmasi useimmilla meistä.

Ohjelmaan on koottu kokouksia, tapaamisia ja julkisia esiintymisiä.

Toivon, että tätä kautta blogini lukijoilla on parempi mahdollisuus seurata sitä, millaista työni Luonto-Liiton toiminnanjohtajana, Helsingin kunnallispoliitikkona, kansalaisvaikuttajana ja eduskuntavaaliehdokkaana on.

Alla viikko-ohjelmani viikon 3 (12.-18.12.2015) osalta

Lue lisää

Toimintakertomus 2014: Vuosi sanoin ja numeroin

Leo Stranius 2014Kiitos kaikille blogin lukijoille ja kanssakulkijoille vuodesta 2014! On ollut ilo toimia kansanne!

Vuoteen 2014 on mahtunut paljon erilaisia aktiviteettejä. Vuosi 2014 on koostunut pääasiassa töistä Luonto-Liiton toiminnanjohtajana, luottamustehtävistä Helsingin kaupunginvaltuutettuna sekä valmistautumisesta kevään 2015 eduskuntavaaleihin. Tärkeimpänä on ollut kuitenkin arki kotona puolison ja kahden pienen lapsen kanssa.

Keväällä henkilökohtaisessa elämässä tapahtui merkittävä muutos. Perheeseen tuli uusi vauva. Kirjoitin tuoreeltaan kuusi havaintoa isyysvapaasta. Nyt kahdeksan kuukauden kokemuksella täytyy myöntää, että arki kahden lapsen kanssa on paljon vaativampaa ja intensiivisempää kuin osasin etukäteen yhden lapsen kokemuksella kuvitella.

Ilman rakasta puolisoani hommista ei olisi tullut mitään. Kiitos Annukka!

Lue lisää

Vegaanihaaste 2015

Leo Stranius 2014Uusi vuosi, uudet haasteet!

Lähdin itse mukaan yhdeksi tukijaksi vegaanihaasteeseen. Mukana on upea joukko eri alan ihmisiä.

Jos siis kaipaat apua tai vinkkejä vegaanisessa tammikuussa, ota yhteyttä!

Haasteen voi ottaa vastaan  täällä.

Ohessa on omat perusteluni olla mukana Vegaanihaasteessa.

Lisäksi alla muutama linkki omiin ruokapäiväkirjoihini, joista voi saada jotain osviittaa siihen, mitä vegaanina voi suuhunsa pistää.  

* * *

Lue lisää

Miksi lapsille kannattaa hankkia vähemmän leluja?

PuujunarataJoulun jälkeen monet jäävät ihmettelemään mitä tekevät saamillaan lahjoillaan. Toiset päätyvät esimerkiksi kauppaamaan lahjojaan heti joulupäivinä netissä.

Erityisesti lapsille hankitaan paljon lahjoja. Vuosittain Suomessa myydään yli 10 miljoonaa lelua. Tarkoitus on tietenkin hyvä. Seuraukset voivat olla kuitenkin kielteisiä.

Olen itsekin kirjoittanut aiemmin ongelmallisista leluista mm. Kirkko & Kaupunki –lehden kolumniin. Vähemmällä lelumäärällä lapsen mielikuvitus ja luovuus paranevat, tarvitaan vähemmän kalliita asuinneliöitä ja siivoaminen on helpompaa.

Ennen kuin seuraavan kerran ostat lapsille leluja, kannattaa lukea myös Joshua Beckerin erinomainen teksti: Why Fewer Toys Will Benefit Your Kids.

Tässä Beckerin 12 syytä hankkia lapselle vähemmän leluja.

Lue lisää

Pentti Stranius: Vähän karvas jälkimaku

Vähän karvas jälkimaku Pentti StraniusJoulukuun mielenkiintoisin kirjakokemus oli isäni Pentti Straniuksen kirjoittama tuore novellikokoelma Vähän karvas jälkimaku.

Teemana on kuolema, mutta mukana teksteissä ovat voimakkaasti läsnä myös viina ja Kannus.

