Keskiviikko 21.2.2007

Aamulla lähti Uudenmaan ympäristönsuojelupiirin tiedote koskien Lounais-Sipoosta käytävää keskustelu. Nimesimme piirin metsäasiantuntija Jyri Mikkolan kanssa Helsingin kaupungin hallituksen puheenjohtaja Jan Vapaavuoren ja kumppaneiden käymän Sipoo-keskustelun vuoden masentavimmaksi ympäristöteoksi. Alkuillasta kävimme kirjastossa Annukan kanssa etsimässä nuotteja. Asian olisi tosin voinut yhtä hyvin hoitaa netin kautta. Päätimme myös kokeilla tavis-elämää keskellä viikkoa. Siispä laitoimme ruokaa (pastaa ja soijasuikaleita tomaattikastikkeessa) ja katsoimme vuokra-dvd-elokuvana FC Venuksen. Ihan hauska pätkä. Tosin elokuva viljelee älyllisesti köyhää … Lue lisää

Tiistaina 20.2.2007

Ilmastokeskustelu jatkuu kiivaana. EU:n ympäristöneuvosto päätti tänään Brysselissä, että EU on valmis vähentämään kasvihuonekaasupäästöjään 20 %:lla vuoteen 2020 mennessä riippumatta siitä, millä aikataululla EU:n ulkopuoliset maat etenevät. Hyvä näin. Ympäristöministeriön tiedote löytyy täältä ja KTM:n täältä. Tämä on kuitenkin riittämätön tavoite. Tarvitaan 30 prosentin päästövähennyksiä vuoteen 2020 mennessä ja 80 prosentin vähennyksiä vuoteen 2050 mennessä. On turha kuvitella, että Kiina, Intia tai vaikka Bangladesh suostuvat sitoviin päästövähennyksiin elleivät teollisuusmaat vähennä … Lue lisää

Vanhanen varoittaa ilmastokriisin torjumisesta

Pääministeri Matti Vanhanen varoittaa EU:n suunnittelemien uusien yksipuolisten päästötavoitteiden seuraamuksista sanomalehti Ilkassa. Hänen mukaansa 20 prosentin päästötavoitteeseen pyrkiminen veisi pahimmillaan jopa kymmeniä tuhansia työpaikkoja. Uskomatonta! Olisi parempi olla huolissaan ilmastokriisin seurauksista kuin päästövähennyksien myötä menetetyistä muutamista työpaikoista – varsinkin kun päästövähennysten seurauksena luodaan paljon enemmän uusia työpaikkoja. Esimerkiksi Sternin tekemä raportti (http://www.hm-treasury.gov.uk/independent_reviews/stern_review_economics_climate_change/sternreview_index.cfm) osoittaa, että ilmastonmuutoksen torjunta on myös taloudellisesti välttämätöntä. Raportin mukaan maat voivat menettää jopa 20 % bruttokansantuotteestaan, jos … Lue lisää

Viikonloppu 16-18.2.2007

Torstaina jouduin työkiireiden takia harmikseni perumaan tapaamisen Tapio Laakson kanssa. Onneksi ehdimme illan päätteeksi Annukan kanssa kuitenkin juoksemaan. Perjantaiksi suuntasimmekin sitten Tampereelle. Tampereella järjestettiin Yhteiskunnallisen ympäristöalan valtakunnallisen tutkijakoulun (YHTYMÄ) seminaari. Tapaamisen tarkoituksena oli käydä läpi valittujen jatko-opiskelijoiden tutkimusaiheita ja tutkijakoulun yleisiä asioita. Tämä oli käytännössä ensimmäinen kerta kun esittelin omaa tutkimustani virallisesti. Tilaisuus oli erinomaisen antoisa. Sain paljon hyviä käytännön vinkkejä omaa tutkimustani ajatellen. YHTYMÄ-seminaarin ja lounaan jälkeen jäimme Annukan … Lue lisää

Suomi EU:n ilmastopolitiikan jarru

Ylen uutisten mukaan Suomi ei hyväksy EU-maille yksipuolista 20 prosentin päästövähennystavoitetta vuoteen 2020 mennessä. Asiasta päätettiin Suomen EU-asiain ministerivaliokunnassa. Suomi jää EU:ssa pieneen vähemmistöön tavoitetta vastustaessaan. Aivan uskomatonta touhua Suomen hallitukselta. Hävetkää Matti Vanhanen ja Mauri Pekkarinen!! Ympäristöjärjestöt ovat asiasta käärmeissään. Esimerkiksi Greenpeacen ja Suomen luonnonsuojeluliiton tiedotteet löytyvät osoitteista: http://www.sll.fi/tiedotus/tiedotteet/hiuksianostattavaa http://www.greenpeace.org/finland/fi/mediakeskus/lehdistotiedotteet/hallitus-petti-ilmaston Esimerkiksi tuoreen asennekyselyn (Ajatuspaja e2) mukaan yhdeksän kymmenestä suomalaisesta pitää ilmastonmuutosta totena, ja kaksi kolmesta arvioi sen olevan vakavin … Lue lisää

