Ekoisi: Kuusi havaintoa isyysvapaasta

Vauvan kanssaOlen ollut viimeiset kaksi viikkoa kotona lapsen ja uuden vauvan kanssa.

Uusi tulokas syntyi 8.4.2014 klo 4.24 noin 14 tunnin puserruksen jälkeen. Kaikki osapuolet voivat erinomaisen hyvin.

Tämä isyysvapaa on ollut kuitenkin hieman erilainen kuin ensimmäisen lapsen kanssa.

1. Ensinnäkin olen ollut paljon vähemmän vauvan kanssa. Lähinnä tehtäväni on ollut olla esikoisen kanssa ja taata äidille ja vauvalle rauha.

2. Toisekseen suhteeni esikoiseen on syventynyt edellisestä johtuen. Tämä on ollut mukavaa.

3. Kolmanneksi arki kahden lapsen kanssa on merkittävästi haastavampaa kuin yhden kanssa. Nyt hommat pelkän vauvan tai esikoisen kanssa tuntuvat merkittävästi helpommalta kuin aiemmin.

4. Neljänneksi uuteen vauvaan suhtautuu esikoista rennommin. Pieni itku tai öninät eivät nosta stressitasoja kattoon. Jokaista liikettä ei tarvitse punnita sadasta eri näkökulmasta ja tutkimuksestä käsin.

5. Viidenneksi sähkönkulutus on pesukoneen käytön myötä noussut uusiin lukemiin. Vaippojen ja puklujen määrä on siis päässyt yllättämään.

6. Kuudenneksi uusia tavaroita, neliöitä tai autoa ei ole vauvaa varten tarvinnut hankkia. Vauvan tarvikkeet, vaatteet ja kestovaipat olemme hankkineet tai saaneet ystäviltä käytettyinä.

Tiistaina 22.4. on tarkoitus palata töihin. Saa nähdä, miten puolisoni pärjää kotona kahden lapsen kanssa yksinään.

4 kommenttia artikkeliin ”Ekoisi: Kuusi havaintoa isyysvapaasta”

  1. Hyvin he pärjäävät, te kaikki! Rauhallista ja armollista, onnellista mieltä koko perheelle uuden alkuun.

    Joskus toivoin jotain ”kurssia” äidiksi toisen kerran, silloin, kun sain toisen lapsen. Mutta toisaalta, rakastan enemmän sitä asennetta, ettei kaikkea tarvitse opiskella, elää vaan nautiskellen, tutkiskellen, hengitellen, kuulostellen, jutellen. Teillä on tosi hyvät lähtökohdat. Niillä mennään pitkälle.

    Ja kohta 6 on hyvä. Onneksi monelle tuokin näkökulma jo itsestäänselvä, muttei kaikille, eikä missään nimessä liiaksi esillä.

    Vastaa
  2. Onnea onnea onnea! On teillä siinä upea perhe. Kyllä kahden lapsen kanssa pärjää hyvin, kunhan vain antaa itsellensä sopeutumisaikaa. Luulen, että jo alkukesästä puolisosi (tai sinä) ei enää muistakaan, mitä elämä oli silloin ensimmäisellä äitiyslomalla yhden kanssa. Minun mielestäni toinen äitiysloma oli jopa kivempi kuin ensimmäinen ja kolmas se vasta hauska olikin! Mukana olevista isommista sisaruksista on jo oikeasti seuraa, ja vasta tokalla ja kolmannella kerralla aloin kunnolla rakentaa tuki- ja tuttavaverkkoa itselleni lähipiirin vanhemmista, kun iso(i)lla alkoi olla puiston- ja seurantarvetta.

    Vastaa

Jätä kommentti