Keskiviikko 14.3.2007

Helsingin ympäristökeskuksessa vietettiin tänään ilmastonmuutosiltapäivää. Valitettavasti en työkiireiltäni millään ehtinyt kyseiseen tilaisuuteen. Sen sijaan päivän vapaaehtoistyöpanos kului jälleen kerran Suomen luonnonsuojeluliitossa ja sen Uudenmaan ympäristönsuojelupiirin työtalousvaliokunnan kokouksessa. Kävimme läpi paikallisyhdistysten avustushakemuksia, muita talousasioita sekä mm. tulevan kevätkokouksen ohjelmaa.

Tilastokeskuksen mukaan Suomen kokonaisenergiankulutus kasvoi vuonna 2006 kahdeksan prosenttia. Fossiilisia polttoaineita käytettiin 15 prosenttia ja turvetta 29 prosenttia enemmän kuin vuonna 2005. Hiilen kulutus lisääntyi fossiilisista polttoaineista eniten, noin 68 prosenttia. Lue tiedote täältä. Millaisen arvosanan Vanhasen hallitukselle voisi siis ilmastopolitiikasta antaa?

Samaan aikaan Suomen energiateknologian vienti kasvoi Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen mukaan vuonna 2006 uuteen ennätykseen. Vienti lisääntyi edellisvuodesta 17,5 prosenttia 3,9 miljardiin euroon. Summa vastaa noin seitsemää prosenttia koko viennistä. Lue tiedote täältä.

Työlistalle kertyi tänään huomattava joukko uusia asioita. Maaliskuun loppuun mennessä pitäisi kirjoittaa lausunto pääkaupunkiseudun ilmastostrategiasta. Huhtikuun loppuun mennessä olisi tarkoitus taas kommentoida Uudenmaan ja Itä-Uudenmaan liikennestrategiaa. Lisäksi lupasin jatkaa Maan ystävien jäsäriin tekemääni kansainvälisten asioiden palstaa eli tuttavallisemmin pallon pinnalta -palstaa.

Jätä kommentti

Close Bitnami banner
Bitnami