Keskiviikko 14.2.2007

Uudenmaan ympäristönsuojelupiirin hallituksen kokouksessa hyväksyimme edellisen vuoden tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen. Lisäksi valmistelimme kevätretkeä Tuusulaan ja käsittelimme monia muita asioita. Sitten muutama ajatus elämänhallinnasta. Kaiken a ja o ovat hyvät ja selkeät päivä-, viikko-, kuukausi- ja vuosisuunnitelmat. Näitä kannattaa tietysti päivittää jatkuvasti. Päivän tehtävälistat tulee myös priorisoida! Suunnittele työsi, työskentele suunnitelman mukaan, sovi mitä tehdään ja tee mitä sovitaan. Päivän siirtymähetket (aamuhetki, työpäivän päätteeksi ja iltahetki) ovat tärkeitä. Silloin tulee pysähtyä … Lue lisää

Tiistai 13.2.2007

Saimme maanantaina lähetetty suurimman osan H-kutsuista sen lisäksi, että kävimme juoksemassa tutun 10 kilometrin lenkin. Valitettavasti jouduin työkiireiden takia jättämään Luonnonsuojelijalehden toimitusneuvoston kokouksen väliin. Tiistai aamuna suuntasin Tampereelle jatko-opintoseminaariin. Käsittelyvuorossa oli Jere Niemisen tutkimussuunnitelma hirven yhteiskunnallisesta läsnäolosta. Kiinnostavaa! Session päätteeksi olin sopinut tapamisen tutkimusohjaajani ympäristöpolitiikan professori Yrjö Hailan kanssa. Kävimme hiukan läpi tutkimuskysymyksiäni ja muutamia käytännön asioita. Lisäksi sovimme, että tulen esittelemään tutkimustani sateenvarjoseminaariin huhtikuun lopussa. Jatkossa olisi ehkä syytä … Lue lisää

HS Mielipide: Monipuolinen energiaratkaisu tarpeen

Tänään oli julkaistu myös aimmin kirjoittamani Helsingin Sanomien mielipidekirjoitus. Hiukan muokattuna, mutta kuitenkin. Ohessa kirjoitus. Sen tiimoilta oli syntynyt myös keskustelua Hesarin verkkosivuilla. HS Mielipide 11.2.2007: Monipuolinen energiaratkaisu tarpeen Ilmasto- ja energiapolitiikka on aihe, jota ei tämän hetken suomalaisessa keskustelussa voi sivuuttaa. Esimerkiksi öljyjätti Shellin hallituksen puheenjohtaja Jorma Ollilan mukaan (HS 28. 1.) tarvitaan tiukkoja hiilidioksidipäästövähennyksiä. Energiakysymystä ei yhdellä vippaskonstilla, kuten ydinvoiman lisärakentamisella ratkaista. Tuoreen kyselyn mukaan yhdeksän kymmenestä pitää … Lue lisää

Sunnuntai 11.2.2007

Sunnuntaina viimeistelin ja lähetin Ympäristö-lehden vieraskynän. Lisäksi muokkasin edelleen Eurooppalaisen Suomen energia- ja ilmastopoliittista tekstiä ja sain lähetettyä senkin kommentoitavaksi. Ensi viikon perjantaina järjestetään Yhteiskunnallisen ympäristöalan valtakunnallinen tutkijakouluun (YHTYMÄ) valittujen opiskelijoiden tutkijaseminaari, jossa kukin jatko-opiskelija esittelee omaa tutkimushankettaan. Olen itse saanut YHTYMÄ:n kautta parivuotisen paikan ja rahoituksen vuosiksi 2010-2011. Koska tulevasta viikosta tulee intensiivinen, päätin jo nyt tehdä tulevan viikon perjantain esitelmäni valmiiksi. Edistin muutenkin jatko-opintojani. Suuri osa sunnuntaista kului … Lue lisää

Lauantai 10.2.2007

Kävimme iltapäivällä juoksemassa ihanassa auringonpaisteessa. Tänä viikonloppuna oli jälleen myös minun siivousvuoro. Juoksun jälkeen imuroin, kastelin kukat, pyyhin pölyt, pesin vessan, tiskasin ja vein roskat sekä kävin samalla myös kaupassa. Annukka lähti rintanappitalkoisiin Konalaan. Itse jäin kirjoittelemaan kotiin Suomen luonnonsuojeluliiton energiaviestejä, jotka laitoin nyt uudelle kommentointikierrokselle. Lisäksi työstin eteenpäin Ympäristö-lehden vieraskynä-artikkelia ja Eurooppalaisen Suomen juhlajulkaisuun lupaamaani energia- ja ilmastopoliittista tekstiä. Illan päätteeksi kävelimme Jaavankadulle Kaisan ja Tim sekä Tuulin uuden … Lue lisää

#kilpisjärvi #tromso #narvik #luleå #haaparanta #tornio #lofoten #norway #sweden #finland
Ranskan ympäriajon videopätkiä katsellessa huomasin, että ammattipyöräilijä Tadej Pogacarilla oli pyörässä aina Hulk-tarra antamassa tsemppiä polkemiseen. 

