Kolumni: Kokeilemisen taika – Näin voit elää enemmän

Oheinen kirjoitus on julkaistu Käpylä-lehdessä 26.1.2022

Kokeilemisen taika – Näin voit elää enemmän

Nuorena pelkäsin sitä, että minusta tulisi aikuisena tavallinen. Kävisin töissä kasista neljään. Istuisin illan sohvan ääressä katsoen televisiota ja juoden olutta. Tylsistyisin.

Onneksi elämä on heittänyt matkan varrella moniin suuntiin. Silti keski-ikäistymisen myötä monet rutiinit uhkaavat. Onneksi olen kuitenkin onnistunut luomaan monia sellaisia tapoja, joissa aika tekee enemmän töitä puolestani kuin minua vastaan. Näihin ei kuulu televisio tai olut.

Satuin katsomaan vuosia sitten Matt Cuttsin TED-puheen Try something new for 30 days. Cutts muistuttaa, että seuraavat 30 päivää tulevat kulumaan joka tapauksessa, halusimme tai emme. Miksi emme siis kokeilisi jotain uutta?

Itse olen kokeillut. Viime vuoden aikana kokeilin joka kuukausi jotain uutta tapaa. Harjoittelin esimerkiksi seisomaan käsilläni ja ratkaisemaan rubikin kuution. Opettelin ottamaan kesken työpäivän päivätorkut ja testasin päivittäistä 10 tunnin dieettiä.

Kokeilut tekivät arjesta rikasta ja vaihtelevaa. Toki paikoin hyvin kuormittavaakin. Osa kokeilemistani tavoista jäi osaksi arkea, osa ei toiminut lainkaan. Yksi asia kuitenkin yhdisti. Opin paljon uutta ja olen monta kokemusta rikkaampi. En olisi koskaan uskonut, että pystyn ratkaisemaan rubikin kuution alle kahdessa minuutissa.

Aikanaan yhden kokeilun myötä jäin koukkuun myös esimerkiksi äänikirjoihin. Viimeisen kahden vuoden aikana olen kuunnellut tai lukenut yhteensä 745 kirjaa. Keskimäärin enemmän kuin yhden kirjan joka ikinen päivä. Ennen kuukauden kokeilua tämä olisi tuntunut täysin mahdottomalta ajatukselta.

30 päivää on juuri sopiva aika testata jotain uutta tai vastaavasti myös päästä eroon jostain itselle haitallisesta tavasta. Kokeilut ovat siitä hyviä, että silloin voi testata jotain itselle uutta ja vierasta asiaa ilman isoja riskejä ja sitoumusta. Henkinen ja fyysinen investointi on kohtuullinen.

Mitä jos itse esimerkiksi kokeilisit noudattaa kuukauden vegaaniruokavaliota tai kulkisit kaikki matkat polkupyörällä? Voisiko tämä tai joku muu kokeilu tuoda hiukan energiaa ja uutta muuten tylsään arkeen? Varsinkin aivoille tekee hyvää harjoitella uusia kuvioita, kun ikää tulee lisää.

Itse aion jatkaa kokeiluja myös vuonna 2022. Jossain vaiheessa voi tulla kuitenkin raja vastaan. Liiasta kokeilemisestahan voi tulla tylsä ja vakiintunut tavallinen tapa.

Leo Stranius
Kirjoittaja on käpyläläinen toimitusjohtaja ja yhteiskunnallinen vaikuttaja. Häneltä ilmestyi vuonna 2022 kirja Tehokkuuden taika – Näin voit elää enemmän.

2 kommenttia artikkeliin ”Kolumni: Kokeilemisen taika – Näin voit elää enemmän”

  1. Tuosta vegeruokavaliosta otan kyllä kopin ja kokeilen sitä! Viime aikoina olen alkanut tuntea jonkinlaista inhoa liharuokia kohtaan. Helmikuu alkaa siis vegetaarisena ja toivottavasti myös usein vegaanisena.
    Ps. nämä viestit eivät taida tulla tällä hetkellä läpi, mutta tulipa nyt kirjoitettua tämäkin.