Itse luin novellikokoelmaa dokumentaarisena kuvauksena lapsuuteni maisemista. Tämä antaa tekstiin tietysti oman säväyksen. Ovathan siinä voimakkaasti läsnä isovanhempani ja monet isäni kaverit, jotka muistan itsekin omasta lapsuudestani.

Lue lisää

Uusi ruokatrendi on täällä. 

SIPULIVESI!

Pilko sipulia ja laita kylmään hanaveteen. Juo hitaasti nautiskellen. Tarvittaessa voit antaa sipuliveden olla hetken jääkaapissa. 

Sipulivesi antaa kivan terveysboostin! Se on vanhan kansan perinne, jota itsekin nautin usein lapsena. Mahdollisia hyötyjä ovat antioksidantit, vastustuskyvyn paraneminen, ruansulatuksen tuki ja antibakteerinen vaikutus. 

Sipulivesi ei luonnollisesti puhdista kehoa myrkyistä, polta rasvaa tai korvaa lääkitystä tai monipuolista ruokavaliota. 

Milloin tätä saa kaupoista tai ravintoloista? 😅
Jes! Vegemesuilta löytyi ihan mielettömän helppo lasagneresepti ja päätettiin heti kokeilla tehdä sitä 11-vuotiaan kanssa, joka teki kokkailustamme myös tämän videon. 

Salaisuus tässä se, että valkokastike tehdään tofusta, hummuksesta ja kaurakermasta. Toimii todella hyvin! 

Kiitos @jalotofu reseptistä!
Vegaaninen japanilainen juustokakku! Soijajugurttia, keksejä ja yöksi jääkaappiin.
Huh. Olen tehnyt seitsemän minuutin lihaskuntotreenin nyt joka ikinen aamu yhteensä 1050 kertaa peräkkäin. 

Tammikuun alussa vuonna 2020 aloitin tekemään seitsemän minuutin lihaskuntotreeniä joka aamu. Tätä aiemmin olin tehnyt jumpan tyypillisesti muutaman kerran viikossa. 

Ehdin tuolloin tehdä lihaskuntotreenin joka aamu yhteensä 1022 päivää putkeen kunnes 19.10.2022 olin kuumeessa (38,5) ja jumppa jäi tekemättä. 

Tämän jälkeen olen taas jatkanut treenin tekemistä automaattisesti ja säännöllisesti. Vasta nyt havahduin miettimään ja laskemaan kuinka monta päivää on kertynyt sitten lokakuun 2022. Huomasin, että päivittäinen putki onkin jo venynyt uuteen ennätykseen. 

Treeniä on tehty kodin lisäksi mm yöjunan hytissä, hotellihuoneissa, ystävien ja sukulaisten luona sekä mökkien pihoilla ja laitureilla. Pääsääntöisesti treeni on tehty kotona olohuoneessa, kuten tänään. Myös niinä päivinä kun olen juossut puolimaratonin, maratonin tai suorittanut täydenmatkan triathlonin tai meditoinut muuten koko päivän. Välillä energisenä ja välillä vähän väsyneenä. 

Yhdistävä tekijä on se, että treeni on tehty aina joka aamu ja olen siitä erittäin tyytyväinen. Sillä saan aina pienen aktivoinnin, lisäbuustin ja energiaa päivään. Onni on myös se, että matkalle ei ole sattunut vakavia sairastumisia tai loukkaantumisia. Muutenhan tämä ei olisi ollut mahdollista. 

Vuosien myötä tästä treenistä on tullut automaattinen tapa. Sellainen rutiini, jossa aika työskentelee puolestasi eikä sinua vastaan. Tarvitsisi nähdä erityistä vaivaa, jotta osaisin enää jättää treenin tekemättä. Pienellä investoinnilla voi tehdä ajan kanssa suuria asioita.
#kilpisjärvi #tromso #narvik #luleå #haaparanta #tornio #lofoten #norway #sweden #finland
Ranskan ympäriajon videopätkiä katsellessa huomasin, että ammattipyöräilijä Tadej Pogacarilla oli pyörässä aina Hulk-tarra antamassa tsemppiä polkemiseen. 

