Järjestöjohtamisen haasteet

Olin keskiviikkona (16.2.) puhumassa OK-opintokeskuksen koulutustilaisuudessa järjestöjohtamisen haasteista. Järjestöjohtamisen haasteena on esimerkiksi ihmisten motivointi sekä toimiminen vapaaehtoisten ja ammattilaisten rajapinnassa. Myös toimintaympäristön muutos – esimerkiksi verkon merkityksen korostuminen, hallitsemattomuuden kasvu ja ihmisten sitoutumisen löystyminen asettaa omat haasteensa järjestöjohtajalle. Ohessa esittelemäni viisi ratkaisun avainta järjestöjohtamisen haasteisiin: – Ajanhallinta – Päätöksenteko – Rikastava vuorovaikutus – Palautteen antaminen – Epäonnistuminen Tarkemmin kustakin aiheesta oheisessa koulutusmateriaalissa sekä ”Hyvä johtaminen” -kirjoitussarjasta Ok opintokeskus-järjestöjohtamisen haasteet-stranius-16022011 View … Lue lisää

Sukupolvien Suomi, Terike Haapoja ja Toisten puolue

Osallistuin pääministeri Mari Kiviniemen järjestämään keskustelutilaisuuteen sukupolvien välisestä oikeudenmukaisuudesta. Politiikan haasteena on varmistaa eri sukupolvien näkökulmat päätöksenteossa. Seminaarin aluksi katsoimme Ditte Uljaksen tuottaman videokoosteen lasten näkemyksistä aiheeseen. Lasten Suomessa on mm. lunta, vuodenaikoja, kavereita sekä kaikki hyvin ja kaikilla hyvä mieli. Ei yhtään hullumpia tavoitteita. Taiteilija Terike Haapoja on pyrkinyt Toisten puolue -projektissa tavoittamaan sitä, miten politiikassa voitaisiin antaa ääni myös niille, jotka eivät voi omasta puolestaan puhua. Näitä ryhmiä … Lue lisää

Janne Björklund: Euroopan energiatulevaisuus nojaa yhä vahvemmin uusiutuvaan

Vieraskynäblogissa Janne Björklund Juuri ilmestynyt Euroopan tuulivoimayhdistyksen tilasto kertoo, että aurinkosähkön läpimurto EU:ssa tapahtui viime vuonna. Aurinkosähkön osuus uudesta sähköntuotantokapasiteetista 2,5 -kertaistui viime vuonna ohittaen jopa tuulivoiman. Uusiutuvan osuus uudesta kapasiteetista on noussut tasaisesti jo 10 vuotta. Kehityksen jatkuessa samaan tapaan voidaan arvioida, että vuonna 2020 EU:n uudesta valmistuvasta sähköntuotantokapasiteetista on uusiutuvaa energiaa lähemmäs 100%. Energiantuotantomuodoilla on monia ominaisuuksia kuten hiilijalanjälki, tuotantoketjun ympäristöystävällisyys, raaka-aineiden käyttö, luvitus, rakentamisaika ja tuotantohinta. Tuotantohinnalla(eli … Lue lisää

Onnellinen, kohtuullinen ja ekologinen Suomi – Osa 3: Kohtuullisuus

Tässä kirjoitussarjassa pohdin kevään ajan, millainen olisi onnellinen, kohtuullinen ja ekologinen Suomi. Tämän kirjoituksen teemana on kohtuullisuus. Professori Tim Jackson on kuvannut yhden aikamme kiperimmistä haasteista seuraavasti: Olemme ajautuneet käyttämään rahaa, jota meille ei ole, ostaakseemme tavaroita, joita emme tarvitse, tehdäksemme vaikutukset ihmisiin, joista emme välitä. Ja suurin ongelma on se, että tämä kehä aiheuttaa merkittävän vaaran ympäristön kantokyvylle. Tätäkö oikeasti haluamme? Seuraavassa kolme ajatusta kohtuullisuudesta: 1. Ihmisten hyvinvointia pitää … Lue lisää