Kommentointi on suljettu.

Lähdin Raide-Jokerin perään Itäkeskuksesta fillarilla. Oulunkylässä oltiin samaan aikaan.
Saariston Rengastie päivässä. Lähtö Uudestakaupungista klo 8.00 aamulla. Pyöräily Taivasalon ja Kustavin kautta Heponiemeen ja siitä lossiin. 

Samalla matkalla oli myös tuttuja! Olipa kiva jakaa osa matkaa ja pisimmät lossimatkat muiden kanssa. Lossia odotellessa ehti myös syödä ja käydä uimassa. Nauvossa vasta klo 17 aikoihin. Sieltä matka jatkui Turun kautta takaisin Uuteenkaupunkiin. 

Lopuksi 50 kilsaa viilenevässä kesäillassa. Auringonlasku ja tasaista meditatiivista polkemista. Ei juurikaan muuta liikennettä. Kuulokkeissa hyvää musiikkia. Lähellä täydellistä. Viimeinen 5 km hiekkatietä metsän syleilyssä.

Liikkeelle klo 8.00 aamulla. Mökillä takaisin klo 23.00. Ajoaika 8 h 41 min. Kilsoja 211,1 ja keskinopeus 24,3 km/h. 

Reitti: Uusikaupunki-Taivassalo-Kustavi-Heponiemi-Iniö-Mossala-Houtskari-Korppoo-Nauvo-Parainen-Kaarina-Turku-Vehmaa-Uusikaupunki.
Se on siinä! Tänään juoksulenkin yhteydessä havainnot harmaapäätikasta, metsäkirvisestä ja ruisrääkästä. 

Nyt olisi pinnoja 100/100!
Kuinka monta viikkoa sinulla on elämää ehkä vielä jäljellä ja oletko tekemässä niitä asioita, joita oikeasti haluat ja pidät arvokkaina?

Pitäisikö minun tehdä enemmän?

Outi Isotalus (Kirkko ja kaupunki) kävi haastattelemassa  101 onnen päivää -kirjani teemoista, mutta keskustelu laajeni kaikkeen muuhunkin.

Keskustelimme ajan rajallisuudesta, ympäristöstä ja ihmisen paikasta osana luonnon monimuotoisuutta, merkityksellisestä elämästä, kuolemasta, arjesta ja siitä, miksi yritän käyttää aikani niin kuin käytän.

”Itse koen, että kaikki se, mitä olen saanut elämältä, on harvoin omaa ansiota. Ajattelen, että se on hyvää tuuria, yhteiskunnallisten rakenteiden tukemaa ja toisten ihmisten tarjoamaa apua. Kukaan ei selviä täällä yksin.”

Linkki koko juttuun biossa.
Se olisi taas siinä! Omatoiminen Triathlonin täysmatka eli Ironman tehty ja kesäloma voi alkaa. 

Voiko triathlonia harrastaa ilman, että osallistuu tapahtumiin tai kilpailuihin? Kyllä voi. Olen tehnyt nyt täyden matkan triathlonin omatoimisesti kolme kertaa kotoa käsin. 

Miltä homma tuntui tällä kerralla? 

Uinti kulki yllättävän hyvin, pyöräily oli todella tahmeaa ja juoksu vaikeaa. Kilometrit olivat pitkiä ja vaikeita. Pyöräilyn yhteydessä olin alkumatkasta niin väsynyt, että meinasin nukahtaa. Oli pakko käydä pyöräilyn yhteydessä nukkumassa vartin päikkärit. Tämän myötä olo koheni hiukan pyöräilyn loppua kohti. 