Sain itsekin omaan pyörään nyt lapselta Leo-leijona-tarran. Saa nähdä nousevatko keskinopeudet.
Saana 

#saana #saanatunturi #kilpisjärvi
Nyt en ole ”vain” triathlonisti vaan lisäksi myös kulttuuritriathlonisti! Olenhan suorittanut todestettavasti Lieksan kulttuuritriathlonin yhdessä lasten kanssa. 

Ensimmäisenä lajina oli kirjasto, toisena kulttuurikeskus ja lopuksi vielä Pielisen museo. 

Hieno konsepti Lieksan kaupungilta!

Hommaan kuului mulla bonuksena myös 100 km pyöräily Joensuusta Lieksaan ja uiminen Lieksanjoessa. Kulttuurikohteiden vaihdot mentiin juoksujalkaa, että ehdittiin vielä junalle ja illaksi takaisin Joensuuhun. 

#lieksa #kulttuuritriathlon #triathlon
Eilen 12 tuntia meditointia, tänään melkein 12 tuntia pyöräilyä: Helsinki - Karkkila - Forssa - Loimaa - Turku - Uusikaupunki.
Se oli kaukainen haave. Täysmatkan triathlonin (3,8 km uinti, 180 km pyöräily ja 42,2 km juoksu) eli ironman suorittaminen tuntui täysin tavoittamattomalta. 

Olin kyllä käynyt toisinaan uimassa muutaman kilometrin, pyöräillyt pitkiä matkoja ja juossut maratoneja sekä tehnyt yhden puolimatkan, mutta ironman eli kaikki nuo peräkkäin tuntui utooppiselta ja täysin saavuttamattomalta. 

Sitten löysin syksyllä 2022 Helsinki Triathlon seuran ja hurahdin harjoitteluun. Huomasin, että nautin harjoittelusta suunnattomasti, mutta kilpailu tai tapahtumat eivät voisi vähempää kiinnostaa. Viime kesänä vastoin omia odotuksia tein ensimmäisen töysmatkani (omatoimisesti) juuri alle 50-vuotiaana. 

Tavoitteiden saavuttaminen luo helposti uusia tavoitteita. Odotushorisontti uhkaa karata kauemmaksi. 

Päässäni syntyi ajatus, että olisi kiva olla tehtynä ironman alle viiskymppisejä ja sen lisäksi myös yli viisikymppisenä. Viimeisen vuoden ajan olen harjoitellut vähän kevyemmin, mutta riittävästi ja peruskunto on aika hyvä vuosien harjoittelun myötä. Eilen kesäloman ensimmäisenä päivänä olin taas viime vuoden tapaan uimassa, pyöräillemässä ja juoksemassa. 

Ja se oli siinä! Toinen Käpylä-ironman tehtynä, nyt yli viisikymppisenä. Vaikka harjoittelu itsessään on parasta niin kyllähän tästäkin tulee hyvä olo! Tästä on hyvä aloittaa loma. Hyvää kesää kaikille! 

Mutta mitä seuraavaksi?

Iso kiitos valmentaja @kirsipaivaniemi ja @helsinkitriathlon kun mahdollistatte unelmien tekemisen todeksi ja kiitos kaikille kanssatreenaajille sekä kovasti tsemppiä tuleviin harjoituksiin ja koitoksiin. Nähdää taas treeneissä!

#triathlon #helsinkitriathlon #käpylä
Hyvää kesäpäivänseisausta! Vähän oli kylmät vedet uida, mutta maisemat oli kesäillassa upeita!
Tänään Malmin lentokentällä 80 km pyöräily! 

Tasaista eikä liikennettä vaikka pinta vähän epätasainen. Melkein tekisi mieli alkaa puolustaa tässä vaiheessa kenttää rakentamiselta. Tämähän on loistava treeniympäristö!

#pyöräily #triathlon
Hienoa pyöräkaistaa Laajasalontiellä!
Perjantaina 3,2 km uintia ja 32 km pyöräilyä
Lauantaina 95 km pyöräilyä
Sunnuntaina 21,15 km juoksua ja 24 km pyöräilyä
Joka aamu 15 min venyttelyt ja lihaskuntotreeni

Siinä sivussa dronella lennättämisen harjoittelua.
Seuraa minua Instagramissa