Viikkopäiväkirja 6 (7.-13.2.2011)

Maanantai: Kävin aamulla juoksemassa ja vierailin Vantaalla Tikkurissa kokoustamassa yhdestä tulevasta lahjoituskampanjasta. Päivä jatkui Allianssin hallituksen kokouksella ja Luonto-Liiton toimistokokouksella. Toimistokokouksessa alustin aiheesta ”myönteinen ei”. Iltapäivällä lähdin Turkuun, jossa olin puhumassa ilmastonmuutoksesta ja palmuöljyn haasteista. Välissä näpyttelin sähköposteja sen minkä kerkesin. Huomasin myös, että ympäristöpolitiikan alumni-tarinani oli julkaistu. Teksti paljastaa, kuinka päädyin aikanaan lukemaan Tampereen yliopistoon ympäristöpolitiikkaa ja mitä sitten tapahtui: Spatikka: Ympäristöpolitiikan opiskelijasta ympäristöpäälliköksi ja Luonto-Liiton pääsihteeriksi. Tiistai: Kävin … Lue lisää

Mitä on Kestävä kasvu?

Osallistuin aamupäivällä (10.2.) pääministeri Mari Kiviniemen järjestämään OECD Round Table -keskustelutilaisuuteen. Aiheena oli kestävä kasvu ja mukana pääministerin lisäksi oli keskustelemassa myös OECD:n pääsihteeri Ángel Gurría ja muuta porukkaa. Gurrían puheenvuoro löytyy täältä. Tilaisuuden anti jäi hiukan vaisuksi. Kiinnostavimman puheenvuoron käytti Anthony Cox. Planeetan rajat ovat tulleet vastaan, ympäristölle haitalisia tukia pitää poistaa sekä ympäristöveroja lisätä ja keskittyä ympäristöystävälliseen kasvuun. Lisätietoja OECD:n kuvioista löytyy täältä. Ylivoimaisesti kiinnostavimmat kommentit aiheeseen sain … Lue lisää

Helsingin Vihreiden vaaliohjelma ja Jukka Relader

Helsingin Vihreät julkaisivat tiistaina (8.2.) vaaliohjelman tuleviin eduskuntavaaleihin. Vaaliohjelma löytyy täältä. Samalla julkistettiin myös viimeinen ehdokas – Jukka Relander. Oma ehdokkuuteni julkistettiin jo viikko sitten: Ilmastovaikuttajat Leo Stranius ja Pasi Toiviainen vihreiden ehdokkaiksi Helsingin Vihreiden vaaliohjelman tärkeimmät teemat ovat: – Vihreä talous luo työtä ja kestävää hyvinvointia – Luonto ja ilmasto tarvitsevat puolustajaa – Yhdessä heikoimpien puolella – Kaupunkilaisten ääni kuuluviin – Globaalia vastuuta ja turvallisuutta – Hyvinvoiva Helsinki oikeudenmukaisessa … Lue lisää

William Ury ja Myönteinen ei

Luin hiljattain William Uryn kirjan Myönteinen ei. Suosittelen teosta lämpimästi kaikille, jotka painivat lukemattomien erilaisten pyyntöjen ja odotusten keskellä. Aika usein haasteena meille monelle on se, että emme osaa sanoa ei. Tämä voi johtua monestakin eri syystä: Meillä on heikko itsetunto ja haluamme miellyttää muita, olemme liian velvollisuuden tuntoisia, emme uskalla kieltäytyä toisen pyynnöstä tai yksinkertaisesti emme tiedä, mitä haluamme tehdä ja teemme vain sitä, mitä muut meiltä pyytävät. Miten … Lue lisää

Onnellinen, kohtuullinen ja ekologinen Suomi – Osa 2: Yksilön ja yhteiskunnan onnellisuus