Tarkemmat ajat:
-Uinti: 3800 m, 1h 21 min 10 s (2:07/100m), keskisyke 126
-Pyöräily: 180,4 km, 7h 35 min 36 s (23,76 km/h), keskisyke 110
-Juoksu: 42,22 km, 4h 50 min 31 s (6:53/km), keskisyke 117

Yhteensä 13 h 47 min 17 s (nettoaika ilman vaihtoja ja taukoja). Aika heikkeni vuoden takaisesta peräti 20 minuuttia vaikka harjoittelin omasta mielestäni ihan hyvin. Viime vuonna liikuntaa kertyi keskimäärin noin 16,5 tuntia viikossa (tässä on mukana arkipyöräily) ja tänä vuonna toistaiseksi noin 16 tuntia viikossa. Edelliseen vuoteen verrattuna uinnin aika parani noin 1 minuutilla, pyöräilyn aika heikkeni noin 13 minuutilla ja juoksu heikkeni noin 8 minuutilla.

Syke jäi selvästi aiempia suorituksia alemmaksi, joten tuntui, että ei vain jaksanut tai huvittanut puristaa tarpeeksi. Oma aerobinen kynnys on 133 ja anakynnys 155 eli koko homma hoitui reilusti peruskuntoalueella ja jopa sen alarajoilla. Raskaalta tuntuvaan suoritukseen vaikutti varmasti se, että onnistuin edellisenä yönä nukkumaan vain reilu 5 tuntia ja sitä edellisenä yönä noin 4 tuntia. Tämän myötä suorituspäivän aamuna oli jo valmiiksi todella väsynyt olo, josta kertoi myös urheilukellon (Garmin) Body Battery lukema, joka oli vain 64/100. Kiinnostavana yksityiskohtana todettakoon, että kun lähdin juoksemaan maratonia, oli Body Batterystä jäljellä enää 5/100, mutta juoksun jälkeen se ei enää tuosta laskenut. 

Ouran mukaan kulutus oli 12 694 kcal, joista ”aktiivisia” kaloreita oli 10 398 kcal. 

Nyt on hyv
Tänään inspiroiva vierailu Planetaarisessa puutarhassa!

”Hankkeessa toimitaan nuorilähtöisesti ja ylisukupolvisesti planetaarisessa puutarhassa, jossa kasvatetaan ruokakasveja sekä opetellaan yhteisöllisesti kestävää elämäntapaa monilajisuutta kunnioittaen ja kultivoiden.”

Tuolla on siirrytty utopiasta upeasti prakmatopiaan eli siihen miten kestävän elämän unelmista tehdään konkretiaa. 

Kiitos @sofialaine_youthresearch @planetaarinen_puutarha ja @nuorisotutkimus
Oli kyllä tänään mainiot bileet. Musiikista vastasi linnut, visuaalisista ilmeestä auringonlasku, kuumasta menosta sauna ja viilennyksestä meri. Miten siellä?
Miten vastuullisuudesta puhutaan ja onko sillä väliä?

Se, miten puhumme kestävyydestä, ei ole vain viestintää. Se on myös tapa määritellä, mikä on normaalia.

Erilaisissa sanonnoissa kyse on tietysti pienistä nyansseista ja monien mielestä täysin merkityksettömistä asioista. Samaan aikaan on kuitenkin kuvaavaa, että myös kestävyyskysymyksiin keskittyvät fiksut ja tietoiset ihmiset eivät ole immuuneja sille, että jossain syvällä sisimmässämme tai ainakin kielessä pidämme edelleen normaalina sitä, että ihmiset ajavat fossiiliautolla, sudet ovat ihmiselle vaarallisia, öljyllä rikastutaan, naisen arvon määrittää hänen naimattomuutensa tai kasvispohjainen ruoka on jotain marginaalista vaihtoehtoa.

En usko, että maailma muuttuu kestävämmäksi pelkällä puheella, mutta yksi mittari sille, miten kestävässä kulttuurissa elämme, on se, mitä asioita pidämme normaalina ja millä metaforilla haluamme omaa tärkeää viestiämme alleviivata.

Olisi kiinnostavaa kuulla, mitä kaikkia muita hyviä tai vähemmän onnistuneita esimerkkejä vastuullisuus- ja kestävyyskeskustelussa esiintyy.

Kirjoitin tästä Substackiin. Linkki biossa.
Seuraa minua Instagramissa