Sain itsekin omaan pyörään nyt lapselta Leo-leijona-tarran. Saa nähdä nousevatko keskinopeudet.
Voiko Lofooteille matkustaa Helsingistä maatapitkin ilman autoa? Tietysti voi. Tehtiin 13-vuotiaan lapsen kanssa kahdestaan autovapaa maatapitkin matka. 

Pohjoisen kaarros Jäämerelle ja Lofooteille kulki seuraavasti: Helsinki-Rovaniemi-Kilpisjärvi-Tromsa-Narvik-Svolvaer-Narvik-Luleå-Haaparanta/Tornio-Kemi-Helsinki. 

Reissun päästöt olivat yhteensä noin 213 kgCO2e, joka vastaa noin 1568 km autolla ajoa. Lentämällä paikan päälle olisi jäänyt moni hieno paikka näkemättä ja kokematta ja päästöt olisivat olleet yli tuplasti enemmän eli noin 565 kgCO2e. 

Lue matkapäiväkirja, reitti ja arviot päästöistä sekä lopuksi yhteenveto ja pohdinnat mahdollisista muista vaihtoehdoista osoitteesta www.leostranius.fi

Pahoittelut verkkosivujen pitkästä tekstistä, mutta ehkä tästä voi olla iloa ja hyötyä jollekin, joka suunnittelee vastaavaa matkaa. 

#norja #lofootit #lappi
Saana 

#saana #saanatunturi #kilpisjärvi
Kilpisjärvi ja Saanan huippu. Seuraavaksi kohti Norjaa.
Nyt en ole ”vain” triathlonisti vaan lisäksi myös kulttuuritriathlonisti! Olenhan suorittanut todestettavasti Lieksan kulttuuritriathlonin yhdessä lasten kanssa. 

Ensimmäisenä lajina oli kirjasto, toisena kulttuurikeskus ja lopuksi vielä Pielisen museo. 

Hieno konsepti Lieksan kaupungilta!

Hommaan kuului mulla bonuksena myös 100 km pyöräily Joensuusta Lieksaan ja uiminen Lieksanjoessa. Kulttuurikohteiden vaihdot mentiin juoksujalkaa, että ehdittiin vielä junalle ja illaksi takaisin Joensuuhun. 

#lieksa #kulttuuritriathlon #triathlon
Turun linja-autoasemalla polkupyörätarvikkeiden automaatti! Milloin näitä tulisi Helsinkiin? Tai muualle?
Eilen 12 tuntia meditointia, tänään melkein 12 tuntia pyöräilyä: Helsinki - Karkkila - Forssa - Loimaa - Turku - Uusikaupunki.
Tämä oli hieno! Kiitos @terike.haapoja
Tein torstaina omatoimisen tritathlonin täydenmatkan. Miten paljon tämä kuluttaa energiaa ja mitä söin suorituksen aikana?

Katsoin, että koko päivän aikainen energiankulutukseni oli Ouran mukaan 11 834 kcal, joista ”aktiivisia” kaloreita oli 9654 kcal. Normaali minun ikäiseni ja kokoiseni henkilön lepokulutus on vuorokaudessa noin 2000 kcal. 

Eli 3,8 km uinti, 180 km pyöräily ja maratonin juokseminen on sen verran pitkäkestoinen ja energiaa kuluttava suoritus, että siinä pitää pystyä ohessa jo vähän syömään ja juomaan jotain. 

Mitä sitten söin/tankkasin suorituksen aikana?

Tässä lista ja arvio kaloreista:
-banaani, 100 kcal
-nuudeleita soijarouheella, 400 kcal
-4 x vauhtikarkki, 168 kcal
-6 x ruispalaleipää, 438 kcal
-6 x margariini leivän päälle, 210 kcal
-6 x leikkele leivän päälle, 220 kcal
-pastaa soijarouheella, 600 kcal
-8 dl smoothieta, 720 kcal
-4 dl appelsiinimehua, 180 kcal
-4 x Mariannekarkki, 80 kcal
-suklaajäätelötötterö, 200 kcal
-urheilujuomaa 2,25 l, 600 kcal
-nesteyttävä elektrolyyttijuoma 3 l, 21 kcal
-vesi 2 dl, 0 kcal

Yhteensä 3937 kcal

Näiden lisäksi söin aamupalaksi ennen uintiin lähtöä omenan ja puuroa, 500 kcal. 

Kulutus suorituksen aikana Garmin 965 urheilukellon mukaan: 
-uinti 903 kcal
-pyöräily 3725 kcal
-juoksu 2750 kcal
Yhteensä: 7378 kcal

Näin ollen energiavajetta tuon vuorokauden aikana tuli yhteensä noin 3000 kcal - 7000 kcal. Seuraavina päivinä kannattaa siis syödä hyvin!

Ja oheisessa kuvassa on kaupasta ostamiani tai kaapeista varaamiani eväitä noin 10 000 kcal edestä, joita ajattelin suorituksen aikana syödä. Lopulta menin kuitenkin fiiliksen mukaan eli söin sitä mitä mieli teki.