Tässä kirjoitussarjassa pohdin kevään ajan, millainen olisi onnellinen, kohtuullinen ja ekologinen Suomi. Tämän kirjoituksen teemana on onnellisuus. ”Onni on merkityksellisten asioiden tekemistä yhdessä muiden kanssa. Laajemmin kyse on siitä, että voimme turvata luonnon monimuotoisuuden ja elämän jatkumisen maapallolla. Arjessa onni on minulle sitä, että voin ajaa polkupyörällä, syödä hyvää kasvisruokaa sekä toimia ekologisesti kestävän ja hiilineutraalin yhteiskunnan edistämiseksi.” Näin vastasin Vihreän Langan kysymykseen ”mitä onni on?”. Yksilön näkökulmasta onni muodostuu … Lue lisää

Viikkopäiväkirja 5 (31.1.-6.2.2011)

Maanantai: Kävin aamulla juoksemassa ja pyöräilin Luonto-Liiton toimistolle. Aamupäivän kokouksen jälkeen kävin läpi sähköposteja sekä lounastin työkavereiden kanssa. Iltapäivällä vedin toimiston viikkopalaveria sekä hoitelin henkilöstöasioita. Illan valmistelin seuraavan päivän kampanjajulkistusta. Tiistai: Pyöräilin aamulla Vihreiden puoluetoimistolle, jossa avattiin allekirjoittaneen ja Pasi Toiviaisen eduskuntavaalikampanjat. Oma kampanjani keskittyy onnellisuuteen, kohtuullisuuteen ja ekologisuuteen. Asiasta löytyy lisää täältä: Ehdolle eduskuntaan. Asiaosuuden jälkeen pyöräilimme Pasin kanssa kohti eduskuntataloa samalla kun Lehtikuva napsi meistä kuvia. Puolen päivän … Lue lisää

Muistoja 10-vuoden takaa. Oli silloin aika yllättävää ja hämmentävää löytää itsensä taidenäyttelystä. 

Teos: @samilukkarinen
Third Rock täytti tänään 5-vuotta! 

Reilu viisi vuotta sitten keskellä koronapandemiaa aloimme pohtia silloisen T-Media Relations Oy nimen ja brändin uusimista. Lopulta Sari Kuvaja, @harrileinikka @riding_n_butterflywings ja @anurasanen (ja oli mukana varmasti moni muukin) kanssa saatiin valmista ja 18.8.2020 oli kaupparekisteri-ilmoitukset hoidettu, verkkosivu pystyssä sekä tiedote lähdössä asiakkaille. 

Third Rock Finland oli saanut alkunsa. 

Mitä me ollaan sitten viiden vuoden aikana tehty? Katsoin nopeasti, että ollaan toteutettu karkeasti: 

-noin 700 projektia
-palveltu noin 300 asiakasta
-tehty noin neljä miljoonaa euroa liikevaihtoa
-tehty hommia noin 50 henkilötyövuotta

Ja toivottavasti myös onnistuttu vähentämään päästöjä ja luonnonvarojen kulutusta sekä vahvistamaan kiertotaloutta, ihmisoikeuksia ja fiksua liiketoimintaa. 

Monenlaisia maailman muutoksia ja tilanteita on viiden vuoden aikana ehtinyt tapahtua ja monessa liemessä ollaan oltu, kun ollaan kasvettu kolmen henkilön yrityksestä nyt 17 henkilön organisaatioksi.

Tavoitteena on edelleen vauhdittaa organisaatioita haittoja vähentävästä niin kutsutusta ”vastuullisesta liiketoiminnasta” kohti planetaarista liiketoimintaa eli kohti sitä, että organisaatiot edistävät kestävyysmuutosta eivätkä vain minimoi omia haittoja tai pahimmillaan jarruta muutosta. Tässä riittää vielä tehtävää näin ilmastokriisin ja luontokadon aikakaudella. 

Hyvää syntymäpäivää Third Rock! On tämä kyllä ollut ihmeellinen ja elämää muuttava matka kaikkien teidän kanssa, jotka olette tavalla tai toisella olleet vuosien varrella mukana.

Ja mitä kaikkea onkaan vielä luvassa!

#thirdrock #vastuullisuus #planetaarinenliiketoimibta
Kirjasuositus: Ossi Nyman: Alkuhuuto

Jostain selittämättömästä syystä olen tykännyt Nymanin romaanien karuttomasta kuvailusta paljon. Alkuhuuto on näistä romaaneista kuitenkin ehjin ja paras. Suorastaan huikea. 

Toivo on 46-vuotiaana bussinkuljettajana valmis eläkkeelle. Marjut istuu lähikaupan kassalla ja hakee iloa elämään salasuhteista. Faith on suomeen kotoutunut maahanmuuttokriittinen maahanmuuttaja. 

Kolme elämää, jotka kiinnittyvät vahvasti toisiinsa. 

Upea kuvaus suomalaisesta mielenmaisemasta ja keskiluokkaisuuden reunalla elämisen arjesta. Tavallisuuden kaipuusta.

Häiritsevää on vain ajan hengen mukainen ajallinen epäsymmetrisyys ja absurdi loppuratkaisu. Ja ehkä juuri tämä häiritsevyys tekee kirjasta lopulta täydellisen. 

#kirjat #kirjagram #ossinyman #alkuhuuto @ossijanyman @teoskustantamo
#kilpisjärvi #tromso #narvik #luleå #haaparanta #tornio #lofoten #norway #sweden #finland
Ranskan ympäriajon videopätkiä katsellessa huomasin, että ammattipyöräilijä Tadej Pogacarilla oli pyörässä aina Hulk-tarra antamassa tsemppiä polkemiseen. 

Sain itsekin omaan pyörään nyt lapselta Leo-leijona-tarran. Saa nähdä nousevatko keskinopeudet.
Voiko Lofooteille matkustaa Helsingistä maatapitkin ilman autoa? Tietysti voi. Tehtiin 13-vuotiaan lapsen kanssa kahdestaan autovapaa maatapitkin matka. 

Pohjoisen kaarros Jäämerelle ja Lofooteille kulki seuraavasti: Helsinki-Rovaniemi-Kilpisjärvi-Tromsa-Narvik-Svolvaer-Narvik-Luleå-Haaparanta/Tornio-Kemi-Helsinki. 

Reissun päästöt olivat yhteensä noin 213 kgCO2e, joka vastaa noin 1568 km autolla ajoa. Lentämällä paikan päälle olisi jäänyt moni hieno paikka näkemättä ja kokematta ja päästöt olisivat olleet yli tuplasti enemmän eli noin 565 kgCO2e. 

Lue matkapäiväkirja, reitti ja arviot päästöistä sekä lopuksi yhteenveto ja pohdinnat mahdollisista muista vaihtoehdoista osoitteesta www.leostranius.fi

Pahoittelut verkkosivujen pitkästä tekstistä, mutta ehkä tästä voi olla iloa ja hyötyä jollekin, joka suunnittelee vastaavaa matkaa. 

#norja #lofootit #lappi
Saana 

#saana #saanatunturi #kilpisjärvi
Kilpisjärvi ja Saanan huippu. Seuraavaksi kohti Norjaa.
Nyt en ole ”vain” triathlonisti vaan lisäksi myös kulttuuritriathlonisti! Olenhan suorittanut todestettavasti Lieksan kulttuuritriathlonin yhdessä lasten kanssa. 

Ensimmäisenä lajina oli kirjasto, toisena kulttuurikeskus ja lopuksi vielä Pielisen museo. 

Hieno konsepti Lieksan kaupungilta!

Hommaan kuului mulla bonuksena myös 100 km pyöräily Joensuusta Lieksaan ja uiminen Lieksanjoessa. Kulttuurikohteiden vaihdot mentiin juoksujalkaa, että ehdittiin vielä junalle ja illaksi takaisin Joensuuhun. 

#lieksa #kulttuuritriathlon #triathlon
Turun linja-autoasemalla polkupyörätarvikkeiden automaatti! Milloin näitä tulisi Helsinkiin? Tai muualle?
Eilen 12 tuntia meditointia, tänään melkein 12 tuntia pyöräilyä: Helsinki - Karkkila - Forssa - Loimaa - Turku - Uusikaupunki.